Lintuinfluenssa on vaarallinen tautiTämä oli siis Timjamin tuotantoa.
Se aiheuttaa hysteriaa. Viimeaikaisia seuraamuksia:
"Outoa Taigaa" kertoi autenttisen tapauksen, jossa täytetty joutsen vaadittiin poistettavaksi näyttelystä, koska "se aiheuttaa lintuinfluenssaa".
Lintuinfluenssan neuvovasta puhelimesta on mm. kysytty, voiko kalaa enää syödä, koska hauet syövät sorsanpoikasia.
Keski-Euroopassa on hylätty suuri määrä kissoja.
Kotkassa (mahdollisesti) on myrkytetty sorsia.
Suomen metsästäjät ovat tarjoutuneet ampumaan jokaisen muuttolinnun, joka Suomea lähestyy.
Useat yksittäiset ihmiset ovat saaneet mielenterveydellisiä ongelmia. Eräs äiti mm. kysyi, kenen selvännäkijän puoleen hän voisi kääntyä, koska hän ei kestä elämää, kun hänen vauvansa kuolee. Äiti käytti taudista nimitystä "rutto, joka tulee Suomeen". Innokkaita ennustajia löytyi heti (maksullisesti). Näitä tapauksia on ilmeisesti paljon ja lisää tulee.
Mitähän sitten tapahtuu, jos tauti todella muuttuu ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi? Me kuolemme pelkoon ja hulluuteen ennen kuin ehdimme saada influenssan. Pelottaa ajatella.
14.3.2006
Lainaus lintuinfluenssasta
En tiedä, mitä blogimaailman etiketti sanoo toisten kirjoitusten lainaamisesta, mutta Timjamin juttu lintuinfluenssasta on niin mainio, että mielelläni levitän sitä. Vastineeksi voin mainostaa, että Timjamin blogi (Hiljaista huutelua) on oikein mainiota luettavaa, suosittelen!
27.2.2006
Järjestötoiminnan puolustus
Vietin äskettäin pitkän perjantai-illan lukien ja viilaten suurehkon järjestön viime vuoden toimintakertomuksen sanamuotoja. Siinä puuhassa tulee väkisin mananneeksi näitä järjestötoiminnan vähemmän mukavia osasia. Toimintakertomukset ovat toki paitsi lakisääteisiä rekisteröityneille yhdistyksille, myös erinomaisen hyödyllisiä historiantutkimukselle ja järjestölle itselleen. Tuleepa edes jonnekin kirjattua, mitä tuli tehtyä päättyneenä vuonna. Mutta miksi sellaisen laatiminen on joka vuosi yhtä pitkäveteistä ja rasittavaa?
Järjestötoiminnan vaatima byrokratia - hallituksen kokoukset, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja pöytäkirjat - ei ole niitä vetonauloja, joilla yhdistyksiin saadaan uusia jäseniä. Kaikkien tuntemieni järjestöjen sisällä on jo jonkin aikaa kärsitty varsin samanlaisista ongelmista: jäsenmäärä laskee, aktiivisia toiminnanpyörittäjiä ei löydy, ihmiset eivät enää sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin ennen. Nykyaikainen kuluttaja on oppinut oikeutensa: hän poimii jokaisen järjestön tarjonnasta vain kiinnostavimmat projektit eikä sitoudu pidemmäksi aikaa mihinkään. Järjestöjen kannalta ongelmallista on se, että ilman vakituisia jäsenmaksutuloja toimintaa on kuitenkin hyvin vaikea järjestää.
Kansalaisjärjestön perustaminen ja sellaiseen kuuluminen on Suomessa perusoikeus (Suomen perustuslain 13. pykälä). Kansalaisjärjestö voi olla merkittävä ja arvostettu toimija omalla alallaan, ja yhteenliittymisen kautta tavalliset ihmisen voivat saada äänensä kuuluviin paljon paremmin kuin yksin. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten hyvällä mallilla yhdistymisvapauden kaltaiset perusasiat ovat Suomessa.
Toisin on esimerkiksi itäisessä naapurimaassa, josta on kantautunut uutisia uudesta kansalaisjärjestölaista. Lain mukaan järjestöjen on raportoitava tarkasti mm. rahankäytöstään, ja jos järjestön toiminta viranomaisten mielestä uhkaa Venäjän valtion "kansallisia etuja", se voidaan lakkauttaa viranomaispäätöksellä, ilman oikeuskäsittelyä. Laki jättää runsaasti tulkinnanvaraa ja alistaa järjestöt paikallisten viranomaisten mielivallalle. Uhkakuvana on, että hallitusta tukevia järjestöjä aletaan suosia ja kriittisten toimintaa vaikeuttaa entisestään. (Tiedot perustuvat, osin suorin lainauksin, Airi Leppäsen (Yle Radio 1) sekä Elina Venesmäen & Esa Mäkisen (Ylioppilaslehti) artikkeleihin.)
Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivana tuollaista tilannetta on vaikea käsittää. Yksikään järjestö ei täällä joudu vaikeuksiin vain arvostelemalla presidentin tai hallituksen toimintaa. Vaikka moni isompi yhdistys saa toimintaansa avustusta valtiolta tai kunnilta, se ei velvoita niitä tukemaan rahoittajan politiikkaa. Tuollaiseen raportointivelvollisuuteen verrattuna Suomen lain määräämä toimintakertomuksen laadinta on suorastaan leppoisaa puuhaa.
Mutta miksi tuntuu siltä, että täällä perinteinen järjestötoiminta kärsii arvostuksen puutteesta? Olemmeko tottuneet liian hyvään ja otamme tämänkin perusoikeuden itsestäänselvyytenä? Vai onko kyse vain siitä, että rekisteröitynyt yhdistys on aikansa elänyt toimintamuoto - voihan kaikenlaisia toimintaryhmiä perustaa ilman varsinaisen järjestön muodostamistakin ja säästyä kaikelta byrokratialta?
En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta haluaisin kyllä puolustaa järjestöjä ja kannustaa kansalaisia liittymään niihin. Rekisteröitynyt yhdistys on täysivaltainen oikeudellinen toimija, jolla on mahdollisuus esimerkiksi valittaa viranomaisten päätöksistä. Mitä suurempi jäsenistö seisoo järjestön takana, sitä suurempi vaikutusvalta sillä on. Yhdistykseksi rekisteröityminen luo myös pysyvyyttä - löyhä toimintaryhmä voi saada aikaan hienoa toimintaa, mutta pysyy harvoin koossa vuosia tai vuosikymmeniä. Eikä se byrokratia lopulta niin vaikeaa ole, joskus vain vähän työlästä. Yleensä siinä on myös aina jokin järki takana: esimerkiksi kokouksista tehdään pöytäkirjat, jotta kaikki muistavat, mitä päätettiin - ei sen kummempaa.
Sinä, joka et (vielä?) toimi missään, mutta haluaisit toteuttaa itsellesi tärkeitä asioita: ota hiiri tai puhelinluettelo käteesi ja etsi itsellesi järjestö! Ja muista maksaa jäsenmaksut - ilman jäseniä ei ole järjestöä. Jos sopivaa yhdistystä ei löydy, kokoa ympärillesi muutama innostunut, ja perusta sellainen.
Sinä, joka toimit järjestöaktiivina: jos joku urhea uusi kasvo löytää toimintanne, ota hänet lämpimästi vastaan. Älä pelottele puheella toimintakertomuksista ja muista - niihin uusi toimija ehtii hyvin tutustua myöhemminkin. :)
Järjestötoiminnan vaatima byrokratia - hallituksen kokoukset, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja pöytäkirjat - ei ole niitä vetonauloja, joilla yhdistyksiin saadaan uusia jäseniä. Kaikkien tuntemieni järjestöjen sisällä on jo jonkin aikaa kärsitty varsin samanlaisista ongelmista: jäsenmäärä laskee, aktiivisia toiminnanpyörittäjiä ei löydy, ihmiset eivät enää sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin ennen. Nykyaikainen kuluttaja on oppinut oikeutensa: hän poimii jokaisen järjestön tarjonnasta vain kiinnostavimmat projektit eikä sitoudu pidemmäksi aikaa mihinkään. Järjestöjen kannalta ongelmallista on se, että ilman vakituisia jäsenmaksutuloja toimintaa on kuitenkin hyvin vaikea järjestää.
Kansalaisjärjestön perustaminen ja sellaiseen kuuluminen on Suomessa perusoikeus (Suomen perustuslain 13. pykälä). Kansalaisjärjestö voi olla merkittävä ja arvostettu toimija omalla alallaan, ja yhteenliittymisen kautta tavalliset ihmisen voivat saada äänensä kuuluviin paljon paremmin kuin yksin. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten hyvällä mallilla yhdistymisvapauden kaltaiset perusasiat ovat Suomessa.
Toisin on esimerkiksi itäisessä naapurimaassa, josta on kantautunut uutisia uudesta kansalaisjärjestölaista. Lain mukaan järjestöjen on raportoitava tarkasti mm. rahankäytöstään, ja jos järjestön toiminta viranomaisten mielestä uhkaa Venäjän valtion "kansallisia etuja", se voidaan lakkauttaa viranomaispäätöksellä, ilman oikeuskäsittelyä. Laki jättää runsaasti tulkinnanvaraa ja alistaa järjestöt paikallisten viranomaisten mielivallalle. Uhkakuvana on, että hallitusta tukevia järjestöjä aletaan suosia ja kriittisten toimintaa vaikeuttaa entisestään. (Tiedot perustuvat, osin suorin lainauksin, Airi Leppäsen (Yle Radio 1) sekä Elina Venesmäen & Esa Mäkisen (Ylioppilaslehti) artikkeleihin.)
Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivana tuollaista tilannetta on vaikea käsittää. Yksikään järjestö ei täällä joudu vaikeuksiin vain arvostelemalla presidentin tai hallituksen toimintaa. Vaikka moni isompi yhdistys saa toimintaansa avustusta valtiolta tai kunnilta, se ei velvoita niitä tukemaan rahoittajan politiikkaa. Tuollaiseen raportointivelvollisuuteen verrattuna Suomen lain määräämä toimintakertomuksen laadinta on suorastaan leppoisaa puuhaa.
Mutta miksi tuntuu siltä, että täällä perinteinen järjestötoiminta kärsii arvostuksen puutteesta? Olemmeko tottuneet liian hyvään ja otamme tämänkin perusoikeuden itsestäänselvyytenä? Vai onko kyse vain siitä, että rekisteröitynyt yhdistys on aikansa elänyt toimintamuoto - voihan kaikenlaisia toimintaryhmiä perustaa ilman varsinaisen järjestön muodostamistakin ja säästyä kaikelta byrokratialta?
En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta haluaisin kyllä puolustaa järjestöjä ja kannustaa kansalaisia liittymään niihin. Rekisteröitynyt yhdistys on täysivaltainen oikeudellinen toimija, jolla on mahdollisuus esimerkiksi valittaa viranomaisten päätöksistä. Mitä suurempi jäsenistö seisoo järjestön takana, sitä suurempi vaikutusvalta sillä on. Yhdistykseksi rekisteröityminen luo myös pysyvyyttä - löyhä toimintaryhmä voi saada aikaan hienoa toimintaa, mutta pysyy harvoin koossa vuosia tai vuosikymmeniä. Eikä se byrokratia lopulta niin vaikeaa ole, joskus vain vähän työlästä. Yleensä siinä on myös aina jokin järki takana: esimerkiksi kokouksista tehdään pöytäkirjat, jotta kaikki muistavat, mitä päätettiin - ei sen kummempaa.
Sinä, joka et (vielä?) toimi missään, mutta haluaisit toteuttaa itsellesi tärkeitä asioita: ota hiiri tai puhelinluettelo käteesi ja etsi itsellesi järjestö! Ja muista maksaa jäsenmaksut - ilman jäseniä ei ole järjestöä. Jos sopivaa yhdistystä ei löydy, kokoa ympärillesi muutama innostunut, ja perusta sellainen.
Sinä, joka toimit järjestöaktiivina: jos joku urhea uusi kasvo löytää toimintanne, ota hänet lämpimästi vastaan. Älä pelottele puheella toimintakertomuksista ja muista - niihin uusi toimija ehtii hyvin tutustua myöhemminkin. :)
4.2.2006
"Minulla on lemmikkieläin. Mitä se syö?"
Lapsena meille tuli kotiin lehti, jonne sai lähettää kysymyksiä erilaisista lemmikkieläimistä. En koskaan saanut toivomaani koiraa, mutta ahmin näiltä kysymyspalstoilta kaiken mahdollisen tiedon kaikista mahdollisista lemmikkieläimistä. Silloin lähes kaikki kysymykset tuntuivat täysin järkeviltä - hyvä että oli joku, joka auttoi näin tärkeissä ongelmissa!
Nyt monen vuoden tauon jälkeen selasin muutamaa tuoretta lemmikkiaiheista kysymyspalstaa. Kävi selväksi, että useimmat kysyjät olivat (edelleen) lapsia ja nuoria, keski-ikä ehkä noin 12 vuotta. Monet kysymykset olivat edelleenkin ihan fiksuja, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin hämmästellä. Millä perusteilla koteihin oikein hankitaan lemmikkieläimiä? Eivätkö kysyjät, tai edes vanhemmat ole lainkaan viitsineet ottaa etukäteen selvää eläimen ominaisuuksista ja tarpeista?
Vai mitä voi päätellä seuraavantyyppisistä kysymyksistä:
"Miksi lemmikkini tekee näin?" Vastaus: Se kuuluu sen luontaisiin elintapoihin. (Esimerkki: hamsteri nukkuu päivisin, koska se on yöeläin.)
"Voiko lemmikkiäni ruokkia tällä?" V: Ei, se tarvitsee sille sopivaa ruokaa. (Esimerkki: marsu ei pärjää perheen ruuantähteillä.)
"Voiko tämän ja tämän lemmikin laittaa yhteen?" V: Ei, toinen tulee syödyksi. (Esimerkki: metsästyskoira ja kani.)
"Lemmikki käyttäytyy huonosti, pitääkö se antaa pois?" V: Ei, se on sairas ja tarvitsee hoitoa. (Vaihtoehtoinen vastaus: Noin sen kuuluukin tehdä. Esimerkki: kissan kuuluu kiipeillä.)
"Meille tulee uusi lemmikki, tottuuko se vanhoihin?" Oma vastaukseni: Olisiko tätä kannattanut miettiä ennen kuin tilasit sen uuden?
Joistain kysymyksistä näki myös, että kysyjä oli paljon paremmin tilanteen tasalla kuin vanhemmat, jotka kuitenkin viime kädessä ovat vastuussa lemmikin hyvästä hoidosta. Toisaalta paljastui myös tilanteita, joissa lapsen vastuulle on annettu lemmikki, joka olisi vaativa hoidettava kokeneellekin alan harrastajalle.
Nyt kun muistelen, luulen etteivät viime vuosikymmenen kysymykset juuri poikenneet nyt lukemistani. Nyt osaan kuitenkin hämmästellä ihmisten toimintaa: kuka ottaa lemmikin tietämättä miten sitä hoidetaan?. Tästä voi tosin löytää yhden positiivisenkin asian: onneksi nämäkin kysyjät sentään tulivat kysyneeksi asiaa, sen sijaan että antaisivat lemmikkinsä kärsiä oman tiedonpuutteensa takia.
Nyt monen vuoden tauon jälkeen selasin muutamaa tuoretta lemmikkiaiheista kysymyspalstaa. Kävi selväksi, että useimmat kysyjät olivat (edelleen) lapsia ja nuoria, keski-ikä ehkä noin 12 vuotta. Monet kysymykset olivat edelleenkin ihan fiksuja, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin hämmästellä. Millä perusteilla koteihin oikein hankitaan lemmikkieläimiä? Eivätkö kysyjät, tai edes vanhemmat ole lainkaan viitsineet ottaa etukäteen selvää eläimen ominaisuuksista ja tarpeista?
Vai mitä voi päätellä seuraavantyyppisistä kysymyksistä:
"Miksi lemmikkini tekee näin?" Vastaus: Se kuuluu sen luontaisiin elintapoihin. (Esimerkki: hamsteri nukkuu päivisin, koska se on yöeläin.)
"Voiko lemmikkiäni ruokkia tällä?" V: Ei, se tarvitsee sille sopivaa ruokaa. (Esimerkki: marsu ei pärjää perheen ruuantähteillä.)
"Voiko tämän ja tämän lemmikin laittaa yhteen?" V: Ei, toinen tulee syödyksi. (Esimerkki: metsästyskoira ja kani.)
"Lemmikki käyttäytyy huonosti, pitääkö se antaa pois?" V: Ei, se on sairas ja tarvitsee hoitoa. (Vaihtoehtoinen vastaus: Noin sen kuuluukin tehdä. Esimerkki: kissan kuuluu kiipeillä.)
"Meille tulee uusi lemmikki, tottuuko se vanhoihin?" Oma vastaukseni: Olisiko tätä kannattanut miettiä ennen kuin tilasit sen uuden?
Joistain kysymyksistä näki myös, että kysyjä oli paljon paremmin tilanteen tasalla kuin vanhemmat, jotka kuitenkin viime kädessä ovat vastuussa lemmikin hyvästä hoidosta. Toisaalta paljastui myös tilanteita, joissa lapsen vastuulle on annettu lemmikki, joka olisi vaativa hoidettava kokeneellekin alan harrastajalle.
Nyt kun muistelen, luulen etteivät viime vuosikymmenen kysymykset juuri poikenneet nyt lukemistani. Nyt osaan kuitenkin hämmästellä ihmisten toimintaa: kuka ottaa lemmikin tietämättä miten sitä hoidetaan?. Tästä voi tosin löytää yhden positiivisenkin asian: onneksi nämäkin kysyjät sentään tulivat kysyneeksi asiaa, sen sijaan että antaisivat lemmikkinsä kärsiä oman tiedonpuutteensa takia.
18.1.2006
Luontohavainnot nettiin!
Luonnontieteellinen keskusmuseo julkaisi uuden mainion palvelun: sähköisen havaintopäiväkirjan nimeltä Hatikka (hauska nimi: hatikka on kasviryhmä, ja tikkahan on lintu :)
Idea on loistava, ja sillä on monia etuja perinteiseen havaintovihkoon verrattuna. Harrastaja kirjaa luontohavaintonsa sähköiseen tietokantaan, missä ne ovat aina tallessa ja nettiyhteydellä katseltavissa mistä vain. Havaintoja voi myös hakea lajin, lajiryhmän, havaintopaikan tai -ajan mukaan. Erityisen hienoa on, että kaikki käyttäjät pääsevät näkemään muiden havaintoja: esimerkiksi retkelle lähtiessä voi katsoa, mitä samalla alueella on lähipäivinä nähty. (Ja esimerkiksi muutama taviokuurnakin löytyy jo havainnoista :) Myös tiede hyötyy, sillä kaikki talletetut tiedot päätyvät myös Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoihin.
Toivottavasti Hatikka saa paljon käyttäjiä. Toteutus on mielestäni selkeä, joten ehkä vain internet-yhteyden puute voisi olla esteenä sen käyttämiselle. Uskoisin, että tottumatonkin netinkäyttäjä oppii käyttämään Hatikkaa pienellä harjoittelulla. Palvelu onkin hieno uutuus myös siksi, että sinne voi lähettää havaintoja niin satunnainen sunnuntairetkeilijä, edistynyt harrastaja kuin ammattitutkijakin. Jos oikein innostuu, Hatikkaan voi tallettaa tuoreiden havaintojen lisäksi kaikkien vanhojen havisvihkojensa sisällön. Mitä enemmän havaintoja, sitä kattavampi kuva muodostuu kokonaisuudesta.
Huono puoli tällaisissa avoimissa palveluissa on tietysti se, ettei tietoja voi pitää sataprosenttisen luotettavina. En oikein usko, että suoranaista häiriköintiä tulisi juuri esiintymään, ja sellaiset "mahdottomat" havainnot lienee helppo tunnistaa ja karsia pois. Isompi ongelma ovat ehkä sellaiset havainnot, jotka aloitteleva harrastaja luulee tunnistaneensa ihan oikein, vaikka laji onkin ollut joku muu. Mutta tuskin niistäkään sen suurempaa haittaa on, sillä pienet virheet hukkuvat massaan.
Itse olen syöttänyt tietokantaan vasta muutaman havainnon, mutta luulenpa käyttäväni palvelua esimerkiksi tulevana keväänä. Jos käyttäjiä on riittävästi, Hatikasta voi varmaankin seurata esimerkiksi muuttolintujen etenemistä Suomessa, sillä havaintoja tulee sivuille lähes reaaliajassa. Palvelu ei ole vielä aivan valmis - itse kaipaan ainakin mahdollisuutta nähdä valitut havainnot kartalla. Mutta päivityksiä on kuulemma luvassa. Toistaiseksi näyttää hyvältä!
Idea on loistava, ja sillä on monia etuja perinteiseen havaintovihkoon verrattuna. Harrastaja kirjaa luontohavaintonsa sähköiseen tietokantaan, missä ne ovat aina tallessa ja nettiyhteydellä katseltavissa mistä vain. Havaintoja voi myös hakea lajin, lajiryhmän, havaintopaikan tai -ajan mukaan. Erityisen hienoa on, että kaikki käyttäjät pääsevät näkemään muiden havaintoja: esimerkiksi retkelle lähtiessä voi katsoa, mitä samalla alueella on lähipäivinä nähty. (Ja esimerkiksi muutama taviokuurnakin löytyy jo havainnoista :) Myös tiede hyötyy, sillä kaikki talletetut tiedot päätyvät myös Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoihin.
Toivottavasti Hatikka saa paljon käyttäjiä. Toteutus on mielestäni selkeä, joten ehkä vain internet-yhteyden puute voisi olla esteenä sen käyttämiselle. Uskoisin, että tottumatonkin netinkäyttäjä oppii käyttämään Hatikkaa pienellä harjoittelulla. Palvelu onkin hieno uutuus myös siksi, että sinne voi lähettää havaintoja niin satunnainen sunnuntairetkeilijä, edistynyt harrastaja kuin ammattitutkijakin. Jos oikein innostuu, Hatikkaan voi tallettaa tuoreiden havaintojen lisäksi kaikkien vanhojen havisvihkojensa sisällön. Mitä enemmän havaintoja, sitä kattavampi kuva muodostuu kokonaisuudesta.
Huono puoli tällaisissa avoimissa palveluissa on tietysti se, ettei tietoja voi pitää sataprosenttisen luotettavina. En oikein usko, että suoranaista häiriköintiä tulisi juuri esiintymään, ja sellaiset "mahdottomat" havainnot lienee helppo tunnistaa ja karsia pois. Isompi ongelma ovat ehkä sellaiset havainnot, jotka aloitteleva harrastaja luulee tunnistaneensa ihan oikein, vaikka laji onkin ollut joku muu. Mutta tuskin niistäkään sen suurempaa haittaa on, sillä pienet virheet hukkuvat massaan.
Itse olen syöttänyt tietokantaan vasta muutaman havainnon, mutta luulenpa käyttäväni palvelua esimerkiksi tulevana keväänä. Jos käyttäjiä on riittävästi, Hatikasta voi varmaankin seurata esimerkiksi muuttolintujen etenemistä Suomessa, sillä havaintoja tulee sivuille lähes reaaliajassa. Palvelu ei ole vielä aivan valmis - itse kaipaan ainakin mahdollisuutta nähdä valitut havainnot kartalla. Mutta päivityksiä on kuulemma luvassa. Toistaiseksi näyttää hyvältä!
10.1.2006
Itsekkäät turhakkeet
Suomen Luonto -lehti on vuodesta 2000 lähtien valinnut lukijoiden ehdotusten pohjalta vuoden turhakkeen. Valituksi on tullut hyvin erilaisia tavaroita: esimerkiksi lehtipuhallin ja ulkomainen pullovesi. Tänä vuonna valinta osui erityisen nappiin: vuoden turhake 2005 on harvinaisen turha kaupunkimaasturi (ks. oma kirjoitukseni 17.10.2005).
Turhake on hienosti keksitty sana, sehän on hyödykkeen vastakohta. Turhuus ja hyödyllisyys ovat tosin jossain määrin subjektiivisia käsitteitä - toisen turhake on toisen hyödyke, mikä näkyy esimerkiksi kirpputorien suosiona. Mutta jotkut tavarat ovat kyllä oikeasti niin turhia, että niiden ainoa hyöty on lisäraha valmistajan lompakossa, sikäli kuin joku niitä sortuu ostamaan. Tämän vuoden turhake-ehdotusten listaa lukiessa ei voi kuin haukkoa henkeään: kuka ihmeessä ostaa karkkirasiaan yhdistetyn tietokonepelin, koiran kynsilakkaa, murojen annosteluautomaatin, pakastavan wc-pöntön tai paristokäyttöisen kirjeenavaajan?
Ehdotusten joukossa on sellaisiakin tavaroita, jotka ovat periaatteessa hyödykkeitä, mutta jotka on jollain tavalla "pilattu" turhakkeiksi, esimerkiksi valmiiksi revityt farkut ja Baltiasta tuodut jääpalat. Mielestäni listan toiseksi paras ehdotus vuoden turhakkeeksi kaupunkimaasturin jälkeen ovat Helsingissä jaetut kahdet puhelinluettelot. Kaksi kilpailevaa puhelinyhtiötä rahastaa asiakkaat kahteen kertaan ja jakaa koteihin lähes identtiset luettelot - melkein kuusi kiloa paperia per talous!
Ihminen on mukavuudenhaluinen, ja kaikenlainen omaa vaivannäköä vähentävä vetoaa meihin. Ihminen on luonnostaan myös itsekäs, mikä on hyvin ymmärrettävissä kun ajattelee minkä tahansa eläimen selviytymistä luonnossa: yksilö, joka luovuttaa löytämänsä ruuan tai suojapaikat muille, ei pidemmän päälle pärjää. Ihminen elää kuitenkin nykyään sellaisessa ympäristössä, jossa itsekkyys johtaa ennen pitkää paitsi lajin, luultavasti myös elinympäristön (tässä tapauksessa maapallon) jonkinasteiseen tuhoon. Jos jokainen meistä hankkisi tavaroita ja kuluttaisi luonnonvaroja tuijottaen vain omaan napaansa, tarvittaisiin usean maapallon verran resursseja tyydyttämään kaikki tarpeemme.
Kaupunkimaasturin valinta vuoden turhakkeeksi herättää toivottavasti keskustelua itsekkyyden rajoista. Kaupunkimaasturi on harvinaisen itsekäs ostos: se kiihdyttää ilmastonmuutosta tarpeettomasti, on turvallisuusriski muille tienkäyttäjille, eikä tuo omistajalle muuta hyötyä kuin tunteen uudesta statussymbolista.
Voidaan tietysti kysyä, onko ainoastaan kuluttajien podettava huonoa omatuntoa ostamistaan tavaroista - eikö tavaroiden tuottajilla tai mainostajilla ole mitään vastuuta? Olisi tietysti hienoa, jos laki tai tuottajien hyvä tahto estäisi uusien turhakkeiden ilmestymisen markkinoille, mutta valitettavasti voitonteko käy useimmissa firmoissa aina luonnonvarojen säästämisen edelle. Valmistajat tuottavat sitä mitä kuluttajat ostavat. Kaupassa voi ihan oikeasti äänestää kukkarollaan, ja jokaisen ostoksen voi nähdä kannanottona. Mietipä ostoksilla seuraavan kerran, mitä äänestät. :)
Turhake on hienosti keksitty sana, sehän on hyödykkeen vastakohta. Turhuus ja hyödyllisyys ovat tosin jossain määrin subjektiivisia käsitteitä - toisen turhake on toisen hyödyke, mikä näkyy esimerkiksi kirpputorien suosiona. Mutta jotkut tavarat ovat kyllä oikeasti niin turhia, että niiden ainoa hyöty on lisäraha valmistajan lompakossa, sikäli kuin joku niitä sortuu ostamaan. Tämän vuoden turhake-ehdotusten listaa lukiessa ei voi kuin haukkoa henkeään: kuka ihmeessä ostaa karkkirasiaan yhdistetyn tietokonepelin, koiran kynsilakkaa, murojen annosteluautomaatin, pakastavan wc-pöntön tai paristokäyttöisen kirjeenavaajan?
Ehdotusten joukossa on sellaisiakin tavaroita, jotka ovat periaatteessa hyödykkeitä, mutta jotka on jollain tavalla "pilattu" turhakkeiksi, esimerkiksi valmiiksi revityt farkut ja Baltiasta tuodut jääpalat. Mielestäni listan toiseksi paras ehdotus vuoden turhakkeeksi kaupunkimaasturin jälkeen ovat Helsingissä jaetut kahdet puhelinluettelot. Kaksi kilpailevaa puhelinyhtiötä rahastaa asiakkaat kahteen kertaan ja jakaa koteihin lähes identtiset luettelot - melkein kuusi kiloa paperia per talous!
Ihminen on mukavuudenhaluinen, ja kaikenlainen omaa vaivannäköä vähentävä vetoaa meihin. Ihminen on luonnostaan myös itsekäs, mikä on hyvin ymmärrettävissä kun ajattelee minkä tahansa eläimen selviytymistä luonnossa: yksilö, joka luovuttaa löytämänsä ruuan tai suojapaikat muille, ei pidemmän päälle pärjää. Ihminen elää kuitenkin nykyään sellaisessa ympäristössä, jossa itsekkyys johtaa ennen pitkää paitsi lajin, luultavasti myös elinympäristön (tässä tapauksessa maapallon) jonkinasteiseen tuhoon. Jos jokainen meistä hankkisi tavaroita ja kuluttaisi luonnonvaroja tuijottaen vain omaan napaansa, tarvittaisiin usean maapallon verran resursseja tyydyttämään kaikki tarpeemme.
Kaupunkimaasturin valinta vuoden turhakkeeksi herättää toivottavasti keskustelua itsekkyyden rajoista. Kaupunkimaasturi on harvinaisen itsekäs ostos: se kiihdyttää ilmastonmuutosta tarpeettomasti, on turvallisuusriski muille tienkäyttäjille, eikä tuo omistajalle muuta hyötyä kuin tunteen uudesta statussymbolista.
Voidaan tietysti kysyä, onko ainoastaan kuluttajien podettava huonoa omatuntoa ostamistaan tavaroista - eikö tavaroiden tuottajilla tai mainostajilla ole mitään vastuuta? Olisi tietysti hienoa, jos laki tai tuottajien hyvä tahto estäisi uusien turhakkeiden ilmestymisen markkinoille, mutta valitettavasti voitonteko käy useimmissa firmoissa aina luonnonvarojen säästämisen edelle. Valmistajat tuottavat sitä mitä kuluttajat ostavat. Kaupassa voi ihan oikeasti äänestää kukkarollaan, ja jokaisen ostoksen voi nähdä kannanottona. Mietipä ostoksilla seuraavan kerran, mitä äänestät. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)