27.2.2006

Järjestötoiminnan puolustus

Vietin äskettäin pitkän perjantai-illan lukien ja viilaten suurehkon järjestön viime vuoden toimintakertomuksen sanamuotoja. Siinä puuhassa tulee väkisin mananneeksi näitä järjestötoiminnan vähemmän mukavia osasia. Toimintakertomukset ovat toki paitsi lakisääteisiä rekisteröityneille yhdistyksille, myös erinomaisen hyödyllisiä historiantutkimukselle ja järjestölle itselleen. Tuleepa edes jonnekin kirjattua, mitä tuli tehtyä päättyneenä vuonna. Mutta miksi sellaisen laatiminen on joka vuosi yhtä pitkäveteistä ja rasittavaa?

Järjestötoiminnan vaatima byrokratia - hallituksen kokoukset, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja pöytäkirjat - ei ole niitä vetonauloja, joilla yhdistyksiin saadaan uusia jäseniä. Kaikkien tuntemieni järjestöjen sisällä on jo jonkin aikaa kärsitty varsin samanlaisista ongelmista: jäsenmäärä laskee, aktiivisia toiminnanpyörittäjiä ei löydy, ihmiset eivät enää sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin ennen. Nykyaikainen kuluttaja on oppinut oikeutensa: hän poimii jokaisen järjestön tarjonnasta vain kiinnostavimmat projektit eikä sitoudu pidemmäksi aikaa mihinkään. Järjestöjen kannalta ongelmallista on se, että ilman vakituisia jäsenmaksutuloja toimintaa on kuitenkin hyvin vaikea järjestää.

Kansalaisjärjestön perustaminen ja sellaiseen kuuluminen on Suomessa perusoikeus (Suomen perustuslain 13. pykälä). Kansalaisjärjestö voi olla merkittävä ja arvostettu toimija omalla alallaan, ja yhteenliittymisen kautta tavalliset ihmisen voivat saada äänensä kuuluviin paljon paremmin kuin yksin. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten hyvällä mallilla yhdistymisvapauden kaltaiset perusasiat ovat Suomessa.

Toisin on esimerkiksi itäisessä naapurimaassa, josta on kantautunut uutisia uudesta kansalaisjärjestölaista. Lain mukaan järjestöjen on raportoitava tarkasti mm. rahankäytöstään, ja jos järjestön toiminta viranomaisten mielestä uhkaa Venäjän valtion "kansallisia etuja", se voidaan lakkauttaa viranomaispäätöksellä, ilman oikeuskäsittelyä. Laki jättää runsaasti tulkinnanvaraa ja alistaa järjestöt paikallisten viranomaisten mielivallalle. Uhkakuvana on, että hallitusta tukevia järjestöjä aletaan suosia ja kriittisten toimintaa vaikeuttaa entisestään. (Tiedot perustuvat, osin suorin lainauksin, Airi Leppäsen (Yle Radio 1) sekä Elina Venesmäen & Esa Mäkisen (Ylioppilaslehti) artikkeleihin.)

Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivana tuollaista tilannetta on vaikea käsittää. Yksikään järjestö ei täällä joudu vaikeuksiin vain arvostelemalla presidentin tai hallituksen toimintaa. Vaikka moni isompi yhdistys saa toimintaansa avustusta valtiolta tai kunnilta, se ei velvoita niitä tukemaan rahoittajan politiikkaa. Tuollaiseen raportointivelvollisuuteen verrattuna Suomen lain määräämä toimintakertomuksen laadinta on suorastaan leppoisaa puuhaa.

Mutta miksi tuntuu siltä, että täällä perinteinen järjestötoiminta kärsii arvostuksen puutteesta? Olemmeko tottuneet liian hyvään ja otamme tämänkin perusoikeuden itsestäänselvyytenä? Vai onko kyse vain siitä, että rekisteröitynyt yhdistys on aikansa elänyt toimintamuoto - voihan kaikenlaisia toimintaryhmiä perustaa ilman varsinaisen järjestön muodostamistakin ja säästyä kaikelta byrokratialta?

En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta haluaisin kyllä puolustaa järjestöjä ja kannustaa kansalaisia liittymään niihin. Rekisteröitynyt yhdistys on täysivaltainen oikeudellinen toimija, jolla on mahdollisuus esimerkiksi valittaa viranomaisten päätöksistä. Mitä suurempi jäsenistö seisoo järjestön takana, sitä suurempi vaikutusvalta sillä on. Yhdistykseksi rekisteröityminen luo myös pysyvyyttä - löyhä toimintaryhmä voi saada aikaan hienoa toimintaa, mutta pysyy harvoin koossa vuosia tai vuosikymmeniä. Eikä se byrokratia lopulta niin vaikeaa ole, joskus vain vähän työlästä. Yleensä siinä on myös aina jokin järki takana: esimerkiksi kokouksista tehdään pöytäkirjat, jotta kaikki muistavat, mitä päätettiin - ei sen kummempaa.

Sinä, joka et (vielä?) toimi missään, mutta haluaisit toteuttaa itsellesi tärkeitä asioita: ota hiiri tai puhelinluettelo käteesi ja etsi itsellesi järjestö! Ja muista maksaa jäsenmaksut - ilman jäseniä ei ole järjestöä. Jos sopivaa yhdistystä ei löydy, kokoa ympärillesi muutama innostunut, ja perusta sellainen.

Sinä, joka toimit järjestöaktiivina: jos joku urhea uusi kasvo löytää toimintanne, ota hänet lämpimästi vastaan. Älä pelottele puheella toimintakertomuksista ja muista - niihin uusi toimija ehtii hyvin tutustua myöhemminkin. :)

4.2.2006

"Minulla on lemmikkieläin. Mitä se syö?"

Lapsena meille tuli kotiin lehti, jonne sai lähettää kysymyksiä erilaisista lemmikkieläimistä. En koskaan saanut toivomaani koiraa, mutta ahmin näiltä kysymyspalstoilta kaiken mahdollisen tiedon kaikista mahdollisista lemmikkieläimistä. Silloin lähes kaikki kysymykset tuntuivat täysin järkeviltä - hyvä että oli joku, joka auttoi näin tärkeissä ongelmissa!

Nyt monen vuoden tauon jälkeen selasin muutamaa tuoretta lemmikkiaiheista kysymyspalstaa. Kävi selväksi, että useimmat kysyjät olivat (edelleen) lapsia ja nuoria, keski-ikä ehkä noin 12 vuotta. Monet kysymykset olivat edelleenkin ihan fiksuja, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin hämmästellä. Millä perusteilla koteihin oikein hankitaan lemmikkieläimiä? Eivätkö kysyjät, tai edes vanhemmat ole lainkaan viitsineet ottaa etukäteen selvää eläimen ominaisuuksista ja tarpeista?

Vai mitä voi päätellä seuraavantyyppisistä kysymyksistä:

"Miksi lemmikkini tekee näin?" Vastaus: Se kuuluu sen luontaisiin elintapoihin. (Esimerkki: hamsteri nukkuu päivisin, koska se on yöeläin.)

"Voiko lemmikkiäni ruokkia tällä?" V: Ei, se tarvitsee sille sopivaa ruokaa. (Esimerkki: marsu ei pärjää perheen ruuantähteillä.)

"Voiko tämän ja tämän lemmikin laittaa yhteen?" V: Ei, toinen tulee syödyksi. (Esimerkki: metsästyskoira ja kani.)

"Lemmikki käyttäytyy huonosti, pitääkö se antaa pois?" V: Ei, se on sairas ja tarvitsee hoitoa. (Vaihtoehtoinen vastaus: Noin sen kuuluukin tehdä. Esimerkki: kissan kuuluu kiipeillä.)

"Meille tulee uusi lemmikki, tottuuko se vanhoihin?" Oma vastaukseni: Olisiko tätä kannattanut miettiä ennen kuin tilasit sen uuden?

Joistain kysymyksistä näki myös, että kysyjä oli paljon paremmin tilanteen tasalla kuin vanhemmat, jotka kuitenkin viime kädessä ovat vastuussa lemmikin hyvästä hoidosta. Toisaalta paljastui myös tilanteita, joissa lapsen vastuulle on annettu lemmikki, joka olisi vaativa hoidettava kokeneellekin alan harrastajalle.

Nyt kun muistelen, luulen etteivät viime vuosikymmenen kysymykset juuri poikenneet nyt lukemistani. Nyt osaan kuitenkin hämmästellä ihmisten toimintaa: kuka ottaa lemmikin tietämättä miten sitä hoidetaan?. Tästä voi tosin löytää yhden positiivisenkin asian: onneksi nämäkin kysyjät sentään tulivat kysyneeksi asiaa, sen sijaan että antaisivat lemmikkinsä kärsiä oman tiedonpuutteensa takia.