The Gorgeous Blogger

 

Blogiurani alkutaipaleilta saakka seuraamani Kaitsu muisti minua tunnustuksella. Lämmin kiitos, olen otettu!

Aioin sanoa, että tähän merkkiin liittyvät kysymykset ovat onneksi aika helppoja, mutta perun aikeeni - tässähän joutuu (tai pääsee) miettimään bloggaamisen perimmäisiä kysymyksiä! :-)

1. Milloin aloitit blogisi?

Jestas, se oli lokakuussa 2005. Yllättävänkin pitkään on into pysynyt. Minulla on kyllä taipumusta ruveta tämänkaltaisiin projekteihin vain "tositarkoituksella" - mikä ei muuten tarkoita, että kirjoittaisin blogia hampaat irvessä. Olen tietoisesti myös päättänyt lopettaa tai pitää taukoa sitten kun siltä tuntuu (eikä vielä tunnu!). Blogista ei saa ottaa stressiä.

2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?

Olen salaa hieman ylpeä blogille keksimästäni alaotsikosta "Asiaa laajalla biodiversiteetillä", koska mielestäni se kuvaa yhä vieläkin hyvin blogin sisältöä. Ensinnäkin kirjoitan asia-aiheista, en juuri koskaan omasta persoonastani, mielipiteitä lukuunottamatta. Toiseksi, aiheet ovat enimmäkseen luontoon, ympäristöön ja biologiaan liittyviä, mutta teeman sisällä aiheiden kirjo on laaja. Välillä toki joukossa on jotain ihan muutakin sekalaista, kuten kokemuksia matkoilta. Yleisesti ottaen kirjoitan esseemäisesti itseäni kiinnostavista, pohdituttaneista ja/tai ajankohtaisista aiheista.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

En tiedä, voiko kirjoittaja itse koskaan vastata tähän kovin hyvin. Jokainen blogi on erityinen, koska se toimii kirjoittajansa ajatuksenjuoksun kanavoijana. Toivoisin, että tämä blogi antaisi tietoa ja inspiraatiota käsitellyistä aiheista kiinnostuneille ja herättäisi lukijassa ajatuksia. Ainakin minut se laittaa pohtimaan asioita :-)

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Viime kädessä kaverin kannustava esimerkki, mutta perimmäisin syy lienee se, että asioita tulee pohdittua joka tapauksessa, ja kirjoittaminen on minulle sopiva tapa jäsentää ajatuksia. Blogi tarjoaa tähän loistavan alustan: se on helppo perustaa, ja tuntuu paljon järkevämmältä kirjoittaa edes potentiaalisille lukijoille kuin pöytälaatikkoon. Parhaassa tapauksessa saa hyviä kommentteja, jotka vievät omassa pienessä päässä pyörineitä ajatuksia eteenpäin.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Blogi ei ole täydellinen, mutta pidän siitä sellaisena kuin se on, muuten en varmaan edes viitsisi jatkaa kirjoittamista.  En myöskään halua vaatia itseltäni (tai muiltakaan bloggaajilta) liikaa. Minusta bloggaamisen tärkeimpiä ideoita on, että jokainen blogi saa olla omanlaisensa - myös omani. Sen sijaan blogin kirjoittajassa haluaisin muuttaa, tai oikeammin kehittää ilmaisutaitoa selkeämmäksi, tiiviimmäksi ja oivaltavammaksi. Ja sitähän varten juuri kannattaakin jatkaa bloggaamista :-)


Annan tunnustuksen eteenpäin Soma-tytön luontoblogille, joka tämän blogin lailla päivittyy harvoin, mutta on jatkanut jo useita vuosia. Haluan lämpimästi kannustaa bloginpitäjää sihteereineen, sillä kirjoitukset ja kuvat ovat hienoja, ja on hurjan ilahduttavaa lukea niin aidosta ja läheisestä suhteesta luontoon!

Mistä tietää että on helmikuu?

(Jatkoa sarjalle)

Töihin lähtiessä on koko ajan valoisampaa, kunnes eräänä aamuna saa ihailla nousevaa aurinkoa.

Hurjimmillaan selkeänä päivänä on 20 astetta pakkasta, mutta silti räystäiltä tippuu vettä tummilla katoilla.

Hankikantoa esiintyy yhä useammin (jos on lunta).

Alkaa miettiä kevään luontoretkiä, vaikka tuntuu varsin epätodelliselta muistella kiuruja, sinivuokkoja ja nokkosperhosia, saati satakieliä ja tuomen kukkia.

Haaveilee myös kasvimaasta eikä millään jaksa uskoa, että vasta touko-kesäkuussa voi oikeasti päästä kylvämään ulos. Esikasvatuksia kannattaa kuitenkin jo suunnitella.

Junat - jos ne pakkasilta kulkevat - pullistelevat hiihtolomalaisia.

Kauppojen sesonkituotteina on runebergintorttuja ja laskiaispullia.

Tulee kutsu järjestön kevätkokoukseen ensi kuuksi.

Huomaa, ettei olekaan tehnyt pitkän talven aikana kaikkea sitä sisäpuuhaa, jonka kesällä ajatteli säästävänsä ensi talveksi. Mutta vielä ehtii parantaa tilannetta :-)

Tuleeko muuta mieleen?

Miljoona postikorttia Suomesta maailmalle

Olen yksi niistä lähes 12 000 suomalaisesta, jotka harrastavat postcrossingia. Lähes joka arkipäivä posti tuo minulle kortin tai pari jostain ulkomailta, henkilöltä, jota en tunne. Kortissa on usein toiveeni mukaan jokin luontokuva, ja lähettäjä on yleensä kirjoittanut korttiin muutaman mielenkiintoisen faktan tai ystävällisen tervehdyksen.

Postcrossing alkoi vuonna 2005 Portugalista. Monet pitävät postikorttien saamisesta ja lähettämisestä, joten heille avattiin verkkoyhteisö sitä varten. Järjestelmään rekisteröidytään, ja sinne annetaan oma postiosoite. Kun haluat lähettää postikortin, systeemi arpoo sinulle jonkun toisen käyttäjän osoitteen. Korttiin kirjoitetaan juokseva, maakohtainen tunnusnumero, ja kun kortti saapuu perille, vastaanottaja käy sivustolla rekisteröimässä kortin saapuneeksi. Tällöin sinun osoitteesi siirtyy arvontajonoon, ja joku toinen satunnainen henkilö (ei siis lähettämäsi kortin vastaanottaja) lähettää kortin sinulle.

Homma toimii siten, että mitä enemmän kortteja lähetät, sitä enemmän myös sinulle lähetetään. Mitään velvoitteita ei ole (sinulle saapuneiden korttien rekisteröintiä lukuunottamatta), eli päätät itse, miten aktiivinen haluat olla. Lähettäjä ja vastaanottaja arvotaan satunnaisesti, mutta samat henkilöt eivät arpoudu pariksi kuin kerran. Osallistuminen on ilmaista, postikortteja ja postimaksuja lukuunottamatta. Voit esittää toiveita, minkälaisia kortteja mieluiten haluat (toiveita ei kuitenkaan ole pakko noudattaa, eli ei paineita), ja saat valita, haluatko lähettää ja vastaanottaa kortteja vain ulkomailta, vai myös oman maan sisällä. Itse toivon luontoaiheita ja olen saanut monta upeaa korttia ja oppinutkin niistä uutta. Tämän jutun kuvituksena on muutamia lempikorttejani.

Sivusto on saanut valtavan suosion. Tällä hetkellä käyttäjiä on yli 200 000, 204 maasta. Joka tunti lähetetään keskimäärin 260 postikorttia, ja yhteensä niitä on rekisteröity vastaanotetuiksi lähes 6,2 miljoonaa. Vauhti on huima, sillä viiden miljoonan kortin rajapyykki saavutettiin vain viisi kuukautta sitten (24.8.2010).

Eräs seikka näissä tilastotiedoissa on erityisen kiinnostava: suomalaisia käyttäjiä on tosiaan 12 000, mikä on peräti 5,5 % kaikista. Kun liityin mukaan kolmisen vuotta sitten, suomalaiset saattoivat olla peräti ensimmäisinä, kärkikolmikossa kuitenkin, ja nyt sijoitus on käyttäjien määrässä seitsemäs. Tilanne on todella erikoinen ottaen huomioon Suomen väkiluvun ja sen, että muut kärkimaat ovat sellaisia jättiläisiä kuin USA, Kiina, Venäjä ja Saksa. Kontrasti vain syvenee, kun huomaa, että naapurimaamme Ruotsi ja Norja ovat molemmilla listoilla kaukana takana: Ruotsissa esimerkiksi on vain 600 käyttäjää.

Lähetettyjen korttien määrässä Suomi on koko minun seuraamani ajan pitänyt ykköstilaa, ja on siellä vankasti edelleen. Eilen oli merkkipäivä, sillä ensimmäisenä maana Suomesta lähti liikkeelle miljoonas kortti, tunnuksella FI-1000000!

Miksi suomalaiset ovat niin innokkaita postcrossaajia? (Muutkin ovat varmasti miettineet asiaa, mutta en äkkiseltään löytänyt julkaistuja kirjoituksia.) Stereotyyppiseen suomalaiseen luonteenlaatuun ei luulisi istuvan aurinkoisten tervehdysten spontaani lähettäminen tuiki tuntemattomille - vaikka minusta se on kyllä hauskaa, varsinkin kun tiedän saavani vastalahjan. Ihmisillä on täällä melko hyvä elintaso, on aikaa ja varaa postikorteille, mutta näin on monessa muussakin maassa, Ruotsi mukaanlukien. Rakastavatko suomalaiset jotenkin erityisesti tavallista postia tai postikortteja? Ainakin jouluun, muihin juhliin sekä matkailuun liittyvien korttien lähettämisen perinne on täällä kieltämättä vahva. En tunne sen osalta tilannetta muissa maissa. Moni (mutta luullakseni vähemmistö) postcrossaaja on myös korttien tai postimerkkien keräilijä, ja keräilijöitäkin Suomessa taitaa riittää - mutta luulisi että muuallakin.

Yksi arvaus on puhdas sattuma. Kun joukkoon on kertynyt jonkin verran ihmisiä, joista osa hyvällä tuurilla aktiivisia ja näkyviä, lumipallo voi lähteä vyörymään, ja kriittinen massa muodostuu. Siinä vaiheessa myös media kiinnostuu ja juttuja alkaa näkyä eri paikoissa, mikä taas houkuttelee uusia ihmisiä mukaan. Suomen suhteellisen pienellä mediakentällä yksikin juttu voi tavoittaa melkoisen osan kansasta. Mitä enemmän aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan, sitä tunnetummaksi se tulee. (Ehkä tämänkin jutun seurauksena joku uusi aloittaa harrastuksen :-)

Oikeastaan minua ehkä ihmetyttääkin enemmän se, miksei muissa maissa ole enemmän käyttäjiä, kuin se, miksi suomalaisia on niin paljon. Postcrossing on hauskaa ja halpaa, tuo iloa päivään ja lähentää ihmisiä ja kulttuureita. On hauska ajatella, että vaikkapa Espanjassa tai Indonesiassa joku on vartavasten valinnut, kirjoittanut ja lähettänyt minulle postikortin päivääni piristämään.

Joka kymmenes Suomen eliölaji on uhanalainen

Viime keskiviikko oli merkittävä päivä: uusi Suomen lajien uhanalaisuusarvio, Suomen Punainen kirja, julkaistiin. Edellinen arvio on kymmenen vuoden takaa, joten päivitetyllä tiedolle on jo tarvetta.

Julkaisu on ilmaiseksi ladattavissa pdf-muodossa. Sivustolta löytyy myös paljon oheistietoa aiheesta.

Itse kirja ei niinkään ole tärkeä, mutta sen sisältämän tiedon merkitys on erittäin suuri. Arvioimalla mahdollisimman pätevien kriteerien perusteella, mitkä lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, miten suuri tämä uhka kunkin lajin kohdalla on ja mitkä ovat sen syyt, tiedetään mitkä lajit tarvitsevat huomiotamme kaikkein kiireellisimmin. Resursseja ei koskaan ole loputtomasti eikä edes riittävästi, joten luonnonsuojelutoimet kannattaa kohdentaa mahdollisimman järkevästi. Punainen kirja on paitsi tietopankki, myös tärkeä työkalu ja vahva selkänoja sekä viranomaisille, kansalaisille että luonnonsuojelujärjestöille. Sitä voi käyttää esimerkiksi perusteluna, kun vaaditaan suojelutoimia jollekin lajille tai alueelle.

Uhanalaisuuden arviointityössä kaikki Suomen tunnetut eliölajit sijoitettiin luokkiin, jotka on esitetty allaolevassa kuvassa. (Oikeassa puoliskossa on koko luokittelujärjestelmä, vasemmalla vielä erikseen Punaiseen kirjaan sisältyvät luokat.)

Lähde: www.ymparisto.fi

Punaisessa kirjassa oleminen ei siis suoraan tarkoita, että laji on uhanalainen, vaikka enimmäkseen näin onkin. Punaisessa kirjassa ovat mukana uhanalaiset lajit (kolme luokkaa), silmälläpidettävät (="lähes uhanalaiset") sekä puutteellisesti tunnetut lajit.


Uhanalaisten määrä on kasvanut

Uudessa uhanalaisuusarviossa kiinnostavat sekä yksittäisten lajien tilanne - ja sen muutos vuodesta 2000 - että yhteenvetotiedot. Yhteenvetoja voi tietysti tehdä loputtomiin eri näkökulmista ja eri alaryhmistä, mutta vain osa niistä on mielekkäitä mm. erisuuruisten kokonaislajimäärien ja tiedon erilaisen määrän ja laadun takia. Alla kuitenkin muutamia kiinnostavia nostoja.

Kokonaistilanne:

• Joka kymmenes Suomen eliölaji on uhanalainen.
• Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä (36,2 %) sekä perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (23,3 %).
• Metsäelinympäristöjen muutokset ovat yhteensä 693 lajin (30,8 %) ensisijaisena uhanalaisuuden syynä.

Vertailua edelliseen uhanalaisuusarviointiin:

• 186 lajin tilanne on parantunut ja 356 lajin tilanne on huonontunut.
• Lajien uhanalaistuminen on  hieman hidastunut metsissä ja kulttuuriympäristöissä, kun taas soilla, vesissä, rannoilla, kallioilla ja tuntureilla se on huomattavasti kiihtynyt.
• Eniten myönteistä kehitystä on tapahtunut metsissä elävillä kovakuoriaisilla (41 lajia), perinneympäristöissä elävillä kovakuoriaisilla (26 lajia) sekä perinneympäristöissä elävillä perhosilla (17 lajia).
• Eniten kielteistä kehitystä on tapahtunut metsissä elävillä jäkälillä (34 lajia), mutta myös edellisessä kohdassa mainituilla perinneympäristöissä elävillä kovakuoriaisilla (24 lajia) ja perinneympäristöissä elävillä perhosilla (22 lajia).

Muutamista eliöryhmistä:

• Joka neljäs (24 %) Suomen pesimälinnuista on uhanalainen. Uhanalaisten lintujen määrä on kasvanut rajusti, lähes 70 % edelliseen arviointiin verrattuna. Uhanalaisia lintulajeja elää erityisesti rannoilla, soilla ja tuntureilla.
• Uhanalaisten lajien osuus jäkälälajistosta on kaksinkertaistunut edelliseen arviointiin verrattuna. Yhdenkään uhanalaisen jäkälälajin uhanalaisuusluokkaa ei laskettu siksi, että sen kanta olisi elpynyt.
• Uhanalaisten kovakuoriaisten määrä hieman laski (347 lajista 333 lajiin), mutta silmälläpidettävien lajien määrä nousi huomattavasti (196 lajista 285 lajiin).
• Uhanalaisten ja silmälläpidettävien putkilokasvien määrä on kasvanut 46 lajilla, ja uhanalaisia on nyt 16 % lajistosta. Uhanalaisia putkilokasvilajeja elää paljon perinneympäristöissä ja rannoilla.

Merkillepantava on myös riistalajien tilanne. Lainaus Punaisesta kirjasta:

Yksi uuden arvioinnin huolestuttavimpia piirteitä on riistalajien uhanalaistumiskehitys. Suomessa luontaisella levinneisyysalueellaan elävistä riistalajeista peräti 49 % (nisäkkäistä 53 % ja linnuista 46 %) on punaisella listalla. Suurin osa niistä on edelleen metsästyksen kohteina. Vaikka metsästys vain harvoissa tapauksissa on ollut merkittävä tekijä uhanalaistumisessa, ei uhanalaisten ja taantuvien lajien kantojen hyödyntämistä voida pitää ekologisesti kestävänä ja perusteltuna. Samanaikaisesti kuitenkin vaaditaan yhä äänekkäämmin metsästyksen laajempaa sallimista Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla.

Tuttuja lajeja

Luettelossa on 2247 uhanalaista lajia, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita. Listalta löytyy kuitenkin paljon tuttuja lajeja, jotka kiinnostavat tuntemattomia enemmän. Alla esimerkkejä.

Nisäkkäät:

• Hilleri putosi elinvoimaisesta vaarantuneeksi ja metsäjänis elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi.
• Tammihiiri luokiteltiin hävinneeksi Suomesta.
• Halli nousi silmälläpidettävästä elinvoimaiseksi.

Linnut:

• Suokukko putosi silmälläpidettävästä erittäin uhanalaiseksi, peltosirkku vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi.
• Vaarantuneita ovat mm. ennen elinvoimaiset tukkasotka, hiirihaukka, törmäpääsky ja keltavästäräkki, sekä ennen silmälläpidettävät koskikara, kivitasku ja mehiläishaukka.
• Silmälläpidettäviksi luokiteltiin sellaisia ennen elinvoimaisia lajeja kuin haahka, iso- ja tukkakoskelo, rantasipi, niittykirvinen ja sirittäjä.
• Riistalajeista metsästys katsottiin merkittäväksi uhanalaisuuden syyksi jouhisorsan ja heinätavin kohdalla.
• Punaisesta kirjasta pääsivät pois mm. pikkutikka, ampuhaukka, tiltaltti, ruisrääkkä, käki, varpunen ja kottarainen. Myös mm. muuttohaukan, valkoselkätikan ja naurulokin luokitukset paranivat.

Matelijat, sammakkoeläimet ja kalat:

• Rantakäärme nousi vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.
• Äärimmäisen uhanalaisia ovat mm. meritaimen, järvilohi ja Saimaan nieriä, erittäin uhanalaisia mm. ankerias ja vaellussiika.
• Itämeren lohikantojen tilanne parani erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.

 Muut eläimet:

• Verijuotikas nousi erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.
• Palosirkka on yhä vaarantunut.
• Muurahaissinisiipi on äärimmäisen uhanalainen, apollo erittäin uhanalainen ja pikkuapollo vaarantunut. Sinisiivissä on paljon muitakin punaisella listalla olevia lajeja.
• Herhiläinen nousi erittäin uhanalaisesta elinvoimaiseksi.
• Liekohärkä ja isotoukohärkä ovat erittäin uhanalaisia.

Kasvit:

• Kangasvuokko, hirvenkello, keltamatara sekä vuori- ja kynäjalava ovat vaarantuneita.
• Kissankäpälä, ketoneilikka ja marjakuusi ovat silmälläpidettäviä.
• Tikankontti nousi vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.

Entä sitten?

Tästä valtavasta tietopankista voi tehdä paljon johtopäätöksiä, mutta tärkein niistä on se, ettei Suomessa olla onnistuttu pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden häviämistä kaikista sopimuksista ja juhlapuheista huolimatta. Vaikka Suomen lajeista vain 60 on koko maailman Punaisessa kirjassa, Suomella on silti oma vastuunsa - emme voi olettaa, että muut säilyttävät lajit meidän puolestamme. Tätä kuvaa hyvin se, että suurpetojemme (ahma, susi, karhu, ilves) luokitus huononi, vaikka niiden kannat ovat viime aikoina olleet kasvussa. Aiemmassa arviossa ne nimittäin saivat "ansaittua" paremman luokituksen, koska niiden uskottiin saavan kantoihinsa täydennystä itärajan takaa. Nyt katsottiin, ettei näin voida enää olettaa.

Luonnonsuojelujärjestöt vaativat oikeutetusti tekoja:
Luonnonsuojeluliitto vaatii uhanalaisten suojelun tehostamista
BirdLife huolissaan erityisesti suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisesta

Rohkaisevaa on, että Punaisessa kirjassa itsessään luetellaan monia toimia, joihin tulisi tulosten johdosta ryhtyä. Tiivistettynä kirjassa ehdotetaan mm. että:

1. ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö osoittavat uhanalaisten lajien ja niiden esiintymispaikkojen kartoitukseen, suojeluun, seurantaan ja hoitoon riittävät voimavarat koko Suomessa
2. punaisen listan lajien elinympäristöt ja lajiston vaatimukset otetaan kattavasti huomioon maan, vesien ja luonnonvarojen käytössä
3. uhanalaisuusarvioinnin tulokset otetaan välittömästi käyttöön meneillään olevassa lajien suojelun priorisoinnin suunnittelussa
4. vieraslajien torjuntaa ja leviämisen estämistä tehostetaan
5. maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin kaikkien metsästys- ja kalastuslain alaisten lajien kantojen hyödyntämisen saattamiseksi kestävälle tasolle
6. puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten lajien tutkimusohjelmaa laajennetaan myös muihin kuin metsäelinympäristöihin - tällä hetkellä merkittävimmät lajiston tuntemuksen tietopuutteet ovat meri- ja sisävesilajistossa
7. opetusministeriön ja ympäristöministeriön tulee tukea luotettavien suomenkielisten lajintunnistusoppaiden tuottamista ja materiaalin internetiin saattamista sekä luonnontieteellisten seurojen ja yhdistysten nuorisotoimintaa.

Ei voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti nämä suositukset eivät jää vain kirjan kansien väliin!

Pikavisiitti Berliiniin

Marraskuun alussa oli mahdollisuus viettää muutaman päivän ylityövapaa, ja tämän miniloman kohteeksi valikoitui Berliini - yksi Euroopan suurimpia ja kuuluisimpia kaupunkeja, josta havaitsimme tietävämme kovin vähän. Kolmessa päivässä ei toki paljon ehtinytkään, mutta yleissivistyksen taso nousi silti melkoisesti.

Säätila oli vierailun aikana syksyisen pilvinen, välillä sateinenkin, mutta kaupungin suuri "keskuspuisto" Tiergarten oli auringonvalon puutteesta huolimatta erittäin kaunis. Odotetusti puusto koostui lähinnä lehtipuista, joilla kaikilla oli yllään loisteliaat ruskavärit. Alemmissa kasvillisuuskerroksissa vuorottelivat mm. marjakuuset, maanmyötäiset muratit ja muutamat vielä vihreät ruohovartiset kasvit. Kiipeilevien murattien ohella puissa kasvoi eksoottisia misteleitä. Lintuja ei paljon näkynyt, mutta riemua riitti kahdesta pähkinänakkelista ja viidestä mandariinisorsasta!

Kiinnostava ja komea puu on pyökki, jota Suomesta löytää vain  kasvitieteellisistä puutarhoista ja arboretumeista, mutta joka Keski-Euroopassa on paikoin yhtä yleinen peruslaji kuin meillä koivu. Moni muistanee tarinat Hyppelihiirestä Myökki-Pyökki-metsässä?

Marraskuu ei ole parasta luontomatkailuaikaa, joten suuremman osan ajasta katselimme kaupunkia. Berliini on suuri ja monimuotoinen, ja yhden selkeän keskustan puutteessa kaupungista oli vähän vaikea saada otetta. Välillä maisema muistutti kanavineen erehdyttävästi Amsterdamia!

Monimuotoisuus ja pitkä historia näkyy mm. eri ikäisten rakennusten sopuisana(?) sekamelskana. Omaan silmääni tämä parivaljakko pisti turhankin räikeästi.

Museoita Berliinissä on vaikka muille jakaa. Käytimme rajallista aikaa muutamaan niistä, joista kuvassa "Topographie des Terrors" - säilyneen muurin pätkän kylkeen koottu, katettu ulkoilmanäyttely, joka käy läpi Saksan koko 1900-luvun poliittisen historian. Näyttely oli hyvin koottu, selkeä, informatiivinen ja kiinnostava, vaikkakin pitkä ja väistämättä synkkä.

Vieraissa maissa on hauskaa käydä paitsi museoissa, myös kaupoissa. Erityisesti ruokakaupan hyllyjen tutkiminen on jännittävää ja antaa hieman tuntumaa paikalliseen kulttuuriin. Suomestakin saa Mozart-kuulia, mutta kuvassa näkyvä, Mozart-kuulista johdettujen tuotteiden täyttämä hylly oli varsin mykistävä. Herkkuosastoille oli tyypillistä myös muiden marsipaanituotteiden runsas valikoima, mutta onneksi myös suklaahyllyt olivat laajoja ja sisälsivät paljon myös marsipaanivapaita tuotteita.

Viimeinen matkapäivä alkoi eniten odotetusta kohteesta, Berliinin luonnontieteellisestä museosta. Paikka sai hieman ristiriitaisen arvosanan, sillä se oli samaan aikaan sekä laaja ja kiinnostava, että vanhanaikainen ja jopa hieman nuhjuinen. Näyttelyiden taso vaihteli kovasti. Paras osa oli ensimmäinen suuri halli, jossa on näytillä ei yhtä, vaan useita valtavia dinosaurusten luurankoja - mm. jopa 30 m pitkä Diplodocus ja jopa 9 m korkeuteen yltävä Brachiosaurus. Arvokkaimpiin kohteisiin kuuluu alkuperäinen Archaeoptreryx-fossiili.

Museossa oli kyllä paljon mielenkiintoista nähtävää, ja osin hienoa, nykyaikaista näyttelytekniikkaa, mutta yhtä paljon myös vanhanaikaista, "eläimiä vitriinissä" -osastoa. Jopa dioraamoja, joissa täytettyjä eläimiä esitellään luonnollisissa elinympäristöissään, oli vain kolme (tosin erittäin suuria). Kuvassa kuitenkin hauska kytkös aiemmin Harvardin luonnontieteellisessä museossa näkemäämme näyttelyyn - täällä oli samanlaisia, uskomattoman taidokkaita vanhoja lasimalleja, mutta tällä kertaa ne esittivät kasvien sijasta polttiaiseläimiä (polyyppejä, meduusoita yms).

Loppukevennyksenä kuva "Topographie des Terrors" -näyttelyn vieressä olevasta suuresta ilmapallosta, jonka varassa pääsee nousemaan ylös maisemia ihailemaan. Jouduimme taistelemaan alueen tunnelmaan täysin sopimatonta kikatuskohtausta vastaan luettuamme ilmailuvälineen rekisteritunnuksen :-)

P.S. Kuten aiemminkin on käynyt, blogin syntymäpäivä jäi huomaamatta lokakuussa. Paljon onnea viisivuotiaalle!