25.10.2007

Vuoden luontokuvista (loppukevennyksenä sensaatiouutinen)

Olin maanantaina Finlandia-talolla seuraamassa Vuoden Luontokuva -tapahtuman iltaohjelmaa. En määritä itseäni luontokuvaajaksi, mitä nyt digipokkarillani välillä tallennan lähiluontoa, mutta oli kiinnostavaa tutustua alaan, katsella upeita näyttelyitä ja selata komeita kirjoja.

Erityisen hienoja olivat Hannu Vallaksen (vai Valtaan?) pienlentokoneista ottamat ilmavalokuvat, jotka avaavat ihan uuden näkökulman Suomen maisemiin. Ja omaa luokkaansa olivat toki myös juhlan päävieraan, hollantilais-amerikkalaisen Frans Lantingin tuotokset. En yhtään ihmettele, että mies on huippuarvostettu, joidenkin mielestä maailman paras luontokuvaaja. Käykääpä vaikka täällä galleriassa ihmettelemässä. Toki asema National Geography -lehdessä myös auttaa, kun resurssit eivät ole rajoittava tekijä. Lanting esitteli nyt uusinta suurhankettaan, vaatimattomalta nimeltään "Life - a journey through time", johon kuuluu yli kolmekiloinen kirja ja kuva-musiikki-esitys. Kuvien ja tekstin kautta Lanting esittelee kansantajuisesti sen, mitä tiedämme elämän historiasta - yksisoluisista bakteereista aina nisäkkäiden vallankumoukseen.

Lanting toimi myös tämänvuotisen Vuoden Luontokuva -kilpailun päätuomarina. Kilpailuhan toimi niin, että kuvaajat osallistuivat 9 eri sarjaan ja kullekin valittiin sarjavoittaja. Sarjavoittajista joku saa myös Vuoden Luontokuvan tittelin. Tällä kertaa parhaimmaksi nousi nisäkäs-sarjan voittaja, Lassi Rautiaisen kuvaama "Takaa-ajo", jossa kolme sutta juoksee karhun perässä.

Kuva (copyright): Lassi Rautiainen
Valinta on mielenkiintoinen. Kuva ei ole minusta erityisen taidokas tai näyttävä, vaan suorastaan epäselvä ja suttuinen. Mutta kuten valintaperusteluissa lukee, "toteutus on hyvin maalauksellinen, kuvassa on lähes myyttinen tunnelma, joka synnyttää ajatuksia ja tarinoita." Kuvassa on vauhtia, ja katsoja alkaa väistämättä miettiä, miten tilanne alkoi ja miten se jatkuu. Hahmojen voi melkein nähdä liikkuvan. Hauska valinta siis.

Sarjavoittajiin ja kunniamaininnalla palkittuihin kuviin voi tutustua nettisivuilla. (Sarjavoittajat saa näistä erilleen klikkaamalla niiden linkkiä vasemmalla navigointi-palkissa.) Kun taiteesta on kyse, arviot ovat aina subjektiivisia, eli on helppoa sanoa että minun mielestäni jokin kuva on parempi kuin joku toinen. Esimerkiksi lintu-sarjassa kunniamaininnan saanut "Sieppari" on minusta uskomattoman upea, ja olisi ansainnut sarjavoiton. Muita suosikkejani ovat "Ahvenanmeri", "Lammikot" ja kilpailun vuosikirjan kanteen päässyt "Helmiäispallot". Mutta uskon kyllä, että on ollut vaikeaa valita voittajia näin hienosta joukosta, ja että ammattilaisraati katsoo kuvista visuaalisen näyttävyyden lisäksi myös teknistä toteutusta yms.

Whatsoever mietti blogissaan, voiko petokuvista nauttia, kun tietää että ne on otettu tarkoitusta varten perustetuilta haaskoilta, ja tilanteet ovat siis tavallaan lavastettuja. Minä luulen, että suurin osa luontokuvista ei ole aitoja sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen melko varma, että esimerkiksi useimmissa kasvikuvissa kuvaaja on poistanut roskat kukan päältä tai taittanut kohteen edestä häiritseviä heiniä. Useita eläimiä on varmasti houkuteltu jollain tavoin, esimerkiksi pikkulinturuokinnalla tai pesäpöntöillä, ja esimerkiksi kohmeinen rupikonna tai laiska koppakuoriainen on helppo asettaa sopivalle paikalle kuvattavaksi. Petohaaskat ovat näistä "kuvausjärjestelyistä" vain ääriesimerkki. Tämän lisäksi kaikkia tuohonkin kilpailuun osallistuneita kuvia on vähintäänkin käsitelty (sääntöjen puitteissa toki) korjaamalla rajausta, valoisuutta ja värisävyjä. Tätähän kuvaaja tekee alustavasti jo kentällä rajatessaan kohteen etsimeen ja säätäessään kameran asetuksia. Eli hyvin harva luontokuva on todella "aito" ja kuvaa luontoa täsmälleen sellaisena kuin se on kuvaajan saapuessa sattunut olemaan ja kameran ruudulle sattunut tallentumaan. Eikä se ole minusta ongelma niin pitkään kuin voin luottaa siihen, että kuvat eivät esitä sellaista, mitä todellisuudessa ei ole tapahtunut.

Mielenkiintoista on myös tutkia edellisten vuosien kilpailuvoittajia. Tämän linkin sivulle on koottu vuoden luontokuvat vuosilta 1980-2006, mutta vanhemmat kuvat on kai skannattu kirjoista, sillä kuvanlaatu on joissain varsin huono. Vasemmalla olevista linkeistä pääsee katsomaan vuosien 2003-2006 parhaimmistoa laadukkaammin.

Näin amatööriharrastajan näkökulmasta lohdullista on se, että vuonna 2005 voiton korjasi ihan tavallisella digipokkarilla mökkirannasta otettu kuva. Nyt siis miettimään sommitelmia ensi vuoden kisaa varten :-)

************
P.S. Suuri uutinen ihan toisesta aiheesta: Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan tulee australianwollemia (Wollemia nobilis)! Jos et tiedä, mitä hihkumista siinä on, käy lukemassa Luonnontieteellisen keskusmuseon blogista ja tiedotteesta. Paljastan sen verran, että tilanne on sama kuin jos Korkeasaareen olisi tulossa elävä dinosaurus...

15.10.2007

Tämän vuoden luonnonvarat on kulutettu

WWF julkaisi reilu viikko sitten puhuttelevan tiedotteen:

Tänään lauantaina (6.10.) olemme kuluttaneet tämän vuoden luonnonvarat

Maailman tämän vuoden luonnonvarojen tuotto on kulutettu loppuun tänään lauantaina. Loppuvuoden elämme ekologisella luottokortilla ilman takaisinmaksukykyä. 20 vuotta sitten ekovelkapäivä sijoittui joulukuun puoleenväliin. Ekovelkapäivä on aikaistunut, koska ekologinen jalanjälkemme kasvaa. Suurin syy tähän ovat kasvavat hiilidioksidipäästöt, ja Suomessakin energian kulutus kasvaa jatkuvasti.

Ekologinen jalanjälki mittaa ihmisen kuluttamien luonnonvarojen määrää suhteessa niiden uusiutumiskykyyn sekä ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen määrää suhteessa luonnon kykyyn sitoa hiiltä. Tällä hetkellä ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kestokyvyn noin 30 prosentilla.

Ekologista velkaa syntyy, kun maapallon kestokyky ylittyy vuosi vuodelta. Tilannetta voi verrata jatkuviin luottokorttirästeihin, jotka aiheuttavat velkakierteen. Suurin syy ekologisen velan kiihtymiseen on energian käytön kasvu.

Tällainen konkreettinen esitystapa auttaa oikeasti hahmottamaan, mitä tarkoittaa ympäristönsuojelijoiden höpötys siitä, ettei maapallo kestä nykyisiä elintapojamme. Kulutamme siis enemmän kuin mitä maapallo tuottaa. Vaikka taloustieteilijät uskovat jatkuvan kasvun ideaan, luonnontaloudessa se ei toimi, sillä maapallo on rajallinen ja katto tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Sen ei luulisi olevan vaikea asia ymmärtää? Miksi siis elämme koko ajan enemmän velaksi?

Ikävintä tässä on se, että esimerkiksi me suomalaiset asumme yhdessä niistä maista, jotka kuluttavat omaa osuuttaan enemmän luonnonvaroja. Joudumme siis tulevaisuudessa pienentämään kulutustamme. Tiedotteesta:

Suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman kolmanneksi suurin. Tähän vaikuttaa etenkin energiakulutuksemme, joka toisin kuin monissa muissa EU-maissa kasvaa edelleen. WWF:n vuoden 2006 Living Planet -raportin mukaan energiankulutus on henkilöä kohden laskettuna Suomea suurempi vain neljässä maassa.

Suomen energiankulutuksen kasvun syy ei ole usein syytetty kylmä ilmasto. Teollisuutemme on energiaintensiivistä ja energiatehokkuutemme huono.

Mustavalkoisesti ajatellen näen kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta:

1) Jatkamme kuten ennenkin. Kansakunnat yrittävät kukin turvata itselleen oikeuden käyttää mahdollisimman paljon luonnonvaroja, ja vahvemman oikeudella rikkaimmat maat varaavat itselleen suurimman osan. Jotkut tahot (esim. YK ja Punainen Risti) onnistuvat siirtämään rikkaiden luonnonvaroista hieman köyhemmille maille, mutta maapallon mittakaavassa tällä ei juuri ole merkitystä, sillä rikkaiden maiden on "turvattava kilpailukykynsä säilyminen". Kun luonnonvaroja käytetään yhä enemmän velaksi, ne alkavat köyhimmiltä alueilta loppua, mikä johtaa humanitäärisiin ja ympäristökatastrofeihin, sekä jäljellä olevista luonnonvaroista käytäviin sotiin.

2) Lopetamme velaksi elämisen. Ihmisoikeuksien näkökulmasta tämä tarkoittaa olemassaolevien luonnonvarojen kulutuksen tasaamista kaikkien kansojen kesken, mikä tarkoittaa esimerkiksi suomalaisten kulutuksen (ja elintason, riippuu elintason määritelmästä) rajua laskua. Mutta vaikka onnistuisimme perustelemaan, miksi suomalaisilla on oikeus käyttää jonkin verran enemmän luonnonvaroja kuin vaikka sambialaisilla (esimerkiksi talviaikainen lämmitys), emme silti voisi jatkaa nykymenoa, sillä maapallolla ei ole siihen varaa. Jos kansalaiset, mukaanlukien mm. teollisuuden päättäjät, eivät tee sitä vapaaehtoisesti, on odotettavissa ulkoista ohjausta ja jopa pakkokeinoja.

Suurimman vastuun kulutuksen vähentämisestä kantaa esimerkiksi teollisuus, mutta koska ekologinen velkamme on suuri, se vaatii jokaiselta henkilökohtaista muutosta. Paljonko sinä olisit valmis tinkimään, jotta velaksi eläminen pysähtyisi? (Mieti tätä hetki ihan vakavissasi.) Luopuisitko etelänmatkoista? Laskisitko asuntosi lämpötilaa parilla asteella? Vaihtaisitko uusiopaperiin, lukisitko uutiset kirjastossa tai netistä? Antaisitko autosi kimppakäyttöön, kulkisitko työmatkasi julkisilla? Ostaisitko tuulisähköä? Mitä sellaista, jota aivan välttämättä et tarvitse, jättäisit ostamatta? Korjaisitko/korjauttaisitko vanhat tavarasi sen sijaan että ostat uusia?

Niin, kyllä minustakin tuntuu vaikealta ajatella, etten enää saisi elää ja kuluttaa niinkuin itse haluan. Kykenemmekö siis oikeasti pienentämään kulutustamme, pystymmekö ajattelemaan oman mukavuutemme sijasta maapalloa kokonaisuutena? Kumpi ylläolevista vaihtoehdoista toteutuu?

Tietenkään maailman ympäristöongelmat eivät ratkea sillä, että minä yksin sammutan valoni. Eikä luonnonvarojen tuhlaamisen lopettaminen tarkoita kivikaudelle palaamista, pimeässä istumista tai asuntojen lämmityksen lopettamista. Tiedotteessa WWF esittää näkemyksiään Suomen osalta:

Eri sektorit tarvitsevat erilaisia ohjauskeinoja. Rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa esimerkiksi tiukentamalla rakentamismääräyksiä. Uusiutuvaa energiaa on useassa maassa lisätty syöttötariffilla, joka meilläkin pitäisi saada käyttöön mitä pikimmin mm. tuulivoimalle. Liikenteen energiansäästön edistämiseksi Suomessa tulisi Ruotsin ja Iso-Britannian mallin mukaan kokeilla ruuhkamaksuja, samalla kun autojen verotusta muutettaisiin päästöpohjaiseksi. Suomeen pitää saada markkinat energiatehokkaille tuotteille ja palveluille, ja tässä auttaisi merkittävästi kun julkisiin hankintoihin otettaisiin kriteeriksi energiatehokkuus ja puhdas energia.

Eli paljon on tehtävissä jo pelkästään lopettamalla luonnonvarojen hukkaan heittäminen, parantamalla siis ekotehokkuutta. Esimerkiksi lämpöenergiaa tuhlaantuu, jos talvella pidetään asunnon ikkunaa auki tuntikausia samaan aikaan kun lämpöpatteri yrittää täysillä pitää asunnon lämpötilan säädetyssä lukemassa. Tuuleta mieluummin muutaman minuutin ajan kunnon läpivedolla, ja jos mahdollista, sammuta lämmitys sen ajaksi. Näinkin yksinkertaista ja helppoa se voi olla. Ei luonnonvarojen kulutuksen vähentämisen ole pakko olla ahdistavaa ja ikävää (tosin siitä voi tulla sitä, jos emme aloita ajoissa).

Näiden käytännön toimien lisäksi pitäisi tapahtua jotain paljon suurempaa. Kaikkien maapallon ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei kulutuksen kasvu voi jatkua loputtomiin, ja että asialle on pakko tehdä jotakin. Muuten ympäristöjärjestöjen viesti on vain surinaa korvissa, ja poliitikkojen harvat ohjauskeinot ovat kiusantekoa kilpailukyvylle ja vapaalle markkinataloudelle. Miten tämä suunnanmuutos olisi mahdollinen?


Tämä kirjoitus on osa kansainvälistä Blog Action Day -tapahtumaa. Ideana on, että maailman kaikki blogit kirjoittavat kerran vuodessa samasta aiheesta samana päivänä. Tänään 15.10.2007 teemana on ympäristö, ja tarkoituksena on herättää aiheesta keskustelua. Kommentit tähän kirjoitukseen ovat siis tervetulleita, ja jos luet tämän tänä päivänä, ehdit vielä itsekin osallistua teemapäivään omassa blogissasi!

9.10.2007

Synttärilinkitys

Joskus blogiurani alkutaipaleella luin muissa blogeissa kiertänyttä meemiä, jossa ideana oli mainostaa omiin suosikkeihin kuuluvia, mutta huonosti tunnettuja muita blogeja. Tämä tuli mieleeni, kun huomasin oman blogini synttäripäivän lähestyvän. Tässä siis Taviokuurnan kaksivuotisjuhlan kunniaksi valittuja paloja suosikkiblogeistani, jotka ansaitsevat enemmänkin lukijoita. (Näitähän olisi tosi paljon, joten jouduin karsimaan listaa kovasti - käy katsomassa muut suosikkini tuolta sivupalkista!)

Käykäähän lukemassa!

Biomi.org
Mielenkiintoisia ajatuksia biologiasta ja nettimaailmasta, sekä hienoja valokuvia.

Kartano
Itse en ole juuri kiinnostunut designista, mutta tässä blogissa on usein jänniä design-juttuja.

Kuluttajan elämää
Hyviä pohdintoja kuluttamisesta, elämästä ja kuluttajan elämästä.

Kuningaskalastaja ja leijonan silmät
Elämää Tukholmassa. Ei ehkä kovin eksoottista, mutta kuitenkin kiinnostavan erilaista.

Luonnontieteellisen keskusmuseon blogi
Museolaiset kirjoittavat mietteistään. Päivittyy tosin valitettavan harvoin.

Metsäpuutarhassa ja vähän muuallakin
Blogin oma kuvaus on osuva: "Keskelle Hämeen metsiä raivattu ja hiljalleen rakennettu puutarha tuo ja vie ajatuksia."

Pihapolku
Toinen puutarhablogi, lisäksi luontohavaintoja ja kivoja kuvia.

Seppo Leinonen
Mielestäni Suomen parhaita "pilapiirtäjiä" (huono sana, mutten keksi parempaa) - erityisesti eläin-karikatyyrit ovat huippuhyviä (eläimet voi aina tunnistaa lajilleen!) ja hauskoja. Kannattaa katsoa muitakin kuin blogissa olevia kuvia.

Somalia
Viisivuotiaan Soma-tytön luontopäiväkirja. Hienoja havaintoja, hauskoja kertomuksia ja paljon kuvia.


Idean saa napata. Linkittäminen on kivaa :-)

(Tässä samalla osallistun toiseenkin meemiin, jossa otetaan valokuva omasta bloggausympäristöstä tai lähimmän ikkunan maisemasta. Ohessa näkymä parvekkeelta tänään klo 14.25. Tämänkin haasteen saa vapaasti ottaa vastaan! Ja haasteista puheen ollen, muistakaahan Blog Action Day ensi viikolla 15.10.!)

3.10.2007

Sienten ihmeellinen maailma

Sieniä on minusta hauska tuntea, vaikken sieniruuista kovasti välitäkään. Koska minua siksi kiinnostavat muutkin kuin ruokasienet, aiemmin jo kehumani Suomen sieniopas on oikea aarreaitta. Sieltä löytyvät niin tatit, rouskut, haperot ja orakkaat kuin maljakkaat, haarakkaat, hiipot ja härmätkin. Pelkästään seitikkejä on esitelty yli 70 lajia! (Sama tilanne kuin jos tähän mennessä kaikki lintukirjat olisivat esitelleet vain ne lajit, joita saa metsästää, ja nyt olisi ilmestynyt ensimmäinen myös tiaiset ja kerttuset sisältävä lintuopas :-)

Viime viikonloppuna mökillä tuttu suppilovahveropaikka antoi koko korillisen sieniä muutaman neliömetrin alueelta. Opin myös, että suppilovahveron lisäksi on olemassa kovasti samannäköinen kosteikkovahvero. Suurin ero on ilmeisesti lakin alapinnassa, joka suppilovahverolla on vahvasti poimuttunut (näkyy kuvassa) ja kosteikkovahverolla taas lähes sileä. Kosteikkovahvero kasvaa märemmissä paikoissa, mutta suppilovahveroita löytyy pidemmälle syksyyn, aina marraskuulle asti. Tässä tapauksessa lajintunnistus ei tosin ole kriittinen toimenpide, sillä molemmat lajit ovat yhtä hyviä ruokasieniä :-)

Suppilo- ja kosteikkovahvero ovat sukua paitsi keltavahverolle eli kantarellille, myös musta- ja harmaatorvisienelle. Erityisesti kantarellilla ja suppilovahverolla on lakkinsa alapinnalla hyvin helttamaiset harjanteet, mutta ne eivät ole aitoja helttoja kuten vaikka haperoilla ja rouskuilla. Vahverot ovat nimittäin kääväkkäitä, eivätkä ole kovin läheistä sukua tavallisille helttasienille. Vahveroiden "heltat" ovat oikeastaan vain alapinnan poimuja, kun taas aidot heltat ovat rakenteellisesti paljon hienostuneempia. Ja vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, tatit puolestaan (nykytiedon mukaan) kuuluvat systemaattisesti ottaen helttasieniin, vaikkeivät niiden pillit juuri helttoja muistutakaan :-)

Sienten taksonomia ja systematiikka ovat kyllä suuressa myllerryksessä, kun DNA-tekniikat ovat kehittyneet ja paljastaneet yllättäviäkin sukulaisuussuhteita. Näyttää siltä, että moni ulkoisten tuntomerkkin perusteella rajattu sieniryhmä onkin vain silmänlumetta. On aika mielenkiintoista, miten helppoa meidän on erottaa ja tunnistaa selkeitä, aitoihin sukulaisuuksiin perustuvia eläinryhmiä, kuten vaikka hyönteiset tai kissaeläimet. Kasvit ovat astetta vaikeampia, mutta kyllä sieltäkin kykenemme tunnistamaan aitoja ryhmiä, kuten kortteet tai ruusukasvit. Sienet ovat kuitenkin meidän silmiimme niin samankaltaisia, että niiden sukulaisuussuhteet perustuivat hyvin kauan pelkkiin arvauksiin. Sieniopas kuitenkin lohduttaa: "Ovat kaksi eri asiaa se, mitkä ovat sienten aidot sukulaisuudet, ja se, miten hahmotamme sienten valtavan lajimäärän pienemmiksi yksiköiksi, joista sitten suvut ja lajit selviävät." Tämäkin sienikirja käyttää melko perinteistä ja käytännönläheistä luokittelua.

Sienistä riittäisi mielenkiintoisia juttuja kerrottavaksi. Esimerkiksi, monet sienet elävät läheisessä suhteessa kasvien kanssa, ja kasvattavat laajalle ulottuvaa, hienonhienoa rihmastoaan kasvien juurten ympärille. Tämä sienijuuri eli mykorritsa moninkertaistaa maasta ravinteita ja vettä imevän pinta-alan, ja on niin tärkeä esimerkiksi puille, että "ilman mykorritsasieniä ei olisi metsiä sellaisina kuin ne tunnemme"! (Tämä on myös syy siihen, että monia sieniä löytyy usein tiettyjen puiden läheltä.) Jotkut sienet puolestaan lahottavat ravinnokseen kuollutta ainesta, tai loisivat elävillä kasvien lehdillä, kun taas jotkut osaavat esimerkiksi pyydystää maaperän pikkueläimiä rihmoillaan kuin hidastetulla lassolla. Ja entäs sitten jäkälät, nuo sienen ja leväsolujen muodostamat symbionttiset kaksoisorganismit!

Sienten elämä on enimmäkseen piilossa maan alla, mikroskooppisen ohuina rihmastoina. Me näemme yleensä vain maan tai puun pinnalle kasvavat itiöemät, sienten lisääntymiselimet, joita yksi rihmasto saattaa kasvattaa monia. Sienten rihmastoista on erittäin vaikeaa esimerkiksi määrittää, mikä on yksi sieniyksilö, ja kuinka vanhaksi se voi elää. On mahdollista, että sienistä löytyvät maailman suurimmat ja vanhimmat eliöt. Toisaalta myös homeet ja hiivat ovat sieniä, ja esimerkiksi meille tuttu leivinhiiva on mikroskooppisen pieni yksisoluinen sieni.

Sieniä voi harrastaa muutenkin kuin syömällä. Rupea vaikka sienibongariksi ja lähetä havaintosi Hatikkaan. Hyvällä onnella voit löytää Suomelle tai jopa tieteelle uuden lajin, niin huonosti tunnettuja ovat nämä sienikunnan piilottelevat, mutta mielenkiintoiset jäsenet.