24.4.2006

Keväthavaintoja

Pitkän tauon jälkeen ehdin taas tänne blogin pariin. Ajattelin vihdoin kertoa niitä luvattuja keväthavaintoja liittyen Luonto-Liiton kevätseurantaan.

Ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu (18.-19.3.) oli odotetusti vielä talvinen, enkä ainakaan minä havainnut vielä oikeastaan yhtään mitään. Ellei sitten kevään merkeiksi voi lukea laulavia talitiaisia ja viherpeippoja, jotka tosin aloittelivat säkeidensä virittelyä jo tammikuussa :) Kasvimaailmassa kevään tuntua toivat pajunkissat, mutta niitäkin olin hämmästellyt jo paljon aikaisemmin.

Kevätseurantalajeja en havainnut ennen seuraavaakaan seurantaviikonloppua (1.-2.4.), mutta varmoja kevään merkkejä olivat Helsingin keskustaan ilmestyneet kala- ja harmaalokit. Nehän eivät kovin kauas muuta, vaan viettävät talven siellä missä sattuu olemaan sulaa vettä (esim. Tanskan salmet), mutta kyllä jopa lokkien huutojen kuuleminen toi mukavan keväisen olon. Viikonloppuna olin retkeilemässä Ahvenanmaalla, ja vaikka sielläkin oli todella talvista verrattuna aikaisempiin vuosiin, lintuja löytyi yllättävän paljon. Kevätseurantalajeista havaintolistalle ilmestyivät kiuru, kottarainen, kurki, laulujoutsen, naurulokki, peippo, punakylkirastas, tavi ja töyhtöhyyppä.

Helsingissä havaitsin ensimmäiset kevätlajit vasta huhtikuun ensimmäisellä viikolla: kiurut, kottaraiset ja töyhtöhyypät kerääntyivät mm. Viikin pelloille, ja ihmiset niiden mukana. Vuoden ensimmäinen västäräkki näyttäytyi 9.4. ja samaan aikaan alkoi metsistä kuulua peipon heleää laulua. Kyllä se kevät nyt tulee, vaikka talvi miten yrittää sinnitellä! Myös kevätseurantaan kuulumattomat kivitasku ja punarinta (13.4.) piristivät kovasti mieltä.

Kolmanteen kevätseurantaviikonloppuun (15.-16.4.) mennessä moni lintulaji oli jo muuttunut harvalukuisesta runsaaksi. Ensimmäinen kasvihavainto tuli kuitenkin vasta nyt: Viikissä kukki yksinäinen leskenlehti. Niitä näin enemmän vasta viikon päästä Vuosaaressa. Muut kasvit antavat vielä odottaa itseään. Samoin hyönteisistä minulla on vasta yksi havainto: sitruunaperhonen 22.4. (toivottavasti se löytää ruokaa, esimerkiksi kukkivia pajuja).

Käykääpä kaikki tämän lukeneet kertomassa havaintojanne kevätseurantaan! Nyt odottelen kovasti lehtien puhkeamista, ensimmäisiä vuokkoja, lisää perhosia, ja linnuista ainakin kirjosieppoa, pajulintua ja tervapääskyä. Kuka ehtii ensin?

Ei kommentteja: