27.7.2006

Tunnistatko lajin?

Tänä kesänä olen katsellut perhosia aivan uusin silmin. Vastahankittu mainio määritysopas Päiväperhoset Suomen luonnossa on avannut oven päiväperhosten tunnistamiseen, vaikka ennen pidin sitä melko vaikeana (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta).

Lajintunnistus on jännä juttu. On ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, mikä tienpenkalla kukkivan kasvin tai metsässä pyrähtävän linnun nimi on. Minä kuuluun siihen vastapäiseen porukkaan, jolle elämys on täydellinen vasta kun laji on tunnistettu. En todellakaan kanna monen kilon määrityskirjallisuutta mukanani aina ja kaikkialla, mutta esimerkiksi oman mökkirannan kasveja on hauska määrittää ja oppia tuntemaan nimeltä.

Pisimpään olen harrastanut lintuja. Niistä lasken jopa pisteitä, ainakin eliksiä eli elämänpinnoja (= montako lajia olen elämäni aikana nähnyt). Muita ryhmiä tunnen enemmän tai vähemmän keskinkertaisesti, eikä yksittäinen ihminen voikaan olla asiantuntija kaikilla aloilla - edes täällä pohjoisessa Suomessa, jossa lajimäärät ovat sentään suhteellisen pienet. Kuitenkin esimerkiksi erilaisia hyönteisiä on Suomessakin kymmeniä tuhansia lajeja, ja uusia löytyy jatkuvasti. Joitain toisia ryhmiä on tutkittu niin vähän, ettei suurinta osaa lajeista luultavasti edes tunneta (esimerkiksi mikroskooppiset sienet).

Lajintunnistus on hauska harrastus, josta on hyötyäkin esimerkiksi sienimetsässä. Aloittelevalle harrastajalle hahmottelin tähän omien kokemusteni pohjalta muutamia vinkkejä alkuun pääsemiseksi. Toivottavasti niistä olisi jollekin iloa!

1. Keskity johonkin. Ala harrastaa vaikka lintuja, päiväperhosia, sieniä tai kukkia, oman kiinnostuksesi mukaan. Tai tee rajaus omaan pihaasi, ja yritä tunnistaa sieltä yleisimmät kasvit ja eläimet. Näin opeteltavaa ei ole liikaa yhdellä kertaa. Jonkin ajan kuluttua voit vaihtaa tai laajentaa ryhmää, niin tuntemus monipuolistuu.

2. Hanki laadukasta kirjallisuutta. Suomessa on julkaistu paljon luontokirjoja, mutta kannattaa opetella erottamaan jyvät akanoista. Esimerkiksi englantilainen lintukirja ei ole paras valinta Suomen lintujen opetteluun. Kysele vinkkejä muilta harrastajilta.

3. Opettele tekemään havaintoja. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta oikeiden asioiden katsominen vaatii hieman harjoitusta. Esimerkiksi kasviharrastajan kannattaa kiinnittää huomiota paitsi kukan väriin, myös lehtiasentoon, kasvutapaan jne. Lintuharrastajalle pelkkä siipijuova tai pään profiili saattaa kertoa lajin, vaikkei linnun väreistä olisi nähty vilaustakaan. Opettele harrastamasi ryhmän kirjoissa käytetty termistö ja esim. ruumiinosien nimitykset. Opettele myös hahmottamaan, mitä harrastamassasi ryhmässä tarkoittaa esimerkiksi "suuri" tai "pieni" jne.

4. Hahmota kokonaisuus. Lueskele määrityskirjaasi ja tutki, minkälaisiin suurempiin ryhmiin lajit jakautuvat. Mikä tahansa laji on paljon helpompi löytää kirjasta, jos osaat sanoa, mihin ryhmään se kuuluu. Kun tunnet ryhmät, lajien nimet eivät ole irrallista silpputietoa, vaan asettuvat osaksi kokonaisuutta, joka on helpompi hallita. Joskus myös ryhmän tunnistaminen riittää - esimerkiksi kovakuoriaisia on niin paljon, että ainakin minä olen tyytyväinen, jos osaan määrittää ne edes heimolleen.

5. Kertaus on opintojen äiti! Perusta havaintovihko (paperinen tai sähköinen) jonne kirjattuihin havaintoihin on helppo palata. Liiku luonnossa, havainnoi, tutki kirjoja, määritä. Hyödynnä muita alan harrastajia, esimerkiksi järjestetyillä retkillä. Älä stressaa, vaan pidä hauskaa ja nauti luonnosta. Harjoitus tekee mestarin.

Kaikkea ei siis voi eikä tarvitsekaan osata. Lajintunnistus onkin siitä hauska harrastus, että siinä voi kehittyä jatkuvasti. Vain yhtä ryhmääkin harrastava löytää aina uutta opittavaa, sillä luonto on monimuotoinen, eivätkä lajirajat ole aina selviä (koko lajikäsitehän on oikeastaan vain ihmisen luomus, siitä ehkä lisää myöhemmin). Luonnosta voi hyvin nauttia ilman lajien nimiä, mutta hyvä lajintuntemus on edellytys kunnollisten havaintojen tekemiseen luonnon tilasta ja muutoksista. Tavalliset harrastajat ovat tutkijoiden ohella tärkeitä, sillä ilman harrastajia suurien tietomäärien kerääminen olisi mahdotonta. Luonnontuntemusta harrastamalla voi siis paitsi pitää hauskaa, myös pelastaa palan maailmaa. Kliseistä, mutta totta :-)

P.S. Kommentit ovat erittäin tervetulleita, kuten aina. Kerro omat lajintuntemusvinkkisi!

13.7.2006

Osta elämä

Tervetuloa kotiin Emilia-vauva!

Emilia-vauva tuntuu oikealta, koska se on valmistettu luonnonmukaisesti. Luonnollisuutta lisäävät myös täydelliset yksityiskohdat kuten ihopoimut, haituvaiset hiukset ja kauniit ripset.

Koko
Emilia-vauva on 56 cm pitkä. Aivan kuten vauvan pitääkin!

Hinta
149,85 euroa jaettuna kolmeen osamaksuerään á 49,95 euroa. (Toimituskulut eivät sisälly hintaan.)

Toimitus
Postiennakolla yhdessä ensimmäisen osamaksuerän kanssa. Kaksi seuraavaa erää maksetaan erillisellä laskulla.

Vuoden palautusoikeus
Palautusaika lasketaan laskun päivämäärästä. Tuote palautettava alkuperäisessä kunnossa.

Lisätarvikkeita
Saat lisäksi ihanan pehmeän huovan ja soman neulotun kaksiosaisen potkupuvun sekä nimikoidun rannekkeen -veloituksetta!

Tilaa jo tänään!
***

Tätä tekstiä on muokattu, mutta ei kovinkaan paljon. Alkuperäinen on julkaistu mainoksena laajalevikkisessä aikakauslehdessä. Alkuperäisessä muodossaan teksti mainosti nukkea, joka "sekä näyttää että tuntuu oikealta vauvalta". Olenko ainoa, joka on hieman järkyttynyt?

En kykene keksimään, kenelle mainos on suunnattu. Ei ainakaan lapsille, sillä ilmoituksen kuvassa aikuinen nainen pitelee "vauvaa". Aikuisilla kyllä saattaisi olla varaa maksaa 150 euroa luksus-mallisesta lelusta, mutta kuka aikuinen haluaisi ostaa elävältä vauvalta tuntuvan nuken??

Toivottavasti emme koskaan tule elämään sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ylläoleva mukailtu "mainos" julkaistaisiin. Oikeita vauvoja ei (toistaiseksi?) voi ostaa postimyynnistä, mutta ilmeisesti tekotodellisuus vetoaa kuluttajiin. Onhan jo tekonurmea, muovisia joulukuusia, sähkötakkoja (tulen kuva heiluu näytössä ja ääninauha soittaa rätinää) ja virtuaalilemmikeitä. Kehittyneimmät virtuaalilemmikit jopa "kuolevat", jos ne jättää hoitamatta, mutta tilalle saa aina uuden.

Milloinkohan joku keksisi myydä sellaista vauva-nukkea, joka paitsi tuntuu oikealta, myös kakkaa, puklaa, huutaa, hymyilee, kiintyy hoitajaansa, oppii uusia asioita, leikkii ja kasvaa aikanaan isoksi? Ai niin, sehän on jo keksitty - sitä kutsutaan lapseksi.