Mistä tietää että on heinäkuu?

(Jatkoa sarjalle)

Mansikat ja herneet!

Mustikat, lakat ja metsämansikat! Loppukuusta vadelmatkin.

Poluilla, mökin portailla ja kaiteilla on mustikanvärisiä linnunkakkoja :-)

Satokausi alkaa. Uusia kotimaisia kasviksia alkaa saada joka kaupasta. Omallakin kasvimaalla valmistuvat ensimmäiset perunat, sipulit, salaatit, yrtit, kurkut ja tomaatit, pian myös herukat.

Linnunlaulua ei kuuluu enää juuri lainkaan, eikä pihapöntöissä ole enää liikennettä. Hiukan oudonnäköisiin maastopoikasiin (esim. punarinta) sen sijaan törmää edelleen.

Hepokatit alkavat sirittää iltaisin.

Monien ötököiden määrä tuntuu olevan huipussaan, esim. erilaisia perhosia lentää paljon (jos sää suosii).

Alkukesän vehreys vaihtuu keskikesän tummanvihreäksi ja ruskeaksi. Osa kasveista alkaa kellastua, siementää ja lakastua. Nurmikot ruskettuvat kuivina aikoina.

Sinilevähaitat ovat usein pahimmillaan.

Suomi hiljenee lomailemaan. Jos on töissä, ehtii ehkä tehdä sellaisia töitä, joille on muulloin aina liian kiire.

Lisää saa keksiä :-)

Onko oikein syödä (lihaa)?

Antti Nylén kirjoitti inspiroivan kolumnin Suomen Luonto -lehteen 3/2013. Lainaan aloituksen häneltä:

Vuosi sitten keväällä The New York Times julkisti kirjoituskilpailun. Lukijoita pyydettiin kertomaan enintään 600 sanalla, mitkä ovat lihansyönnin eettiset perustelut. Ei haluttu kuulla, että ”liha on hyvää”, ”ihminen on kaikkiruokainen” tai että ”lihaa on aina syöty”.

Kysyttiin ainoastaan: miksi on oikein syödä eläimiä?

Hyvä kysymys. Kuten Nylénkin kirjoittaa:

On selvää, että kuka tahansa kasvissyöjä pystyy milloin vain perustelemaan valintansa eettisesti, koska päätös on useimmiten ajattelun tulos. (...) Lihansyöntiään taas ei kukaan joudu perustelemaan, koska se on normaalia. (...)

Yhtäläisyysmerkkien näkeminen normaaliuden ja hyvyyden välillä on kuitenkin virhe. Jos jokin on tavallista, se voi yhtä hyvin olla väärin kuin oikeinkin.

Syön lihaa, joten aloin heti pyöritellä kysymystä päässäni. En todellakaan ole tyytyväinen siihen tapaan, jolla suurin osa syömästämme lihasta tällä hetkellä tuotetaan. (Jos luulet tietäväsi, tai et tiedä mistä liha tulee, kannattaa lukea kiihkoton, Finlandia-palkittu Syötäväksi kasvatetut.) Kysymyksenasettelussa ei kuitenkaan ole mielestäni kyse siitä. Tai on, jos sillä tarkoitetaan kysyä "onko oikein valita kaupassa tai ravintolassa ruuaksi lihaa". Jos aihe on tämä, Nylénin kolumnissa ja kilpailun taustakirjoituksissa on paljon painavaa asiaa. Kuten Nylén, en usko että nykymuotoista lihansyöntiä on mahdollista perustella eettisesti. En itsekään edes yritä. (Samoin en pystyisi eettisesti perustelemaan montaa muutakaan nykyiseen elämäntapaani/-mme liittyvää ilmiötä.)

Mutta mielestäni kysymys ei olekaan siitä, ja mielestäni kolumni ei siksi osu aiheen ytimeen. Entä jos alkuperäinen kysymys luetaan sellaisenaan, ilman reunaehtoja? Miksi on oikein syödä eläimiä? Onko oikein käyttää eläimen lihaksia ravinnoksi?

Tästä kysymyksestä päässäni alkaa surista ajatuksia, joista osaa käsitellään mm. kilpailun taustoissa. Esimerkiksi, syöväthän muutkin eläimet lihaa. Se on totta, mutta muut eläimet eivät tietääksemme voi tehdä moraalisia valintoja, kuten nyt ollaan tekemässä. Ihminen ei periaatteessa tarvitse lihaa, vaikka onkin evolutiivisesti sopeutunut sitä käyttämään.

Koska biologina ajattelen, että ihminen lähtökohtaisesti voi, ja biologisessa mielessä meidän myös kannattaa syödä jonkin verran lihaa, päädyn lopulta aina samaan kysymykseen: miksi eläimen syöminen itsessään olisi moraalisesti väärin?

Onko väärin tappaa toinen eliö ravinnon takia? Ravinto joka tapauksessa kuuluu ihmisen välttämättömiin perustarpeisiin ja sellaisen ruokavalion koostaminen, jota varten ei tarvitsisi tappaa yhtään eliötä, on hyvin haastava tehtävä (perunakasvi kuolee kun se nostetaan maasta) - ja vielä haastavampi, jos tappamiseksi lasketaan kokonaisen eliön ohella myös elävien osien (esim. raparperinlehti) ottaminen ja niiden tappaminen (viimeistään) syömällä. Ihminen ajattelee tappamista herkästi yksilökeskeisesti, koska eläimet ovat selvärajaisia yksilöitä, mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut, muiden eliöiden kohdalla yksilöä on usein erittäin vaikea määritellä.

Jos hyväksymme kasvien, sienten yms. eliöiden ja niiden osien tappamisen, onko kuitenkin väärin tappaa ravinnoksi eläin - kokonainen, tunteva eliö? Mihin raja vedetään - miten tunteva ja tietoinen eläimen pitää olla, että sen tappaminen on väärin? Saako sienieläimen, joka ei hengenlahjoiltaan varmastikaan juuri eroa kanttarellista, tappaa ravinnoksi? Entä kastemadon? Simpukan? Meritähden? Heinäsirkan? Ahvenen? Sammakon? Kanan? Lehmän? Delfiinin?

Groteskisti voi kysyä myös, olisiko parempi ottaa eläimestä vain osa ja olla tappamatta sitä? Koska vastaus on varmaankin ei, kyse ei taidakaan olla tappamisesta vaan eläimen kokemuksista ja kärsimyksistä. Onko siis tappamisen tavalla merkitystä? Meillä on keinoja tappaa eläin kivuttomasti ja nopeasti, ilman että se (tietääksemme) tajuaa mitään. Onko lyhytkestoista kuolemisen tapaa isompi ongelma kuitenkin niissä oloissa, joissa eläin elää elämänsä? Onko silloin eettisesti perusteltua syödä vapaana elänyttä riistaa, vaikka sen joutuu tappamaan, jos sen tekee mahdollisimman "hyvin"?

Nyt on puhuttu jo aika paljon tappamisesta, joka ei sentään ole niitä miellyttävimpiä puheenaiheita (eikä itsestäni ainakaan tällä kasvatuksella ja näissä elinoloissa olisi tappamaan kovinkaan montaa hyttystä suurempaa eläintä). Ylläolevat pohdinnat ovat myös oikeastaan määrittelykysymyksiä: asteikon ääripäistä voidaan luultavasti olla melko yhtä mieltä, ja rajojen vetäminen (kuten mitä saa tappaa ruuaksi ja mitä ei) kuuluu moraalin perusluonteeseen.

Mutta entä jos unohdetaan koko tappaminen: entä jos lihan syömistä varten ei tarvitse tappaa lainkaan, vaan syö vain muista syistä kuolleita eläimiä?

Jos eläin on elänyt ja kuollut moraalisesti hyväksyttävissä oloissa, en pysty perustelemaan itselleni, miksi sen lihan syöminen sinänsä olisi moraalisesti väärin - siitä huolimatta että yllämainituista syistä lihan ostaminen tällä hetkellä aiheuttaa aina piston omassatunnossani, ja pyrin jatkuvasti säätämään ruokavaliotani kasvispainotteiseksi. Ainakin näin maallikon näkökulmasta on myös luontevaa vetää se johtopäätös, että jos asia ei ole väärin, se on oikein. Mutta jos tämä perustelu ei kelpaa - eli asian toteaminen ei-vääräksi ei tarkoita sen olevan oikein - haluaisin kysyä, miksi on moraalisesti oikein syödä ylipäänsä? Onko ainoa moraalisesti kestävä ratkaisu lakata syömästä, eli lakata olemasta? Ihmisten katoaminen maapallolta tekisi varmasti muulle eliökunnalle pääsääntöisesti hyvää.

Taviokuurnat liikkeellä!

Nyt kannattaa katsella pihlajia sillä silmällä - taviokuurnat ovat lähteneet vaellukselle ja niitä näkee koko maassa pihlajanmarjojen kimpussa! Tästä on tietenkin pakko kirjoittaa Taviokuurna-blogiin :)

Taviokuurnakoiras. Kuva: "GreatGreyOwl".
Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Taviokuurna on tilhen tai pienen rastaan kokoinen, mutta paksunokkainen. Se itse asiassa muistuttaa eniten käpylintuja, mutta taviokuurnan nokka ei ole ristissä - eivätkä käpylinnut syö pihlajanmarjoja. Sen sijaan pihlajissa pyörii myös töyhtöpäisiä tilhiä ja vähän kookkaampia, ohutnokkaisia räkättirastaita, joista taviokuurnan kyllä erottaa, jos vain ensin hoksaa ne! Kuurnat liikkuvat nimittäin yleensä vain pienissä ryhmissä ja ne ovat varsin hiljaisia verrattuina heliseviin tilhiin ja säksättäviin rastaisiin. Syödessään ne ovat rauhallisia eivätkä välttämättä pidä minkäänlaista ääntä, mutta hiljaista viheltelyä saattaa kuulla. Kyllä niistä kovempiakin ääniä lähtee, ja varsinainen ääntely on kaunista ja soivaa.

Ääninäytteitä:
http://www.lintukuva.fi/aanet/pinenu.mp3
http://www.tarsiger.com/sounds/index.php?sp=find&lang=fin&order=nro,paiva%20DESC&species=89190

Taviokuurnien väritys on hauska. Yleisväri on ei-oikein-minkään-värinen harmaa, mutta siivet ovat melkein musta-valkoiset ja yläruumis on värillinen: koiraalla punainen, naaraalla kellanoranssi. Taviokuurnia ulkona katsellessa olen kuitenkin huomannut, miten huono tuntomerkki väri voi joskus olla - kun puussa keikkuvia kuurnia katselee alaviistosta vasten taivasta vähänkin tuhruisena syyspäivänä (eli valoa on vähän ja se tulee huonosta suunnasta), on yllättävän vaikea erottaa onko pää punainen vai keltainen - vai harmaa. Valitsin ylläolevan kuvan juuri siksi, etteivät värit näy siinä kovin hyvin - kuvasta saa siis vähän realistisemman käsityksen siitä mitä voi odottaa näkevänsä :-)

Lisää ja parempia kuvia:
http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/pinenu/
http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?sp=find&lang=fin&order=nro,paiva%20DESC&species=89190

Taviokuurna on Itä-Lapin havumetsien lintu. Ehkä erämaihin tottuneena se ei ole oppinut pelkäämään ihmisiä, joten kuurnia pääsee tarkkailemaan lähempää kuin tilhiä ja rastaita. Lukemani mukaan kuurnat lähtevät vaellukselle, kun ravinto pohjoisessa käy vähiin. Jos lintuja on paljon, vaellus voi yltää kauaskin etelään, kuten nyt on käynyt. Kaikki linnut tuskin ovat Suomesta, vaan suurikin(?) osa voi olla siperialaisia.

Taviokuurnan Suomen levinneisyys Lintuatlaksessa:
http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/taviokuurna

Tiira-palvelussa on pelkästään edellisten seitsemän päivän ajalta taviokuurnista yli tuhat havaintoa, jotka koskevat yli 10 000 yksilöä. Suurimmat yksittäiset parvet ovat olleet yli sadan vahvuisia, mutta yleensä kuurnat liikkuvat alle 15 yksilön ryhminä. Havaintoja on tehty joka puolella maata, aivan kaupunkien keskustoja ja pihoja myöten. Ennennäkemätön tämä vaellus ei ole, sillä vastaavaa on koettu aikaisemminkin, viimeksi vuonna 2000. Jos havaitset taviokuurnia, käy kirjaamassa havaintosi Tiiraan (tai Hatikkaan). Jokainen havainto auttaa vaelluksen kokonaiskuvan muodostamisessa.

Suppean otokseni perusteella moni ei-harrastaja ei ole huomannut tämän syksyn taviokuurna-vaellusta, eikä välttämättä ole edes kuullut koko linnusta. Nimi herättää myös usein kummastusta - mitä se tarkoittaa? En ole kuullut parhaidenkaan lintujen tai etymologian asiantuntijoiden tarjonneen tyhjentävää selitystä, joten nimi on toistaiseksi arvoitus, joka herättää säännöllisesti keskustelua lintuharrastajapiireissä. Kaisa Häkkisen Linnun nimi -kirjan luettelon mukaan linnun vanhin tunnettu nimi on capian cuurnattaja vuodelta 1745. Sama toistuu "modernisoituna" vuonna 1787: kapiankuurnattaja. Mutta jo vuonna 1819 tämä nimi on kadonnut, ja lähdeteoksessa esiintyy kolme nimeä: hako-tiainen, yö-lindu sekä lähes nykyasuinen tavio-kuurna. En nyt pääse tarkistamaan, mitä Jukka Hintikan Suomen lintujen nimet -kirja taviokuurnasta kertoo, mutta jos joltain löytyy ao. teos hyllystä, tervetuloa kommentoimaan alle.

Hieno havainto joka tapauksessa!

Mistä tietää että on syyskuu?

(Jatkoa sarjalle)

Pään sisäinen kello jätättää pari viikkoa, kesää venyttäen. Syyskuun alussa elää vielä elokuun loppua ja kuun keskivaiheilla syyskuun alkua. Vasta kuun lopulla alkaa pikkuhiljaa muistaa, että on syyskuu.

Peräkkäisinä päivinä saattaa olla lähes kesäisen lämmintä ja toisaalta syksyisen myrskyistä.

Pilvisenä päivänä huomaa, miten varhain tulee hämärä.

Vihreissä koivuissa on keltaisia lehtiryppäitä kuin koristeina. Muutkin lehtipuut alkavat saada väriä, varsinkin vaahterat.

Huomaa äkkiä, että hyönteissyöjälinnut ovat kadonneet. Vain västäräkkejä näkee vielä.

Hyvänä satovuonna pientaloalueilla, rappukäytävissä ja työpaikoilla tarjotaan omenoita kaikille.

Facebookissa puolet kavereista puhuu omenoista ja sienistä.

Uudet harrasteet ja opinnot alkavat, elleivät alkaneet jo elokuussa.

Miettii, milloin viitsisi/ehtisi/raaskisi siivota parvekkeen kesäkukista ja -vihanneksista.

Nälkäpäiväkeräys näkyy viestinnässä ja katukuvassa.

Taviokuurnan perheelle varma syyskuun merkki on myös Hartolan markkinat :)

Tuleeko muuta mieleen?

Ekovanhemmuus?

Taisin luvata, ettei tästä tule vauvablogia. Sattuneesta syystä mielessä pyörineet asiat ovat viime aikoina kuitenkin liittyneet lähinnä vauva-asioihin. Avasinkin nyt blogin kirjoitusalustan, sillä halusin laittaa ylös joitakin tähän astisen perhe-elämän kokemuksia, erityisesti ympäristö-näkökulmasta.

Onko ekovanhemmuus mahdollista? Vaikka ennestään eläisi melko ympäristöystävällisesti, vauvan vaatimat hankinnat ja elämänmuutokset voivat olla suuria. Vanhemmat haluavat lapselle parasta, mainostajat ruokkivat todellisia ja kuvitteellisia tarpeita, sukulaiset ja ystävät kertovat omat näkemyksensä siitä mikä on välttämätöntä, ja kuten Lupiini taannoin osuvasti muotoili, "maailmassa ei luultavasti ole tuoretta esikoisvauvan äitiä/isää epävarmempaa olentoa". On vaikea tietää ennakkoon, mitä oikeasti tarvitaan, mutta toisaalta haluaisi varautua etukäteen niin hyvin kuin mahdollista. Kun uusi vauva vaatii jatkuvaa huomiota ja itse vasta opettelee elämään sen kanssa, on helppoa ja ymmärrettävää mennä usein siitä missä aita on matalin.

Jos sivuutetaan kysymys siitä, onko lapsen hankkiminen ylipäänsä ympäristöystävällistä (pelkäänpä että vastaus on ei), on useita sellaisia asioita, joissa voi tehdä valintoja. Seuraavassa pohdintojani muutamista aiheista, sekä omia kokemuksia että yleisempää. Täytynee vielä korostaa, että alla oleva perustuu tosiaan lähinnä henkilökohtaiseen kokemukseen yhden lapsen kanssa kolmen ensimmäisen kuukauden ajalta. Pidemmälle vietyä ekoilua edustaa esimerkiksi ekoisi-blogi.

1) Asuminen: isompi asunto?
Meillä on ennestään sen verran väljä asunto, ettei tullut mieleenkään muuttaa isompaan lapsen takia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että perheenlisäys tarkoittaa monelle lähes oletusarvoisesti isomman asunnon hankintaa. Ymmärrän erittäin hyvin, että lisäihminen tarvitsee oman tilansa (ja tavaransa), mutta tätä ei tarvitse viedä liiallisuuksiin. Ensimmäisinä vuosina lapsi ei mielestäni esimerkiksi tarvitse omaa huonetta ja myöhemminkin ainakin kaksi lasta voi hyvin jakaa saman huoneen. Jos onnistuu pitämään tavaramäärän kurissa, ei lisätilaa tarvitse hankkia myöskään materialle. Ja kääntäen: mitä vähemmän tilaa, sitä helpompaa on sanoa ei turhalle tavaralle. Lisäneliöillä on taipumus täyttyä uudella tavaralla, ja taas on ahdasta.

Jos muuttamaan päätyy, kannattaa paikka valita huolella muun muassa liikenneyhteyksien kannalta (ks. seuraava kohta). Parasta on, jos kaikki useimmin käytettävät palvelut löytyvät kävely- tai pyöräilymatkan päästä, erityisesti jos toimivaa joukkoliikennettä ei ole tarjolla.

2) Liikkuminen: isompi auto? Auto vai joukkoliikenne?
Lisääkö lapsen tulo yksityisautoilua? Asumme Espoossa hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella, joten vaihtoehtoja on. Ainakin pääkaupunkiseudulla on varmasti mahdollista liikkua täysin ilman autoa myös lapsen kanssa. Jos kohde ei ole kävely- tai pyöräilymatkan päässä, joukkoliikenne on kattavaa ja lisäbonuksena ilmaista lastenvaunujen kanssa liikkuville. Hyvä puoli on myös se, että voi aina tarvittaessa huomioida vauvaa, kun ei tarvitse ajaa. Matalalattiaisiin busseihin on todella helppo nousta, ja esimerkiksi korkeassa lähijunassa saa vaunujen nostamiseen aina apua kun pyytää. Kantoliinan tai -repun kanssa matka sujuu vielä helpommin (tosin silloin siitä pitää maksaa).

Joukkoliikenteen merkittävin huono puoli on meille ollut se, että joihinkin paikkoihin matka-aika venyy helposti kaksin-kolminkertaiseksi autoiluun verrattuna, jos suoraa linjaa ei ole tai vaihtoyhteys on huono. Kun lapsi on niin pieni, että nälkä ei kysy aikaa eikä paikkaa, on suuri ero kestääkö matka puoli tuntia vai tunnin. Lisäksi omalla autolla kulkiessa ei tarvitse laskea aikatauluja, ihmetellä myöhässä olevaa junaa, eikä jäädä odottamaan seuraavaa vuoroa, jos bussin vaunupaikat ovat täynnä.

Olemmekin harkinneet aina tilanteen mukaan, millä välineellä lähdemme liikkeelle. Luulen, että autoilu on lisääntynyt hieman, sillä muutamissa tilanteissa olisimme varmaankin valinneet julkisen liikenteen, jos vauvaa ei olisi. Mutta toisaalta kävelymatkaa kauemmas ei useimpina päivinä ole tarvetta lähteä, joten autoilun määrä kokonaisuudessaan ei ylipäänsä ole kovin suuri. Suurin osa siitäkin on lähiliikenteen sijaan mökkimatkoja, joilla joukkoliikenne ei ole tällä hetkellä oikein miltään osin realistinen vaihtoehto.

Toisaalta olemme onnistuneet pysymään päätöksessä, että isompaa autoa ei hankita vain perheenlisäyksen vuoksi. Tämä tuntuu joillekin olevan lähes yhtä itsestäänselvää kuin isomman asunnon hankinta. Me olemme kuitenkin pärjänneet jopa odotettua paremmin vanhalla kolmiovisella pikkuautollamme. Vaunujen valinnassa huomioitiin, että ne mahtuvat koottuna tavaratilaan, ja havaitsimme, että turvaistuimenkin saa ihan tarpeeksi helposti takapenkille etuoven kautta. Voi olla, että mahdollisen toisen lapsen tullessa asiaa harkitaan taas uudelleen, mutta ainakin toistaiseksi tämä riittää hyvin.

3) Vaipat: kesto vai kertakäyttö?
Halusimme lähtökohtaisesti suosia kestovappoja niiden pienemmän ympäristökuorman takia. Ilokseni olemme havainneet kestovaipat niin toimiviksi, että kertakäyttövaippoja on kolmessa kuukaudessa kulunut alle kaksi pakettia. Kestot ovat käytössä myös öisin ja mökillä.

Koska kestovaippoja on markkinoilla huikean paljon erilaisia, aiheeseen perehtyminen tuntui aluksi vaikealta. Kestovaippainfo ja Kestovaippayhdistys ovat mahtavia tietopankkeja, mutta silti jäin kaipaamaan jotain kouriintuntuvaa "aloita näin" -ohjetta. Pääsimme kuitenkin lopulta hyvin alkuun, sillä saimme erilaisia kestovaippoja ystäviltä ja äitiyspakkauksesta. Kun alkoi olla tuntumaa, on ollut helppoa hankkia lisää esim. nettikirppiksiltä. Myös vaippalainaamon kokeilupaketti oli suureksi iloksi.

Välillä kertakäyttövaippa houkuttaa helppoudellaan: vaippa vain roskiin, pois silmistä ja mielestä. Sitten kuitenkin muistan kertakäyttöisten huonot puolet: ison rahanmenon, jatkuvan raahaamisen kaupasta kotiin ja kotoa roskikseen, muoviset materiaalit ja jätevuoren kaatopaikoilla. Kestovaippojen käytössä aikaa menee vastaavasti pyykkäämiseen, mutta se tuntuu loppujen lopuksi aika pieneltä vaivalta. Rahaa saa menemään kestoihinkin, mutta käytettyjä (ja valmiiksi sisäänajettuja) saa edullisesti ja vaipat voi aikanaan itsekin myydä eteenpäin. Mitään merkittävää eroa en ole huomannut kesto- ja kertavaippojen vuotoherkkyydessä, molemmissa pitää löytää vauvalle parhaiten istuvat mallit.

Vaippoja voi minusta verrata astioihin - yleensä käytetään pestäviä ja kestäviä, mutta tarpeen tullen kertakäyttöiset voi kaivaa kaapista ilman huonoa omaatuntoa.

4) Vaatteet, vaunut ja muut tarvikkeet: mitä tarvitaan? Uutena vai käytettynä?
Tässä aiheessa on mielestäni kaksi helppoa ohjenuoraa ympäristöystävällisyyteen: hanki harkiten, ja jos hankit, hanki käytettynä, lainaa tai vuokraa.

Ensimmäinen kohta on vaikea, varsinkin jos on ensimmäistä kertaa asialla: mitä vauva oikeasti tarvitsee? Tätä jos kysyy vanhemmilta, saa kaikilta hieman erilaisia vastauksia. Jotkut tarvikkeet ovat välttämättömiä tai todella hyödyllisiä jollekin perheelle, mutta sama asia saattaa jäädä nurkkaan pölyttymään toisessa. Ilmeisesti näin voi käydä myös saman perheen sisällä - yhden vauvan kanssa tarpeellinen kapine jää vähälle käytölle toisella.

Omasta kokemuksesta neuvoisin, ympäripyöreästi mutta kuitenkin, miettimään omia tarpeita, toiveita ja olosuhteita, ja hoitamaan tärkeimpiä ja/tai vaativampia hankintoja etukäteen. Esimerkiksi vaunujen on kätevä olla käytettävissä heti vauvan tultua, jos vaunuja aikoo käyttää. Autoileva tarvitsee turvakaukalon. Monia asioita, esimerkiksi vauvan sitterin, voi kuitenkin hyvin hankkia vasta sitten, kun näkee käytännössä, olisiko niille tarvetta omassa arjessa. Pienempien tarvikkeiden osalta mielenrauhaa tuo äitiyspakkaus, jonka sisältö riittää alkuun mainiosti. Niistäkin tavaroista näkee sitten, mitä tuli käytettyä ja mitä ei. On myös asioita, jotka ovat varmasti aluksi turhia - ainakaan mitään sen kummempia leluja vauva ei vähään aikaan tarvitse.

Kun sitten päätyy jotain hankkimaan, useimmissa tapauksissa kannattaa hankkia käytettyä, tai hyödyntää lainaus- ja vuokrauspalveluita (esim. vaatteet ja ensisänky). Vauvat kasvavat niin nopeasti, että esimerkiksi vaatteet jäävät pieneksi kauan ennen kuin ne ehtivät kulua merkittävästi, joten käytetyt vaatteet ovat käytännössä yhtä hyviä kuin uudet, mutta huomattavasti halvempia. Toinen esimerkki ovat vaunut, joiden maattava lastenvaunuosa on käsittääkseni käytössä vain puolisen vuotta (kunnes siirrytään istuttaviin rattaisiin), joten en näe syytä miksi siihen kannattaisi käyttää jopa tuhat euroa uutena.

Asiat voivat myös mennä eri tavalla kuin on suunnitellut - jos esimerkiksi päätyykin ottamaan lapsen viereensä nukkumaan, pinnasänkyä ei tarvita lainkaan ensimmäisten kuukausien aikana, ja erillinen pienen vauvan sänky voi jäädä täysin turhaksi (lisäksi äitiyspakkauksen laatikko käy hyvin ensisängyksi).

Meille käytettyjen vaatteiden ja tarvikkeiden hankinta oli helppoa, sillä vauvauutisen julkaisun jälkeen niitä tarjottiin auliisti eri puolilta ystäviltä ja tuttavilta. Saimme käytännössä valita parhaat päältä, ilmaiseksi tai sopuhintaan. Jos tilanne ei ole näin onnekas, kannattaa hyödyntää kierrätyskeskuksia, kirpputoreja ja nettipalveluita (Huuto.net, Kuinoma, Netcycler yms.). Uutena olemme hankkineet tähän asti oikeastaan vain kantorepun, jolle tuli niin äkillinen tarve, että oli helpointa kävellä suoraan kauppaan ostamaan se.

Lopuksi

Vanhemmuus on henkilökohtainen ja herkkä aihe, jossa harvoin on ainoita oikeita vastauksia. Kuten kaikessa elämässä, pitää muistaa etteivät asiat ole mustavalkoisia, eikä niihin kannata suhtautua kohtuuttoman jyrkästi. En yritä itse esittää täydellistä enkä halua syyllistää ketään omista valinnoistaan. Jokainen perhe löytää omat tapansa. Mutta ympäristökuorman keventämiseenhän kannattaa aina pyrkiä - esimerkiksi jo yksikin kestovaippa päivässä vähentää kaatopaikalle meneviä vaippoja 365 kpl vuodessa. Pienetkin teot auttavat, kun kyse on lopulta siitä, missä kunnossa jätämme maailman näille omille lapsillemme.