14.5.2006

Keväthavaintoja, osa 2

Taas on kiirettä pitänyt, ja kevät etenee kuin siivillä. Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon - tässä lisää keväthavaintojani.

Edeltävässä viestissä ennakoiduista linnuista pajulintu oli nopein - ensimmäisen haikean säkeen kuulin jo heti seuraavana päivänä. Pullea mantukimalainenkin näyttäytyi pian. Neljäntenä kevätseurantaviikonloppuna 29.-30.4. en ollut Helsingissä, vaan retkeilemässä Hämeessä, mutta kuuleman mukaan ainakin kottarainen, naurulokki, peippo ja västäräkki esiintyivät runsaina, ja kurkiakin näkyi muutama. Itse näin seurantalajeista mm. sinivuokkoja, leskenlehtiä, neitoperhosen, laulujoutsenia sekä kaksi rantasipiä. Järven sulassa muutaman kymmenen metrin päässä rannasta uineet kaksi kuikkaa olivat myös hienoja.

Vapun lämmin sää ennusti lintujen muuttoryntäystä, mutta toukokuun alussa Suomen kevään havainnointi jäi allekirjoittaneelta viikon tauolle, ja habitaatti vaihtui Länsi-Eurooppaan. Kiikareiden läpi katseltiin Hollannissakin, ja vihkoon kirjautui mm. sellaisia ennennäkemättömiä lintuja kuin avosetti, riuttatiira, kapustahaikara, tudrakurmitsa ja mustakaulauikku. Pikku-uikkukin uiskenteli piilokojulla niin lähelle, että kiikareista loppui tarkennus! Tutuista lajeista terva- ja haarapääskyjä oli paljon, kun taas peipot ja västäräkit olivat vähissä. Kesä oli selvästi jo alkanut: puissa oli lehdet, useilla vesilinnuilla poikaset ja moni kukka kauneimmillaan.

Palatessa kevät oli Suomessakin harpannut, ja esimerkiksi koivun lehdet olivat puhjenneet, eivätkä enää olleet edes mitään pieniä hiirenkorvia. Seuraavana päivänä (10.5.) ulkoillessa ropisi lisää kevätseurantahavaintoja: peltokorte, valkovuokko, sääski, lanttuperhonen, kirjosieppo, haarapääsky. Nyt viidentenä seurantaviikonloppuna (13.-14.5.) en ole ehtinyt varsinaisesti retkeilemään, mutta arvioisin kevään olevan oikein hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset mustikan ja käenkaalin kukat onnistuin näkemään. Myöhäisiä lajeja vielä odotellaan - ainakin käenkaali, tuomi, tervapääsky ja loput perhoset ovat toivelistallani. Sade auttaisi kasvien kasvua, toivottavasti sitäkin saadaan. Vielä yksi seurantaviikonloppukin on jäljellä, nyt kannattaa viimeistään lähteä ulos nauttimaan luonnonilmiöistä!

P.S. Onko puutarhassasi tai parvekkeellasi pala sademetsää? Käy tutustumassa puisten puutarhakalusteiden alkuperään täällä Tropiikki-sivustolla.

Ei kommentteja: