Pitkän tauon jälkeen ehdin taas tänne blogin pariin. Ajattelin vihdoin kertoa niitä luvattuja keväthavaintoja liittyen Luonto-Liiton kevätseurantaan.
Ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu (18.-19.3.) oli odotetusti vielä talvinen, enkä ainakaan minä havainnut vielä oikeastaan yhtään mitään. Ellei sitten kevään merkeiksi voi lukea laulavia talitiaisia ja viherpeippoja, jotka tosin aloittelivat säkeidensä virittelyä jo tammikuussa :) Kasvimaailmassa kevään tuntua toivat pajunkissat, mutta niitäkin olin hämmästellyt jo paljon aikaisemmin.
Kevätseurantalajeja en havainnut ennen seuraavaakaan seurantaviikonloppua (1.-2.4.), mutta varmoja kevään merkkejä olivat Helsingin keskustaan ilmestyneet kala- ja harmaalokit. Nehän eivät kovin kauas muuta, vaan viettävät talven siellä missä sattuu olemaan sulaa vettä (esim. Tanskan salmet), mutta kyllä jopa lokkien huutojen kuuleminen toi mukavan keväisen olon. Viikonloppuna olin retkeilemässä Ahvenanmaalla, ja vaikka sielläkin oli todella talvista verrattuna aikaisempiin vuosiin, lintuja löytyi yllättävän paljon. Kevätseurantalajeista havaintolistalle ilmestyivät kiuru, kottarainen, kurki, laulujoutsen, naurulokki, peippo, punakylkirastas, tavi ja töyhtöhyyppä.
Helsingissä havaitsin ensimmäiset kevätlajit vasta huhtikuun ensimmäisellä viikolla: kiurut, kottaraiset ja töyhtöhyypät kerääntyivät mm. Viikin pelloille, ja ihmiset niiden mukana. Vuoden ensimmäinen västäräkki näyttäytyi 9.4. ja samaan aikaan alkoi metsistä kuulua peipon heleää laulua. Kyllä se kevät nyt tulee, vaikka talvi miten yrittää sinnitellä! Myös kevätseurantaan kuulumattomat kivitasku ja punarinta (13.4.) piristivät kovasti mieltä.
Kolmanteen kevätseurantaviikonloppuun (15.-16.4.) mennessä moni lintulaji oli jo muuttunut harvalukuisesta runsaaksi. Ensimmäinen kasvihavainto tuli kuitenkin vasta nyt: Viikissä kukki yksinäinen leskenlehti. Niitä näin enemmän vasta viikon päästä Vuosaaressa. Muut kasvit antavat vielä odottaa itseään. Samoin hyönteisistä minulla on vasta yksi havainto: sitruunaperhonen 22.4. (toivottavasti se löytää ruokaa, esimerkiksi kukkivia pajuja).
Käykääpä kaikki tämän lukeneet kertomassa havaintojanne kevätseurantaan! Nyt odottelen kovasti lehtien puhkeamista, ensimmäisiä vuokkoja, lisää perhosia, ja linnuista ainakin kirjosieppoa, pajulintua ja tervapääskyä. Kuka ehtii ensin?
24.4.2006
17.3.2006
Kevättä seuraamaan!
Olen jo monena vuonna osallistunut Luonto-Liiton kevätseurantaan. Se on hauska ja helppo tapa harrastaa luonnontarkkailua, ja samalla olla mukana tekemässä tieteellistä tutkimusta.
Kevätseurannassa on mukana 39 vakiolajia: kasveja, lintuja, hyönteisiä, matelijoita ja lisäksi sammakonkutu ja siili. Niistä merkitään muistiin ensihavainnot: kasveista yleensä kukinta, eläimistä liikkeelläolo tai saapuminen paikkakunnalle. Useimmat lajit ovat melko helppoja tuntea, mukana ovat esimerkiksi leskenlehti, västäräkki ja sisilisko. Eikä haittaa, vaikkei osaisi tunnistaa kaikkia lajeja - havaintoja voi tehdä niistä, jotka tuntee. Kevätseurannan sivuilta löytyvät avuksi kuvat ja esittelyt kaikista seurantalajeista.
Lisäksi kevään aikana on kuusi erityistä kevätseurantaviikonloppua, jolloin ihmisten toivotaan retkeilevän ja arvioivan, ovatko seurannan lajit harvinaisia vai runsaita. Kun suuri määrä havaintoja tehdään samoina päivinä eri puolilla maata, voidaan yhteenvedosta arvioida, miten vaikkapa peipon muutto etenee. Ja koska kevätseurantaa on tehty jo 1960-luvulta lähtien, nyt on jo olemassa pitkä sarja vuosittaista tietoa, jota voidaan käyttää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimisessa. (Luonto-Liitto lähettää havaintotiedot lopuksi myös Luonnontieteelliseen keskusmuseoon.)
Perinteinen tapa palauttaa havaintoja on paperinen lomake, jonka voi tilata Luonto-Liitosta ja nykyään myös printata netistä. Muutamana viime vuonna Ylen Aamu-tv on ollut mukana yhteistyössä, ja Ylen sivuilla on nytkin sähköinen havaintolomake. Lisäksi havaintoja voi lähettää ainakin sähköpostilla ja tekstiviestillä (ohjeet Luonto-Liiton sivuilla). Vaikka itse pidän kouriintuntuvasta paperilomakkeesta, havaintoja ilmeisesti toivotaan paljon sähköisesti heti kevätseurantaviikonlopun jälkeen, sillä niistä kootaan "reaaliaikainen kevätkatsaus", joka esitetään seuraavan viikon torstaina Aamu-tv:ssä. Kyllä tekniikka on ihmeellistä :)
Viime vuonna kevätseurantaan tuli mukaan erityisteema. Silloin vakiolajien lisäksi lomakkeeseen sai merkitä urbaanin kevään merkkejä, esimerkiksi ensimmäisen skeittarin tai lakaisuauton. Tänä vuonna teemana ovat perhoset, ja perinteisten nokkos- ja sitruunaperhosen lisäksi havaintoja kerätään kuudesta ylimääräisestä perhoslajista. Kiva keksintö sikäli, että nyt ainakin minulla on ihan erityistä intoa opetella tunnistamaan uusia lajeja - huomasin nimittäin, että moni teemalajeista oli minulle ennestään tuntematon (esimerkiksi tyttöperhonen). Mukana yhteistyössä on Suomen Perhostutkijain Seura.
Itse teen kevätseurantaa ihan hauskuuden vuoksi, mutta näkyypä tarjolla olevan palkintojakin havaintoja palauttaneille. Tämä koskee myös lapsille tarjottavaa helpotettua versiota, jonka Kevättuuli-lomakkeessa on vain 12 lajia.
Ajattelin, että kertoisin kenties täällä blogissa omista keväthavainnoistani. Kunhan niitä ensin tulee, kevät on edennyt toistaiseksi aika hitaasti. Mutta ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu on jo nyt 18.-19.3., eli käykäähän retkillä!
P.S. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla on myös oma fenologiatutkimus, joka on Luonto-Liiton kevätseurantaa laajempi. Fenologia on tieteenala, joka tutkii juuri tällaisten luonnon toistuvien ilmiöiden ajoittumista. Jos siis kevätseuranta tuntuu liian helpolta, käy printtaamassa vaativampi lomake!
Kevätseurannassa on mukana 39 vakiolajia: kasveja, lintuja, hyönteisiä, matelijoita ja lisäksi sammakonkutu ja siili. Niistä merkitään muistiin ensihavainnot: kasveista yleensä kukinta, eläimistä liikkeelläolo tai saapuminen paikkakunnalle. Useimmat lajit ovat melko helppoja tuntea, mukana ovat esimerkiksi leskenlehti, västäräkki ja sisilisko. Eikä haittaa, vaikkei osaisi tunnistaa kaikkia lajeja - havaintoja voi tehdä niistä, jotka tuntee. Kevätseurannan sivuilta löytyvät avuksi kuvat ja esittelyt kaikista seurantalajeista.
Lisäksi kevään aikana on kuusi erityistä kevätseurantaviikonloppua, jolloin ihmisten toivotaan retkeilevän ja arvioivan, ovatko seurannan lajit harvinaisia vai runsaita. Kun suuri määrä havaintoja tehdään samoina päivinä eri puolilla maata, voidaan yhteenvedosta arvioida, miten vaikkapa peipon muutto etenee. Ja koska kevätseurantaa on tehty jo 1960-luvulta lähtien, nyt on jo olemassa pitkä sarja vuosittaista tietoa, jota voidaan käyttää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimisessa. (Luonto-Liitto lähettää havaintotiedot lopuksi myös Luonnontieteelliseen keskusmuseoon.)
Perinteinen tapa palauttaa havaintoja on paperinen lomake, jonka voi tilata Luonto-Liitosta ja nykyään myös printata netistä. Muutamana viime vuonna Ylen Aamu-tv on ollut mukana yhteistyössä, ja Ylen sivuilla on nytkin sähköinen havaintolomake. Lisäksi havaintoja voi lähettää ainakin sähköpostilla ja tekstiviestillä (ohjeet Luonto-Liiton sivuilla). Vaikka itse pidän kouriintuntuvasta paperilomakkeesta, havaintoja ilmeisesti toivotaan paljon sähköisesti heti kevätseurantaviikonlopun jälkeen, sillä niistä kootaan "reaaliaikainen kevätkatsaus", joka esitetään seuraavan viikon torstaina Aamu-tv:ssä. Kyllä tekniikka on ihmeellistä :)
Viime vuonna kevätseurantaan tuli mukaan erityisteema. Silloin vakiolajien lisäksi lomakkeeseen sai merkitä urbaanin kevään merkkejä, esimerkiksi ensimmäisen skeittarin tai lakaisuauton. Tänä vuonna teemana ovat perhoset, ja perinteisten nokkos- ja sitruunaperhosen lisäksi havaintoja kerätään kuudesta ylimääräisestä perhoslajista. Kiva keksintö sikäli, että nyt ainakin minulla on ihan erityistä intoa opetella tunnistamaan uusia lajeja - huomasin nimittäin, että moni teemalajeista oli minulle ennestään tuntematon (esimerkiksi tyttöperhonen). Mukana yhteistyössä on Suomen Perhostutkijain Seura.
Itse teen kevätseurantaa ihan hauskuuden vuoksi, mutta näkyypä tarjolla olevan palkintojakin havaintoja palauttaneille. Tämä koskee myös lapsille tarjottavaa helpotettua versiota, jonka Kevättuuli-lomakkeessa on vain 12 lajia.
Ajattelin, että kertoisin kenties täällä blogissa omista keväthavainnoistani. Kunhan niitä ensin tulee, kevät on edennyt toistaiseksi aika hitaasti. Mutta ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu on jo nyt 18.-19.3., eli käykäähän retkillä!
P.S. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla on myös oma fenologiatutkimus, joka on Luonto-Liiton kevätseurantaa laajempi. Fenologia on tieteenala, joka tutkii juuri tällaisten luonnon toistuvien ilmiöiden ajoittumista. Jos siis kevätseuranta tuntuu liian helpolta, käy printtaamassa vaativampi lomake!
15.3.2006
Kielletyt puheenaiheet
Luin Helsingin Sanomain nettiuutisista eilen, että Oikeutta Eläimille -yhdistyksen turkistarhausta esitellyt näyttely poistettiin Kallion kirjastosta kesken kaiken. Näyttely oli kiertänyt yhdeksässä muussakin kirjastossa, eikä ollut saanut aikaan minkäänlaista vastalausemyrskyä. Nyt kirjasto oli saanut yhden ainoan palautteen, ja sen jälkeen yhteydenoton Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitosta, ja näiden seurauksena kirjasto päätti, että näyttely keskeytetään.
Kävin katsomassa kuvat yhdistyksen omilta sivuilta, eivätkä ne minusta olleet mitenkään sopimattomia julkisiin tiloihin (yhdessä kettukuvassa tosin oli pahoin purtu jalka). Olen käynyt yhdellä turkistarhalla, mutta en sen perusteella osaa täysin sanoa, miten totuudenmukaisia tai tarkoitushakuisesti valittuja kuvat olivat. Mutta sen yhden käyntini perusteella arvioisin, että tarhoilla näyttää ainakin yleisesti ottaen juuri siltä kuin näyttelyn kuvissa.
Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto vetoaa mm. siihen, ettei laillista elinkeinoa kritisoivaa näyttelyä tulisi pitää esillä julkisessa kiinteistössä. Ihmettelenpä, mitä liitto pelkää? Miksei ihmisille saa näyttää kuvia siitä, miltä turkistarhalla näyttää? Se että elinkeino on laillinen, ei tarkoita, ettei sen toimintatapoja saisi kritisoida. Epäkohtiin pitää voida puuttua. Tässä kansalaisjärjestöt ovat usein tärkeässä asemassa, nostaen esiin sellaisia asioita, joista elinkeinonharjoittajat itse vaikenevat. Ja jos sitä ei saa tehdä julkisessa tilassa, niin missä sitten?
Vastaavanlainen "sensurointi" tapahtui viime syksynä, kun Eläinsuojeluliitto Animalian bussipysäkkimainokset poistettiin kielteisen palautteen vuoksi. Asiasta nousi kohu, ja mainokset laitettiin lopulta uudestaan esille sovituksi ajaksi. Minun on vaikea uskoa, että mainosten varsin siisteistä kuvista olisi syntynyt sellaista palauteryöppyä kuin mainostiloja hallinnoiva yhtiö antoi ymmärtää. Eläinsuojelutahot epäilivät vahvasti teollisuuden masinoineen tämänkin sensuroinnin, joka onneksi jäi yritykseksi.
Suomessa tuntuu olevan yleinen trendi, että kaikki epämiellyttävä on lakaistava maton alle. Eläintuotteet, kuten turkissomisteet ja jauheliha, näyttäytyvät kuluttajille siisteinä kaupan hyllyillä. Heti kun joku yrittää kertoa, miltä turkistarhalla tai sikatilalla näyttää, tai miten eläimet tapetaan, teollisuus vaientaa tämän vaikutusvallallaan. Kaiken pitää nyky-yhteiskunnassa olla täydellistä, helppoa ja mukavaa.
Hulluinta koko jutussa on se, että tuotantopuoli ei näytä huomaavan, minkälaisen karhunpalveluksen he tekevät itselleen tällaisilla kohujutuilla. Tämänkin näyttelyn kuvat saivat nyt luultavasti moninkertaisen yleisön verrattuna siihen, että näyttelyn olisi vain annettu olla hiljaisuudessa.
P.S. Haluan huomauttaa, etten itse ole eläinoikeus-aktivisti, vaikka mielestäni tuotantoeläinten kohtelussa Suomessa on huomattavasti parantamisen varaa. En hyväksy laittomuuksia, mutta asiallisen kritiikin esittämisen pitää olla mahdollista.
Kävin katsomassa kuvat yhdistyksen omilta sivuilta, eivätkä ne minusta olleet mitenkään sopimattomia julkisiin tiloihin (yhdessä kettukuvassa tosin oli pahoin purtu jalka). Olen käynyt yhdellä turkistarhalla, mutta en sen perusteella osaa täysin sanoa, miten totuudenmukaisia tai tarkoitushakuisesti valittuja kuvat olivat. Mutta sen yhden käyntini perusteella arvioisin, että tarhoilla näyttää ainakin yleisesti ottaen juuri siltä kuin näyttelyn kuvissa.
Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto vetoaa mm. siihen, ettei laillista elinkeinoa kritisoivaa näyttelyä tulisi pitää esillä julkisessa kiinteistössä. Ihmettelenpä, mitä liitto pelkää? Miksei ihmisille saa näyttää kuvia siitä, miltä turkistarhalla näyttää? Se että elinkeino on laillinen, ei tarkoita, ettei sen toimintatapoja saisi kritisoida. Epäkohtiin pitää voida puuttua. Tässä kansalaisjärjestöt ovat usein tärkeässä asemassa, nostaen esiin sellaisia asioita, joista elinkeinonharjoittajat itse vaikenevat. Ja jos sitä ei saa tehdä julkisessa tilassa, niin missä sitten?
Vastaavanlainen "sensurointi" tapahtui viime syksynä, kun Eläinsuojeluliitto Animalian bussipysäkkimainokset poistettiin kielteisen palautteen vuoksi. Asiasta nousi kohu, ja mainokset laitettiin lopulta uudestaan esille sovituksi ajaksi. Minun on vaikea uskoa, että mainosten varsin siisteistä kuvista olisi syntynyt sellaista palauteryöppyä kuin mainostiloja hallinnoiva yhtiö antoi ymmärtää. Eläinsuojelutahot epäilivät vahvasti teollisuuden masinoineen tämänkin sensuroinnin, joka onneksi jäi yritykseksi.
Suomessa tuntuu olevan yleinen trendi, että kaikki epämiellyttävä on lakaistava maton alle. Eläintuotteet, kuten turkissomisteet ja jauheliha, näyttäytyvät kuluttajille siisteinä kaupan hyllyillä. Heti kun joku yrittää kertoa, miltä turkistarhalla tai sikatilalla näyttää, tai miten eläimet tapetaan, teollisuus vaientaa tämän vaikutusvallallaan. Kaiken pitää nyky-yhteiskunnassa olla täydellistä, helppoa ja mukavaa.
Hulluinta koko jutussa on se, että tuotantopuoli ei näytä huomaavan, minkälaisen karhunpalveluksen he tekevät itselleen tällaisilla kohujutuilla. Tämänkin näyttelyn kuvat saivat nyt luultavasti moninkertaisen yleisön verrattuna siihen, että näyttelyn olisi vain annettu olla hiljaisuudessa.
P.S. Haluan huomauttaa, etten itse ole eläinoikeus-aktivisti, vaikka mielestäni tuotantoeläinten kohtelussa Suomessa on huomattavasti parantamisen varaa. En hyväksy laittomuuksia, mutta asiallisen kritiikin esittämisen pitää olla mahdollista.
14.3.2006
Lainaus lintuinfluenssasta
En tiedä, mitä blogimaailman etiketti sanoo toisten kirjoitusten lainaamisesta, mutta Timjamin juttu lintuinfluenssasta on niin mainio, että mielelläni levitän sitä. Vastineeksi voin mainostaa, että Timjamin blogi (Hiljaista huutelua) on oikein mainiota luettavaa, suosittelen!
Lintuinfluenssa on vaarallinen tautiTämä oli siis Timjamin tuotantoa.
Se aiheuttaa hysteriaa. Viimeaikaisia seuraamuksia:
"Outoa Taigaa" kertoi autenttisen tapauksen, jossa täytetty joutsen vaadittiin poistettavaksi näyttelystä, koska "se aiheuttaa lintuinfluenssaa".
Lintuinfluenssan neuvovasta puhelimesta on mm. kysytty, voiko kalaa enää syödä, koska hauet syövät sorsanpoikasia.
Keski-Euroopassa on hylätty suuri määrä kissoja.
Kotkassa (mahdollisesti) on myrkytetty sorsia.
Suomen metsästäjät ovat tarjoutuneet ampumaan jokaisen muuttolinnun, joka Suomea lähestyy.
Useat yksittäiset ihmiset ovat saaneet mielenterveydellisiä ongelmia. Eräs äiti mm. kysyi, kenen selvännäkijän puoleen hän voisi kääntyä, koska hän ei kestä elämää, kun hänen vauvansa kuolee. Äiti käytti taudista nimitystä "rutto, joka tulee Suomeen". Innokkaita ennustajia löytyi heti (maksullisesti). Näitä tapauksia on ilmeisesti paljon ja lisää tulee.
Mitähän sitten tapahtuu, jos tauti todella muuttuu ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi? Me kuolemme pelkoon ja hulluuteen ennen kuin ehdimme saada influenssan. Pelottaa ajatella.
27.2.2006
Järjestötoiminnan puolustus
Vietin äskettäin pitkän perjantai-illan lukien ja viilaten suurehkon järjestön viime vuoden toimintakertomuksen sanamuotoja. Siinä puuhassa tulee väkisin mananneeksi näitä järjestötoiminnan vähemmän mukavia osasia. Toimintakertomukset ovat toki paitsi lakisääteisiä rekisteröityneille yhdistyksille, myös erinomaisen hyödyllisiä historiantutkimukselle ja järjestölle itselleen. Tuleepa edes jonnekin kirjattua, mitä tuli tehtyä päättyneenä vuonna. Mutta miksi sellaisen laatiminen on joka vuosi yhtä pitkäveteistä ja rasittavaa?
Järjestötoiminnan vaatima byrokratia - hallituksen kokoukset, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja pöytäkirjat - ei ole niitä vetonauloja, joilla yhdistyksiin saadaan uusia jäseniä. Kaikkien tuntemieni järjestöjen sisällä on jo jonkin aikaa kärsitty varsin samanlaisista ongelmista: jäsenmäärä laskee, aktiivisia toiminnanpyörittäjiä ei löydy, ihmiset eivät enää sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin ennen. Nykyaikainen kuluttaja on oppinut oikeutensa: hän poimii jokaisen järjestön tarjonnasta vain kiinnostavimmat projektit eikä sitoudu pidemmäksi aikaa mihinkään. Järjestöjen kannalta ongelmallista on se, että ilman vakituisia jäsenmaksutuloja toimintaa on kuitenkin hyvin vaikea järjestää.
Kansalaisjärjestön perustaminen ja sellaiseen kuuluminen on Suomessa perusoikeus (Suomen perustuslain 13. pykälä). Kansalaisjärjestö voi olla merkittävä ja arvostettu toimija omalla alallaan, ja yhteenliittymisen kautta tavalliset ihmisen voivat saada äänensä kuuluviin paljon paremmin kuin yksin. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten hyvällä mallilla yhdistymisvapauden kaltaiset perusasiat ovat Suomessa.
Toisin on esimerkiksi itäisessä naapurimaassa, josta on kantautunut uutisia uudesta kansalaisjärjestölaista. Lain mukaan järjestöjen on raportoitava tarkasti mm. rahankäytöstään, ja jos järjestön toiminta viranomaisten mielestä uhkaa Venäjän valtion "kansallisia etuja", se voidaan lakkauttaa viranomaispäätöksellä, ilman oikeuskäsittelyä. Laki jättää runsaasti tulkinnanvaraa ja alistaa järjestöt paikallisten viranomaisten mielivallalle. Uhkakuvana on, että hallitusta tukevia järjestöjä aletaan suosia ja kriittisten toimintaa vaikeuttaa entisestään. (Tiedot perustuvat, osin suorin lainauksin, Airi Leppäsen (Yle Radio 1) sekä Elina Venesmäen & Esa Mäkisen (Ylioppilaslehti) artikkeleihin.)
Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivana tuollaista tilannetta on vaikea käsittää. Yksikään järjestö ei täällä joudu vaikeuksiin vain arvostelemalla presidentin tai hallituksen toimintaa. Vaikka moni isompi yhdistys saa toimintaansa avustusta valtiolta tai kunnilta, se ei velvoita niitä tukemaan rahoittajan politiikkaa. Tuollaiseen raportointivelvollisuuteen verrattuna Suomen lain määräämä toimintakertomuksen laadinta on suorastaan leppoisaa puuhaa.
Mutta miksi tuntuu siltä, että täällä perinteinen järjestötoiminta kärsii arvostuksen puutteesta? Olemmeko tottuneet liian hyvään ja otamme tämänkin perusoikeuden itsestäänselvyytenä? Vai onko kyse vain siitä, että rekisteröitynyt yhdistys on aikansa elänyt toimintamuoto - voihan kaikenlaisia toimintaryhmiä perustaa ilman varsinaisen järjestön muodostamistakin ja säästyä kaikelta byrokratialta?
En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta haluaisin kyllä puolustaa järjestöjä ja kannustaa kansalaisia liittymään niihin. Rekisteröitynyt yhdistys on täysivaltainen oikeudellinen toimija, jolla on mahdollisuus esimerkiksi valittaa viranomaisten päätöksistä. Mitä suurempi jäsenistö seisoo järjestön takana, sitä suurempi vaikutusvalta sillä on. Yhdistykseksi rekisteröityminen luo myös pysyvyyttä - löyhä toimintaryhmä voi saada aikaan hienoa toimintaa, mutta pysyy harvoin koossa vuosia tai vuosikymmeniä. Eikä se byrokratia lopulta niin vaikeaa ole, joskus vain vähän työlästä. Yleensä siinä on myös aina jokin järki takana: esimerkiksi kokouksista tehdään pöytäkirjat, jotta kaikki muistavat, mitä päätettiin - ei sen kummempaa.
Sinä, joka et (vielä?) toimi missään, mutta haluaisit toteuttaa itsellesi tärkeitä asioita: ota hiiri tai puhelinluettelo käteesi ja etsi itsellesi järjestö! Ja muista maksaa jäsenmaksut - ilman jäseniä ei ole järjestöä. Jos sopivaa yhdistystä ei löydy, kokoa ympärillesi muutama innostunut, ja perusta sellainen.
Sinä, joka toimit järjestöaktiivina: jos joku urhea uusi kasvo löytää toimintanne, ota hänet lämpimästi vastaan. Älä pelottele puheella toimintakertomuksista ja muista - niihin uusi toimija ehtii hyvin tutustua myöhemminkin. :)
Järjestötoiminnan vaatima byrokratia - hallituksen kokoukset, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja pöytäkirjat - ei ole niitä vetonauloja, joilla yhdistyksiin saadaan uusia jäseniä. Kaikkien tuntemieni järjestöjen sisällä on jo jonkin aikaa kärsitty varsin samanlaisista ongelmista: jäsenmäärä laskee, aktiivisia toiminnanpyörittäjiä ei löydy, ihmiset eivät enää sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin ennen. Nykyaikainen kuluttaja on oppinut oikeutensa: hän poimii jokaisen järjestön tarjonnasta vain kiinnostavimmat projektit eikä sitoudu pidemmäksi aikaa mihinkään. Järjestöjen kannalta ongelmallista on se, että ilman vakituisia jäsenmaksutuloja toimintaa on kuitenkin hyvin vaikea järjestää.
Kansalaisjärjestön perustaminen ja sellaiseen kuuluminen on Suomessa perusoikeus (Suomen perustuslain 13. pykälä). Kansalaisjärjestö voi olla merkittävä ja arvostettu toimija omalla alallaan, ja yhteenliittymisen kautta tavalliset ihmisen voivat saada äänensä kuuluviin paljon paremmin kuin yksin. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten hyvällä mallilla yhdistymisvapauden kaltaiset perusasiat ovat Suomessa.
Toisin on esimerkiksi itäisessä naapurimaassa, josta on kantautunut uutisia uudesta kansalaisjärjestölaista. Lain mukaan järjestöjen on raportoitava tarkasti mm. rahankäytöstään, ja jos järjestön toiminta viranomaisten mielestä uhkaa Venäjän valtion "kansallisia etuja", se voidaan lakkauttaa viranomaispäätöksellä, ilman oikeuskäsittelyä. Laki jättää runsaasti tulkinnanvaraa ja alistaa järjestöt paikallisten viranomaisten mielivallalle. Uhkakuvana on, että hallitusta tukevia järjestöjä aletaan suosia ja kriittisten toimintaa vaikeuttaa entisestään. (Tiedot perustuvat, osin suorin lainauksin, Airi Leppäsen (Yle Radio 1) sekä Elina Venesmäen & Esa Mäkisen (Ylioppilaslehti) artikkeleihin.)
Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivana tuollaista tilannetta on vaikea käsittää. Yksikään järjestö ei täällä joudu vaikeuksiin vain arvostelemalla presidentin tai hallituksen toimintaa. Vaikka moni isompi yhdistys saa toimintaansa avustusta valtiolta tai kunnilta, se ei velvoita niitä tukemaan rahoittajan politiikkaa. Tuollaiseen raportointivelvollisuuteen verrattuna Suomen lain määräämä toimintakertomuksen laadinta on suorastaan leppoisaa puuhaa.
Mutta miksi tuntuu siltä, että täällä perinteinen järjestötoiminta kärsii arvostuksen puutteesta? Olemmeko tottuneet liian hyvään ja otamme tämänkin perusoikeuden itsestäänselvyytenä? Vai onko kyse vain siitä, että rekisteröitynyt yhdistys on aikansa elänyt toimintamuoto - voihan kaikenlaisia toimintaryhmiä perustaa ilman varsinaisen järjestön muodostamistakin ja säästyä kaikelta byrokratialta?
En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta haluaisin kyllä puolustaa järjestöjä ja kannustaa kansalaisia liittymään niihin. Rekisteröitynyt yhdistys on täysivaltainen oikeudellinen toimija, jolla on mahdollisuus esimerkiksi valittaa viranomaisten päätöksistä. Mitä suurempi jäsenistö seisoo järjestön takana, sitä suurempi vaikutusvalta sillä on. Yhdistykseksi rekisteröityminen luo myös pysyvyyttä - löyhä toimintaryhmä voi saada aikaan hienoa toimintaa, mutta pysyy harvoin koossa vuosia tai vuosikymmeniä. Eikä se byrokratia lopulta niin vaikeaa ole, joskus vain vähän työlästä. Yleensä siinä on myös aina jokin järki takana: esimerkiksi kokouksista tehdään pöytäkirjat, jotta kaikki muistavat, mitä päätettiin - ei sen kummempaa.
Sinä, joka et (vielä?) toimi missään, mutta haluaisit toteuttaa itsellesi tärkeitä asioita: ota hiiri tai puhelinluettelo käteesi ja etsi itsellesi järjestö! Ja muista maksaa jäsenmaksut - ilman jäseniä ei ole järjestöä. Jos sopivaa yhdistystä ei löydy, kokoa ympärillesi muutama innostunut, ja perusta sellainen.
Sinä, joka toimit järjestöaktiivina: jos joku urhea uusi kasvo löytää toimintanne, ota hänet lämpimästi vastaan. Älä pelottele puheella toimintakertomuksista ja muista - niihin uusi toimija ehtii hyvin tutustua myöhemminkin. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)