19.8.2009

Päivän ja yön perhosia

Tämän vuoden muistan erikoisena perhoskesänä. Sää oli juhannukseen saakka niin kylmä, että mökkiniityllä oli koko loppukesän ajan perhosia normaalia laji- ja yksilömäärää vähemmän. Sen sijaan tietyt lajit esiintyivät tänä kesänä huomattavan runsaina, minkä lisäksi tein muutamia mukavia yksittäishavaintoja.

Otsikoihin saakka on päässyt ohdakeperhosten suuresiintyminen. Huomasin jo toukokuun lopulla Itä-Uudellamaalla useita ohdakeperhosia vain yhden päivän retken aikana. Ohdakeperhosia vaeltaa joka vuosi Afrikasta Eurooppaan - laji on kestävä lentäjä! - ja tällä kertaa niitä riitti normaalia enemmän myös Suomeen saakka. Loppukesällä näiden vaeltajien jälkeläiset ehtivät lentoon koteloistaan, ja kun tähän "omaan kantaan" lisätään elokuun alussa etelästä saapunut uusi massavaellus, on päästy ihmettelemään ennennäkemättömiä perhosmääriä. Espoon edustan ulkoilusaarella jokainen pietaryrttikasvusto oli ohdakeperhosten kansoittama, ja jos innoissaan tuppautui kameran kanssa liian lähelle, ympärille pölähti kymmenien perhosten lepatteleva parvi. Ainutlaatuinen kokemus :-)

(Minulle oli pitkään epäselvää, mitä ohdakeperhosille ja vastaavasti käyttäytyvälle sukulaiselleen amiraalille tapahtuu syksyn tullen. Monessa lähteessä kerrotaan, että lajit viettävät talven aikuisina, mutta koska niiltä puuttuu varsinainen lepovaihe, talvehtiminen ei onnistu Suomessa. Kirjoissa ei kuitenkaan kerrota suoraan, kuolevatko kaikki nämä perhoset pakkasten tullessa vai hoksaavatko ne lähteä paluumuutolle. Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedotteessa onneksi sanotaan, että "Syksyllä päivien lyhetessä ne suuntaavat takaisin kohti etelää, missä uutta ravintoa on jälleen saatavilla sateiden jälkeen." Meillä esiintyy siis muuttolintujen lisäksi aitoja muuttoperhosia! Linnuista poiketen perhosilla vastakkaisiin suuntiin matkaavat muuttajat ovat vain eri yksilöitä.)

Toinen vuoden runsaimmista perhosista minun reiteilläni on ollut metsänokiperhonen. Tällä lajilla yksilönkehitys kestää kaksi vuotta, joten perhosia on joka toinen vuosi paljon ja joka toinen vuosi taas hyvin vähän. Eteläisessä Suomessa parittomat vuodet ovat metsänokiperhosvuosia, eikä sitä ole tänä vuonna voinut olla huomaamatta. Mökillä erityisesti kuvan kaunokit ovat olleet suosiossa.

Myös harvinaisempia, mutta mieleen jääneitä perhoshavaintoja kirjautui useita. Toukokuun lopussa näin ensimmäistä kertaa (elis!) paksupäihin kuuluvan, sievän mansikkakirjosiiven. Juhannuksen jälkeisillä lämpimillä ilahduttivat myös kovaa vauhtia mökin pihan läpi lentänyt ritariperhonen sekä illakoiden medestä pitkään nauttinut pihlajaperhonen.

Yöperhosia en tunne edes niin välttävästi kuin päiväperhosia. Viime viikonloppuna kuitenkin kokeilimme uudestaan kesäkuussa epäonnistunutta valopyydystä. Olin toiveikas, sillä elokuun illat ovat jo oikeasti pimeitä, mutta jostain syystä saalis jäi jälleen laihaksi. Vain yksi pieni uskalikko tuli kankaalle, ja se näyttää samankaltaiselta kääriäiseltä kuin edellinenkin. Missä vika? Oliko ilta liian kylmä (12 astetta), oliko aika sittenkin huono (elokuun puoliväli klo 23.15-0.15), eikö työmaavalaisimien halogeenipolttimoiden valo (joka ei ainakaan ollut liian himmeä!) ole houkutteleva?

Itse pyydyksen hohtaessa tyhjänä löytyi ympäristöstä muuta ihasteltavaa. Läheisillä kultapiiskun kukilla viihtyi useitakin yöperhosia, jotka selvästi kokivat mesitarjoilun hakkaavan valohoukuttimen mennen tullen. Kuvassa näitä edustaa kenties jokin yökkönen (päivitys: pilkkuruuniyökkönen). Myös useampikin lepakko ilahdutti jälleen lentelemällä aivan lähellä pyydyspaikkamme yllä, ja houkutinvalojen ansiosta niitä pystyi katselemaankin hienosti - eivätkä ne tuntuneet valoista häiriintyvän. Kun sitten olin jo luovuttanut ja epäilin vahvasti koko valohoukuttimen toimivuutta, löytyi talon seinästä ulkovalon luota useita erilaisia yöperhosia! Kuvissa esiintyvät mahdollisesti jokin toinen yökkönen (päivitys: vaippayökkönen) sekä luultavasti jokin mittari - ehkäpä syysvarpumittari (Chloroclysta citrata)?

Yöperhosia olisi mukava oppia tuntemaan paremmin. Harmikseni harva opaskirja tukee suosimaani oppimismenetelmää, jossa oikean lajin etsiminen aloitetaan oikean lajiryhmän tunnistamisesta. Kun lajeja (varsinkin samankaltaisia lajeja) on paljon, auttaisi kovasti kun osaisi sijoittaa löytämänsä edes oikeaan ryhmään. Harvassa lähteessä kuitenkaan esitellään, miten vaikkapa koit, koisat, kärsäkkäät, kääriäiset, erilaiset kehrääjät, kiitäjät, mittarit ja yökköset erotetaan ryhminä toisistaan. Kirjat keskittyvät lähinnä yleisimpien ja/tai värikkäimpien yksittäisten lajien esittelyyn. Sen verran muistan opintoihin kuuluneelta tunnistuskurssilta (jossa ryhmiä käsiteltiin), että jo pelkkä siipien lepoasento kertoo usein paljon - silti löytyy jopa kirjoja, joissa yöperhoset esitellään siivet auki levitetyistä kokoelmanäytteistä!

Otan mieluusti vastaan suosituksia hyvistä yöperhoskirjoista, sekä parempia tunnistuksia kuvissa esiintyville lajeille.

(Vielä lepakoistakin puheenollen, olen harmissani Eviran raivotauti-tiedotteen lauseesta, jossa väitetään lepakon "hyökänneen kahden tutkijan kimppuun". Luonnontieteellisen museon blogi kertoo, mitä oikeasti tapahtui - ja etteivät lepakot ole yhtään sen vaarallisempia kuin tähänkään asti, vaan hienoja ja suojeltuja eläimiä!)

------------------------------------
Pihka-suoritukset 19.8.2009

Tehtävä: Valohoukutin - valmis

Tähtiä saatu yhteensä: 13/20.
------------------------------------

P.S. Ihmistulva Helsingissä lauantaina 5.9.!

13.8.2009

Otsikoissa ollutta

Mediassa on kesän aikana esiintynyt lukuisia aiheita, joista kaikista olisi voinut laatia vaikka kokonaan oman blogikirjoituksen. Huomaan, etten ole ehtinyt niitä tehdä, joten puran ruuhkaa listaamalla tähän muutaman kuuman perunan.

Merimetsosta tuli riistalaji Ahvenanmaalla. Väitän, että tällä ratkaisulla hoidetaan enemmän ihmisten mielenkuohuntaa kuin itse merimetsokantaa. Ensinnäkin, ampuminen on tehokas kannanvähennyskeino vasta kun saaliiksi jää merkittävä osa vuosittaisesta poikastuotosta, enkä usko että siihen päästään tällä lisääntymisvauhdilla. Toiseksi, merimetso ei kuulu lintudirektiivin metsästettäviin lajeihin, ja päätös on sikäli säädösten vastainen. Kolmanneksi, direktiivin mahdollistaman poikkeusluvan ehdot eivät täyty, sillä merimetson ei ole osoitettu aiheuttavan vakavaa haittaa kalastuselinkeinolle. Riittääkö siis vapaan ampumisen oikeutukseksi se, että lintu on iso, tuottaa kakkaa ja on vasta hiljattain alkanut runsastumaan Suomen merialueilla? Voin tietysti jollain tasolla ymmärtää, että on hauskaa päästä tähtäilemään suuria, ärsyttäviä eläimiä. (Koska saaliilla ei liene hyötyarvoa, mahtavatko metsästäjät kuitenkaan käyttää esim. noutavia koiria haavakoiden etsimiseen?)

Helsinkiläiset haluavat hoitamattomampia metsiä. Ei ulkoilumetsiä tarvitse hoitaa metsätaloudellisin opein. Vielä turhauttavampaa on, kun metsää "siivotaan", eli sieltä poistetaan puita lukuunottamatta kaikki mikä tekee metsästä metsän: kun kaatuneet puut ja pudonneet oksat raivataan pois, kulkureitit ilman luonnollisia esteitä leviävät pois poluilta, ja vilkkailla alueilla koko metsänpohja kuluu paljaaksi aluskasvillisuudesta.

Lokkiongelman todellisiin syihin ei uskalleta puuttua. Helsingin kaupunki teetti pari vuotta sitten selvityksen lokkiongelman ratkaisumalleista, mutta juuri mitään esityksen ehdotuksista ei ole pantu täytäntöön. Toreille esimerkiksi tarvittaisiin tehokkaita toimia, jotka vähentävät lokeille tarjolla olevan ja erityisesti tarkoituksellisesti tarjottavan ruuan määrää. Kaupunginjohtajan esittämä ratkaisu pesimisen estämisestä kantakaupungissa saattaa jonkin verran hoitaa ongelman seurauksia, mutta ei puutu sen syihin.

Haminasta puuhataan jo ennakkotapausta. Kohussa ei ole niinkään kyse muutamasta tervapääskynpesästä kuin siitä tavasta, jolla Haminan kaupunki asiaan suhtautui. Rikkomalla avoimesti lakia virkamiehet lähettävät varsin ikävän viestin kansalaisille: laista ei tarvitse välittää kun sille päälle sattuu. (Kannattaa tutkia myös linkittämäni jutun alareunasta löytyviä vanhempien saman aiheen uutisten linkkejä.)

Salametsästäjä valitsi kohteensa huonosti. Voihan olla, että ao. turkistarhalle on myönnetty lupa esim. harmaalokkien ampumiseen, mutta vaikka olisi, on surullista ettei lajinmääritystaitoja löydy tämän enempää. Nähtävästi saaliista ei myöskään olla oltu erityisen kiinnostuneita, kun raato on kerran jäänyt tarhan katolle kuukaudeksi.
(Nippelitietona selkälokin suomalaisuus on muuten mielenkiintoinen juttu: noin puolet maailman tummaselkäisistä selkälokeista pesii Suomessa!)

Loppukevennyksenä mainostan YLE:n luonto- ja ympäristöuutisia, joista usein löytyy mielenkiintoista luettavaa tiivistetyssä muodossa. Esimerkkejä:
Muita tiedeuutisten suosikkijakelijoitani ovat tiedeuutiset.fi, Tähdet ja avaruus -uutisblogi, Tiede-lehden nettisivut sekä toinen YLE:n palvelu, sekin mielikuvituksellisesti nimeltään Tiedeuutiset :)