Paketoijan ekoniksit

*Avaa lahjapaperit aattona varoen ja käytä edellisen vuoden ihanat paperit uusien lahjojen paketointiin. (Saman voi tehdä myös nauhoille, ne ovat aika kestävää tavaraa!)

*Edellisen helpottamiseksi lahjapaperiin ei kannata kirjoittaa, eikä liimata siihen nimilappuja, vaan mukavampaa on käyttää irtopakettikortteja.

*Pakettikortteja on helppo askarrella esimerkiksi vanhojen joulukalentereiden taustapahveista (joissa on valmiita pieniä joulukuvia), vanhoista joulukorteista, tai oikeastaan mistä vain.

*Hieno lahjakääre syntyy myös esimerkiksi sanomalehden sarjakuvasivusta tai muusta vanhasta paperimateriaalista. Näitä kääreitä raaskii myös repiä, niitä ei ole pakko säästää ensi jouluun :-)

*Tavalliset lahjapaperit eivät kelpaa paperinkeräykseen, joten lajittele ne energia- tai sekajätteeseen.

Tuleeko jollekin mieleen vielä jotain?

Sekalaisia ajatuksia

Seuraavat asiat ovat lähipäivinä pyörineet mielessä, mutta en ole saanut mistään niistä aikaiseksi kunnon blogikirjoitusta.

ALKU-hanke. Perehtymättä syvällisesti on vaikea sanoa, mitä tämän hankkeen ansiosta oikeasti tulee tapahtumaan. Parhaimmillaan se voi parantaa eri virastojen välistä viestintää ja yhteistoimintaa, pahimmillaan se on keskustapuolueen salainen suunnitelma liian hyvin toimivan suomalaisen ympäristöhallinnon tuhoamiseksi. Kukin pätelköön ja pelätköön itse. Lisätietoja mm. Valtiovarainministeriön ja Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta.

Joulumyyjäisten "ympäristöystävällisyys". Kuten Kulutusjuhlan linkittämä Anu sen ilmaisi, "Erilaiset myyjäiset muistetaan listata aina mukaan, kun mietitään eettisempiä ja ekologisempia joululahjaehdotuksia. Mutta jotenkin minulle silti jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi se, että suurin osa tarjolla olevasta tavarasta on krääsää. Minusta maailma ei pelastu sillä, että ostan joulumyyjäisistä rintanappeja, jääkaappimagneetteja, koristeltuja peilejä, meikkipussukoita tai omatekemän näköisiä rihkamakoruja". Olen täsmälleen samaa mieltä, kuten kommenteissa totesinkin.

Kalan alkuperä. Miksi suomalaiset ovat kauhean tarkkoja lihan alkuperämaasta, mutta kalaa voi ihan mielellään tuoda vaikka Kiinasta ilman että kukaan kysyy mitään? Ja miksi saalistetaan/ostetaan kaloja, jotka ovat sukupuuttoon kuolemassa? Miksei kalalla ole ympäristömerkkejä? Nyt WWF kertoo, että MSC-kalasertifikaatti on tulossa käyttöön Suomessakin, ulkomaisiin kalatuotteisiin. Merkkiviidakossa seikkaileva kuluttaja kyllä ilahtuisi, jos ei enää tarvitsisi opetella uusia erilaisia ekomerkkejä, mutta parannus on silti huikea, jos sertifioidut tuotteet yleistyvät!


Taviokuurnan synttärit! Matkahuumassa kolmivuotis-syntymäpäivä pääsi livahtamaan täysin ohi ajatuksista. Menneen juhlan kunniaksi julkaisen vielä yhden matkakuvan (olkoon se synttärikukkakimppu!), joka on otettu tismalleen blogin syntymäpäivänä, 14.10. Harvardin luonnontieteellisessä museossa Bostonissa. Museossa oli näyttely vanhoista kukkamalleista, joita ennen oli käytetty kasvitieteen opiskelussa ja tutkimuksessa. Kiinnostavaa on, että koska muovia ei vielä ollut käytössä, kaikki mallit olivat lasia! Kyllä, myös tuo kannukasvi tuossa kuvassa, juurikarvoineen päivineen. Esillä oli satoja malleja ja näky oli uskomaton. Kaikki oli pienintä yksityiskohtaa myöten aidon näköistä, mutta lasista tehtyä, palmunlehdistä vesiherneeseen.

Sokerina pohjalla: jos et vielä ole katsonut Mainoskupla-kilpailun yleisöäänestystä voittanutta Viherpesu-videota, katso se vaikka samantien. Suosittelen :-)

Keittiöpsykologiaa joulusta

Nyt se väistämättä alkaa - jouluhössötys.

Toisaalta ihmiset paheksuvat jouluajan alkamista "liian aikaisin", mutta toisaalta joulu on monelle ihana asia, jota on mukava odottaa ja valmistella. Itselläni on tällä hetkellä hieman ristiriitainen olo - mikä se joulu on, jota on kiva odottaa, ja miksi toisaalta sen odotusajan alkaminen ärsyttää?

Jouluhan on juhla, ja juhla lienee lähtökohtaisesti sellainen asia, josta ihmiset pitävät. Joulu on vieläpä yhteisöjuhla, eli kaikki juhlivat joulua samaan aikaan. Joulu toistuu samaan aikaan joka vuosi, ja siitä on myös historiallisista syistä kehittynyt suuri juhla, jolla on pitkiä perinteitä. Tämä kaikki osuu vielä vuoden pimeimpään aikaan, jolloin arjen katkaiseva suuri juhla on enemmän kuin tervetullut.

Joillekin joulun juhlintaan liittyy paljon hengellistä merkitystä. Toisenlaista henkistä merkitystä jouluaika saa perheen omien perinteiden toistumisesta ja omien lapsuusmuistojen verestämisestä. Toisille se on lähinnä tilaisuus päästä viettämään aikaa perheen kanssa, syödä epäterveellisesti ilman huonoa omaatuntoa ja levähtää hetki työkiireistä. Lahjoja on myös hauska saada, se on myönnettävä.

Kun kaikki nämä joulun ominaisuudet summaa yhteen, ei ole ihme, että joulusta hössötetään niin paljon.

Hössötys voi toisaalta saada nopeasti negatiivisia piirteitä. Joulun onnistumisesta on helppo ottaa paineita - kaiken pitäisi olla täydellistä ja ihanaa. Paineita ei helpota se, että kaupat ottavat joulusesongista kaiken irti, ja kertovat mainoksissaan, miten onnellinen joulu syntyy ostamalla. On myös sosiaalisia paineita - täti loukkaantuu, jos ei saa joulukorttia, ja jos yhdelle serkulle haluaa antaa joululahjan, kaikille muillekin serkuille on ehkä hankittava lahja. Oman pään sisäisiä paineita kehittää se ristiriita, että moni elättelee haavekuvaa itse tehdyistä tai muuten henkilökohtaisista lahjoista, mutta päätyy silti shoppailemaan ostoskeskuksen ruuhkaan.

Ehkä joulusesongin alkaminen aiheuttaakin tästä syystä ärsytystä: joulu on teoriassa ihana juhla, mutta tunnelma menee tavallaan pilalle kun joutuu ajattelemaan käytännön asioita, jotka "pitäisi" ehtiä hoitaa arkikiireiden lisäksi: kaikkia niitä ruokia joita haluaisi syödä muttei jaksaisi valmistaa (vaikka oikeasti pitäisi, koska eiväthän kaupan einekset ole sama asia), lahjojen keksimisen ja hankkimisen työmäärää, korttien kirjoittamista viime hetkellä muuttuneita osoitteita metsästäen ja kodin suursiivousta, joka tehtiin viimeksi viime jouluna, eikä silloinkaan kiireen vuoksi kovin hyvin.

Joulun kaupallisuudesta valittaminen on oikeastaan tekopyhää, sillä harvalla meistä on aikaa/taitoa tehdä itse kaikkea jouluun kuuluvaa (ja vielä harvempi pystyy karsimaan "jouluun kuuluvien" asioiden listaa omien resurssiensa mukaiseksi). Kaikki me ostamme jotain joulua varten, kuten muutakin elämää varten. Siitä huolimatta minua kyllä ärsyttää se, että kaupat niin sumeilematta käyttävät joulua hyväkseen saadakseen ihmiset kuluttamaan paljon rahaa.

On hassua ajatella joulua ratkaisua vaativana ongelmana, mutta käytän sitä termiä silti: ihmiset ratkaisevat tämän ongelmatilanteen eri tavoin. Suku ehkä kerääntyy isovanhempien luokse, koska heillä on paremmin aikaa hoitaa valmistelut, tai aikuisten kesken sovitaan, ettei joululahjoja ja -kortteja tarvitse hankkia. Jotkut pakenevat joulua ulkomaille tai mökille (vaikka veikkaan, että aika harva malttaa olla yhtään juhlimatta siitä huolimatta). Loput yrittävät vain selviytyä ja järjestää joulujuhlan niin hyvin kuin pystyvät.

Oma selviytymisstrategiani perustuu stressin välttämiseen. Yritän miettiä, mikä oikeasti on tärkeää olla juuri jouluaattona olemassa - onko sillä oikeasti väliä, vaikka ehtisi tehdä lanttulaatikon vasta välipäivinä? Jos tiedän, että haluan antaa jollekin lahjan, yritän pitää asian mielessä läpi vuoden ja kerätä pikkuhiljaa lahjavarastoa/ideoita. Vältän ruuhkaisia ostospaikkoja, ja pyrin tekemään pyhien ruokaostokset päivä tai kaksi ennen viimeistä mahdollisuutta.

Ympäristösyistäkin olen pyrkinyt vähentämään tavaralahjojen määrää, erityisesti väkisin keksittyjen. Helppoa on, jos lahjansaaja selvästi toivoo jotain tarpeellista, tai muuten tietää mikä varmasti ilahduttaa (eräs parhaista joululahjoistani on ollut kaksi cd-levyä, joita en osannut edes toivoa!). Mutta jos näin ei ole, mielestäni hyviä lahjaideoita ovat esimerkiksi:

• Herkut, kuten suklaa. Lahjasuklaaksi voi valita hintavampaa luomua ja/tai reilua kauppaa.
• Lehtien tilaukset. Suosikkejani lahjalehdiksi ovat Suomen Luonto ja Sieppo (lasten luontolehti).
• Lahjakortit. Näin varmistaa, ettei tule hankittua tarpeetonta. Lahjakortti voi olla tietyn kaupan lisäksi myös johonkin aineettomaan, esimerkiksi Lippupalveluun tai hierojalle.
• Omat "lahjakortit". Lupaat vaikka tulla lastenvahdiksi viitenä valinnaisena iltana tai pestä ikkunat.
  
• Heille, joilla on jo kaikkea: rahalahja johonkin hyvään tarkoitukseen. Monista paikoista voi ostaa jotain kivaa vaikkapa kehitysmaahan, ja Suomessa voi ostaa esimerkiksi palan ikimetsää suojeluun.

Joulustressin välttämiseksi kannattaa myös lopettaa valittaminen siitä, että hössötys alkoi liian aikaisin. Nyt on nimittäin jo ihan oikeasti aika aloittaa valmistelut. Joulukorttien halvemman postituksen takaraja on jo kolmen viikon päästä - jotta postitus ei jää siihen stressiä synnyttävään viime tippaan, homma kannattaa siis hoitaa vaikka heti. Mutta tietysti vain jos ylipäänsä haluaa lähettää joulukortteja - ei siis kannata ottaa stressiä siitäkään :-)

______________________

P.S. Älä osta mitään -päivää vietetään perjantaina 28.11. (sivuilla mm. aineeton lahjalista). Tänä vuonna päivän teemana on vapaa kaupunkitila - onko kaupungeissa paikkoja, joissa voi viettää aikaa ostamatta mitään?

Mahdoton yhtälö

Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan Suomessa pesii 1 000-5 000 heinätaviparia. Siis Suomen kanta on 2 000-10 000 heinätavia.

RKTL:n keräämien metsästäjien omien ilmoitusten mukaan Suomessa ammutaan vuosittain keskimäärin 16 600 heinätavia.

Mitäh?

Kirjoitin tästä mahdottomasta yhtälöstä aikaisemminkin, ja asian nosti taas esille Suomen Luonto -lehti (8/08). Toki heinätaviparit tuottavat poikasia, joten metsästysaikana kanta on suurempi kuin pesivien parien määrä. Mutta kuten aiemmin hahmottelin: vaikka Suomen kaikki heinätaviparit tuottaisivat kymmenen poikasta, jotka kaikki säilyisivät hengissä syksyyn, syyskannasta ammuttaisiin vuosittain puolet?

Jokin siis mättää.

Vaihtoehto 1. Suomessa on paljon enemmän heinätaveja kuin luullaan.

En pidä tätä uskottavana, sillä vaikka kannanarvion haarukka on suuri, Suomen lintukantojen arviointien tausta-aineisto on maailmanlaajuisestikin huippuluokkaa, ja arviot ovat kestävällä tieteellisellä pohjalla. Tärkein syy suureen haarukkaan on todennäköisesti se, että kannan koko todellakin vaihtelee paljon.

Vaihtoehto 2. Kannanarviot ovat kunnossa, mutta heinätavit todellakin tuottavat suuria määriä hyvin selviytyviä poikasia, joten saalista riittää.

Tämä on vielä epäuskottavampi teoria kuin edellinen, paitsi biologisten perusasioiden takia (kaikki parit eivät lisäänny, kaikki eivät tuota huippumäärää jälkeläisiä, jälkeläisistä vain osa selviytyy), myös siksi ettei mikään kanta kestä 50 % vuosittaista verotusta romahtamatta. Lisäksi heinätavien muutto alkaa jo heinäkuussa ja syyskuussa lähtevät viimeisetkin, kun taas metsästysaika alkaa vasta elokuun loppupuoliskolla. Eli kiire tulisi ampua moinen määrä, vaikka lintuja olisikin paljon.

Vaihtoehto 3. Metsästäjien ilmoittamat luvut ovat pielessä.

Tämä on ikävä kyllä todennäköisin näistä kolmesta. Mutta miksi näin olisi? Suomen Luonto kirjoittaa:

Ristiriitaan on haettu selityksiä tunnistusvirheistä, huolimattomasti täytetyistä saalislomakkeista ja tilastoinnista; ammuttujen lintujen määrä kysytään vain osalta metsästäjiä.

Ensimmäinen mahdollisuus on pelottava: jos metsästäjät eivät tiedä mitä ampuvat, on syytä olla todella huolissaan. Mitä lintuja onkaan ammuttu heinätaveina? Voiko mihinkään saalistilastoihin luottaa?

Tilastoinnin virheet voisivat selittää harhan, mutta sekin olisi ikävää, sillä siinä tapauksessa kaikki samalla menetelmällä kerätyt saalistilastot ovat todennäköisesti systemaattisesti virheellisiä ja siksi käyttökelvottomia.

Keskimmäinen hypoteesi, lomakkeen täyttövirhe, on melkeinpä toivottavin. Kuten lehti kirjoittaa:

Tarkkojen siipinäytetutkimusten mukaan metsästäjät saavat todellisuudessa saaliiksi vuodessa noin tuhat heinätavia. (...) On epäilty, että suurin osa "heinätaveista" on sinisorsia, joista käytetään myös heinäsorsa-nimeä.

(lainausmerkit allekirjoittaneen)

Tässä tapauksessa suurin harmi on vain heinätavien ja sinisorsien saalistilaston vääristyneisyys - heinätavit itse eivät oikeasti ole hätää kärsimässä, vaikka saalistilastosta voisi niin päätellä. Tosin tämäkin aiheuttaa hieman huolta. Osa virhemerkinnöistä johtuu varmasti puhtaasta huolimattomuudesta, mutta silti merkittävä osa lomakkeen täyttäjistä ei ilmeisesti tiedä, että on olemassa lintu nimeltä heinätavi, joka ei ole sama asia kuin heinäsorsa. Mitä tämä kertoo metsästäjien lajintuntemuksesta tai heidän saamastaan koulutuksesta?

Olisin erittäin kiinnostunut asiaa paremmin tuntevien kommenteista.













By J. M. Garg, published with Creative Commons -licence (left)

Tässä vertailun vuoksi heinätavi (vas.) ja sinisorsa (oik.). Kuvat esittävät juhlapukuisia koiraita, mikä on tietenkin harhaanjohtavaa, koska puolet linnuista on toki naaraita, ja lisäksi metsästysajan alkaessa suurin osa sorsakoiraista on vielä nk. eklipsipuvussa, joka muistuttaa paljon naaraan asua. En ole lainkaan tutustunut sorsalintujen metsästykseen, joten heinätavi-mysteerin lisäksi olen ihmetellyt, miten metsästäjät ylipäänsä pystyvät tunnistamaan sorsalinnut lajilleen (ennen ampumista) - naaraspukuiset sorsathan ovat kaikki kovin samannäköisiä. Itselläni on usein vaikeuksia tunnistaa niitä, vaikka käytössä olisi kaukoputkikin.

Val(a)istusta

Sain heijastimen tehosta tällä viikolla konkreettisen muistutuksen. Ajoimme tavallisella valaisemattomalla maaseututiellä, jossa oli kapea piennar. Kello oli noin viisi ja ulkona alkoi hämärtää, mutta siellä näki vielä aivan hyvin - ainakin jalankulkijan näkökulmasta. Mutta autosta katsoen olikin jo niin vähän valoa, että emme olisi ajoissa nähneet tien reunaa pitkin kävellyttä miestä koirineen, ellei heillä kaikilla olisi ollut heijastimia!

Tarinan opetus on, että vaikka jalankulkijan mielestä heijastinta ei tarvitsisi, niin autoilijan kannalta tilanne voi olla aivan toinen. Ulkona näyttää pimeämmältä, jalankulkija sulautuu tummissa vaatteissa tummaan taustaan tai varjoihin, sade tai sumu heikentää näkyvyyttä, auton ikkunat saattavat olla huurussa tms. Vaikka tiellä olisi katuvalotkin, ne eivät yleensä valaise kovin hyvin pientareita, ja heijastin helpottaa huomattavasti jalankulkijan havaitsemista. Bussikin pysähtyy pysäkille varmemmin, jos kuljettaja huomaa sinut ajoissa. Ainakin syksyllä, talvella ja keväällä kannattaa siis käyttää heijastinta vaikka koko ajan.

Saarnaan tästä, koska itsekin satunnaisena autoilijana olen hyvin havainnut heijastimen tärkeyden, mutta kuulemma vain puolet jalankulkijoista käyttää heijastinta. Vakuudeksi lainaan vielä muutaman faktan Liikenneturvalta:

• Kevyen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä vähintään kaksi kertaa niin suuri kuin valoisana aikana.
• Heijastimen avulla autoilija voi havaita jalankulkijan n. kolme kertaa kauempaa kuin ilman heijastinta.
• Heijastin olisi pelastanut puolet pimeällä tai hämärällä kuolleista jalankukijoista.

Ja tässä vielä havainnollisia kuviakin:

Kuva: Liikenneturva

Kuva (vas.): Liikenneturva/Credinet/JuhaTuomi
Kuva (oik.): Liikenneturva/Rodeo


Lopuksi haluan tarjota pelottelun sijaan positiivisia vinkkejä! Ensin omiani:

Ongelma: En muista siirtää heijastintani siihen takkiin, jonka laitan päälleni.
Ratkaisu: Hanki jokaiseen takkiin oma heijastin. (Ei maksa paljon.)

Ongelma: Heijastimet irtoavat ja hukkuvat. Takkikin repeää hakaneulasta.
Ratkaisu 1: Unohda roikkuvien heijastinten mukana tulevat langat ja hakaneulat. Kiinnitä heijastin tukevalla narulla tukevaan kiinnityskohtaan, esimerkiksi vetoketjun vetimeen. Käytä riittävän lyhyttä narua, niin heijastin ei tartu holtittomasti ympäristön esineisiin (kuitenkin niin että heijastin mahtuu heilumaan).
Ratkaisu 2: Käytä hihan tai lahkeen ympärille kiedottavia heijastinnauhoja, tai kiinnitä vaatteisiin pysyvästi heijastinnauhaa tai -teippiä. Myös reppuun, laukkuun tai muuhun vastaavaan voi laittaa heijastinteippiä.

Ongelma: Minulla ei ole heijastimia, enkä muista erikseen lähteä ostamaan niitä.
Ratkaisu: Osta heijastin aina kun näet sellaisen. Niitä myydään nykyään isoissa ruokakaupoissakin, ja kivoissa malleissa on varaa valita. Jossain vaiheessa niitä on riittävästi kaikkiin omiin sekä perheenjäsentenkin takkeihin ja reppuihin :-)

Sitten Liikenneturvan vinkkejä:

• Heijastin näkyy parhaiten alle metrin korkeudelta.
• Heijastinten tulee sijaita siten, että lähestyvän ajoneuvon kuljettaja näkee jalankulkijan, olipa tämä ylittämässä tietä tai kulkemassa tietä pitkin.
• Jalankulkija tai pyöräilijä ei näy koskaan liian hyvin pimeällä tai hämärässä.
• Eri heijastinmallit eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan ne täydentävät toinen toisiaan.

Heijastin on kliseen mukaisesti halpa henkivakuutus. Ja määrääpä siitä nykyään lakikin (jonka toimivuudesta voi olla montaa mieltä, mutta jossa on kuitenkin järkisyy takana).