Ekovanhemmuus?

Taisin luvata, ettei tästä tule vauvablogia. Sattuneesta syystä mielessä pyörineet asiat ovat viime aikoina kuitenkin liittyneet lähinnä vauva-asioihin. Avasinkin nyt blogin kirjoitusalustan, sillä halusin laittaa ylös joitakin tähän astisen perhe-elämän kokemuksia, erityisesti ympäristö-näkökulmasta.

Onko ekovanhemmuus mahdollista? Vaikka ennestään eläisi melko ympäristöystävällisesti, vauvan vaatimat hankinnat ja elämänmuutokset voivat olla suuria. Vanhemmat haluavat lapselle parasta, mainostajat ruokkivat todellisia ja kuvitteellisia tarpeita, sukulaiset ja ystävät kertovat omat näkemyksensä siitä mikä on välttämätöntä, ja kuten Lupiini taannoin osuvasti muotoili, "maailmassa ei luultavasti ole tuoretta esikoisvauvan äitiä/isää epävarmempaa olentoa". On vaikea tietää ennakkoon, mitä oikeasti tarvitaan, mutta toisaalta haluaisi varautua etukäteen niin hyvin kuin mahdollista. Kun uusi vauva vaatii jatkuvaa huomiota ja itse vasta opettelee elämään sen kanssa, on helppoa ja ymmärrettävää mennä usein siitä missä aita on matalin.

Jos sivuutetaan kysymys siitä, onko lapsen hankkiminen ylipäänsä ympäristöystävällistä (pelkäänpä että vastaus on ei), on useita sellaisia asioita, joissa voi tehdä valintoja. Seuraavassa pohdintojani muutamista aiheista, sekä omia kokemuksia että yleisempää. Täytynee vielä korostaa, että alla oleva perustuu tosiaan lähinnä henkilökohtaiseen kokemukseen yhden lapsen kanssa kolmen ensimmäisen kuukauden ajalta. Pidemmälle vietyä ekoilua edustaa esimerkiksi ekoisi-blogi.

1) Asuminen: isompi asunto?
Meillä on ennestään sen verran väljä asunto, ettei tullut mieleenkään muuttaa isompaan lapsen takia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että perheenlisäys tarkoittaa monelle lähes oletusarvoisesti isomman asunnon hankintaa. Ymmärrän erittäin hyvin, että lisäihminen tarvitsee oman tilansa (ja tavaransa), mutta tätä ei tarvitse viedä liiallisuuksiin. Ensimmäisinä vuosina lapsi ei mielestäni esimerkiksi tarvitse omaa huonetta ja myöhemminkin ainakin kaksi lasta voi hyvin jakaa saman huoneen. Jos onnistuu pitämään tavaramäärän kurissa, ei lisätilaa tarvitse hankkia myöskään materialle. Ja kääntäen: mitä vähemmän tilaa, sitä helpompaa on sanoa ei turhalle tavaralle. Lisäneliöillä on taipumus täyttyä uudella tavaralla, ja taas on ahdasta.

Jos muuttamaan päätyy, kannattaa paikka valita huolella muun muassa liikenneyhteyksien kannalta (ks. seuraava kohta). Parasta on, jos kaikki useimmin käytettävät palvelut löytyvät kävely- tai pyöräilymatkan päästä, erityisesti jos toimivaa joukkoliikennettä ei ole tarjolla.

2) Liikkuminen: isompi auto? Auto vai joukkoliikenne?
Lisääkö lapsen tulo yksityisautoilua? Asumme Espoossa hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella, joten vaihtoehtoja on. Ainakin pääkaupunkiseudulla on varmasti mahdollista liikkua täysin ilman autoa myös lapsen kanssa. Jos kohde ei ole kävely- tai pyöräilymatkan päässä, joukkoliikenne on kattavaa ja lisäbonuksena ilmaista lastenvaunujen kanssa liikkuville. Hyvä puoli on myös se, että voi aina tarvittaessa huomioida vauvaa, kun ei tarvitse ajaa. Matalalattiaisiin busseihin on todella helppo nousta, ja esimerkiksi korkeassa lähijunassa saa vaunujen nostamiseen aina apua kun pyytää. Kantoliinan tai -repun kanssa matka sujuu vielä helpommin (tosin silloin siitä pitää maksaa).

Joukkoliikenteen merkittävin huono puoli on meille ollut se, että joihinkin paikkoihin matka-aika venyy helposti kaksin-kolminkertaiseksi autoiluun verrattuna, jos suoraa linjaa ei ole tai vaihtoyhteys on huono. Kun lapsi on niin pieni, että nälkä ei kysy aikaa eikä paikkaa, on suuri ero kestääkö matka puoli tuntia vai tunnin. Lisäksi omalla autolla kulkiessa ei tarvitse laskea aikatauluja, ihmetellä myöhässä olevaa junaa, eikä jäädä odottamaan seuraavaa vuoroa, jos bussin vaunupaikat ovat täynnä.

Olemmekin harkinneet aina tilanteen mukaan, millä välineellä lähdemme liikkeelle. Luulen, että autoilu on lisääntynyt hieman, sillä muutamissa tilanteissa olisimme varmaankin valinneet julkisen liikenteen, jos vauvaa ei olisi. Mutta toisaalta kävelymatkaa kauemmas ei useimpina päivinä ole tarvetta lähteä, joten autoilun määrä kokonaisuudessaan ei ylipäänsä ole kovin suuri. Suurin osa siitäkin on lähiliikenteen sijaan mökkimatkoja, joilla joukkoliikenne ei ole tällä hetkellä oikein miltään osin realistinen vaihtoehto.

Toisaalta olemme onnistuneet pysymään päätöksessä, että isompaa autoa ei hankita vain perheenlisäyksen vuoksi. Tämä tuntuu joillekin olevan lähes yhtä itsestäänselvää kuin isomman asunnon hankinta. Me olemme kuitenkin pärjänneet jopa odotettua paremmin vanhalla kolmiovisella pikkuautollamme. Vaunujen valinnassa huomioitiin, että ne mahtuvat koottuna tavaratilaan, ja havaitsimme, että turvaistuimenkin saa ihan tarpeeksi helposti takapenkille etuoven kautta. Voi olla, että mahdollisen toisen lapsen tullessa asiaa harkitaan taas uudelleen, mutta ainakin toistaiseksi tämä riittää hyvin.

3) Vaipat: kesto vai kertakäyttö?
Halusimme lähtökohtaisesti suosia kestovappoja niiden pienemmän ympäristökuorman takia. Ilokseni olemme havainneet kestovaipat niin toimiviksi, että kertakäyttövaippoja on kolmessa kuukaudessa kulunut alle kaksi pakettia. Kestot ovat käytössä myös öisin ja mökillä.

Koska kestovaippoja on markkinoilla huikean paljon erilaisia, aiheeseen perehtyminen tuntui aluksi vaikealta. Kestovaippainfo ja Kestovaippayhdistys ovat mahtavia tietopankkeja, mutta silti jäin kaipaamaan jotain kouriintuntuvaa "aloita näin" -ohjetta. Pääsimme kuitenkin lopulta hyvin alkuun, sillä saimme erilaisia kestovaippoja ystäviltä ja äitiyspakkauksesta. Kun alkoi olla tuntumaa, on ollut helppoa hankkia lisää esim. nettikirppiksiltä. Myös vaippalainaamon kokeilupaketti oli suureksi iloksi.

Välillä kertakäyttövaippa houkuttaa helppoudellaan: vaippa vain roskiin, pois silmistä ja mielestä. Sitten kuitenkin muistan kertakäyttöisten huonot puolet: ison rahanmenon, jatkuvan raahaamisen kaupasta kotiin ja kotoa roskikseen, muoviset materiaalit ja jätevuoren kaatopaikoilla. Kestovaippojen käytössä aikaa menee vastaavasti pyykkäämiseen, mutta se tuntuu loppujen lopuksi aika pieneltä vaivalta. Rahaa saa menemään kestoihinkin, mutta käytettyjä (ja valmiiksi sisäänajettuja) saa edullisesti ja vaipat voi aikanaan itsekin myydä eteenpäin. Mitään merkittävää eroa en ole huomannut kesto- ja kertavaippojen vuotoherkkyydessä, molemmissa pitää löytää vauvalle parhaiten istuvat mallit.

Vaippoja voi minusta verrata astioihin - yleensä käytetään pestäviä ja kestäviä, mutta tarpeen tullen kertakäyttöiset voi kaivaa kaapista ilman huonoa omaatuntoa.

4) Vaatteet, vaunut ja muut tarvikkeet: mitä tarvitaan? Uutena vai käytettynä?
Tässä aiheessa on mielestäni kaksi helppoa ohjenuoraa ympäristöystävällisyyteen: hanki harkiten, ja jos hankit, hanki käytettynä, lainaa tai vuokraa.

Ensimmäinen kohta on vaikea, varsinkin jos on ensimmäistä kertaa asialla: mitä vauva oikeasti tarvitsee? Tätä jos kysyy vanhemmilta, saa kaikilta hieman erilaisia vastauksia. Jotkut tarvikkeet ovat välttämättömiä tai todella hyödyllisiä jollekin perheelle, mutta sama asia saattaa jäädä nurkkaan pölyttymään toisessa. Ilmeisesti näin voi käydä myös saman perheen sisällä - yhden vauvan kanssa tarpeellinen kapine jää vähälle käytölle toisella.

Omasta kokemuksesta neuvoisin, ympäripyöreästi mutta kuitenkin, miettimään omia tarpeita, toiveita ja olosuhteita, ja hoitamaan tärkeimpiä ja/tai vaativampia hankintoja etukäteen. Esimerkiksi vaunujen on kätevä olla käytettävissä heti vauvan tultua, jos vaunuja aikoo käyttää. Autoileva tarvitsee turvakaukalon. Monia asioita, esimerkiksi vauvan sitterin, voi kuitenkin hyvin hankkia vasta sitten, kun näkee käytännössä, olisiko niille tarvetta omassa arjessa. Pienempien tarvikkeiden osalta mielenrauhaa tuo äitiyspakkaus, jonka sisältö riittää alkuun mainiosti. Niistäkin tavaroista näkee sitten, mitä tuli käytettyä ja mitä ei. On myös asioita, jotka ovat varmasti aluksi turhia - ainakaan mitään sen kummempia leluja vauva ei vähään aikaan tarvitse.

Kun sitten päätyy jotain hankkimaan, useimmissa tapauksissa kannattaa hankkia käytettyä, tai hyödyntää lainaus- ja vuokrauspalveluita (esim. vaatteet ja ensisänky). Vauvat kasvavat niin nopeasti, että esimerkiksi vaatteet jäävät pieneksi kauan ennen kuin ne ehtivät kulua merkittävästi, joten käytetyt vaatteet ovat käytännössä yhtä hyviä kuin uudet, mutta huomattavasti halvempia. Toinen esimerkki ovat vaunut, joiden maattava lastenvaunuosa on käsittääkseni käytössä vain puolisen vuotta (kunnes siirrytään istuttaviin rattaisiin), joten en näe syytä miksi siihen kannattaisi käyttää jopa tuhat euroa uutena.

Asiat voivat myös mennä eri tavalla kuin on suunnitellut - jos esimerkiksi päätyykin ottamaan lapsen viereensä nukkumaan, pinnasänkyä ei tarvita lainkaan ensimmäisten kuukausien aikana, ja erillinen pienen vauvan sänky voi jäädä täysin turhaksi (lisäksi äitiyspakkauksen laatikko käy hyvin ensisängyksi).

Meille käytettyjen vaatteiden ja tarvikkeiden hankinta oli helppoa, sillä vauvauutisen julkaisun jälkeen niitä tarjottiin auliisti eri puolilta ystäviltä ja tuttavilta. Saimme käytännössä valita parhaat päältä, ilmaiseksi tai sopuhintaan. Jos tilanne ei ole näin onnekas, kannattaa hyödyntää kierrätyskeskuksia, kirpputoreja ja nettipalveluita (Huuto.net, Kuinoma, Netcycler yms.). Uutena olemme hankkineet tähän asti oikeastaan vain kantorepun, jolle tuli niin äkillinen tarve, että oli helpointa kävellä suoraan kauppaan ostamaan se.

Lopuksi

Vanhemmuus on henkilökohtainen ja herkkä aihe, jossa harvoin on ainoita oikeita vastauksia. Kuten kaikessa elämässä, pitää muistaa etteivät asiat ole mustavalkoisia, eikä niihin kannata suhtautua kohtuuttoman jyrkästi. En yritä itse esittää täydellistä enkä halua syyllistää ketään omista valinnoistaan. Jokainen perhe löytää omat tapansa. Mutta ympäristökuorman keventämiseenhän kannattaa aina pyrkiä - esimerkiksi jo yksikin kestovaippa päivässä vähentää kaatopaikalle meneviä vaippoja 365 kpl vuodessa. Pienetkin teot auttavat, kun kyse on lopulta siitä, missä kunnossa jätämme maailman näille omille lapsillemme.

Joka kymmenes Suomen eliölaji on uhanalainen

Viime keskiviikko oli merkittävä päivä: uusi Suomen lajien uhanalaisuusarvio, Suomen Punainen kirja, julkaistiin. Edellinen arvio on kymmenen vuoden takaa, joten päivitetyllä tiedolle on jo tarvetta.

Julkaisu on ilmaiseksi ladattavissa pdf-muodossa. Sivustolta löytyy myös paljon oheistietoa aiheesta.

Itse kirja ei niinkään ole tärkeä, mutta sen sisältämän tiedon merkitys on erittäin suuri. Arvioimalla mahdollisimman pätevien kriteerien perusteella, mitkä lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, miten suuri tämä uhka kunkin lajin kohdalla on ja mitkä ovat sen syyt, tiedetään mitkä lajit tarvitsevat huomiotamme kaikkein kiireellisimmin. Resursseja ei koskaan ole loputtomasti eikä edes riittävästi, joten luonnonsuojelutoimet kannattaa kohdentaa mahdollisimman järkevästi. Punainen kirja on paitsi tietopankki, myös tärkeä työkalu ja vahva selkänoja sekä viranomaisille, kansalaisille että luonnonsuojelujärjestöille. Sitä voi käyttää esimerkiksi perusteluna, kun vaaditaan suojelutoimia jollekin lajille tai alueelle.

Uhanalaisuuden arviointityössä kaikki Suomen tunnetut eliölajit sijoitettiin luokkiin, jotka on esitetty allaolevassa kuvassa. (Oikeassa puoliskossa on koko luokittelujärjestelmä, vasemmalla vielä erikseen Punaiseen kirjaan sisältyvät luokat.)

Lähde: www.ymparisto.fi

Punaisessa kirjassa oleminen ei siis suoraan tarkoita, että laji on uhanalainen, vaikka enimmäkseen näin onkin. Punaisessa kirjassa ovat mukana uhanalaiset lajit (kolme luokkaa), silmälläpidettävät (="lähes uhanalaiset") sekä puutteellisesti tunnetut lajit.


Uhanalaisten määrä on kasvanut

Uudessa uhanalaisuusarviossa kiinnostavat sekä yksittäisten lajien tilanne - ja sen muutos vuodesta 2000 - että yhteenvetotiedot. Yhteenvetoja voi tietysti tehdä loputtomiin eri näkökulmista ja eri alaryhmistä, mutta vain osa niistä on mielekkäitä mm. erisuuruisten kokonaislajimäärien ja tiedon erilaisen määrän ja laadun takia. Alla kuitenkin muutamia kiinnostavia nostoja.

Kokonaistilanne:

• Joka kymmenes Suomen eliölaji on uhanalainen.
• Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä (36,2 %) sekä perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (23,3 %).
• Metsäelinympäristöjen muutokset ovat yhteensä 693 lajin (30,8 %) ensisijaisena uhanalaisuuden syynä.

Vertailua edelliseen uhanalaisuusarviointiin:

• 186 lajin tilanne on parantunut ja 356 lajin tilanne on huonontunut.
• Lajien uhanalaistuminen on  hieman hidastunut metsissä ja kulttuuriympäristöissä, kun taas soilla, vesissä, rannoilla, kallioilla ja tuntureilla se on huomattavasti kiihtynyt.
• Eniten myönteistä kehitystä on tapahtunut metsissä elävillä kovakuoriaisilla (41 lajia), perinneympäristöissä elävillä kovakuoriaisilla (26 lajia) sekä perinneympäristöissä elävillä perhosilla (17 lajia).
• Eniten kielteistä kehitystä on tapahtunut metsissä elävillä jäkälillä (34 lajia), mutta myös edellisessä kohdassa mainituilla perinneympäristöissä elävillä kovakuoriaisilla (24 lajia) ja perinneympäristöissä elävillä perhosilla (22 lajia).

Muutamista eliöryhmistä:

• Joka neljäs (24 %) Suomen pesimälinnuista on uhanalainen. Uhanalaisten lintujen määrä on kasvanut rajusti, lähes 70 % edelliseen arviointiin verrattuna. Uhanalaisia lintulajeja elää erityisesti rannoilla, soilla ja tuntureilla.
• Uhanalaisten lajien osuus jäkälälajistosta on kaksinkertaistunut edelliseen arviointiin verrattuna. Yhdenkään uhanalaisen jäkälälajin uhanalaisuusluokkaa ei laskettu siksi, että sen kanta olisi elpynyt.
• Uhanalaisten kovakuoriaisten määrä hieman laski (347 lajista 333 lajiin), mutta silmälläpidettävien lajien määrä nousi huomattavasti (196 lajista 285 lajiin).
• Uhanalaisten ja silmälläpidettävien putkilokasvien määrä on kasvanut 46 lajilla, ja uhanalaisia on nyt 16 % lajistosta. Uhanalaisia putkilokasvilajeja elää paljon perinneympäristöissä ja rannoilla.

Merkillepantava on myös riistalajien tilanne. Lainaus Punaisesta kirjasta:

Yksi uuden arvioinnin huolestuttavimpia piirteitä on riistalajien uhanalaistumiskehitys. Suomessa luontaisella levinneisyysalueellaan elävistä riistalajeista peräti 49 % (nisäkkäistä 53 % ja linnuista 46 %) on punaisella listalla. Suurin osa niistä on edelleen metsästyksen kohteina. Vaikka metsästys vain harvoissa tapauksissa on ollut merkittävä tekijä uhanalaistumisessa, ei uhanalaisten ja taantuvien lajien kantojen hyödyntämistä voida pitää ekologisesti kestävänä ja perusteltuna. Samanaikaisesti kuitenkin vaaditaan yhä äänekkäämmin metsästyksen laajempaa sallimista Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla.

Tuttuja lajeja

Luettelossa on 2247 uhanalaista lajia, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita. Listalta löytyy kuitenkin paljon tuttuja lajeja, jotka kiinnostavat tuntemattomia enemmän. Alla esimerkkejä.

Nisäkkäät:

• Hilleri putosi elinvoimaisesta vaarantuneeksi ja metsäjänis elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi.
• Tammihiiri luokiteltiin hävinneeksi Suomesta.
• Halli nousi silmälläpidettävästä elinvoimaiseksi.

Linnut:

• Suokukko putosi silmälläpidettävästä erittäin uhanalaiseksi, peltosirkku vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi.
• Vaarantuneita ovat mm. ennen elinvoimaiset tukkasotka, hiirihaukka, törmäpääsky ja keltavästäräkki, sekä ennen silmälläpidettävät koskikara, kivitasku ja mehiläishaukka.
• Silmälläpidettäviksi luokiteltiin sellaisia ennen elinvoimaisia lajeja kuin haahka, iso- ja tukkakoskelo, rantasipi, niittykirvinen ja sirittäjä.
• Riistalajeista metsästys katsottiin merkittäväksi uhanalaisuuden syyksi jouhisorsan ja heinätavin kohdalla.
• Punaisesta kirjasta pääsivät pois mm. pikkutikka, ampuhaukka, tiltaltti, ruisrääkkä, käki, varpunen ja kottarainen. Myös mm. muuttohaukan, valkoselkätikan ja naurulokin luokitukset paranivat.

Matelijat, sammakkoeläimet ja kalat:

• Rantakäärme nousi vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.
• Äärimmäisen uhanalaisia ovat mm. meritaimen, järvilohi ja Saimaan nieriä, erittäin uhanalaisia mm. ankerias ja vaellussiika.
• Itämeren lohikantojen tilanne parani erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.

 Muut eläimet:

• Verijuotikas nousi erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.
• Palosirkka on yhä vaarantunut.
• Muurahaissinisiipi on äärimmäisen uhanalainen, apollo erittäin uhanalainen ja pikkuapollo vaarantunut. Sinisiivissä on paljon muitakin punaisella listalla olevia lajeja.
• Herhiläinen nousi erittäin uhanalaisesta elinvoimaiseksi.
• Liekohärkä ja isotoukohärkä ovat erittäin uhanalaisia.

Kasvit:

• Kangasvuokko, hirvenkello, keltamatara sekä vuori- ja kynäjalava ovat vaarantuneita.
• Kissankäpälä, ketoneilikka ja marjakuusi ovat silmälläpidettäviä.
• Tikankontti nousi vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.

Entä sitten?

Tästä valtavasta tietopankista voi tehdä paljon johtopäätöksiä, mutta tärkein niistä on se, ettei Suomessa olla onnistuttu pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden häviämistä kaikista sopimuksista ja juhlapuheista huolimatta. Vaikka Suomen lajeista vain 60 on koko maailman Punaisessa kirjassa, Suomella on silti oma vastuunsa - emme voi olettaa, että muut säilyttävät lajit meidän puolestamme. Tätä kuvaa hyvin se, että suurpetojemme (ahma, susi, karhu, ilves) luokitus huononi, vaikka niiden kannat ovat viime aikoina olleet kasvussa. Aiemmassa arviossa ne nimittäin saivat "ansaittua" paremman luokituksen, koska niiden uskottiin saavan kantoihinsa täydennystä itärajan takaa. Nyt katsottiin, ettei näin voida enää olettaa.

Luonnonsuojelujärjestöt vaativat oikeutetusti tekoja:
Luonnonsuojeluliitto vaatii uhanalaisten suojelun tehostamista
BirdLife huolissaan erityisesti suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisesta

Rohkaisevaa on, että Punaisessa kirjassa itsessään luetellaan monia toimia, joihin tulisi tulosten johdosta ryhtyä. Tiivistettynä kirjassa ehdotetaan mm. että:

1. ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö osoittavat uhanalaisten lajien ja niiden esiintymispaikkojen kartoitukseen, suojeluun, seurantaan ja hoitoon riittävät voimavarat koko Suomessa
2. punaisen listan lajien elinympäristöt ja lajiston vaatimukset otetaan kattavasti huomioon maan, vesien ja luonnonvarojen käytössä
3. uhanalaisuusarvioinnin tulokset otetaan välittömästi käyttöön meneillään olevassa lajien suojelun priorisoinnin suunnittelussa
4. vieraslajien torjuntaa ja leviämisen estämistä tehostetaan
5. maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin kaikkien metsästys- ja kalastuslain alaisten lajien kantojen hyödyntämisen saattamiseksi kestävälle tasolle
6. puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten lajien tutkimusohjelmaa laajennetaan myös muihin kuin metsäelinympäristöihin - tällä hetkellä merkittävimmät lajiston tuntemuksen tietopuutteet ovat meri- ja sisävesilajistossa
7. opetusministeriön ja ympäristöministeriön tulee tukea luotettavien suomenkielisten lajintunnistusoppaiden tuottamista ja materiaalin internetiin saattamista sekä luonnontieteellisten seurojen ja yhdistysten nuorisotoimintaa.

Ei voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti nämä suositukset eivät jää vain kirjan kansien väliin!

Ydinasiaa

Alkuun lyhyesti oma kantani: Suomeen ei pitäisi myöntää lupia uusille ydinvoimaloille. Syyksi pitäisi riittää jo edellisen, edelleenkin keskeneräisen, tragikoomisen voimalaprojektin opetukset, jotka Seppo Leinonen on osuvasti tiivistänyt.

Listan ulkopuolelta mainittakoon vielä, että rakentaminen on työllistänyt lähinnä ulkomaalaisia vierastyöläisiä (mikä sinänsä ei välttämättä ole huono asia, mutta torppaa argumentin suomalaisten työllistämisestä), ja myöhästymisen kustannukset veronmaksajille lähestyvät Greenpeacen mukaan jo kolmea miljoonaa euroa - summa kasvaa 3190 eurolla minuutissa. Mielestäni meille pitäisikin perustella, miksi ihmeessä haluaisimme lisää tällaisia projekteja?

Aiheesta voisi sanoa paljonkin, mutta koska moni asia on jo sanottu paremmin muualla, tässä luettavaksi muiden tuottamia tekstejä:

Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja: Viisi syytä sanoa ei ydinvoimalle

Ympäristöjärjestöt: Hallitus haluaa Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan

YLE: Asiantuntijat: Hallitusvalta laiminlöi vuoden 2002 risupaketin

Leo Stranius: Pekkarinen esittää lisäydinvoimaa - Miksi?

Lopuksi tietoa käynnissä olevista kampanjoista:

Käytä valtaasi -tee äänestyssitoumus!
Sitoumuksessa lupaat ensi eduskuntavaaleissa 2011 äänestää kansanedustajaa, joka eduskunnassa äänestää uusien ydinreaktorien rakentamista vastaan, tai uutta kansanedustajaehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa. Ennen eduskuntavaaliäänestystä tulet saamaan sähköpostitse viestin miten nykyiset kansanedustajat äänestivät ydinvoimasta. Sitoumus ei sido sinua virallisesti mihinkään eikä tietojasi julkaista. Sitoumuksen on tehnyt jo yli 20 000 henkilöä.

*************************************************************************************

Ydinvoima historiaan-päivä
Tule mukaan mielenosoitukseen lauantaina 8.5.

Paikka: Rautatientori, Helsinki
Aika: Lauantaina 8.5. klo 12-16

Mielenosoituksessa on äitienpäivän kunniaksi teemana Säteilevä perintö - millaisen perinnön sinä haluat jättää jälkipolville?

*************************************************************************************

Kuva lainattu Leo Straniuksen blogista.

Kierrättäjän pikalinkit

Tämä vaikuttaa loistavalta idealta:
www.netcycler.fi

Eikä pidä unohtaa myöskään:
www.kuinoma.fi

Tämä on toivoakseni kaikkien tiedossa:
www.kierratyskeskus.fi

Hieman kaupallisempi versio:
www.huuto.net

Ja kun mitään ei ole enää tehtävissä:
www.kierratys.info

Uudenvuoden turhakkeet

Vuodenvaihteeseen liittyy paljon juhlintaa, mutta myös useita ympäristöongelmia. Olisikohan mahdotonta luopua muutamista haitallisista perinteistä tai muokata niitä nykymaailmaa vastaaviksi?

TINA

Uudenvuoden "tina" on enimmäkseen lyijyä, joka on vaarallinen ympäristömyrkky. Lyijy on nk. raskasmetalli, joka rikastuu ravintoketjussa. Se siis kertyy kasveihin, eläimiin ja ihmisiin ja voi vaikuttaa esimerkiksi ihmisen hermoston toimintaan. (www.ymparisto.fi, HS:n Alkuaineet-sarja.)

Jos valaminen ja ennustaminen ovat rakkaita perinteitä, tinalle on olemassa vaihtoehtoja. YLE:n nettisivuilta löytyy kaksikin eri ohjetta, joissa tinan sijasta käytetään sokeria tai steariinia. Kuvien perusteella ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin lyijytina, kunhan ottaa huomioon pari niksiä. Esimerkiksi lumeen kaataminen voi toimia jopa vettä paremmin. Varovaisuutta toki tarvitaan, aivan kuten tinaakin käsitellessä.

Kuvassa vasemmalla lumeen valettu ja oikealla veteen valettu sokerivalos. (Kuva: YLE Tampere)

Vanhojen tinojen omistajan ekoteko on kierrättää edellisvuoden valokset uudestaan käyttöön. Ja kun möykyistä haluaa joskus eroon, ne on toimitettava ongelmajätteen keräykseen - ne eivät siis kelpaa sekajätteeseen, eivätkä edes metallinkeräykseen! Kaatopaikoilta lyijy voi pahimmillaan suodattua kaatopaikkavesien mukana lähiympäristöön ja saastuttaa maaperää ja pohjavettä. (www.ymparisto.fi)


ILOTULITTEET

Ilon ja ihastuksen ohella ilotulitteet tuottavat myös

• terveydelle vaarallisia pienhiukkasia: "tuhansia kiloja metalliyhdisteitä, nokea ja muita haitallisia yhdisteitä" (SYKE)
• ahdistuneita luonnoneläimiä ja lemmikkejä "Äärimmäisen stressaantunut eläin ei pysty syömään, nukkumaan tai käymään tarpeillaan. ... Joka vuosi kymmenet lemmikkieläimet säikähtävät ilotulitusta niin pahasti, että ne karkaavat ja pakenevat paniikissa. ... Eläimet voivat joutua säikähdyksen seurauksena shokkiin ja jopa kuolla." (SEY)
• lukuisia onnettomuuksia ja silmävammoja "Vaikeimmissa vammoissa kustannukset ovat 50 000 eurosta 70 000 euroon potilasta kohti. Suomessa on kaikkiaan 30-45 vammaa vuosittain. ... Puolet vammautuneista on ollut alle 18-vuotiaita ja lapsia." (Tukes)
• valtavat määrät pitkin poikin lennätettyä roskaa!

Jos tällainen tuote keksittäisiin nyt, päästettäisiinkö sitä markkinoille? Suotta ei ilotulitetta valittu Vuoden turhakkeeksi. Minun puolestani yksityishenkilöiden ilotulitukset voisi hyvin kieltää tai muuttaa luvanvaraisiksi.

________________

On houkuttelevan helppoa vedota perinteisiin - täytyyhän meidän saada tehdä niinkuin aina ennenkin on tehty. Olisivatko nämä kaksi esimerkkiä kuitenkin sellaisia, joilla olisi helppo kokeilla ajattelutavan muutosta ympäristöystävällisempään suuntaan? On nimittäin mahdollista, että paljon radikaalimpiinkin elämänmuutoksiin on vielä varauduttava (muistetaanpa vain epäonnistunut Kööpenhaminan ilmastokokous). Ei allekirjoittanut väitä itsekään olevansa mikään ekopyhimys, mutta jokainen voi vaikuttaa pienilläkin teoilla.

Ympäristöystävällisempää uutta vuotta!

(EDIT: Löysin Kemikaalikimarasta laajemmat jutut tinasta ja ilotulitteista.)

ÄOM

Perjantaina 27.11. vietetään jälleen jouluhysterian kynnyksellä sopivasti provosoivaa Älä osta mitään -päivää. Teemana tänä vuonna ovat ostamisen tuhannet tekosyyt. Miksi sinä ostat?




















Linkkejä:

Kampanjasivut
(taustatietoa, materiaaleja, ajanvietettä, toimintaideoita...)

Hienot julisteet

Facebook-sivu

Twitter-sivu

Mainoskupla-kilpailu

Nuorten Luonto -lehden teemanumero

Kulutus.fi

Vastaväitteitä

On vaikea ehtiä kirjoittamaan blogia nykyisin, mutta jatkan edellisen kirjoituksen tapaan Jared Diamondin referoimista. Tällä kertaa tarkastelussa on 10 yleistä väitettä, jotka usein nousevat esiin ympäristöongelmista puhuttaessa. Saatan olla Diamondin kanssa hieman eri mieltä joistain argumenteista, mutta joka tapauksessa tämä on kiinnostava kattaus. (Kuitenkin erittäin paljon lyhennettynä, mikä on hyvä muistaa.) Sisältö on suoraan tai referoituna kirjasta poimittua eikä sisällä omia mielipiteitäni.

1) Ympäristö ja talous on tasapainotettava.
Lue: ympäristöstä huolehtiminen on kallista ylellisyyttä, ja rahaa säästyy jos siihen ei kiinnitetä huomiota. Tämä repliikki esittää totuuden täsmälleen päälaellaan. Ympäristösotkut maksavat valtavia summia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, ja näiden sotkujen puhdistaminen tai estäminen säästää valtavia summia pitkällä, ja usein myös lyhellä aikavälillä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmanpuhtauslaki säästää terveysmenoissa arviolta 1000 miljardia dollaria vuodessa.

2) Teknologia ratkaisee ongelmamme.
Tämä perustuu oletukseen, että teknologia on ratkaissut enemmän ongelmia kuin aiheuttanut. Todellinen kokemus on tämän vastakohta. Vain osa uusista keksinnöistä onnistuu, niiltä kuluu kauan kehittyä ja tulla laajaan käyttöön, ja riippumatta siitä, ratkaisevatko teknologiat ongelman, ne aiheuttavat ennakoimattomia uusia ongelmia. Kaikki nykyiset ongelmamme ovat olemassa olevan teknologiamme tahattomia kielteisiä seurauksia.

3) Jos kulutamme loppuun yhden luonnonvaran, voimme aina vaihtaa johonkin toiseen.
Tämä väite ei huomioi ennakoimattomia vaikeuksia ja muutoksiin säännöllisesti liittyviä pitkiä siirtymäaikoja. Merkittävien teknologioiden vaihtamiseen kuluu useita kymmeniä vuosia, koska niin monet aikaisempaan teknologiaan liittyvät laitokset ja sekundaariset teknologiat on myös muutettava. Esimerkiksi moottoriliikenteen polttoaine ei ole lähitulevaisuudessa vaihtumassa öljystä mihinkään.

4) Ruokaa on jo tarpeeksi, on vain ratkaistava miten se jaetaan paikkoihin, joissa sitä tarvitaan.
Ongelmana tässä on, että teollisuusmaiden asukkaat eivät näytä millään tavalla pyrkivät syömään vähemmän, jotta kehitysmaiden kansalaiset voisivat syödä enemmän. Toinen ongelma on, että teollisuusmaiden asukkaat eivät ole halukkaita maksamaan säännöllisesti veroissaan säännöllisen ruuan jakelun kuljetuskustannuksia (vaikka se hyväksytään silloin tällöin kriisien yhteydessä). Lisäksi, jos ruuan saatavuutta kehitysmaissa parannetaan oleellisesti ilman panostusta perhesuunnitteluun, väestö kasvaa ruuan lisäyksen suhteessa, eikä nälänhätä helpota.

5) Ihmisten elintaso on vain parantunut viime vuosikymmeninä, mitään romahdusta ei ole näköpiirissä.
Teollisuusmaissa tämä pitää paikkansa, mutta teollistuneen maailman nykyinen vauraus perustuu siihen, että olemme kuluttaneet ympäristön "pääomaa", sen sijaan että olisimme eläneet sen koroilla. Nykyinen suunta ei ole kestävä. Lisäksi menneiden yhteiskuntien romahduksille on tyypillistä, että jyrkkä rappeutuminen voi alkaa vain muutama kymmenen vuotta sen jälkeen, kun yhteiskunta on saavuttanut väkiluvun, vaurauden ja vallan huippunsa.

6) Monet ympäristönsuojelijoiden pelkoa lietsovat ennusteet ovat osoittautuneet virheellisiksi, miksi heitä pitäisi uskoa nyt?
Osa ennusteista on todella jäänyt toteutumatta, mutta osa on toteutunut, ja toisaalta myös osa "vastapuolen" ennusteista on ollut virheellisiä. Näistä "vääristä hälytyksistä" valittamista voi verrata tulipaloihin. Pidämme yllä kalliita palokuntia ja hyväksymme tietyn väärien tulipalohälytysten ja harmittomiksi jäävien pikkupalojen tiheyden, koska ymmärrämme tulipalojen suuret riskit. Kukaan ei oleta talonomistajan odottavan, että palo on varmasti riittävän suuri, ennen kuin on hyväksyttävää tehdä hälytys.

7) Maapallon väestö tasaantuu pian nykyistä hieman alle kaksi kertaa suurempaan lukemaan.
Näin saattaa tosiaan käydä, mutta se ei tarkoita väestökriisin ratkeamista, sillä kehitysmaiden asukkaiden pyrkiessä teollisuusmaiden elintasoon väestön ympäristövaikutus moninkertaistuu entistäkin kestämättömämmälle tasolle.

8) Väestönkasvu on hyväksi: mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän keksintöjä ja sitä kautta vaurautta.
Ensinnäkin väestön rajaton kasvu niin, että kaikille riittäisi elinmahdollisuuksia, on mahdottomuus. Toiseksi, väestöltään suuret maat ovat todellisuudessa suhteettoman köyhiä ja vauraissa maissa on suhteettoman vähän ihmisiä ja alhainen väestönkasvu. Väestönkasvu ei siis tuo automaattisesti vaurautta.

9) Ympäristöajattelu on rikkaiden juppien ylellisyyttä, eikä ole heidän asiansa kertoa kehitysmaiden asukkaille mitä heidän tulisi tehdä.
Usein kuitenkin köyhien kehitysmaiden asukkaat tietävät erittäin hyvin, miten ympäristöongelmat vahingoittavat heitä, koska he näkevät niiden seuraukset välittömästi elämässään. Yleisimpiä syitä ongelmien jatkumiseen ovat korruptoitunut hallinto ja köyhyys.

10) Jos ympäristöongelmat joskus kärjistyvät, se tapahtuu kaukaisessa tulevaisuudessa eikä minun tarvitse välittää siitä.
Päinvastoin: useimmat ympäristöongelmat muuttuvat akuuteiksi nykyään elävien nuorten aikuisten elinaikana. Useimmat vanhemmat käyttävät paljon aikaa ja rahaa lastensa tulevaisuuden turvaamiseen esim. terveydenhuollossa ja koulutuksessa - on järjetöntä, että samaan aikaan tuhoamme maailmaa, jossa lapsemme elävät 50 vuoden kuluttua.

Siinäpä pureksittavaa.

Maailman 12 ongelmaa

Luin erään kirjan ja päädyin henkiseen kamppailuun itseni kanssa, kamppailuun epätoivon ja toiveikkuuden välillä. Yksi kai yleisimmin käytettyjä selviytymiskeinoja on olla ajattelematta liikaa mahdollisia tulevia vaikeuksia tai jopa kieltää kokonaan niiden mahdollisuus. Mutta mitä jos sen takia jätämme vakavia ongelmia ratkaisematta?

Kirja on nimekkään Jared Diamondin Romahdus. Hieno kirja kertoo erittäin mielenkiintoisesti ja kiihkottomasti useiden menneiden kulttuureiden, kuten Pääsiäissaaren, mayojen ja Grönlannin viikinkiyhteiskunnan romahdusten syistä. Vastapainoksi esitellään myös useita menestystarinoita, esimerkiksi Tokugawa-kauden Japani. Nykypäivästä on otettu esimerkeiksi mm. Ruandan kansanmurha sekä esitetty arveluita esim. nykyisen Kiinan ja Australian tilanteesta ja tulevasta kehityksestä.

Pidän Diamondin järjestelmällisestä ja analyyttisestä, mutta silti sujuvasta ja mukaansatempaavasta tyylistä. En voi tietää, onko jotain aineistoa jätetty huomiotta, mutta tekstin välittämä vaikutelma on syvällisen perehtynyt ja vakuuttava. Kerronpa siis, mikä sai minut enemmän vai vähemmän epäilemään ihmiskunnan tulevaisuutta ihan huolestumiseen saakka.

Yhteiskuntamme on nykyään auttamattoman globaali, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten ihmiskuntaa on syytä käsitellä kokonaisuutena. Diamond listaa 12 vakavaa uhkaa, joiden ratkaisematta jättäminen vaarantaa tulevaisuutemme. Ne ovat (listaus sisältää suoria lainauksia kirjasta):

1) Elinympäristöjen tuhoaminen (mm. materiaalit ja ekosysteemipalvelut, kuten eroosiolta suojaaminen). Puolet maailman alkuperäisestä metsäalasta on jo otettu muuhun käyttöön.

2) Luonnonvaraisten ravinnoksi käytettyjen lajien hävittäminen mm. ylihyödyntämällä. Noin kaksi miljardia ihmistä on riippuvaisia merestä saatavasta proteiinista, mutta maailman kalakantoja ylikalastetaan systemaattisesti.

3) Luonnon monimuotoisuuden (lajien, populaatioiden ja geenien) hävittäminen. Tuskin mikään laji on täysin merkityksetön, ja kuten aiemmin kerrotussa vertauksessa todettiin - mistä voimme tietää missä vaiheessa systeemi ei enää pysy kasassa kun osia jatkuvasti poistetaan?

4) Viljelymaan pinta-alan pienentyminen mm. eroosion ja suoloittumisen takia. Eroosio on vienyt noin puolet Iowan eli erään Yhdysvaltain tuottavimman maatalousosavaltion ruokamullasta 150 viime vuoden aikana.

5) Maailma on riippuvainen fossiilisista polttoaineista, jotka joskus loppuvat, mutta jo ennen sitä niiden esiin saaminen vaatii jatkuvasti kalliimpia ja potentiaalisesti ympäristölle vaarallisempia keinoja.

6) Makean veden varannot pienenevät. Useimpia maailman makean veden lähteitä käytetään jo, ja pohjavettä pumpataan ylös nopeammin kuin sitä ehtii syntyä.

7) Lähes kaikki maapallon energia tulee auringosta ja lähes kaiken siitä käyttöön saatavan osan vangitsevat kasvit. Kasvien kyky sitoa energiaa auringosta ei kuitenkaan ole rajaton, vaan kasvien kasvua rajoittavat niiden geometria ja biokemia. Yhteyttämisellä on siis katto, ja jo vuonna 1986 arvioitiin ihmisen käyttävän tai haaskaavan siitä noin puolet. Nyt käytämme kaikella todennäköisyydellä jo paljon enemmän, ja yhä vähemmän jää luonnon kasviyhteisöjen käyttöön.

8) Ympäristöön pääsee jatkuvasti myrkyllisiä kemikaaleja, jotka paitsi vaikuttavat luontoon, palaavat jatkuvasti kiusaamaan meitä itseämme. Yhdysvalloista pelkästään ilmansaasteista johtuva kuolleisuus arvioidaan yli 130 000 ihmiseksi vuodessa.

9) Ihmisen tahallaan tai vahingossa siirtämät tulokaslajit ovat usein (vaikkeivät onneksi aina) vakava uhka uuden alueensa lajistolle. Tällä tarkoitetaan paitsi tuttuja eläin- ja kasviesimerkkejä, kuten Australian kanit ja ketut, myös tuholaisia ja tauteja.

10) Ihmisen tuottamat kaasut tekevät tuhojaan ilmakehässä. Vakavimpia ongelmia ovat otsonikerroksen tuhoutuminen ja kasvihuoneilmiön voimistuminen, joka johtaa ilmaston lämpenemiseen poikkeuksellisen nopeasti.

11) Maailman väestö kasvaa koko ajan. Vaikka maailman jokainen pariskunta päättäisi nyt rajoittaa perhekoon kahteen lapseen, väkiluku kasvaisi silti vielä noin 70 vuoden ajan, koska lisääntymisikäisiä on niin paljon verrattuna vanhempiin ikäluokkiin.

12) Paitsi että väestönkasvun takia on enemmän ihmisiä jakamassa samoja luonnonvaroja, myös ympäristövaikutus henkeä kohti kasvaa, kun kehitysmaiden asukkaat (sinänsä oikeutetusti) pyrkivät kohti teollisuusmaiden elintasoa. Jos he kaikki pääsevät tavoitteeseensa, maailmaan kohdistuu 12 kertaa suurempi ihmisten ympäristövaikutus kuin nyt, eikä maapallo kestä sellaista. Diamond kysyy: Mitä tapahtuu, kun kaikille kehitysmaiden ihmisille valkenee, että he eivät voi saavuttaa teollistuneen maailman nykyistä elintasoa ja että teollistunut maailma kieltäytyy luopumasta elintasostaan?

Lainaan vielä lisää:

Maailmanyhteisömme on tällä hetkellä kestämättömällä kurssilla ja mikä tahansa juuri tutkimistamme kestämättömistä 12 ongelmasta riittää yksinään rajoittamaan elämäntapaamme tulevien vuosikymmenten aikana. Ne ovat kuin aikapommeja, jotka on säädetty räjähtämään alle 50 vuodessa. (...)

Ihmiset kysyvät, mikä on nykymaailman tärkein yksittäinen väestö-/ympäristöongelma? Liukkain vastaus olisi: Tärkein yksittäinen ongelmamme on harhainen keskittyminen tärkeimmän yksittäisen ongelman tunnistamiseen! Tämä nokkela vastaus on olennaisesti oikea, koska joudumme suuriin vaikeuksiin jos mikä tahansa näistä 12 ongelmasta jätetään ratkaisematta, koska ne vuorovaikuttavat toistensa kanssa. (...) Joudumme ratkaisemaan ne kaikki.

Lopuksi osuus, joka sai minut huolestumaan syvemmin kuin yleensä (alleviivaus on omani):

Niinpä koska etenemme kestämättömällä kurssillamme nopeasti, maailman ympäristöongelmat todella ratkeavat tavalla tai toisella lastemme ja nykyisten aikuisten elinaikana. Ainoa kysymys kuuluu, ratkeavatko ne valitsemillamme miellyttävillä tavoilla, vai epämiellyttävillä, ei-toivottavilla tavoilla, kuten sodilla, kansanmurhilla, nälkäkuolemilla, tautiepidemioilla ja yhteiskunnan romahduksilla. (...)

Maailmanlaajuista romahdusta vähemmän dramaattinen tulos voisi olla "vain" Ruandan tai Haitin kaltaisten olosuhteiden leviäminen moniin muihin kehitysmaihin, kun me teollistuneen maailman kansalaiset säilytämme teollistuneen maailman mukavuudet, mutta odotamme tulevaisuutta, josta emme ole iloisia, ja jota vaivaa krooninen terrorismi, sodat tai tautien puhkeamiset. On kuitenkin epätodennäköistä, että teollisuusmaat pystyvät säilyttämään erillisen elämäntapansa, kun niihin ryntää romahtavista kehitysmaista pakenevien epätoivoisten siirtolaisten aaltoja.

En ole tässä blogissa harrastanut kovin paljon tuomiopäivän synkistelyä, joten tämä kannattaa ottaa ihan neutraalina, vaikka vakavana puheenvuorona. Kehotan myös vapaasti kommentoimaan sen herättämiä ajatuksia. Voisin ehkä myöhemmin jatkaa kirjan muista teeseistä, joista osa herättää myös toivoa. Ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta kysymys kuuluu, onko meistä ratkaisemaan ne?

P.S. Maapallon ylikulutuspäivä tuli vastaan eilen.

Otsikoissa ollutta

Mediassa on kesän aikana esiintynyt lukuisia aiheita, joista kaikista olisi voinut laatia vaikka kokonaan oman blogikirjoituksen. Huomaan, etten ole ehtinyt niitä tehdä, joten puran ruuhkaa listaamalla tähän muutaman kuuman perunan.

Merimetsosta tuli riistalaji Ahvenanmaalla. Väitän, että tällä ratkaisulla hoidetaan enemmän ihmisten mielenkuohuntaa kuin itse merimetsokantaa. Ensinnäkin, ampuminen on tehokas kannanvähennyskeino vasta kun saaliiksi jää merkittävä osa vuosittaisesta poikastuotosta, enkä usko että siihen päästään tällä lisääntymisvauhdilla. Toiseksi, merimetso ei kuulu lintudirektiivin metsästettäviin lajeihin, ja päätös on sikäli säädösten vastainen. Kolmanneksi, direktiivin mahdollistaman poikkeusluvan ehdot eivät täyty, sillä merimetson ei ole osoitettu aiheuttavan vakavaa haittaa kalastuselinkeinolle. Riittääkö siis vapaan ampumisen oikeutukseksi se, että lintu on iso, tuottaa kakkaa ja on vasta hiljattain alkanut runsastumaan Suomen merialueilla? Voin tietysti jollain tasolla ymmärtää, että on hauskaa päästä tähtäilemään suuria, ärsyttäviä eläimiä. (Koska saaliilla ei liene hyötyarvoa, mahtavatko metsästäjät kuitenkaan käyttää esim. noutavia koiria haavakoiden etsimiseen?)

Helsinkiläiset haluavat hoitamattomampia metsiä. Ei ulkoilumetsiä tarvitse hoitaa metsätaloudellisin opein. Vielä turhauttavampaa on, kun metsää "siivotaan", eli sieltä poistetaan puita lukuunottamatta kaikki mikä tekee metsästä metsän: kun kaatuneet puut ja pudonneet oksat raivataan pois, kulkureitit ilman luonnollisia esteitä leviävät pois poluilta, ja vilkkailla alueilla koko metsänpohja kuluu paljaaksi aluskasvillisuudesta.

Lokkiongelman todellisiin syihin ei uskalleta puuttua. Helsingin kaupunki teetti pari vuotta sitten selvityksen lokkiongelman ratkaisumalleista, mutta juuri mitään esityksen ehdotuksista ei ole pantu täytäntöön. Toreille esimerkiksi tarvittaisiin tehokkaita toimia, jotka vähentävät lokeille tarjolla olevan ja erityisesti tarkoituksellisesti tarjottavan ruuan määrää. Kaupunginjohtajan esittämä ratkaisu pesimisen estämisestä kantakaupungissa saattaa jonkin verran hoitaa ongelman seurauksia, mutta ei puutu sen syihin.

Haminasta puuhataan jo ennakkotapausta. Kohussa ei ole niinkään kyse muutamasta tervapääskynpesästä kuin siitä tavasta, jolla Haminan kaupunki asiaan suhtautui. Rikkomalla avoimesti lakia virkamiehet lähettävät varsin ikävän viestin kansalaisille: laista ei tarvitse välittää kun sille päälle sattuu. (Kannattaa tutkia myös linkittämäni jutun alareunasta löytyviä vanhempien saman aiheen uutisten linkkejä.)

Salametsästäjä valitsi kohteensa huonosti. Voihan olla, että ao. turkistarhalle on myönnetty lupa esim. harmaalokkien ampumiseen, mutta vaikka olisi, on surullista ettei lajinmääritystaitoja löydy tämän enempää. Nähtävästi saaliista ei myöskään olla oltu erityisen kiinnostuneita, kun raato on kerran jäänyt tarhan katolle kuukaudeksi. (Nippelitietona selkälokin suomalaisuus on muuten mielenkiintoinen juttu: noin puolet maailman tummaselkäisistä selkälokeista pesii Suomessa!)

Loppukevennyksenä mainostan YLE:n luonto- ja ympäristöuutisia, joista usein löytyy mielenkiintoista luettavaa tiivistetyssä muodossa. Esimerkkejä:

• Rottia pyydystävä lihansyöjäkasvi nimettiin David Attenborough'in mukaan
• Himalajalta on löytynyt 10 vuodessa satoja tieteelle uusia lajeja
• Magneettinen pohjoisnapa liikkuu kymmeniä kilometrejä vuodessa
• Keskellä Tyyntämerta ajelehtii Teksasin osavaltion kokoinen muovirojusta koostuva jätelautta
• Hyttyset uhkaavat Galapagos-saarten luontoa
• Tietopaketti lepakoista (ja linkkejä eteenpäin)

Muita tiedeuutisten suosikkijakelijoitani ovat tiedeuutiset.fi, Tähdet ja avaruus -uutisblogi, Tiede-lehden nettisivut sekä toinen YLE:n palvelu, sekin mielikuvituksellisesti nimeltään Tiedeuutiset :)

Ei puhelinluetteloita, kiitos!

Kulutusjuhla muistutti ystävällisesti, että on taas aika laittaa kieltolappu oveen: puhelinluetteloiden jako on alkanut. Pelkkä mainoskielto ei riitä, sillä luettelo katsotaan julkiseksi tiedotteeksi, joten se on kiellettävä erikseen. Mikä tahansa Ei puhelinluetteloita, kiitos -lappunen ajanee asian, mutta valmiitakin voi helposti printata esimerkiksi "kieltoblogista".

En todellakaan tarvitse puhelinluetteloita, varsinkaan kahta kertaa vuodessa (ks. edellinen kirjoitus aiheesta). Jos yrityksen tietoja ei löydy netistä, edes keltaisten sivujen nettiversiosta tai vastaavasta, jää minulta soittamatta. Muutenkin lähetän useimmiten mieluummin sähköpostia kuin soitan. Yksityisten puhelinnumeroita en ole etsinyt luetteloista vuosikausiin - ei ole kertakaikkiaan tullut sellaista tilannetta eteen, jossa omasta muistiosta puuttuva numero ei selviäisi esimerkiksi kaverin kautta.

Onhan luetteloissa muutakin kuin puhelinnumeroita. Alussa olevat viranomaisten (yhteys)tietokoosteet ovat käteviä, mutta en jaksa uskoa etteivätkö samat tiedot olisi netissäkin. Karttaosio on ehkä koko nivaskan hyödyllisin osa, mutta netissäkin on nykyään hyvät, ellei paremmat karttapalvelut, ja vanhojenkin luetteloiden kartoilla pärjää oikein hyvin ainakin muutaman vuoden. Alkaa näyttää siltä, että se luettelon osa, jonka on kaikkein tärkeintä olla mahdollisimman ajantasalla, on takakannen pizzataksin tilauslista...

En toki vastusta puhelinluetteloa sinänsä. Siitä on varmasti monelle hyötyä, ja kyllä kai sitä itsekin tulee edes joskus käytettyä. Nettiä ei pääse käyttämään aina ja kaikkialla. Minulle kuitenkin sopisi mainiosti saada yhdet luettelot esimerkiksi kolmen vuoden välein. Nykyinen tahti, jolla tätä (jäte)paperia meille kannetaan, on aivan naurettava.

Huvittavinta koko sirkuksessa ovat luetteloja julkaisevien firmojen mainokset ja julkilausumat. Muistan viime keväältä, miten Eniro markkinoi luettelojaan "tuoreudella" - aivan kuin puhelinnumerot ja kartat olisivat kovastikin ehtineet muuttua kolmessa kuukaudessa edellisen (vaikkakin kilpailijan) luettelon julkaisemista.

Nyt taas olin pudota tuolilta lukiessani Fonectan tiedotetta: heidän luettelonsa on kuulemma ympäristöystävällinen (sic!), koska sen "luonnonvarojen kulutus on vähäistä verrattuna mm. moniin kotitaloustoimiin ja liikenteeseen"!

"Esimerkiksi henkilöautolla yksin tehty työmatka Espoon Matinkylästä Helsingin Kumpulaan (19 km) kuluttaa 11 kertaa enemmän abioottisia luonnonvaroja; 3,5 kertaa enemmän vettä ja 8 kertaa enemmän ilmaa kuin yhden keskivertopuhelinluettelon tuotanto ja kuljetukset."

Keksin montakin asiaa, joiden tuotanto ja kuljetukset kuluttavat vähemmän abioottisia luonnonvaroja kuin autolla ajaminen, mutta se ei todellakaan tee niistä ympäristöystävällisiä. Eikä tuossa puhuta mitään bioottisista luonnonvaroista, kuten puusta. Luettelon paperilla on kuulemma joutsenmerkki, mutta tuliko kukaan edes ajatelleeksi kierrätyskuidun käyttämistä? Paljonpuhuvaa on, että Fonecta katsoo tarpeelliseksi käyttää yli puolet tiedotteensa sisällöstä selittääkseen, miten ympäristöystävällinen heidän luettelonsa on...

Yksi tiedotteen kohta osuu asiaan: yksittäinen tiedonhakukerta ei tosiaan lisää ympäristökuormitusta, päinvastoin kuin tiedonhaku netistä. Tietokoneiden valmistaminen, palvelinten ylläpito yms. kuluttavat toki luonnonvaroja. Puhelinluettelotietojen hakua vastaavat toimet ovat kuitenkin niin pieni osa tietoliikenteestä, että näiden kahden vertaaminen on mielestäni kovin epäolennaista.

Ikävästi tuntuu siltä, että ainakin nykymuotoinen puhelinluetteloiden jakelu on vain valtava rahantekokone, jossa höynäytetään sekä ilmoittajia että valtavan mainospumaskan vastaanottajia.

Ostoksilla ekokaupassa

Syksylle osui valmistujaisia sun muita karkeloita, ja läheiset olivat ilmeisesti päättäneet hankkia eko-henkisiä ja helppoja lahjoja: huomasin yllättäen olevani kolmen Ekokauppa Ruohonjuuren lahjakortin onnellinen omistaja.

Vaikka muuten en juurikaan nauti shoppailusta huvituksena, Ruohonjuuressa tekee aina mieli ostaa vähän sitä sun tätä. Tänään haaveesta tuli totta: päästin sisäisen shoppailijani valloilleen ja keräsin ostoskoriin kaikenlaista mitä kohdalle osui! Oli muuten hauskaa :)

Oli ostoksissa toki tarpeellistakin tavaraa, erilaiset pesuaineet kun olivat juuri sopivasti päässeet loppumaan, mutta loput lahjakorttien yhteissummasta kasasin monenlaisista mukavista asioista. Suklaa näytteli luonnollisesti isoa roolia :-) (Vinkki: suklaalla kuorrutetut marjat ovat erinomaisia, ja hyvä vaihtoehto suklaarusinoille.)

En tiedä, onko ostoskorini sisällön julkaisemisessa mitään ideaa, mutta toimikoon se vaikka esimerkkinä sellaiselle, joka ei ole epäluuloiltaan uskaltautunut astumaan ekokauppaan. Melkeinpä mitä vain saa nykyään luomuna tai muuten ympäristöystävällisempinä vaihtoehtoina! Yllä kerrotuista syistä lista painottuu herkkuihin, mutta parhaiden kauppojen valikoima on kyllä niin suuri, että siellä pystyisi periaatteessa hyvin hoitamaan kaikki päivittäistavaraostoksensa. (Hinta vain rajoittaa...)

Mitä ostin tänään:

• pyykinpesuaine
• yleispuhdistusaine
• suihkusaippua
• tumma kierrepasta
• punaisia linssejä
• Yosa (persikka-passion)
  
• hunajavohvelit
• suklaamustikat
• suklaapuolukat
• suklaakarpalot
• 2 erilaista capuccino-suklaata
• praline-suklaa
• jogurttisuklaa
• rusina-pähkinä-suklaa
• kinuskisuklaa
• omenamyslipatukka
• aprikoosimyslipatukka
• mustikkalakritsi
• juuressipsit, original
• juuressipsit, mediterranean
• omenasipsit
• maatuva kuulakärkikynä (näin lapussa luki, vaikka ihan muoviselta se kyllä vaikuttaa - liekö biomuovia?)

"Ympäristöystävällisyys" on toki aina suhteellista. Miten ekoa on ylipäänsä ostaa suklaata, jonka kaakao on viljelty tuhansien kilometrien päässä?

Kulutuksen suuntaamisessa ympäristöystävällisemmäksi on käsittääkseni kolme vaihtoehtoa: tuotteen korvaaminen ekommalla versiolla (esim. luomuvilja), tuotteen vaihtaminen ekompaan vastaavaan (esim. riisin vaihtaminen ohraan) ja tuotteen käytön lopettaminen kokonaan (esim. lihan poisjättäminen).

Uskoisin, että kaikki nämä ovat askelia parempaan suuntaan. Ekokaupat tarjoavat mahdollisuuksia kahteen ensimmäiseen, ja ottavat kantaa kolmanteen tarjoamalla vähän tai ei lainkaan esimerkiksi eläinperäisiä tuotteita. Esimerkiksi luomulihaa saattaa siis joutua etsimään muualta kuin ekokaupasta. Tämä on suoraselkäistä toimintaa kaupalta, mutta voi muodostua kynnyskysymykseksi tavalliselle sekasyöjälle ostospaikkaa valitessa.

Toisaalta "korvaava" tuote on parhaimmillaan hyvä omilla ansioillaan, ei vain korvikkeena. Esimerkiksi ostoslistani Yosaa en hanki jogurtin korvikkeeksi, vaan siksi että se on hyvää! Riippuu lähinnä mielialasta, syönkö mieluummin Yosaa vai jogurttia. Yosaa saa nykyään lähikaupoistakin, mutta ekokaupoissa voi tehdä monenlaisia vastaavia löytöjä ja tutustua uusiin tuotteisiin, vaikkei olisi erityisellä ekoilu-mielellä liikkeellä.

Tarinan opetus: älä edelleenkään ostaa turhaa, mutta kun ostat, harkitse mahdollisuuksien mukaan ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Saatat yllättyä iloisesti :-)

Paketoijan ekoniksit

*Avaa lahjapaperit aattona varoen ja käytä edellisen vuoden ihanat paperit uusien lahjojen paketointiin. (Saman voi tehdä myös nauhoille, ne ovat aika kestävää tavaraa!)

*Edellisen helpottamiseksi lahjapaperiin ei kannata kirjoittaa, eikä liimata siihen nimilappuja, vaan mukavampaa on käyttää irtopakettikortteja.

*Pakettikortteja on helppo askarrella esimerkiksi vanhojen joulukalentereiden taustapahveista (joissa on valmiita pieniä joulukuvia), vanhoista joulukorteista, tai oikeastaan mistä vain.

*Hieno lahjakääre syntyy myös esimerkiksi sanomalehden sarjakuvasivusta tai muusta vanhasta paperimateriaalista. Näitä kääreitä raaskii myös repiä, niitä ei ole pakko säästää ensi jouluun :-)

*Tavalliset lahjapaperit eivät kelpaa paperinkeräykseen, joten lajittele ne energia- tai sekajätteeseen.

Tuleeko jollekin mieleen vielä jotain?

Sekalaisia ajatuksia

Seuraavat asiat ovat lähipäivinä pyörineet mielessä, mutta en ole saanut mistään niistä aikaiseksi kunnon blogikirjoitusta.

ALKU-hanke. Perehtymättä syvällisesti on vaikea sanoa, mitä tämän hankkeen ansiosta oikeasti tulee tapahtumaan. Parhaimmillaan se voi parantaa eri virastojen välistä viestintää ja yhteistoimintaa, pahimmillaan se on keskustapuolueen salainen suunnitelma liian hyvin toimivan suomalaisen ympäristöhallinnon tuhoamiseksi. Kukin pätelköön ja pelätköön itse. Lisätietoja mm. Valtiovarainministeriön ja Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta.

Joulumyyjäisten "ympäristöystävällisyys". Kuten Kulutusjuhlan linkittämä Anu sen ilmaisi, "Erilaiset myyjäiset muistetaan listata aina mukaan, kun mietitään eettisempiä ja ekologisempia joululahjaehdotuksia. Mutta jotenkin minulle silti jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi se, että suurin osa tarjolla olevasta tavarasta on krääsää. Minusta maailma ei pelastu sillä, että ostan joulumyyjäisistä rintanappeja, jääkaappimagneetteja, koristeltuja peilejä, meikkipussukoita tai omatekemän näköisiä rihkamakoruja". Olen täsmälleen samaa mieltä, kuten kommenteissa totesinkin.

Kalan alkuperä. Miksi suomalaiset ovat kauhean tarkkoja lihan alkuperämaasta, mutta kalaa voi ihan mielellään tuoda vaikka Kiinasta ilman että kukaan kysyy mitään? Ja miksi saalistetaan/ostetaan kaloja, jotka ovat sukupuuttoon kuolemassa? Miksei kalalla ole ympäristömerkkejä? Nyt WWF kertoo, että MSC-kalasertifikaatti on tulossa käyttöön Suomessakin, ulkomaisiin kalatuotteisiin. Merkkiviidakossa seikkaileva kuluttaja kyllä ilahtuisi, jos ei enää tarvitsisi opetella uusia erilaisia ekomerkkejä, mutta parannus on silti huikea, jos sertifioidut tuotteet yleistyvät!


Taviokuurnan synttärit! Matkahuumassa kolmivuotis-syntymäpäivä pääsi livahtamaan täysin ohi ajatuksista. Menneen juhlan kunniaksi julkaisen vielä yhden matkakuvan (olkoon se synttärikukkakimppu!), joka on otettu tismalleen blogin syntymäpäivänä, 14.10. Harvardin luonnontieteellisessä museossa Bostonissa. Museossa oli näyttely vanhoista kukkamalleista, joita ennen oli käytetty kasvitieteen opiskelussa ja tutkimuksessa. Kiinnostavaa on, että koska muovia ei vielä ollut käytössä, kaikki mallit olivat lasia! Kyllä, myös tuo kannukasvi tuossa kuvassa, juurikarvoineen päivineen. Esillä oli satoja malleja ja näky oli uskomaton. Kaikki oli pienintä yksityiskohtaa myöten aidon näköistä, mutta lasista tehtyä, palmunlehdistä vesiherneeseen.

Sokerina pohjalla: jos et vielä ole katsonut Mainoskupla-kilpailun yleisöäänestystä voittanutta Viherpesu-videota, katso se vaikka samantien. Suosittelen :-)

Keittiöpsykologiaa joulusta

Nyt se väistämättä alkaa - jouluhössötys.

Toisaalta ihmiset paheksuvat jouluajan alkamista "liian aikaisin", mutta toisaalta joulu on monelle ihana asia, jota on mukava odottaa ja valmistella. Itselläni on tällä hetkellä hieman ristiriitainen olo - mikä se joulu on, jota on kiva odottaa, ja miksi toisaalta sen odotusajan alkaminen ärsyttää?

Jouluhan on juhla, ja juhla lienee lähtökohtaisesti sellainen asia, josta ihmiset pitävät. Joulu on vieläpä yhteisöjuhla, eli kaikki juhlivat joulua samaan aikaan. Joulu toistuu samaan aikaan joka vuosi, ja siitä on myös historiallisista syistä kehittynyt suuri juhla, jolla on pitkiä perinteitä. Tämä kaikki osuu vielä vuoden pimeimpään aikaan, jolloin arjen katkaiseva suuri juhla on enemmän kuin tervetullut.

Joillekin joulun juhlintaan liittyy paljon hengellistä merkitystä. Toisenlaista henkistä merkitystä jouluaika saa perheen omien perinteiden toistumisesta ja omien lapsuusmuistojen verestämisestä. Toisille se on lähinnä tilaisuus päästä viettämään aikaa perheen kanssa, syödä epäterveellisesti ilman huonoa omaatuntoa ja levähtää hetki työkiireistä. Lahjoja on myös hauska saada, se on myönnettävä.

Kun kaikki nämä joulun ominaisuudet summaa yhteen, ei ole ihme, että joulusta hössötetään niin paljon.

Hössötys voi toisaalta saada nopeasti negatiivisia piirteitä. Joulun onnistumisesta on helppo ottaa paineita - kaiken pitäisi olla täydellistä ja ihanaa. Paineita ei helpota se, että kaupat ottavat joulusesongista kaiken irti, ja kertovat mainoksissaan, miten onnellinen joulu syntyy ostamalla. On myös sosiaalisia paineita - täti loukkaantuu, jos ei saa joulukorttia, ja jos yhdelle serkulle haluaa antaa joululahjan, kaikille muillekin serkuille on ehkä hankittava lahja. Oman pään sisäisiä paineita kehittää se ristiriita, että moni elättelee haavekuvaa itse tehdyistä tai muuten henkilökohtaisista lahjoista, mutta päätyy silti shoppailemaan ostoskeskuksen ruuhkaan.

Ehkä joulusesongin alkaminen aiheuttaakin tästä syystä ärsytystä: joulu on teoriassa ihana juhla, mutta tunnelma menee tavallaan pilalle kun joutuu ajattelemaan käytännön asioita, jotka "pitäisi" ehtiä hoitaa arkikiireiden lisäksi: kaikkia niitä ruokia joita haluaisi syödä muttei jaksaisi valmistaa (vaikka oikeasti pitäisi, koska eiväthän kaupan einekset ole sama asia), lahjojen keksimisen ja hankkimisen työmäärää, korttien kirjoittamista viime hetkellä muuttuneita osoitteita metsästäen ja kodin suursiivousta, joka tehtiin viimeksi viime jouluna, eikä silloinkaan kiireen vuoksi kovin hyvin.

Joulun kaupallisuudesta valittaminen on oikeastaan tekopyhää, sillä harvalla meistä on aikaa/taitoa tehdä itse kaikkea jouluun kuuluvaa (ja vielä harvempi pystyy karsimaan "jouluun kuuluvien" asioiden listaa omien resurssiensa mukaiseksi). Kaikki me ostamme jotain joulua varten, kuten muutakin elämää varten. Siitä huolimatta minua kyllä ärsyttää se, että kaupat niin sumeilematta käyttävät joulua hyväkseen saadakseen ihmiset kuluttamaan paljon rahaa.

On hassua ajatella joulua ratkaisua vaativana ongelmana, mutta käytän sitä termiä silti: ihmiset ratkaisevat tämän ongelmatilanteen eri tavoin. Suku ehkä kerääntyy isovanhempien luokse, koska heillä on paremmin aikaa hoitaa valmistelut, tai aikuisten kesken sovitaan, ettei joululahjoja ja -kortteja tarvitse hankkia. Jotkut pakenevat joulua ulkomaille tai mökille (vaikka veikkaan, että aika harva malttaa olla yhtään juhlimatta siitä huolimatta). Loput yrittävät vain selviytyä ja järjestää joulujuhlan niin hyvin kuin pystyvät.

Oma selviytymisstrategiani perustuu stressin välttämiseen. Yritän miettiä, mikä oikeasti on tärkeää olla juuri jouluaattona olemassa - onko sillä oikeasti väliä, vaikka ehtisi tehdä lanttulaatikon vasta välipäivinä? Jos tiedän, että haluan antaa jollekin lahjan, yritän pitää asian mielessä läpi vuoden ja kerätä pikkuhiljaa lahjavarastoa/ideoita. Vältän ruuhkaisia ostospaikkoja, ja pyrin tekemään pyhien ruokaostokset päivä tai kaksi ennen viimeistä mahdollisuutta.

Ympäristösyistäkin olen pyrkinyt vähentämään tavaralahjojen määrää, erityisesti väkisin keksittyjen. Helppoa on, jos lahjansaaja selvästi toivoo jotain tarpeellista, tai muuten tietää mikä varmasti ilahduttaa (eräs parhaista joululahjoistani on ollut kaksi cd-levyä, joita en osannut edes toivoa!). Mutta jos näin ei ole, mielestäni hyviä lahjaideoita ovat esimerkiksi:

• Herkut, kuten suklaa. Lahjasuklaaksi voi valita hintavampaa luomua ja/tai reilua kauppaa.
• Lehtien tilaukset. Suosikkejani lahjalehdiksi ovat Suomen Luonto ja Sieppo (lasten luontolehti).
• Lahjakortit. Näin varmistaa, ettei tule hankittua tarpeetonta. Lahjakortti voi olla tietyn kaupan lisäksi myös johonkin aineettomaan, esimerkiksi Lippupalveluun tai hierojalle.
• Omat "lahjakortit". Lupaat vaikka tulla lastenvahdiksi viitenä valinnaisena iltana tai pestä ikkunat.
  
• Heille, joilla on jo kaikkea: rahalahja johonkin hyvään tarkoitukseen. Monista paikoista voi ostaa jotain kivaa vaikkapa kehitysmaahan, ja Suomessa voi ostaa esimerkiksi palan ikimetsää suojeluun.

Joulustressin välttämiseksi kannattaa myös lopettaa valittaminen siitä, että hössötys alkoi liian aikaisin. Nyt on nimittäin jo ihan oikeasti aika aloittaa valmistelut. Joulukorttien halvemman postituksen takaraja on jo kolmen viikon päästä - jotta postitus ei jää siihen stressiä synnyttävään viime tippaan, homma kannattaa siis hoitaa vaikka heti. Mutta tietysti vain jos ylipäänsä haluaa lähettää joulukortteja - ei siis kannata ottaa stressiä siitäkään :-)

______________________

P.S. Älä osta mitään -päivää vietetään perjantaina 28.11. (sivuilla mm. aineeton lahjalista). Tänä vuonna päivän teemana on vapaa kaupunkitila - onko kaupungeissa paikkoja, joissa voi viettää aikaa ostamatta mitään?

Pelasta Pallas, osa 2

Liittyen edelliseen kirjoitukseen, Pelasta Pallas -liike pyytää nyt myös ottamaan suoraan yhteyttä ympäristöministeriin. Lainaan taas liikkeen toimijoita:

Muutaman seuraavan viikon aikana kaikkein tärkeintä on, että ympäristöministeri Paula Lehtomäki saisi paljon suoria yhteydenottoja kansalaisilta. Ympäristöministeriö käsittelee hotellirakentamiseen tähtäävää lakiesitystä parhaillaan. Lehtomäellä on suuri vaikutusvalta
lakiesityksen sisältöön. Jos hän saa tarpeeksi monilta ihmisiltä kohteliaita ja ystävällisiä viestejä, joissa häntä pyydetään estämään Pallaksen lisärakentaminen, sillä voi olla parhaassa tapauksessa ratkaiseva vaikutus lopputulokseen.

Jos haluat lähettää sähköpostia Lehtomäelle, se käy kätevästi Pelasta Pallas -nettisivujen kautta. Perinteinen kirje tai postikortti on myös hyvä vaihtoehto. Postiosoite on: Ympäristöministeri Paula Lehtomäki, PL 35, 00023 Valtioneuvosto.

Lapin luonto uhattuna

Lapista kuuluu kummia. Vireillä on kaksi täysin päätöntä hanketta, joiden kaatamiseen kansanliikkeet tarvitsevat nyt apua - tee kaksi hyvää työtä samalta istumalta ja allekirjoita molempien adressit!

Alla olevat tekstit on koostettu aiheisiin liittyviltä nettisivuilta.

Pelasta Pallas
(tällä hetkellä jo n. 12 000 allekirjoitusta)

Pallas kuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Pallastunturit ovat komeinta Lappia. Pallas onkin valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Lakiin Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta on tekeillä muutos, joka sallisi nykyisen hotelli Pallaksen huomattavan laajentamisen. Ehdotus uudeksi laiksi antaa mahdollisuuden rakentaa paikalle hotelli-, ravintola- ja pysäköintitiloja niin, että kerrosneliömetrimäärä kasvaisi nykyisestä kahdeksankertaiseksi.

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, ja nykyiset lait eivät salli yksityisten yritysten rakentaa hotelleja niihin. Jos lain muutos toteutuu, Pallakselle ilmestyy rakennustyömaa kansallispuiston sisäpuolelle. Muutos voisi vaikuttaa myös muihin kansallispuistoihin. Jos yksityisten yritysten rakennustoiminta määritellään sallituksi yhdessä kansallispuistossa, tämä voi madaltaa kynnystä muuttaa samalla tavalla muitakin kansallispuistoja suojaavia lakeja.

Lue vielä "Kuusi syytä pelastaa Pallas" ja käy allekirjoittamassa adressi!

Kampanjassa ovat mukana mm. Pelasta Pallas -liike, Suomen luonnonsuojeluliitto sekä WWF Suomi. Seppo Leinonen on ottanut kantaa piirtämällä ja Outoa Taigaa -blogissa kerrotaan aiheesta käydystä mielenkiintoisesta tv-keskustelusta. Arvatkaapa millä puolella itse ympäristöministeri Lehtomäki on?

From Flickr by "Kristo". Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Kuttura-Repojoki tiehanke - miksi?
(tällä hetkellä jo n. 4000 allekirjoitusta)

Lapin liitto ja Inarin kunta ajavat uutta oikotietä Saariselältä Leville. Tieura on tarkoitus puhkaista 20 km:n mittaisena Hammastunturin erämaan läpi Kutturasta Repojoelle. Tie halkaisee Hammastunturin laajan erämaa-alueen kahteen osaan, ja on vastoin erämaalain henkeä. Tielle on lisäksi suunniteltu jatkoyhteys Enontekiölle läpi Lemmenjoen kansallispuiston.

Ainoana perusteluna tiehankkeelle on esitetty, että hanke lyhentää Saariselän ja Levin välistä ajomatkaa noin 50 km. Kittilän kirkonkylän ja Ivalon väliä tie lyhentäisi vaivaiset 6 km, eikä kukaan ole selvittänyt miksi ihmisten pitäisi päästä Saariselältä Leville ja takaisin. Koko hanke sotii inarilaisten oikeustajua vastaan aikana, jolloin matkailua paremmin palvelevat Nellimin ja Veskoniemen tiet ovat odottaneet perusparantamistaan jo vuosikymmenien ajan.

Tielle löytyy vaihtoehtoja, jotka eivät kajoaisi koskemattomaan erämaahan. Mainitut yhteydet tarjoavat lisäksi matkailijoille mahdollisuuden tutustua matkan mm. Vuotson saamelaiskylään, Tankavaaran kultakylään ja UK-puiston opastuskeskukseen.

Hankkeen mukana on alusta asti pyörinyt ajatus moottorikelkkareitin liittämisestä tieyhteyteen. Pelkkää mootorikelkkareittiä ei erämaalaki sallisikaan Hammastunturin erämaa-alueen kautta. Teiden suunnittelu erämaan ja kansallispuiston läpi olisi vaarallinen ennakkotapaus, joka saattaisi luonnonsuojelulain murentumiseen tältä osin.

Osallistu adressiin!
Lisätietoja: Inarin Luonnonystävät ry: Vesa Luhta 040-5426217

Kiitos.

Nuukuusviikko

Lukekaapa Nuukuusviikosta Kuusirannassa - itse en nyt ehdi siitä kirjoittaa. Myös kampanjan kotisivuilla kannattaa käydä!

Seminaarissa

Valmistuminen on näköjään niin kiireistä hommaa, ettei ylimääräisille asioille, kuten blogiin kirjoittamiselle, tunnu jäävän yhtään aikaa. Onneksi gradu on sentään jo alta poissa. Tänään kuitenkin vaihdoin tenttikirjat Muuttuva Suomen luonto -symposiumiin, joka oli osa Suomalaisen Tiedeakatemian 100-vuotisjuhlia. Tilaisuutta oli rummutettu etukäteen kovasti, ja nimekkäiden puhujien houkuttelemana päätin lähteä paikalle.

Tämä oli poikkeuksellinen päätös, sillä suhtaudun seminaareihin ja vastaaviin keskustelutilaisuuksiin kovin skeptisesti, erityisesti maailmanparannuksen kannalta. Mitä hyötyä on siitä, että luonnonsuojelijat tai tutkijat kerääntyvät yhteen huoneeseen kertomaan toisilleen, että huonoon suuntaan ollaan menossa ja että toimiin pitäisi ryhtyä? Seminaareissa vain puhutaan suuria, haukotellaan, taputetaan ja lähdetään kotiin, eikä mitään tapahdu sen jälkeen. Lisäksi seminaareissa on epämukavat istuimet, osa esitelmistä (tai esitelmöitsijöistä) on aina tylsiä, eikä ihmisen keskittymiskyky joka tapauksessa riitä monen tunnin aktiiviseen kuunteluun, vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava. Miksi siis kiusata itseään ja tuhlata aikaa?

Tänään sain muistutuksen siitä, että on seminaareista hyötyäkin. Hyöty vain riippuu paljon siitä, mitkä ovat tavoitteet ja keitä on paikalla niitä kuulemassa. Maailmanparannuksen kannalta olisi varmasti ollut hyödyllistä, jos esimerkiksi tätä symposiumia olisivat olleet kuuntelemassa vaikkapa kaikki kansanedustajat. Tiedeyhteisön sisälläkään ei varmasti ole liikaa tilaisuuksia eri tieteenalojen ihmisten tavata toisiaan, vaihtaa tietoja ja kuulla uusia näkökulmia. Parhaassa tapauksessa myös satunnainen kuulija oppii jotain ja saa oivalluksia.

Tämän päiväisen symposiumin anti olikin varsin mielenkiintoinen, vaikkei ehkä maailmanparannuksen kannalta kovin hyödyllinen, suurista puheista huolimatta. Esimerkiksi Yrjö Haila esitti jännittävän huomion luonnon ja yhteiskunnan symbionttisesta suhteesta: kumpikin muokkaa toista, ja kumpikin on siis toisesta riippuvainen (ainakin siinä muodossa kuin ne tällä hetkellä tunnemme). Hanna Kokko puolestaan kysyi miksi bakteerien antibioottiherkkyyden vähenemistä ei kutsuta lääketieteellisissä julkaisuissa evoluutioksi (vaan sitä sanaa suorastaan vältellään), vaikka se ilmiönä täyttää evoluution määritelmän kirjaimellisesti ja on siitä mainio esimerkki.

Virpi Lummaan esityksen jälkeen tajusin, että vaikka lääketiede ja eläinfysiologia perustuvat pitkälti ihmisruumiin tutkimiseen ja tarpeeseen tuntea sen toimintaa paremmin eläinmallien avulla, muussa biologiassa on päinvastoin pitkälti keskitytty tutkimaan kaikkia muita eliöitä paitsi omaa lajiamme.

Olikin erittäin mielenkiintoista kuulla aivan uutta pohdintaa ihmislajin biologiasta. Aiheena oli se erikoinen ilmiö, että ihmisnaiset elävät huomattavan pitkään vielä hedelmällisen ikänsä jälkeen - miksi olisi hyödyllistä olla elossa, vaikka ei voi tuottaa jälkeläisiä? Kirkonkirjoista saatu aineisto tukee kuulemma"isoäiti"-hypoteesia, eli toimimalla mummona nainen on viime aikoihin asti parantanut huomattavasti lastenlastensa selviytymistä (ja samalla omien geeniensä leviämistä). Miehillä samaa yhteyttä ei kuitenkaan ole - toisaalta miesten hedelmällisyys kestääkin lähes koko eliniän. Kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa oli pitkään vallalla ehdoton yksiavioisuus, eli vaimon vaihdevuosien jälkeen eivät miehetkään ole enää pystyneet lisääntymään. Ilmeisesti jonkinmuotoinen moniavioisuus on ollut vallitseva tila suurimman osan ihmislajin historiaa. (Tosin mietin, eikö vaarien olemassaolon tarkoituksena voisi olla myös mummojen pitäminen tyytyväisempinä ja lapsenlapsien auttaminen tätä kautta? :-)

Eniten maailmaa paransi ehkä kuitenkin Eva-Mari Aron energia-aiheinen esitelmä. Tähän asti en ole oikein tiennyt, miten kaikenlaisiin eri biopolttoaineisiin pitäisi suhtautua, sillä toisaalta fossiilisista olisi päästävä eroon, mutta toisaalta kaikkiin biopolttoaineisiin tuntuu liittyvän vakavia ekologisia tai sosiaalisia ongelmia. Minulle kirkastui, että kaikki käyttämämme polttoaineet ovat vain huonoja väliaikaisratkaisuja. Melkein kaikki käyttämämme energia on peräisin yhteyttävistä organismeista ja sen sijaan, että käytämme tätä energiaa välillisesti polttamalla yhteyttävien olentojen jäännöksiä (kuten öljyä tai puuta), meidän pitäisi kehittää tekniikka, jolla voimme itse hyödyntää auringon energiaa samalla tavalla kuin yhteyttävät eliöt. Tällä tavalla meidän ei tarvitse turvautua huonolla hyötysuhteella jo kertaalleen vangitun energian vapauttamiseen, vaan voimme tarttua prosessiin jo sen ensimmäisessä vaiheessa, energian sitomisessa. Jos onnistuisimme kehittämään tällaisen oman "yhteytysmekanismin", meillä olisi käytössä rajattomasti täysin saasteetonta energiaa.

Aikamoinen tavoite, mutta sen tärkeyttä Aro konkretisoi hurjalla tavalla. Tiesin kyllä, että fossiiliset polttoaineet ovat syntyneet muinaisista eliöistä pitkän ajan kuluessa, mutta sitä en tiennyt, että yhden vuoden aikana maapallolla poltetaan savuna ilmaan miljoonan vuoden yhteyttämisprosessin tuotokset! Paitsi että siinä kulutetaan hurja määrä energiaa hurjan lyhyessä ajassa, samalla siis päästetään ilmakehään hiilidioksidia miljoonan vuoden yhteyttämistyötä vastaava määrä. Ei ihme, että kasvihuoneilmiö voimistuu.

Symposiumin esitelmien tiivistelmät ovat ladattavissa netistä. Lisäksi koko tilaisuus nauhoitettiin, ja lupausten mukaan videot tulevat myöhemmin saataville tiedeakatemian sivuille.

Polttava kysymys

Tee päivän ekoteko ja pyydä kansanedustajaasi tukemaan sitovaa ilmastolakia! Kuten Polttava kysymys -kampanjan nettisivuilla kerrotaan:

Leikkaamalla ripeästi ilmastoa lämmittäviä päästöjä on mahdollista pysäyttää lämpötilan nousu alle kahteen asteeseen ja estää ilmastonmuutoksen vakavimpia uhkakuvia toteutumasta.

Tavoite saavutetaan 5 % vuosittaisilla päästövähennyksillä. Lain avulla taataan se, etteivät hallitukset siirrä vastuuta päästövähennyksistä hamaan tulevaisuuteen, vaan tekevät vuosittaisen suunnitelman jonka pohjalta päästöjä vähennetään hallitusti ja realistisesti.

Täsmälleen sama päästövähennyslakikampanja on käynnissä tai käynnistymässä yhteensä 17 Euroopan maassa.

Iso-Britanniassa päästövähennyslaki etenee jo lainsäädäntöelimissä. Kansa vaatii päättäjiltä tekoja eikä pelkkiä kauniita puheita! Jos sinä kuulut tähän joukkoon, osoita se nyt. Levitä viestiä myös ystävillesi (tämä onnistuu helposti valmiilla lomakkeella, joka avautuu oman postikortin lähettämisen jälkeen).

Polttava kysymys on useiden järjestöjen suurkampanja. Mukana ovat mm. Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto sekä Kepa.

___
Edit: Hatikassa on jo havaintoja leskenlehdestä, sinivuokosta ja näsiästä! (Ks. sivupalkin luontohavaintoikkuna ja Hatikan etusivu.) Onhan se mukavaa, että kevät tulee, mutta olisin kyllä ihan mielelläni ottanut yhden talven ennen sitä...

Kuin omia

Kulutusjuhla linkitti uuteen(?) palveluun nimeltä Kuinoma, jonka toimintaidea kuulostaa loistavalta. Sivusto on paikka, jossa kuka tahansa voi tarjota lainattavaksi ja/tai vuokrattavaksi omia harrastusvälineitään, joilla on syystä tai toisesta vain vähän käyttöä. Toistaiseksi lajivalikoimassa näkyy olevan erilaisia ulkoliikunnan muotoja, mutta en tiedä estääkö mikään lisäämästä palveluun myös sisäliikunnan tai muiden sisäharrastusten välineistöä.

Kuinoma ei vedä välistä mitään, vaan tarjoaa ilmaisen alustan, jossa omistaja ja lainaaja voivat löytää toisensa. Tavaran omistaja määrittelee itse tavaransa vuokrahinnan (sallittua on esimerkiksi ottaa korkeampaa hintaa sesongin aikana), sekä vahingonkorvaushinnan tavaran rikkoutumisen tai katoamisen varalta. Lisäturvana on Kuinoman laatima, valmiiksi mietitty vuokrasopimuspohja, joka lupauksen mukaan "turvaa sinut jos jokin menee pieleen".

Lainaaja puolestaan saa tarvitsemansa tavaran käyttöön tarvitsematta ostaa omaa, mikä säästää sekä luontoa että rahaa. Tavaroiden suositeltavin toimitustapa on nouto suoraan omistajan kotoa, jolloin toimitusmaksujakaan ei ole. Vaihtoehtoja ovat tavaran postittaminen ja Kuinoman kuljetuspalvelun käyttäminen, jolloin lainaaja maksaa toimituskulut. Tuotteen varaaminen näyttää helpolta, sillä kaikista tuotteista laaditaan kattava esittelysivu, jossa on myös varaustilanteen näyttävä kalenteri.

Toistaiseksi sivustolla näyttää olevan noin kuutisenkymmentä lainattavaa tuotetta, lähinnä lasketteluun ja retkeilyyn. Suurin osa omistajista näyttää olevan Helsingistä (paikkakunta näkyy tuotteen esittelyssä, osoite ei), joten ainakin pääkaupunkiseutulaisille on jo valikoimaa. Toivottavasti muiltakin paikkakunnilta löytyy jatkossa lainattavaksi tavaroita. Kuinoman etusivulla kuulutetaan uusia tuotteita, esimerkiksi kiipeily- ja polkupyöräilytarvikkeita ilmeisesti toivotaan kovasti.

Todella hieno ajatus. Toivottavasti sivusto ja lainaaminen toimivat hyvin ja saavat suosiota. Lainausmääristä kertoo hauskasti "Kuinoman ympäristövaikutukset" -laatikko, jonka mukaan palvelu on jo tammikuun aikana "ehkäissyt uusien tuotteiden ostamista ja valmistamista noin 10 kg". Tavoitteena vuodelle 2008 on kuulemma 500 kilon säästö.

Tämä ei ollut maksettu mainos :-) Mutta tiedän, mistä lähden katsomaan, kun seuraavan kerran tarvitsen jotain. Ehkä oma makuualustani myös joutaisi lainaksi?