22.7.2008

Heinäkuun kukkia

Kesäkuun kukkien jatkoksi esittelen tässä heinäkuun kukkalajistoa hämäläiseltä mökkipihalta. Vaikka varsinainen kukkaniitty ei enää loista yhtä monissa väreissä kuin kesäkuussa, pihan lajisto kokonaisuudessaan tuntuu jostain syystä monipuolisemmalta, ja tähän valikoimaan täytyi ottaa enemmän lajeja. Mukaan pääsi nyt paitsi runsaudessaan tyypillisiä lajeja, myös muutama harvalukuisempi, jonka toivoisin yleistyvän.


Lajit vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas:
mesiangervo (Filipendula ulmaria)
siankärsämö (Achillea millefolium)
päivänkakkara (Leucanthemum vulgare)
keltakannusruoho (Linaria vulgaris)
ketoneilikka (Dianthus deltoides)
vuohenputki (Aegopodium podagraria)
valkoapila (Trifolium repens)
harakankello (Campanula patula)
peurankello (Campanula glomerata)
keltasauramo (Anthemis tinctoria)
niittyhumala (Prunella vulgaris)
karhunputki (Angelica sylvestris)
kurjenkello (Campanula persicifolia)
nurmikohokki (Silene vulgaris)
keltamaksaruoho (Sedum acre)
ruusuruoho (Knautia arvensis)

Pois jäivät mm. hiirenvirna (Vicia cracca), kissankello (Campanula rotundifolia), metsä- ja kangasmaitikka (Melampyrum sylvaticum ja M. pratense) sekä erilaiset ohdakkeet sukulaisineen. Heinäkuu näyttää olevan erityisesti kellokukkien aikaa. Minkähän vuoksi kaikki tuntuvat tietävän juuri kissankellon, vaikka kelloja on monenlaisia, ja minusta harakankello vaikuttaa huomattavasti yleisemmältä? Nimittävätköhän ihmiset kaikkia kelloja kissankelloiksi, kuten kaikkia valkoisia perhosia sanotaan kaaliperhosiksi (vaikka kaaliperhonenkaan ei ole se yleisin valkoinen perhonen)?

Perhosista puheen ollen, niitäkin on alkanut vihdoin näkyä. Ilmeisesti kolea kesäsää sai perhoset pysyttelemään piilossa. Nyt on onneksi hieman lämmennyt, ja kukkaniityllämme on nähty mm. erilaisia sinisiipiä ja paksupäitä, loistokultasiipiä ja uuden sukupolven nokkosperhosia. Kuvassa näkyviä perhosia on kuitenkin ollut kaikkein eniten, ja tätä lajia sanotaankin yhdeksi Suomen yleisimmistä päiväperhosista. Tuntomerkkejä ovat yhtenäisen ruskea yläpuoli, rengastäpläinen alapuoli sekä vaalea ripsireunus siivissä. Kuka tietää, mikä perhonen on kyseessä?

Vastaus löytyy kuvan nimestä, jonka saa esiin esimerkiksi viemällä hiiren kuvan päälle ja katsomalla sen nimiriviä selaimen alareunassa (toimii ainakin Firefoxin ja IE:n tuoreilla versioilla) Kaikki kuvat saa myös suuremmiksi niitä klikkaamalla.

14.7.2008

Suurenmoiset saniaiset

Jo useamman kerran on käynyt niin, että löydän mielenkiintoisen kasvin (tai eläimen, tai sienen), määritän sen kirjallisuuden avulla ja yritän painaa sen mieleeni vastaisen varalle. Ja kuin taikaiskusta tätä juuri opittua lajia alkaa löytyä ympäristöstä, ensin sieltä täältä, lopulta aivan jatkuvasti. Kun oppii lisää, sitä ilmeisesti herkistyy näkemäänkin enemmän.

Toinen tuttu ilmiö ovat "kaudet" - ajat jolloin keskittyy etsimään, tarkkailemaan ja tunnistamaan jotain ihan tiettyjä kasveja tai eläimiä. Kausi saa usein alkunsa yllä kuvatuista satunnaisista löydöistä ja niitä seuraavista ahaa-elämyksistä. Kausia ei erityisesti etukäteen suunnitella, ne tulevat varkain.

Nyt on menossa saniaiskausi, erityisesti kallioseinämillä kasvavien saniaisten kausi. Kuvittelin tuntevani Suomen yleisimmät saniaiset, mutta tänä kesänä on löytynyt paljon lajeja, joita en ole ennen huomannut, vaikka kasvikirja luonnehtii niitä jopa yleisiksi. Kallionseinämiltä on löytynyt kokonaan uusi maailma!

(Saniaisiin tutustuessa kannattaa pysyä selvillä termeistä. Lehti on yleensä koko se osa, joka saniaisesta käytännössä näkyy maan päällä. Lehti jakautuu lehtilapaan ja ruotiin, joka on se varsimainen osa. Saniaisilla lehtilapa on yleensä liuskoittunut useampaan osaseen, joita kutsutaan lehdyköiksi ja pikkulehdyköiksi, tai yksinkertaisemmin liuskoiksi. Joillain lajeilla pikkulehdykätkin ovat hammaslaitaisia tai jopa liuskaisia - siksi saniaiset näyttävät niin "lehteviltä")

Kallioimarre (Polypodium vulgare)
Tämän seurueen ainoa minulle ennestään tuttu laji. Lehdet ovat vain yksinkertaisesti liuskaiset, liuskat ovat tasapaksut ja pyöreäkärkiset. Lehdet ovat hieman jäykät ja kiiltävät, ja talvehtivat usein vihreinä.







Haurasloikko (Cystopteris fragilis)
Hieman hennon oloinen, mutta kuitenkin tämän jälkeen esiteltäviin lajeihin verrattuna suuri, jopa yli 20 cm. Niin jännittävästi liuskainen, että en osaa sitä sanallisesti selittää. Kannattaa lukea kuvaus jostain hyvästä kasvikirjasta (ja katsoa samalla parempia kuvia).






Karvakiviyrtti (Woodsia ilvensis)
Hieman haurasloikon oloinen, mutta pienempi, suipompi ja sittenkin eri tavalla liuskoittunut. Lisäksi alapinta on vaaleiden, suomumaisten karvojen peitossa.








Tummaraunioinen (Asplenium trichomanes)
Pieni, kaunis ja hauraannäköinen. Tumma, kapea keskiranka näkyy hyvin vaaleiden, melkein pyöreiden, liuskoittumattomien lehdyköiden välissä.








Liuskaraunioinen (Asplenium septentrionale)
Alkukantaisen näköinen, todella jännittävä ilmestys. Lehtilapa on tasaisen kapea ja halkihaarainen, eli se ei ole liuskoittunut keskirangan sivuilta, vaan koko lapa on ikäänkuin haljennut kahtia muutaman kerran.




Saniaiset ovat yllättävän monimuotoisia ja niitä on mielenkiintoista etsiä. Seuraavaksi haluaisin löytää esimerkiksi ketonoidanlukon (Botrychium lunaria), jonka pitäisi olla melko yleinen koko Suomessa. Suippohärkylän (Polystichium lonchitis) olen jo onnistunut näkemään Kilpisjärvellä ja kampasaniaisen (Blechnum spicant) Norjassa. Mutta missäköhän pääsisi ihastelemaan hirvenkieltä (Asplenium scolopendrium)?