24.10.2006

Oma luontohavaintoikkuna

Lisäsin sivulleni (tuonne vasemmalle sivupalkkiin, ennen Edellisiä juttuja) uuden elementin: Hatikka-havaintoikkunan. Ikkunassa näkyy reaaliaikaisia luontohavaintoja Uudeltamaalta, viimeisen viikon ajalta. (Hatikkahan on se sähköinen havaintopäiväkirja, jonne kuka vain voi tallettaa omat luontohavaintonsa. Havainnot ovat sitten paitsi itselle tallessa, myös muiden käyttäjien ihailtavissa ja tutkijoiden käytettävissä.)

Hatikan etusivulla huomasin linkin "Luontohavaintoja omille verkkosivuillesi". Sieltä löysin ohjeet tuon ikkunan lisäämiseksi. Ei ollut vaikeaa. Ikkunan sisällön saa itse päättää, minulla näkyvät nyt kaikki Uudenmaan havainnot viimeisen viikon ajalta, mutta olisin voinut valita vaikkapa pelkät Helsingin linnut kahdelta päivältä tai koko Suomen kasvit tältä syksyltä. Ikkuna päivittää itsensä Hatikan tietokannasta. Myös ikkunan leveyden ja korkeuden voi säätää itse.

Hyvin tuntuu toimivan. Kertokaapa kommentteja, miltä ikkuna näyttää teidän tietokoneillanne ja selaimillanne? Sivullani on mukautuva leveys, joten jos selainikkuna on hyvin kapea, havaintoikkuna saattaa esimerkiksi hypätä kirjoitusten alle. Toimivatko linkit? Lajinimeä klikkamaalla pitäisi päästä Hatikan sivulle lukemaan lisätietoa havainnosta ja pienestä Suomi-symbolista pitäisi aueta ikkuna, jossa havainto näkyy kartalla. (Mutta minun ikkunassani on siis vain Uudenmaan havaintoja, eli pisteet ovat kaikki aika samalla alueella.)

Jos joku tykkää ikkunasta, siitä vain Hatikan sivuille asennusohjeita lukemaan. Ja käykäähän myös lisäämässä niitä havaintoja Hatikkaan, että saan ikkunaani sisältöä! :)

P.S. Myös tämmöinen luontoikkuna on avattu: Ikkuna Suomen luontoon (tavallisten ihmisten luontokuvia)

3 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Hyvältä näyttää & linkit toimivat.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin näkyy ja toimii firefox:lla ja 1024x768 näytön tarkkuudella.

Taviokuurna kirjoitti...

Kiitos tiedoista!

Jatkossa, pyydän kertomaan erityisesti, jos joku havaitsee jotain ongelmia ikkunan toimivuudessa (esim. eri selaimilla tms.)