Uudenvuoden turhakkeet

Vuodenvaihteeseen liittyy paljon juhlintaa, mutta myös useita ympäristöongelmia. Olisikohan mahdotonta luopua muutamista haitallisista perinteistä tai muokata niitä nykymaailmaa vastaaviksi?

TINA

Uudenvuoden "tina" on enimmäkseen lyijyä, joka on vaarallinen ympäristömyrkky. Lyijy on nk. raskasmetalli, joka rikastuu ravintoketjussa. Se siis kertyy kasveihin, eläimiin ja ihmisiin ja voi vaikuttaa esimerkiksi ihmisen hermoston toimintaan. (www.ymparisto.fi, HS:n Alkuaineet-sarja.)

Jos valaminen ja ennustaminen ovat rakkaita perinteitä, tinalle on olemassa vaihtoehtoja. YLE:n nettisivuilta löytyy kaksikin eri ohjetta, joissa tinan sijasta käytetään sokeria tai steariinia. Kuvien perusteella ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin lyijytina, kunhan ottaa huomioon pari niksiä. Esimerkiksi lumeen kaataminen voi toimia jopa vettä paremmin. Varovaisuutta toki tarvitaan, aivan kuten tinaakin käsitellessä.

Kuvassa vasemmalla lumeen valettu ja oikealla veteen valettu sokerivalos. (Kuva: YLE Tampere)

Vanhojen tinojen omistajan ekoteko on kierrättää edellisvuoden valokset uudestaan käyttöön. Ja kun möykyistä haluaa joskus eroon, ne on toimitettava ongelmajätteen keräykseen - ne eivät siis kelpaa sekajätteeseen, eivätkä edes metallinkeräykseen! Kaatopaikoilta lyijy voi pahimmillaan suodattua kaatopaikkavesien mukana lähiympäristöön ja saastuttaa maaperää ja pohjavettä. (www.ymparisto.fi)


ILOTULITTEET

Ilon ja ihastuksen ohella ilotulitteet tuottavat myös

• terveydelle vaarallisia pienhiukkasia: "tuhansia kiloja metalliyhdisteitä, nokea ja muita haitallisia yhdisteitä" (SYKE)
• ahdistuneita luonnoneläimiä ja lemmikkejä "Äärimmäisen stressaantunut eläin ei pysty syömään, nukkumaan tai käymään tarpeillaan. ... Joka vuosi kymmenet lemmikkieläimet säikähtävät ilotulitusta niin pahasti, että ne karkaavat ja pakenevat paniikissa. ... Eläimet voivat joutua säikähdyksen seurauksena shokkiin ja jopa kuolla." (SEY)
• lukuisia onnettomuuksia ja silmävammoja "Vaikeimmissa vammoissa kustannukset ovat 50 000 eurosta 70 000 euroon potilasta kohti. Suomessa on kaikkiaan 30-45 vammaa vuosittain. ... Puolet vammautuneista on ollut alle 18-vuotiaita ja lapsia." (Tukes)
• valtavat määrät pitkin poikin lennätettyä roskaa!

Jos tällainen tuote keksittäisiin nyt, päästettäisiinkö sitä markkinoille? Suotta ei ilotulitetta valittu Vuoden turhakkeeksi. Minun puolestani yksityishenkilöiden ilotulitukset voisi hyvin kieltää tai muuttaa luvanvaraisiksi.

________________

On houkuttelevan helppoa vedota perinteisiin - täytyyhän meidän saada tehdä niinkuin aina ennenkin on tehty. Olisivatko nämä kaksi esimerkkiä kuitenkin sellaisia, joilla olisi helppo kokeilla ajattelutavan muutosta ympäristöystävällisempään suuntaan? On nimittäin mahdollista, että paljon radikaalimpiinkin elämänmuutoksiin on vielä varauduttava (muistetaanpa vain epäonnistunut Kööpenhaminan ilmastokokous). Ei allekirjoittanut väitä itsekään olevansa mikään ekopyhimys, mutta jokainen voi vaikuttaa pienilläkin teoilla.

Ympäristöystävällisempää uutta vuotta!

(EDIT: Löysin Kemikaalikimarasta laajemmat jutut tinasta ja ilotulitteista.)

Talviruokinnan syyt ja seuraukset

Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Talvehtiminen pesimäseuduilla voi kuitenkin olla linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen.

Ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia. Esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli. Lisäksi talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä pesimäajan kynnyksellä.

Kuva julkaistu Creative Commons -lisenssillä
(From Flickr, by "Dave Hamster")

Ylläoleva on lainaus BirdLife Suomen nettisivujen talviruokintaoppaasta. Lintujen talviruokinta esitetään kaikkialla yleensä hyvänä ja luontoystävällisenä tekona - tokihan jokainen eläinrakas ihminen haluaa auttaa pieniä talvilintujamme kylmänä ja vaikeana vuodenaikana.

Talipallot ja siemenautomaatit on helppo ohittaa näpertelynä, mutta todellisuudessa talviruokinta on Suomessa ja monessa muussakin maassa niin suosittua, ettei sillä voi olla olematta vaikutusta. Sama nettisivu jatkaa:

Talviruokinnan vaikutukset näkyvät linnustossamme: talitiainen, sinitiainen ja viherpeippo ovat runsastuneet moninkertaisesti viime vuosikymmenten aikana ilmeisesti paljolti talviruokinnan vuoksi. Ruokintojen ansiosta myös yhä useampi mustarastas pystyy talvehtimaan Suomessa. Talviruokinta lienee vaikuttanut myös pikkuvarpusen runsastumiseen.

Hiljattain uutisoitiin talviruokinnan vaikuttavan linnuston lisäksi suoraan lintulajien evoluutioon: osa keskieurooppalaisista mustapääkertuista on alkanut muuttaa Etelä-Euroopan sijasta luoteeseen Brittein saarille, koska siellä on tarjolla paljon talviruokintoja.

Jäin miettimään, mitä tästä pitäisi ajatella. Onko "oikein", että talviruokinnoista hyötyvät lajit pärjäävät ja runsastuvat? Tapahtuuko se muiden lintulajien kustannuksella, voivatko jotkut hyötyviin lajieihin sidoksissa olevat lajit vastaavasti kärsiä? Onko "väärin", että ihmisten harrastukset vaikuttavat jopa lajien evoluution ja kokonaisten ekosysteemien rakenteeseen?

Sikäli kysymys on turha, että ihminen vaikuttaa kaikella toiminnallaan muuhun luontoon koko ajan (ja olisi vaikea olla vaikuttamatta). Vaikutukset näkyvät varmasti myös lajistossa ja lajien evoluutiossa. Mutta moneen muuhun toimintaan verrattuna talviruokinnalla on yksi suuri ero: ihmisen muu toiminta tapahtuu yleensä ihmisen omaksi hyödyksi tai huviksi, ja luonto kärsii siinä sivussa. Talviruokinta taas ainakin pyrkii olemaan toimimista luonnon hyväksi eikä sen kustannuksella. Mutta pyhittääkö tarkoitus keinot, ja voiko talviruokinnassa olla kyse karhunpalveluksesta?

Mietin myös, mikä on perimmäinen syy talviruokinnan suosioon? Päätellen siitä, miten moni ruokinta sijaitsee paraatipaikalla keittiön ikkunan ääressä, ja miten moni talviruokkija mielellään häätäisi ruokinnalta pois "ahneet ja häiriköivät" varikset, harakat, närhet, tikat ja oravat, väitän että iso osa motivaatiosta tulee omasta mielihyvästä - on niin hauskaa nähdä pienten lintusten saavan kaivattua ravintoa henkensä pitimiksi. Siinä voi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi. En sano, että se olisi huono syy, tai väärin. Todennäköisesti suurin osa kaikesta auttamisesta sisältää sen ajatuksen, että siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Mutta tämä on minusta hyvä tiedostaa, ja samalla muistaa, että yhtä lailla ne harakatkin tarvitsevat ravintoa, samoin kuin suosituille ruokintapaikoille usein ilmestyvät varpuspöllöt ja -haukatkin. On minusta hieman tekopyhää rajoittaa apunsa vain pienille ja söpöille lajeille.

Mutta tarvitseeko luonto tässä kohtaa ihmisen apua? Olisiko parempi antaa niiden lajien runsastua, jotka pärjäävät Suomen talvessa omin avuin? Vai pitäisikö talviruokinta nähdä "korvauksena" ihmisen muilla toimilla aiheuttamasta haitasta? Linnunpönttöjen kohdalla tämä idea on helppo perustella (pöntöt korvaavat metsätalouden aiheuttamaa lahopuu-pulaa), mutta mitä ihmisen toimintaa talviruokinta korvaa?

Kukaan talviruokinnan harrastaja älköön syyllistykö tai pahastuko tästä pohdinnasta. En usko, että ruokinnan vaikutukset ovat läheskään niin olennaisia kuin muut käynnissä olevat ihmisperäiset ympäristönmuutokset (ilmastonmuutos, biodiversiteetin hupeneminen, kemikalisoituminen yms.), enkä tällä kirjoituksella sano, että ne vähäisemmätkään vaikutukset olisivat automaattisesti "huonoja". Mutta vaikutuksia kuitenkin väistämättä on. Toisaalta voisin uskoa ja toivoa, että talviruokinnan ja muun vastaavan toiminnan positiiviset vaikutukset ihmisten luontosuhteeseen ja ympäristömyönteiseen ajatteluun ovat huomattavan suuria. Ainakin jos perustiedot ruokinnan oikeista järjestelyistä ovat kunnossa, jolloin ruokinnasta on eniten iloa sekä linnuille että ihmisille.

Uuden ajan luontopolku

Kiinnostava uutinen Luonto-Liitosta. Hauskaa, että on ajateltu vanhaa konseptia aivan uudella tavalla. Uusi tapa vaatii tosin elektroniikkaa, mutta vähentää tarvetta rakentaa (ja huoltaa) luontoon.

Tiedote:
Suomen ensimmäinen GPS-luontopolku avattiin Inarissa

Verkkosivu:
Viiden aistin luontopolku Rovavaaralla

ÄOM

Perjantaina 27.11. vietetään jälleen jouluhysterian kynnyksellä sopivasti provosoivaa Älä osta mitään -päivää. Teemana tänä vuonna ovat ostamisen tuhannet tekosyyt. Miksi sinä ostat?




















Linkkejä:

Kampanjasivut
(taustatietoa, materiaaleja, ajanvietettä, toimintaideoita...)

Hienot julisteet

Facebook-sivu

Twitter-sivu

Mainoskupla-kilpailu

Nuorten Luonto -lehden teemanumero

Kulutus.fi

Ornitología en España

Lokakuun alkupuolelle osui tilaisuus laajentaa maailmankuvaansa lounaisessa manner-Espanjassa. Reissusta otettiin tietenkin luonnonharrastuspohjalta kaikki ilo irti, ja retkeily olikin todella antoisaa monessa mielessä. Tämä kirjoitus esittelee lintuhavaintoja - muista osa-alueista yritän ehtiä laatimaan ihan omat esittelynsä.

Lehmähaikaroita (Bubulcus ibis) golfkentällä.

Aloitetaan peruslajeilla. Tiaisia ja varislintuja oli hyvin vähän, mutta niiden sijaan päivittäin ei voinut välttyä näkemästä mustapäätaskuja, töyhtökiuruja ja kuvassakin käyskenteleviä lehmähaikaroita. Huomattavan yleisiä olivat myös punarinta, mustarastas, heinäkerttu, samettipääkerttu, mustakottarainen sekä "tavallinen" varpunen. Peruslajeihin kuuluvat myös (lajilleen määrittämätön) tuulihaukka, etelänharmaalokki, pulu ja haarapääsky, mutta ne aiheuttivat loppuun saakka ylimääräistä säpinää, sillä mahdollisuuksia oli myös erikoisempiin pikkutuulihaukkaan, välimerenlokkiin, villiin kalliokyyhkyyn sekä ruostepääskyyn. Kolme viimeksi mainittua raria saatiinkin lajilistalle sitkeän katselun ansiosta, mutta varma pikkutuulihaukka jäi puuttumaan - lähinnä siksi että määritystä varten olisi yleensä pitänyt päästä tarkastelemaan kynsien väriä...

Hoidetun hotellialueen ja hevoslaitumena toimivan ruderaatin kontrasti on suuri.

Tukikohtana ollut turistirysä tarjosi lintumaastoiksi lähinnä golfkenttiä, hiekkarantaa sekä kuvan kaltaista ruderaattia. Karun näköinen ja matalakasvuinen, usein laidunnettu tai viljelty maasto oli yleistä kylän ulkopuolellakin, mutta tuotti muutamia mukavia havaintoja. Ilahduttavia siivekkäitä olivat erityisesti punapyy, harjalintu, arokiuru ja pensassirkku. Siellä täällä maastosta kohoavat kalliokukkulat olivat mieluisaa ympäristöä kalliopääskyille.

San Sebastiánin linnake sijaitsee strategisesti Cádizin niemen uloimmassa niemennokassa. Lintuharrastajaa kiinnostivat linnakettakin enemmän laskuvesirannat.

Ensimmäinen pidempi retki suuntautui läheiseen Cádiziin, joka ainakin väittää olevansa Euroopan vanhin kaupunki. Kapeilta kujilta siirryimme nopeasti rannalle, jossa laskuveden paljastamalla kannaksella tepasteli paljon kahlaajia. Rantojen perusvalikoimaan kuuluvat täällä erityisesti karikukko ja pulmussirri, mutta myös silkkihaikara, tylli, punakuiri ja kuovi. Riuttatiirat ja erilaiset lokit, joista kiikariin osuivat etelänharmaa-, nauru- ja melko harvinainen välimerenlokki, viihtyivät myös rannoilla.

Karikukko (Arenaria interpres) ja pulmussirri (Calidris alba) silmäilevät toisiaan.

Sancti Petrin kalastuslaivasto odottamassa sopivaa hetkeä.

Kahlaajia ja muita rantalintuja oli muuallakin helppo nähdä erilaisissa jokisuistoissa ja vesialtailla. Sancti Petrin suisto oli hauska paikka, ja kuva demonstroi hyvin laskuveden voimakkuuden - veneet odottavat kiltisti veden paluuta. Kahlaajien määrä oli välillä huikaiseva, ja peruslajien seuraan liittyi tämän kaltaisissa paikoissa mm. mustajalkatyllejä sekä suo-, kuovi- ja pikkusirrejä ja musta- ja valkovikloja. Merelle päin katsomalla oli puolestaan helppo saada kaukoputkeen keltanokkaliitäjiä ja suulia.

Kaukoputken läpi otetusta kuvasta saa hieman käsitystä kahlaajien runsaudesta - lähes jokainen täplä lokin alapuolella on lintu.

Laguna de Medina.

Sisävesikohteista paras oli odotetusti Laguna de Medinan suojelualue. Järven rannan piilokojusta oli hyvä ihailla lukuisia eksoottisen oloisia lajeja. Kuvan pikku-uikkuparven joukosta voi etsiä talviasuisen mustakaulauikun. Seuraa näille tekivät mm. valkopääsorsat ja punapäänarskut sekä tutummat harmaasorsat, lapasorsat, nokikanat ja liejukanat. Nokikanojen joukosta etsittiin hartaudella kruununokikanaa, mutta turhaan. Sen sijaan tunnelman kohotti huippulukemiin kolmen elämänpinnan suora: ruokojen joukossa piilotellut sulttaanikana, järven ympäri lentänyt liitohaukka sekä illanhämyssä paikalla piipahtanut kuningaskalastaja!

Koko parvellinen pikku-uikkuja (Tachybaptus ruficollis) sekä ainakin yksi mustakaulauikku (Podiceps nigricollis, keskellä kaula pitkänä)

Tarifan muutonseuranta-maisemaa Espanjan eteläisimmästä kärjestä.

Espanjan eteläisin kärki on tunnettu hyvänä lintupaikkana erityisesti muuttoaikaan, sillä erityisesti suuret linnut ylittävät mielellään Välimeren sen kapeimmasta kohdasta. Muutto oli lokakuun alussa vielä täydessä käynnissä, ja Tarifan kaupungin rannoilta oli hyvä tähystellä Afrikan rannikon ohella myös vuorien yli jatkuvalla syötöllä vyöryviä lintuja. Vuoria käytiin tutkimassa myös lähempää parillakin retkellä. Vuoristomaiseman peruslaji on suomalaista ornia vavahduttava, valtavan kokoinen hanhikorppikotka, joita saattaa hyvään termiikkiin kertyä kiertelemään useita kymmeniä. Tämä laji ei ilmeisesti juuri muuta, mutta Tarifassa näimme paljon muuttavia käärmekotkia, pikkukotkia, hiirihaukkoja, haarahaukkoja ja jokusen mustahaikarankin.

Termiikissä kaartelevia hanhikorppikotkia (Gyps fulvus).

Salinas de Bonanza, Doñanan kansallispuiston eteläreunalla. Suola-altaat ovat suuria ja säännöllisen muotoisia, ja niitä on suurella alueella kymmeniä vieretysten.

Hieno reissu huipentui kuuluisan Doñanan kansallispuiston eteläreunalle tehtyyn vierailuun. Alueelta löytyi mäntymetsän, joenvarren ja aron lisäksi myös Etelä-Espanjalle ilmeisen tyypillisiä suola-altaita, joissa ymmärtääkseni haihdutetaan merivettä suolan valmistamiseksi. Nämä altaat olivat monien lintujen ja samalla lintuharrastajien suosiossa - missä olet viimeksi saanut samaan kiikarinkuvaan flamingon, avosetin ja pitkäjalan? Mieleen jäivät lämpiminä muistoina myös rääkkähaikaran aamuinen ylilento sekä isohaarahaukan usean minuutin mittainen kaartelu aivan poseerausetäisyydellä.

Flamingot (Phoenicopterus roseus)

Pitkäjalat (Himantopus himantopus).

¡Me gusta España!