29.1.2008

Rästihommia

Blogiin on pitänyt kirjoittaa jo parin viikon ajan, ja aiheita on kertynyt varastoon niin, että pian tulvii yli. Kun aikoo palauttaa gradun esimerkiksi helmikuussa, vapaa-ajan määrä on yllättävän pieni. Tässä nyt kuitenkin jotain ajatuksia tältä kuukaudelta. (Jostain syystä kaikki kolme ensimmäistä ovat saanut alkunsa Hesarin nettisivujen uutisista - kertookohan se enemmän Hesarista uutisoijana vai minusta lukijana? :-)

"Ilvesjahtiin päästään myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, joissa metsästys on ollut vuosia kielletty." Mahtavaa, vihdoinkin päästään ilvesmetsälle! Mutta hetkinen. Mielestäni suhtaudun terveen realistisesti metsästykseen. Itse en kuvittele saavani suurta mielihyvää eläinten tähtäämisestä tuliaseella, mutta ymmärrän kyllä, miksi se harrastus kiehtoo osaa ihmisistä. Ymmärrän myös, että esimerkiksi hirvenmetsästys on tarpeellista jopa luonnon monimuotoisuuden kannalta (Suomen hirvikanta on luonnottoman suuri taimikoiden ylisuuren määrän vuoksi). Toisaalta ymmärrän, vaikken niin helposti hyväksy, että susikantaa halutaan harventaa petopelon ja vahinkojen vuoksi. Mutta mitä iloa on ilveksen metsästyksestä? Tietääkseni ilvestä ei voi syödä, eikä sen turkilla ole kovia markkinoita. Ilves ei millään muotoa ole ihmiselle vaarallinen (no, kyllä ilveskin kai saisi ihmisen hengiltä, mutta jostain syystä sitä ei kammota kuten vaikkapa sutta), se ei ymmärtääkseni aiheuta kovin suuria taloudellisia vahinkojakaan (tässä kohtaa voin tosin olla väärässäkin), eikä ilveskanta ole niin suuri, että sen harventamiselle olisi kannanhoidollisia perusteita. Kysynkin siis, minkälaiset ihmiset iloitsevat siitä, että pääsevät ampumaan ilveksiä? Ja että siitä pitää ihan uutisoida?

"Itämeren suojeluun sitoutuneet puolueet järjestävät yhä kokouksiaan matkustajalaivoilla. Tuoreen tutkimuksen mukaan aluevesillä kulkevat laivat päästävät ilmaan enemmän typen oksideja kuin koko Suomen maaliikenne." Vasemmistoliiton ja keskustan edustajat, joita jutussa on haastateltu, esittävät ihan järkeviäkin argumentteja. Ei tässä olla valtakuntaa museoimassa tai maailmaa pysäyttämässä. Mutta jos voi selvästi valita, järjestääkö kokouksen hotellissa vai risteilyaluksella, miten vastuullisena voi pitää puoluetta, joka valitsee jälkimmäisen? En näe mitään sellaista syytä, jonka vuoksi risteilijä olisi niin merkittävästi hotellia parempi vaihtoehto, että se oikeuttaisi "turhan" risteilyn ympäristövaikutukset. Kyllä hyvässä hotellissakin "työ ja viihde ovat lähellä toisiaan", sinne "mahtuu kohtuullisen suuri joukko ihmisiä" ja "syntyy ihan oma fiiliksensä, kun ollaan selvästi rajatussa tilassa". Se, että "nykyaikaiset laivat ovat sellaisia, että mereen ei ainakaan tietoisesti lasketa mitään" tai "päästötkin on laskettu minimiin" ei tarkoita, etteikö laivaliikenne olisi edelleen merkittävä saastuttaja.

"Ilmatieteen laitos: Ilmastonmuutos syypää mustaan talveen." Säässä esiintyy paljon vaihtelua, eikä maallikko (kuten minä) voi tuosta noin vain väittää, että lumettomuus olisi ilmastonmuutoksen aiheuttamaa. Mutta nytpä asia on sitten todettu ihan viralliselta taholta. Mitä voisi tehdä? Palaako sinun talossasi valo huoneessa, jossa ei ole ketään? Onko kännykänlaturisi kiinni pistorasiassa, vaikka et lataa puhelinta? Käytkö autolla ostamassa maitoa? Ostatko brasilialaista pihvilihaa?

Jotta ei menisi pelkäksi valittamiseksi, vastaan tässä yhteydessä myös Kuusenkerkän esittämään haasteeseen ja kerron päivän ekotekoni. Tänään olen ulkoillut lihasvoimin, enkä itse asiassa ole käyttänyt lainkaan muuta liikkumistapaa sitten viime torstain, jolloin saavuin tänne Pirkanmaalle viikon työlomalle. Saapuessani viime viikolla käytin julkista liikennettä (juna+bussi), ja aion myös poistua täältä julkisilla. Jos olisin kotona, mainitsisin kenties jätteiden lajittelun noin seitsemään eri pönttöön (ei se ole vaikeaa), oman auton puuttumisen, ja mahdollisimman monen teknisen laitteen sammuttamisen täysin yön ajaksi.

Kiitän haasteen yhteydessä jaetusta kukkakimpusta, ja haastan kaikki lukijat tasapuolisesti tekemään ekotekoja!

13.1.2008

Jäähyväiset yhdelle Luontoillalle

Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes Luontoillan legendaarinen asiantuntijajoukko. Veikko Neuvonen, Harri Dahlström, Matti Helminen, Ilkka Koivisto, Kauri Mikkola, Seppo Vuokko ja Seppo Vuolanto jäivät kaikki yhdellä kertaa eläkkeelle Luontoillasta viime vuoden viimeisessä lähetyksessä 12.12.2007 (lue kertomus illan kulusta). Osa heistä on ollut mukana ohjelman synnystä lähtien, eli yli 30 vuotta.

Luontoilta lienee suomalaisille jo jonkinmoinen käsite. Uskon, että lähes kaikki tietävät mistä siinä on kyse, vaikkeivät ohjelmaa aktiivisesti seuraisikaan. Luontoilta aloitti YLE:llä radiossa vuonna 1975, ja televisiossa 1982. Ohjelmassa on ehditty käsitellä arvion mukaan 14-15000 kysymystä. Suurin osa kysymyksistä on koko ajan tullut puhelimitse, mutta osa myös kirjeitse ja nykyään sähköpostilla. Ohjelmaa voisi jo pitää jopa jonkinlaisena puolivirallisena kansalaisten luontotietopalveluna.

Vaikka olen ollut huolissani suomalaisten luontosuhteesta, lähiluonto tuntuu edelleen kiinnostavan ihmisiä. Olen huomannut, että useimmista on hauskaa kertoa omista luontohavainnoistaan ja päivitellä, miten hassusti joku orava tai talitiainen kerran pihalla käyttäytyi. (Kokeile aloittaa joskus keskustelu kertomalla joku erikoinen luontokokemus - saat varmasti kuulla monta juttua muilta. :-) Biologian opiskelija saa tottua olemaan sukulaisten ja tuttavien kävelevä lajintunnistus- ja luontotietoautomaatti (riippumatta siitä opiskeleeko esimerkiksi ekologiaa vai genetiikkaa :-).

En siis yhtään ihmettele, että Luontoiltaan riittää soittajia. Olisi hauskaa päästä vertailemaan kysymyksiä eri vuosikymmeniltä: ovatko aiheet muuttuneet, tunnetaanko luontoa nykyään paremmin vai huonommin kuin menneinä vuosina? YLE:n sivujen mukaan "monet asiat ja ongelmat toistuvat eri muodoissaan vuodesta toiseen, mutta jokaiseen lähetykseen riittää edelleen aivan uusia, ennen ratkaisemattomia kysymyksiä."

(Olisi myös hauskaa olla kärpäsenä katossa, kun asiantuntijat jälkeenpäin naureskelevat erikoisille tapauksille, joita he väistämättä ovat tällaisessa työssä ehtineet kohdata paljon. Vanhempani esimerkiksi jaksavat kertoa juttua siitä soittajasta, joka ei millään uskonut asiantuntijan sanaa, vaan jäi jankuttamaan vastaan: "Kyllähän minä nyt leppäkertun tunnen, mutta kun sillä ei ole pilkkuja!" Kauri yritti kovasti selittää, että kyseessä taitaa nyt olla joku ihan muu kovakuoriainen...)

Yksi aikakausi on nyt siis päättynyt. Vaan älkää vaipuko murheen alhoon - Luontoilta jatkuu uuden sukupolven voimin! Suuriin saappaisiin astuvat Heidi Kinnunen (ilmeisesti ensimmäisenä naisena), Jaakko Kullberg, Juha Laaksonen, Ari Saura ja Henry Väre, ja juontajan paikan perii Pirkka-Pekka Petelius, joka monipuolisena kaverina on myös ahkera luontoharrastaja. Ensimmäinen uuden joukkueen lähetys kuullaan radiossa 23.1.2008.

Toivotan Luontoillalle menestystä ja pitkää ikää!

_________________________

P.S. Blogivuosi alkoi mukavalla yllätyksellä: sain Tukholmasta kunniamerkin! Nöyrimmät kiitokseni tunnustuksesta, Whatsoever. Piristystä on ilmeisesti lupa myös jakaa eteenpäin blogeille, jotka "tuovat minulle onnellisuutta ja inspiraatiota ja saavat minut tuntemaan iloa blogimaailmasta". Täten siis luovutan kunniamerkin Ankkulille, Sallalle, Metelle, Katille, Somalle, Kuusirannan emännälle, Annulle sekä Mikolle! (Mikä ei tietenkään tarkoita, ettenkö lukisi mielelläni myös muita sivupalkkiin listattuja blogeja :-)

Päivitys 15.1.: Kiitokset huomionosoituksesta nyt siis myös Kirsi-Marialle ja Kuusirannan emännälle. Olenpa oikein otettu!