Kuka auttaa loukkaantunutta eläintä?

Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.

Eläinsuojelulaki, 14§

Saan silloin tällöin työni puolesta puheluita ihmisiltä, jotka ovat löytäneet - tai luulevat löytäneensä - loukkaantuneen eläimen. Auttamishalu on yleensä suuri, ja Suomessa ihmiset ovat tottuneet siihen, että aina löytyy se jokin oikea viranomainen tai muu taho, jolle kunkin ongelman hoitaminen kuuluu. Yllättäen näin ei tässä tilanteessa ole.


Tarvitseeko eläin apua?

Älä koske jäniksenpoikaseen, ellei ole ihan pakko. 
Kuva: "Lemur12"

Ensimmäinen ongelma on se, että vaikka eläin näyttäisi olevan avun tarpeessa, se ei sitä ehkä kuitenkaan ole. Esimerkiksi jänisten ja rusakoiden poikaset viettävät suurimman osan ajastaan yksin - emo käy vain 1-2 kertaa päivässä imettämässä niitä. Kerrostalon pihalla tepasteleva, lentokyvytön lokinpoikanen on samassa tilanteessa - senkin vanhemmat saattavat käydä ruokkimassa poikasta esimerkiksi vain öisin, ja lokinpojille on tyypillistä lähteä kuljeskelemaan ympäristöön ennen lentokyvyn saavuttamista. Muutkin yksinäiset, pienet eläimet herättävät välillä ihmisten suojeluvaistot, mutta useimmiten emot ovat lähettyvillä ja uskaltavat tulla esiin vasta kun ihminen poistuu paikalta.

Oikea ratkaisu näissä tilanteissahan on tietysti olla tekemättä mitään. Jos eläin ei ole selvästi loukkaantunut, sillä todennäköisesti ei ole mitään hätää. Luonnonvaraisen eläimen on aina parempi olla luonnossa kuin stressaantua ihmisen käsittelyssä ja helposti väärässä tai puutteellisessa hoidossa. Jos eläin on vaarallisessa paikassa, kuten ajotiellä, sen voi siirtää esim. lähimpään pensaikkoon. Kannattaa käyttää hanskoja tai vaikka pyyhettä apuna ja suojana. Jäniksenpoikasten kohdalla varoitetaan joskus ihmisen hajun tarttumisesta, mihin en osaa ottaa kantaa, mutta ainakin kannattaa suojata itsensä mahdollisilta puremilta, raapimisilta ja/tai taudinaiheuttajilta.


Kuka auttaa, jos apua tarvitaan?

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että jos eläin todella on aidosti loukkaantunut, tilanne on yllättävän vaikea ja monimutkainen. Vaikka laki velvoittaa auttamaan, missään ei ole määritelty, kenen vastuulla ja kustannuksella se pitäisi tehdä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, johon voisi ottaa yhteyttä ja kysyä toimintaohjeita, tai jonne eläimen voisi toimittaa saamaan hoitoa. Suomesta puuttuu kattava eläinhoitoloiden ja asiantuntijoiden verkosto.

Lokinpoikanen. Kuva: "JsonLind". 
Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Tietoa on netissä tarjolla, mutta se on hajanaista ja vajavaista. Toisaalta ei voida antaa valmiita hoito-ohjeita jokaiseen tapaukseen, eikä eläimen kotihoito ole kaikissa tilanteissa edes mahdollista, ja toisaalta luonnonvaraisia eläimiä vastaanottavia hoitopaikkoja on aivan liian vähän, ja monet niistä toimivat yksityisesti, kokonaan tai osittain vapaaehtoisvoimin, hyvin rajallisilla resursseilla. Omalla kustannuksellaan akuutisti apua tarvitsevan eläimen voi tietysti viedä lähimmälle eläinlääkärille, mutta kaikki eivät suostu ja/tai osaa hoitaa ainakaan kaikkia luonnonvaraisia eläimiä. Toisaalta jotkut yksityiset asianharrastajat ovat tottuneita hoitamaan esimerkiksi loukkaantuneita lintuja, mutta nimet ja yhteystiedot eivät välttämättä ole yleisesti tiedossa.

Vaikka hoitopaikka löytyisi, eläimen toimittaminen sinne ei myöskään ole kenenkään vastuulla. Eläintä voi ensinnäkin olla vaikea saada kiinni. Toiseksi hoitolasta ei yleensä ehditä eläintä hakemaan, ja jos löytäjällä ei ole mahdollisuutta lähteä sitä kuljettamaan, vaaditaan kekseliäisyyttä. Ehkä joku autollinen tuttava voisi auttaa? Busseissa ei kuljeteta eläviä eläimiä ainakaan rahtina, mutta jos pystyt itse lähtemään mukaan, asiaa kannattaa kysyä.

Vielä eräs ongelma on, että maallikon voi olla  vaikea arvioida, milloin eläin on niin pahasti loukkaantunut, että se olisi lopetettava, ja mikä olisi paras keino tehdä se. Lopetuskeinoista on vielä vaikeampi löytää tietoa kuin hoitopaikoista. Joka tapauksessa jokaisella on oikeus lopettaa selvästi kärsivä eläin, oli laji rauhoitettu tai ei.


Mitä tehdä?

Tässä eri tahoilta kerättyjä ohjeita. (tekstit otteita, lue lisää ao. sivulta) Listaa saa mielellään täydentää.

YLEISTÄ

Ympäristöhallinto
Jotkin eläintarhat ottavat vastaan apua tarvitsevia luonnonvaraisia eläimiä. Asiasta on aina hyvä sopia etukäteen puhelimitse. Luonnonvaraisten vahingoittuneiden eläinten hoidosta ja käsittelystä tietävät myös mm. kuntien eläinsuojeluviranomaiset, eläinsuojeluyhdistykset ja pelastuslaitokset (yleinen hätänumero 112).

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY
Luonnoneläin on aina syytä toimittaa asiantuntijan hoitoon. On tärkeää, että eläimen elintavat tunnetaan, sen ikä osataan arvioida, mahdolliset vammat osataan hoitaa sekä järjestää sille lajinsa tarpeiden mukainen pitopaikka. Jos olet epävarma löytämäsi luonnonvaraisen eläimen voinnista, on parasta olla koskematta siihen ja seurata tilannetta kauempaa.

Korkeasaari
Luonnonvarainen eläin tarvitsee apua, kun: (ks. sivu)

BirdLife Suomi
Eri puolilla Suomea on ihmisiä, jotka hoitavat lähiympäristöstään löytyneitä vahingoittuneita eläimiä. Yleensä kuntien ympäristötoimistoissa ja alueellisissa ympäristökeskuksissa tiedetään, ketkä lähiseudulla hoitavat vahingoittuneita eläimiä. Jos loukkaantuneiden tai hädänalaisten lintujen kiinniotossa tarvitaan apua, niin pelastuslaitos auttaa resurssiensa mukaan (hätänumero 112). Kannattaa kysyä paikalliselta palo- ja pelastuslaitokselta, sillä vastuu on viime kädessä valtiolla.

HOITOPAIKKOJA

Heinolan lintutarha.
Kuva: Heinolan lintutarha

Korkeasaari, Ranua Zoo, Ähtärin eläinpuisto, Pyhtään lintuhoitola, Heinolan lintutarha, Turun eläinhoitola, Hämeen lintuhoitola Anser, Villi-ilves (Wild Lynx). Yhteystiedot ja muita yhteystietoja (ajantasaisuudesta en tiedä):
* Ympäristöhallinnon linkit
* SEY:n kokoamat yhteystiedot
* Luonnontieteellisen keskusmuseon linkit
* Anser-hoitolan linkit (vaikuttaa ainakin osin vanhentuneelta)

TARKEMPIA OHJEITA

Kiinniotto, ensiapu ja kuljetus
http://www.korkeasaari.fi/elaimetjaymparisto/elainhoitola/avuntarpeessa

Liikenneonnettomuudet (suuret ja pienet eläimet)
http://www.sey.fi/elainten_viikko/2008_luonnonelaimet/auta_loukkaantunutta_luonnonelainta

Jänikset ja rusakot
http://www.tesy.info/suomi/jos_rusakko_1.html
http://www.sey.fi/elaintietoa/luonnonvaraiset_elaimet/janiksen_ja_rusakon_ensiapu
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm

Oravat
http://www.tesy.info/suomi/jos_orava_1.html
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm
http://www.korkeasaari.tx.fi/service.cntum?serviceType=serviceDocumentSection&documentId=49377

Siilit
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm
http://www.tesy.info/suomi/jos_siili_1.html
http://www.korkeasaari.tx.fi/service.cntum?serviceType=serviceDocumentSection&documentId=49380

Lokit
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/faq-linnut_ja_ihminen.shtml#hylatty_lokki
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm

Pikkulinnut ja pudonneet pesät
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm
http://www.tesy.info/suomi/jos_pikkulintu_1.html
http://www.korkeasaari.fi/elaimetjaymparisto/elainhoitola/avuntarpeessa

Isompien lintujen poikaset
http://www.tesy.info/suomi/jos_vesilintu_1.html
http://www.tesy.info/suomi/jos_isolintu_1.html

Joutsen jäällä
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/faq-suojelu.shtml#joutsenet

Eläimen lopettaminen
http://www.sey.fi/elainten_viikko/2008_luonnonelaimet/auta_loukkaantunutta_luonnonelainta 
Käytä kookasta kiveä, vankkaa pulttiavainta, tunkkia tai tukevaa kalikkaa. Kohdista voimakas isku eläimen kallon leveimpään kohtaan. Varmista, että eläin on kuollut. Suurikokoinen eläin on lopetettava ampumalla. Jos poliisi ei pääse paikalle, kysy apua lähimmästä talosta.


Mitä jos antaisi luonnon hoitaa?

Lopuksi herää se kysymys, onko tosiaan ihmisen velvollisuus auttaa kaikkia loukkaantuneita eläimiä. Jos esimerkiksi vammautuneesta poikasesta ei ole eläjäksi, onko oikein aiheuttaa eläimelle ylimääräistä stressiä kiinniottamisesta ja kuljettamisesta, vaikka se johtaisi mahdollisesti tuskattomampaan kuolemaan? Luonnossa esiintyy paljon kärsimystä, eikä meidän ole mahdollista (eikä mielestäni järkevää edes yrittää) poistaa sitä kaikkialta.

Kettu. Kuva: "Snurre86".
Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Toisaalta ihminen aiheuttaa muille eläimille niin paljon kärsimystä myös turhaan, että voi sanoa, että velvollisuutemme on auttaa silloin kun pystymme. Yleisesti elämän kunnioittamisen ja turhan kärsimyksen välttämisen voidaan mielestäni katsoa kuuluvan inhimillisyyteen ja hyvään elämään.

On helppo sanoa, että jos eläin on loukkaantunut selvästi ihmisen toiminnan tuloksena - kuten liikenteessä tai siimaan sotkeutuessaan - sitä on oikein auttaa. Mutta jos esimerkiksi lintu loukkaa siipensä petolinnun hyökkäyksessä, onko parempi auttaa "pikkuraukkaa", vai antaa luonnon päättää, joutuuko tämä "epäonnistunut" yksilö saman tai seuraavan pedon saaliiksi, tai onko se riittävän sisukas toipumaan omin voimin ja pärjäämään elämässä?

Luulen, että laki on muotoiltu yksiselitteiseksi, jotta siihen voidaan tarvittaessa vedota eikä siihen tarvitse kirjata moisia filosofisia pohdintoja. Mielestäni on silti oikein käyttää tervettä järkeä mahdollisesti loukkaantuneen eläimen kohdatessaan. Mieti:

• onko eläin todella hädässä
• onko se mahdollista saada kiinni
• onko sen kiinniottamisesta ja käsittelystä enemmän haittaa vai hyötyä.

Kesän kellot

Kuten joskus aikaisemminkin on käynyt, sattumalta huomion kiinnittänyt havainto johtaa siihen, että tulee tutustuttua johonkin pieneen eliöryhmään tarkemmin. Tällä kertaa huomion kohteeksi päätyivät Campanula-suvun kellokasvit. Tänä kesänä olen huomannut, että erilaisia kellolajeja tuntuu kasvavan jo pelkästään mökkimme ympäristössä aika paljon. Niinpä yritin ottaa niistä vähän selvää.

(HUOM. Erityisesti puutarhakasveja tuntevilta otan mielelläni vastaan kommentteja 6. ja 7. kuvasta.)

Harakankello (Campanula patula) on omien havaintojeni perusteella yleisin kellolaji. Sen kukka on pieni, kelloksi avoin (sakarat siirottavat tähtimäisesti eri suuntiin), ja sinisen sijaan väri on yleensä punaisenvioletti. Epäilen, että jotkut kutsuvat tätä kissankelloksi.

Kissankellolla (Campanula rotundifolia) on pieni, kauniin kellomainen ja yleensä sinisävyinen kukka. En ole varma, mutta minusta tuntuu kuin laji olisi harvinaistunut viime vuosina, vaikka se onkin edelleen yleinen.

Kurjenkello (Campanula persicifolia) on vähän kuin jättikissankello, ja suunnilleen yhtä yleinen. Kukka on sininen, mutta paljon suurempi (jopa 4 cm molempiin suuntiin) ja kello-osa on suhteellisesti melko matala. Suuret, valkoiset emin luotit näkyvät hyvin. Kuten kahdella edeltävälläkin lajilla, lehdet ovat pienet ja kapeat.

Peurankellon (Campanula glomerata) kukat ovat tiiviinä terttuna latvassa, mutta jonkin verran kukkia riittää myös alempiin lehtihankoihin. Väri on selvästi violetti ja lehdet edeltäviin lajeihin verrattuna leveät. Lehden reuna on hieman hampainen. Laji on melko yleinen, mutta ilahdun aina nähdessäni sen.

Hirvenkello (Campanula cervicaria) on tämän kesän ensimmäinen uusi tuttavuus. Kukat ovat sinisiä ja vielä peurankelloakin tiiviimmin pallomaisena rykelmänä latvassa, muutamia myös lehtihangoissa. Laji on melko harvinainen, ja saimme sen meille ostamalla luonnosta kerättyjä siemeniä.

Varsankello (Campanula trachelium), todennäköisesti. Melko suuret ja syvät kukat ovat harvana terttuna punertavan varren yläosassa, ja lehdet ovat pitkän kolmiomaiset ja selvästi hampaiset. Tavataan Suomessa villinä lounaisissa lehdoissa, mutta tämä lienee koristekasvikarkulainen. Joten jos joku puutarhaharrastaja tunnistaa tämän esim. viljelylajikkeeksi, kuulen siitä mieluusti.

Vuohenkello (Campanula rapunculoides), ukonkello (Campanula latifolia) - vai joku ihan muu, esimerkiksi puutarhalaji(ke)? Vuohenkelloksi kukat ovat yläosassa melko pystyt, eivätkä ne sijaitse kovin toispuoleisesti. Ukonkelloksi lehdet taas ovat turhan kolmiomaiset eivätkä kukan liuskat käänny juurikaan taaksepäin. Varsankellon suljin pois lehtien vähäisen hampaisuuden takia, mutta voisi tämä periaatteessa olla erikoislehtinen varsankellokin. Kerro, jos tiedät!

Suomen kelloista mainitsematta ovat vielä kiirunankello (C. uniflora), joka on harvinainen tunturikasvi, sekä sammakonkello (C. aparinoides), joka on hyvin harvinainen pohjoisamerikkalainen tulokaslaji.

Puuttuvien lajien sijaan esittelen bonuksena vielä kaksi lajia, jotka kuuluvat samaan kellokasvien heimoon (Campanulaceae) kuin kellot, mutta sukulaisuus ei tule ihan heti mieleen ulkonäöstä.

 

Vuorimunkki (Jasione montana) oli iloinen yllätys erään näköalakallion laella. En ole törmännyt lajiin muualla, ja sen levinneisyysalue Suomessa onkin melko suppea ja hajanainen. Kukinto on kauniin sininen ja tuo nopeasti katsoen mieleen ruiskaunokin tai ruohosipulin. Se koostuu useista pienistä ja kapeista, hieman kellomaisista kukista.

 

Nuottaruoho (Lobelia dortmanna) muistuttaa vielä vähemmän kelloja. Sen tasaisen kapeat, tylpät ja paksut lehdet kasvavat pienenä ruusukkeena järvenpohjassa, ja valkoiset kukat nousevat pitkän varren avulla pinnan yläpuolelle. Kukat ovat tyypillisesti toispuoleisesti, eli osoittavat ikäänkuin samaan suuntaan. Niissäkin on kapean kellomainen muoto.

Siinä se - kellojen lajimäärä on Suomessa pieni, joten ne on melko helppo opetella tunnistamaan. Ne ovat kauniita, ja pidän myös niiden eläinaiheisista nimistä :-)

Luontomatkalla Öölannissa

Olen jo pitkään halunnut nähdä Öölannin, ja tänä keväänä matka laitettiin järjestymään. Saari on kohteena melko helposti saavutettavissa, mutta silti suhteellisen eksoottinen sekä luonnoltaan että historialtaan. Toukokuu valikoitui ajankohdaksi toisaalta viimeisten muuttolintujen, toisaalta ensimmäisten kämmeköiden ja muiden kevätkukkien takia.

Öölanti on saari Ruotsin itärannikolla, noin 400 km Tukholmasta etelään. Toisin kuin "sisarensa" Gotlanti, se on lähellä rannikkoa, ja sinne vie 6 km pitkä silta Kalmarin kaupungin kohdalta. Saari on pohjois-etelä -suuntainen, pitkä (n. 130 km) ja kapea (korkeintaan 16 km). Se sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin Latvia, joten kasvukausi on Suomea pidempi ja luonto periaatteessa rehevämpää. Toisaalta mm. mereltä jatkuvasti puhaltava tuuli viilentää, ja matkan aikana ei vietetty kovin montaa päivää ilman pipoa ja hanskoja, vaikka elettiin sentään toukokuun kolmatta viikkoa.

Tyypillinen eteläöölantilainen maisema kiviaitoineen.

Aloitimme saaren eteläosasta, joka "aakeudessaan ja laakeudessaan" toi välillä mieleen jopa Lapin, kukkuloiden puutteesta huolimatta. Saari on asutettu käytännössä heti sen vapauduttua jäästä, joten ympäristö on pitkälti muovautunut ihmisen, erityisesti viljelyn ja karjanpidon, vaikutuksen alaisena. Loputtomat kiviaidat halkovat laitumia, rantaniittyjä ja viljelyksiä. Yksittäisiä, suuriakin puita on, mutta vähänkään isommat metsiköt ovat erityisesti rannan tuntumassa niin harvassa, että mereltä saapuvat pikkulinnut hakeutuvat niille kuin magneetin vetäminä.

Oikosarven (Orthoceras) fossiili kalkkikalliossa.

Öölannin eksottisimpia piirteitä suomalaisen silmään on kallioperä, joka koostuu lähes kokonaan muinaisessa merenpohjassa kerrostuneesta kalkkikivestä. Alkuperän ansiosta se sisältää runsaasti fossiileja, joita on todella helppo löytää paljaista kohdista, erityisesti rannoilta. Kuvan oikosarvet olivat kaikkein yleisimpiä, mutta näimme myös pari trilobiittiä ja simpukkaa, sekä mahdollisesti jonkinlaisia siimajalkaisia ja oikosarvien spiraalille kiertyneitä sukulaisia.

Kalkkinen kallioperä on syynä myös toiseen biologia erityisesti kiehtovaan nähtävyyteen: alvareihin. Alvari on luontotyyppi, jota esiintyy suuressa mitassa meitä lähellä vain Öölannissa ja Gotlannissa. Öölannin Stora Alvaret on yksi kuuluisimpia ja kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Kalkkikivikallion päällä on vain hyvin ohut maakerros, joten maisema on karu. Kasvillisuus koostuu lähinnä matalista pensaista (mm. kataja ja oratuomi) ja ankaria oloja sietävistä ruohovartisista. 

Miehenkämmekät (Orchis mascula) kukkivat alvarilla.

Kuitenkin parhaimmillaan alvari on värikäs kukkaketo, sillä monet kasvit kukkivat kauniisti ja ne näkyvät hyvin. Monet kämmekät viihtyvät Öölannissa ja niistä useita tavataan juuri alvareilla. Vierailumme oli kämmeköiden lajirunsautta ajatellen sittenkin hieman aikainen (tai kevät myöhäinen), mutta miehenkämmekät kukoistivat moninpaikon häikäisevän violetteina. Muita mukavia kasvihavaintoja olivat mm. valkopyökki, kevätruusuleinikki, papelorikko, jauhoesikko, sinipallo ja ahokylmänkukka (kaksi ensin mainittua muualta kuin alvareilta).

Kämmeköitä oli ehkä vähemmän kuin toivottiin, mutta lintuja nähtiin vastaavasti senkin edestä. Reissun kokonaislajimäärä kipusi 135:een, ja sisälsi monia sellaisia lajeja, jotka ovat enemmän tai vähemmän harvinaisia Suomessa (ainakin Uudellamaalla), mutta yleisiä tai muuten helposti nähtäviä täällä. Sellaisia olivat mm. niittysuohaukka, avosetti, isosirri, pikkutiira, riuttatiira, mustatiira, peltopyy, mustaleppälintu, nokkavarpunen ja sepelsieppo, joka oli matkan "projektilaji".  Paikallisessa(kin) mittakaavassa hyviä havaintoja olivat kuulemma silkkiuikku, maakotka, isohaarahaukka, ampuhaukka, räyskä ja pikkutikka. Joka paikan peruslajeja olivat mm. ristisorsa, töyhtöhyyppä, tylli, punajalkaviklo, kuovi, lokit sekä haara- ja räystäspääsky, kun taas esimerkiksi tiaiset eivät olleet lainkaan niin yleisiä kuin Suomessa.

Ottenby ja saaren eteläkärjen maamerkki, majakka Långe Jan

Öölannin eteläkärjessä sijaitsee yksi Ruotsin kuuluisimmista lintupaikoista, Ottenby, joten se oli pakollinen käyntikohde. Långe Janin majakan viereen on rakennettu varsin hulppeat puitteet vaativallekin lintuharrastajalle - tutkijoiden lintuasema-rakennuksen lisäksi paikalta löytyy mm. näyttely, myymälä ja maisemaikkunoilla varustettu ravintola. Lisäksi erilaisia tuulen- ja sateensuojia on alueen eri puolilla, joten aina löytyy hyvä paikka pystyttää kaukoputki ja etsiä mereltä lintuja ja hylkeitä. Jos siis mahtuu sekaan - saarella kun on eräänkin paikallisen isännän mukaan pahimmillaan enemmän lintuharrastajia kuin itse lintuja :-)

Kaunis Halltorps Hagen metsä.

Reissun viimeisiksi päiviksi siirryimme saaren pohjoisosaan, jossa alvarit ja niityt tekivät tilaa ensin lehti-, ja aivan pohjoiskärjessä jopa havumetsälle. Saaren suurimpien kaupunkien, Borgholmin ja Färjestadenin välissä länsirannalla sijaitseva Halltorps Hage on kauneimpia metsiä, joissa olen koskaan ollut. Suomen mittakaavassa sitä kuvattaisiin varmaankin erittäin reheväksi lehdoksi, jossa elää hurja määrä vaateliaita kasvi- ja eläinlajeja. Se on arvokas luontokohde, sillä se on saanut kehittyä rauhassa jo pitkään. Huomattavin nähtävyys ovat valtavat, satoja vuosia vanhat tammet, joista osa on jo kuollut muodostaen mahtavia pökkelöitä. Metsässä elää myös Euroopan suurin kovakuoriainen, jopa 10 cm pitkä tamminkainen eli tammihärkä. Sitä emme onnistuneet näkemään, mutta sen sijaan elämänpinna tuli suurimmasta ampiaislajista, herhiläisestä.

Kukkaniitty Hornssjönillä, valtalajeina kaunokainen (Bellis perennis), heinäratamo (Plantago lanceolata) ja jokin leinikki (Ranunculus sp.)

Toinen pohjoisosan hieno paikka oli Hornssjön ympäristöineen. Alueella on sekä alvarinomaista nummea, rehevää niittyä että kaunista metsää, ja siellä on helppo havaita mm. harvalukuinen sepelsieppo. Meille se tarjosi myös matkan kauneimman kukkaniityn, joka loisti kuin satukirjoissa konsanaan.

Buryms raukar

Yksi geologinen erikoisuus ehdittiin vielä käydä katsomassa: Byrums raukar. Raukit ovat meren kovertamia kalkkikivipaasia, jotka ovat syntyneet, kun pehmeämpi kiviaines on kulunut välistä pois. Ruotsin komeimmat raukit ovat Gotlannin puolella, mutta kyllä nämäkin nelimetriset, epäsäännöllisen muotoiset pylväät tekivät vaikutuksen. Niiden välissä kulki kanjoneita, joiden seinissä näkyi (yllätys, yllätys) paljon fossiileja.

Melko viileästä säästä huolimatta Öölantia voi lämpimästi suositella luontomatkailijalle. Toukokuun kolmannella viikolla enimmät kukat eivät olleet vielä parhaimmillaan, mutta lintumaailma oli vilkas ja monipuolinen eikä turisteja vielä ollut rasitteeksi asti. Kuuleman mukaan kesä-elokuussa saari täyttyy sekä ruotsalaisista että ulkomaalaisista ranta- ja matkailuautoturisteista, sillä tässä kirjoituksessa mainittujen asioiden ohella Öölanti tunnetaan myös golfkentistä ja pitkistä valkoisista hiekkarannoista, jotka tekevät saaresta pohjoisen Rivieran.

Luonto- ja rantaloman sijaan tai lisäksi voi viettää myös kulttuuriloman: historiallisia ja esihistoriallisia muistomerkkejä, kuten vanhoja hautapaikkoja, riimukiviä, linnoja ja raunioita löytyy runsaasti niistä kiinnostuneille. Sekä historialliset että luontokohteet on hyvin merkitty ja opastettu. Erilaisia majoittumismahdollisuuksia on paljon, ja havaitsimme erittäin hyväksi ratkaisuksi varata majoituksen sekä saaren etelä- että pohjoispäästä - näin säästyi paljon ajomatkaa. Kaupunkien ulkopuolella ruokakauppa-/ravintolatarjonta voisi olla parempikin, vaikka toisaalta on kyllä hauskaa käydä ruokaostoksilla pienen kylän ainoassa sekatavarakaupassa :-)

Tänne tekee mieli palata - toisaalta olisi erittäin mielenkiintoista päästä tutkimaan myös läheistä Gotlantia, joka on kuulemma monin tavoin samanlainen, mutta silti omaleimainen. Ylipäänsä tuntuu siltä, että jo Pohjoismaista löytyy niin paljon hienoja paikkoja käytäväksi, että on outoa etteivät suomalaiset matkaile niissä enemmänkin! (Saman huomion tein myös edellisellä Pohjoismaiden matkalla.)

Lapset luontoon tällä viikolla

Toukokuussa ei ole liiemmälti aikaa kirjoittaa blogia, joten lyhyesti ja ytimekkäästi:

Tunnetko jonkun lapsen? Lähde hänen kanssaan linturetkelle tällä viikolla ja osallistu Lasten lintuviikkoon! BirdLife Suomi haastaa kaikki aikuiset, tiedotteen sanoin:

BirdLife Suomi haastaa aikuiset viemään lapset luontoon

BirdLife Suomi haastaa kaikki aikuiset viemään lapset luontoon ensi viikon aikana 30.5.–5.6. Lasten lintuviikko on osa Lapset luontoon 2011 -kampanjaa, jonka tarkoituksena on kannustaa aikuisia tarjoamaan lapselle kokemuksia ja elämyksiä luonnossa. Myönteiset luontokokemukset ovat tärkeitä kasvussa tasapainoiseksi, ympäristövastuulliseksi aikuiseksi.

Lasten lintuviikkoon osallistuminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Yhtään lintua ei tarvitse tuntea eikä määrittää lajilleen. Sen sijaan on tarkoitus pysähtyä tarkkailemaan, mitä linnut tekevät. Viikon teemaksi onkin valittu pesinnän merkkien etsiminen. Pesiä ei tarvitse löytää, vaan pesinnän voi päätellä vaikka ruokaa kantavasta tai varoittelevasta emosta. Luonnon tarkkailu voi tällä tavoin olla kuin salapoliisileikkiä.

Lasten lintuviikkoon odotetaan paljon osallistujia ympäri Suomen. Tapahtumaan voivat osallistua perheet, päiväkodit, koululuokat, kerhot ja muut lapsiryhmät. Retken ajankohdan voi valita vapaasti ensi viikon aikana. Retkeilyn tueksi on tarjolla paljon materiaaleja, kuten tulostettava retkilomake havaintojen merkitsemiseen. Lisätietoja löytyy tapahtuman verkkosivuilta www.birdlife.fi/lintuviikko. Havainnot verkkolomakkeella ilmoittaneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja, kuten opastettuja linturetkiä.

Lasten lintuviikon yhteistyökumppanina on Luonto-Liitto ry. Villalan Kesäpesä Oy tukee tapahtumaa linnunpöntöin.


LISÄTIETOJA

•     Tapahtuman verkkosivut
•     Tapahtuman Facebook-sivu
•     Lapset luontoon 2011 -kampanja

Otan haasteen vastaan lähtemällä kummilasten kanssa ulos. Entä sinä? Vanhemmat saavat tietenkin liittyä joukkoon, ja muita retkivinkkejä aloittelijalle löytyy tapahtuman sivuilta. Löytyypä sieltä myös tiedotteessa mainittua oheismateriaalia, josta suurin osa on itse ladattavissa/tulostettavissa paitsi linnunpönttöopas, jonka voi tilata maksutta.

Lasten vieminen säännöllisesti luontoon on yksi parhaita tekoja maailman pelastamiseksi.

Suomen kolmas lintuatlas

Tällä viikolla nähtiin erittäin konkreettisesti, mihin tuhannet vapaaehtoiset harrastajat pystyvät, kun heidän voimansa yhdistetään: Suomen lintuatlas 2006-2010 on julkaistu!


Vapaaehtoistyön voimannäyttö

Lintuatlas kertoo Suomessa pesivien lintujen levinneisyyden 10x10 km ruutujen tarkkuudella. Näitä ruutuja mahtuu Suomeen 3859 kappaletta ja idea on, että jokaiselta ruudulta kirjataan, mitkä lintulajit siellä pesivät ja miten varma tieto on. Pesintä voi olla varma (esim. on nähty poikasia pesässä), todennäköinen (esim. on nähty emo hyökkäilemässä pesää uhkaavaa eläintä kohti) tai mahdollinen (esim. on havaittu lintupari sopivassa pesimäympäristössä). Näin saadaan varsin hyvä kokonaiskuva Suomen linnustosta.

Kolmannen lintuatlaksen komean punainen selvitysaste-kartta.
Lähde: http://atlas3.lintuatlas.fi Kopioitu 16.4.2011. 
Käyttö Creative Commons Nimeä 3.0 -lisenssillä.

Tiedot on kerätty lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, ja on mykistävää, minkälaiseen tulokseen on päästy: vain 11 ruudulta ei ole kirjattu lainkaan atlashavaintoja. Nämä tyhjät ruudut ovat käytännössä saarettomia merialueita, joissa lintuja ei pesi, joten käytännössä joka ainoassa Suomen 10x10 km ruudussa on käynyt viimeisen viiden vuoden aikana vähintään yksi lintuharrastaja, joka on kirjannut sieltä havaintoja lintuatlakseen - kaukaisia luotoja ja Lapin tiettömiä erämaita myöten. Aivan mieletön saavutus!

Tulokset ovat upeita jopa maailmanlaajuisesti. Tämä oli jo kolmas Suomessa tehty pesimälinnuston atlasselvitys (ensimmäinen koottiin vuosina 1974-79 ja toinen vuosina 1986-89), eikä mistään muusta maasta ole ilmeisesti julkaistu vastaavaa sarjaa. Pitkät havaintosarjat ovat välttämättömiä, kun tutkitaan levinneisyyden muutoksia ja siihen johtaneita syitä. Lisäksi kartoitus tuli nyt kolmannella kerralla tehtyä huomattavan kattavasti, sillä peräti 90 % ruuduista arvioitiin vähintään tyydyttävästi kartoitetuiksi. Erinomaisesti kartoitettujakin ruutuja kertyi 38 %.

Osallistuin aineiston keruuseen, ja olo onkin nyt onnellinen, mutta hieman tyhjä. "Atlastelu" antoi retkeilylle erityisenlaista motivaatiota, sillä jokainen havainto oli potentiaalisesti hyödyllinen atlaksen kannalta. Havaintojen lähes reaaliaikainen päivittyminen projektin nettisivuille mahdollisti sen, että retkeilyn saattoi  kohdistaa huonosti kartoitetuille alueille (ja siten nähdä uusia paikkoja), tai keskittyä etsimään tutuilta alueilta sellaisia lajeja, joiden pesintää ei vielä ao. ruudusta ollut varmistettu (ja oppia siten uutta eri lintulajeista). Koska tiheästi asutussa Etelä-Suomessa on myös paljon lintuharrastajia, lähiruutumme tulivat kattavasti kartoitetuiksi jo varsin varhain. Vietimmekin mm. erittäin antoisan (mutta myös rankan) kesäkuisen viikon Ahvenanmaan kauniissa luonnossa atlashavaintoja keräten.


Tulokset kaikkien nähtävissä verkkosivuilla

Lintuatlaksen tulokset on julkaistu verkossa osoitteessa atlas3.lintuatlas.fi. Tämä on minusta erinomainen ratkaisu, sillä kirjaan verrattuna julkaisu voitiin tehdä nopeasti, sitä pystytään myöhemmin täydentämään, ja näinkin hienoon aineistoon varmaankin väistämättä jääneitä virheitä on mahdollista korjata palautteen perusteella.

Taviokuurnan pesimäaikainen levinneisyys Suomessa.
Lähde: http://atlas3.lintuatlas.fi Kopioitu 16.4.2011. 
Käyttö Creative Commons Nimeä 3.0 -lisenssillä.

Verkkojulkaisu mahdollistaa myös tiedon hakemiseen ja esittämiseen monipuolisia tapoja, joita en malta olla hehkuttamatta:

• Lajit-osio näyttää kunkin lintulajin tulokset. Osion etusivulla olevan taulukon voi järjestää eri sarakkeiden mukaan. Lajia klikkaamalla pääsee kunkin lajin omalle sivulle, jossa on pienen lajiesittelyn ohella levinneisyyskartta sekä tässä tuoreessa että vanhoissa atlaksissa. Kartan esitysmuodoksi, kuten väreiksi ja symboleiksi, on tarjolla muutamia erilaisia vaihtoehtoja, ja kartan voi myös suurentaa. 
• Levinneisyyden muutoksista kertoo lajisivuilla oleva muutoskartta, joka värikoodein osoittaa, onko lajin levinneisyys kasvanut vai supistunut. Eri tavalla muutoksia visualisoi "pallokaavio", jota voi tarkastella koko maan laajuisena tai alueittain. Siitä voisi teettää vaikka julisteen :-) Vielä tarkemmin muutoksiin pääsee kiinni erityisellä vertailutyökalulla.
• Ruudut-osio puolestaan kertoo, mitä lintulajeja missäkin atlasruudussa pesii. Ruudun voi valita listalta tai kartasta, ja valinnan jälkeen viereiseen ruutuun voi siirtyä karttaa klikkaamalla. Ruudun lajilistasta pääsee myös suoraan kunkin lajin lajisivulle.

Selviä muutoksia linnustossa

Atlaksen tuloksia tullaan käyttämään tieteelliseen tutkimustyöhön, mutta jo silmämääräisesti voi nähdä, että lintulajistossamme on tapahtunut ja tulee todennäköisesti tapahtumaan selviä muutoksia. Sekä huomattavasti levinneitä että merkittävästi esiintymiseltään supistuneita lajeja löytyy paljon. Esimerkiksi laulujoutsen, sinitiainen ja pikkuvarpunen ovat löytäneet paljon uusia elinalueita. Toisaalta erityisesti riekon, suokukon, peltosirkun, ja niinkin tutun linnun kuin kivitaskun tulokset osoittavat huolestuttavaa vähenemistä.

Nämä havainnot peilaavat hyvin viime joulukuussa julkaistun, päivitetyn lajien uhanalaisuusarvioinnin tuloksia. Vaikka levinneisyyden muutokset eivät suoraan kerro lintujen runsaudesta - yksi pesintä viidessä vuodessa näyttää atlaskartalla samalta kuin kymmenen pesintää joka vuosi - levinneisyyden supistumista ei käytännössä tapahdu ilman kannan merkittävää pienenemistä, ja päinvastoin.

Taviokuurnan levinneisyyden muutokset
aiempiin atlaksiin verrattuna.
Lähde: http://atlas3.lintuatlas.fi Kopioitu 16.4.2011. 
Käyttö Creative Commons Nimeä 3.0 -lisenssillä.

Blogin nimikkolajin levinneisyys näyttäisi pysyneen melko vakaana tai hieman harventuneen, tai ainakin sen painopiste on ilmeisesti siirtynyt hieman itään päin. Tosin sen sanotaan olevan pesimäaikaan hiljainen ja huomaamaton, minkä lisäksi suuretkin kannanvaihtelut ovat sille tyypillisiä. Tutkijoilla onkin puuhaa, kun tuloksia pyritään tulkisemaan parhaan ymmärryksen mukaan. Atlassivusto tuleekin lupausten mukaan vielä täydentymään, kun tietojen käsittely etenee.

Myös mukavaa knoppitietoa sivustolta löytyy. Kuka arvaa, mitkä ovat kolme Suomen yleisintä lintulajia asutuissa atlasruuduissa mitattuna?


Entäs nyt?

Vaikka atlas on tältä erää ohi, kaikki lintu- ja luontohavainnot ovat toki hyödyllisiä edelleen. Jokainen voi osallistua esimerkiksi Kevätseurantaan, Vuoden lintu -kampanjaan tai johonkin lukuisista muista käynnissä olevista seuranta- ja kartoitusprojekteista. Havainnot ovat arvokkaita ilman erityistä kampanjaakin - tutustu esimerkiksi Hatikka-palveluun, jossa voit pitää omaa luontopäiväkirjaa verkossa. Viimeistään tämä lintuatlas on osoittanut, että jokainen havainto on arvokas.