Tänä kesänä olen katsellut perhosia aivan uusin silmin. Vastahankittu mainio määritysopas Päiväperhoset Suomen luonnossa on avannut oven päiväperhosten tunnistamiseen, vaikka ennen pidin sitä melko vaikeana (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta).
Lajintunnistus on jännä juttu. On ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, mikä tienpenkalla kukkivan kasvin tai metsässä pyrähtävän linnun nimi on. Minä kuuluun siihen vastapäiseen porukkaan, jolle elämys on täydellinen vasta kun laji on tunnistettu. En todellakaan kanna monen kilon määrityskirjallisuutta mukanani aina ja kaikkialla, mutta esimerkiksi oman mökkirannan kasveja on hauska määrittää ja oppia tuntemaan nimeltä.
Pisimpään olen harrastanut lintuja. Niistä lasken jopa pisteitä, ainakin eliksiä eli elämänpinnoja (= montako lajia olen elämäni aikana nähnyt). Muita ryhmiä tunnen enemmän tai vähemmän keskinkertaisesti, eikä yksittäinen ihminen voikaan olla asiantuntija kaikilla aloilla - edes täällä pohjoisessa Suomessa, jossa lajimäärät ovat sentään suhteellisen pienet. Kuitenkin esimerkiksi erilaisia hyönteisiä on Suomessakin kymmeniä tuhansia lajeja, ja uusia löytyy jatkuvasti. Joitain toisia ryhmiä on tutkittu niin vähän, ettei suurinta osaa lajeista luultavasti edes tunneta (esimerkiksi mikroskooppiset sienet).
Lajintunnistus on hauska harrastus, josta on hyötyäkin esimerkiksi sienimetsässä. Aloittelevalle harrastajalle hahmottelin tähän omien kokemusteni pohjalta muutamia vinkkejä alkuun pääsemiseksi. Toivottavasti niistä olisi jollekin iloa!
1. Keskity johonkin. Ala harrastaa vaikka lintuja, päiväperhosia, sieniä tai kukkia, oman kiinnostuksesi mukaan. Tai tee rajaus omaan pihaasi, ja yritä tunnistaa sieltä yleisimmät kasvit ja eläimet. Näin opeteltavaa ei ole liikaa yhdellä kertaa. Jonkin ajan kuluttua voit vaihtaa tai laajentaa ryhmää, niin tuntemus monipuolistuu.
2. Hanki laadukasta kirjallisuutta. Suomessa on julkaistu paljon luontokirjoja, mutta kannattaa opetella erottamaan jyvät akanoista. Esimerkiksi englantilainen lintukirja ei ole paras valinta Suomen lintujen opetteluun. Kysele vinkkejä muilta harrastajilta.
3. Opettele tekemään havaintoja. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta oikeiden asioiden katsominen vaatii hieman harjoitusta. Esimerkiksi kasviharrastajan kannattaa kiinnittää huomiota paitsi kukan väriin, myös lehtiasentoon, kasvutapaan jne. Lintuharrastajalle pelkkä siipijuova tai pään profiili saattaa kertoa lajin, vaikkei linnun väreistä olisi nähty vilaustakaan. Opettele harrastamasi ryhmän kirjoissa käytetty termistö ja esim. ruumiinosien nimitykset. Opettele myös hahmottamaan, mitä harrastamassasi ryhmässä tarkoittaa esimerkiksi "suuri" tai "pieni" jne.
4. Hahmota kokonaisuus. Lueskele määrityskirjaasi ja tutki, minkälaisiin suurempiin ryhmiin lajit jakautuvat. Mikä tahansa laji on paljon helpompi löytää kirjasta, jos osaat sanoa, mihin ryhmään se kuuluu. Kun tunnet ryhmät, lajien nimet eivät ole irrallista silpputietoa, vaan asettuvat osaksi kokonaisuutta, joka on helpompi hallita. Joskus myös ryhmän tunnistaminen riittää - esimerkiksi kovakuoriaisia on niin paljon, että ainakin minä olen tyytyväinen, jos osaan määrittää ne edes heimolleen.
5. Kertaus on opintojen äiti! Perusta havaintovihko (paperinen tai sähköinen) jonne kirjattuihin havaintoihin on helppo palata. Liiku luonnossa, havainnoi, tutki kirjoja, määritä. Hyödynnä muita alan harrastajia, esimerkiksi järjestetyillä retkillä. Älä stressaa, vaan pidä hauskaa ja nauti luonnosta. Harjoitus tekee mestarin.
Kaikkea ei siis voi eikä tarvitsekaan osata. Lajintunnistus onkin siitä hauska harrastus, että siinä voi kehittyä jatkuvasti. Vain yhtä ryhmääkin harrastava löytää aina uutta opittavaa, sillä luonto on monimuotoinen, eivätkä lajirajat ole aina selviä (koko lajikäsitehän on oikeastaan vain ihmisen luomus, siitä ehkä lisää myöhemmin). Luonnosta voi hyvin nauttia ilman lajien nimiä, mutta hyvä lajintuntemus on edellytys kunnollisten havaintojen tekemiseen luonnon tilasta ja muutoksista. Tavalliset harrastajat ovat tutkijoiden ohella tärkeitä, sillä ilman harrastajia suurien tietomäärien kerääminen olisi mahdotonta. Luonnontuntemusta harrastamalla voi siis paitsi pitää hauskaa, myös pelastaa palan maailmaa. Kliseistä, mutta totta :-)
P.S. Kommentit ovat erittäin tervetulleita, kuten aina. Kerro omat lajintuntemusvinkkisi!
27.7.2006
13.7.2006
Osta elämä
Tervetuloa kotiin Emilia-vauva!***
Emilia-vauva tuntuu oikealta, koska se on valmistettu luonnonmukaisesti. Luonnollisuutta lisäävät myös täydelliset yksityiskohdat kuten ihopoimut, haituvaiset hiukset ja kauniit ripset.
Koko
Emilia-vauva on 56 cm pitkä. Aivan kuten vauvan pitääkin!
Hinta
149,85 euroa jaettuna kolmeen osamaksuerään á 49,95 euroa. (Toimituskulut eivät sisälly hintaan.)
Toimitus
Postiennakolla yhdessä ensimmäisen osamaksuerän kanssa. Kaksi seuraavaa erää maksetaan erillisellä laskulla.
Vuoden palautusoikeus
Palautusaika lasketaan laskun päivämäärästä. Tuote palautettava alkuperäisessä kunnossa.
Lisätarvikkeita
Saat lisäksi ihanan pehmeän huovan ja soman neulotun kaksiosaisen potkupuvun sekä nimikoidun rannekkeen -veloituksetta!
Tilaa jo tänään!
Tätä tekstiä on muokattu, mutta ei kovinkaan paljon. Alkuperäinen on julkaistu mainoksena laajalevikkisessä aikakauslehdessä. Alkuperäisessä muodossaan teksti mainosti nukkea, joka "sekä näyttää että tuntuu oikealta vauvalta". Olenko ainoa, joka on hieman järkyttynyt?
En kykene keksimään, kenelle mainos on suunnattu. Ei ainakaan lapsille, sillä ilmoituksen kuvassa aikuinen nainen pitelee "vauvaa". Aikuisilla kyllä saattaisi olla varaa maksaa 150 euroa luksus-mallisesta lelusta, mutta kuka aikuinen haluaisi ostaa elävältä vauvalta tuntuvan nuken??
Toivottavasti emme koskaan tule elämään sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ylläoleva mukailtu "mainos" julkaistaisiin. Oikeita vauvoja ei (toistaiseksi?) voi ostaa postimyynnistä, mutta ilmeisesti tekotodellisuus vetoaa kuluttajiin. Onhan jo tekonurmea, muovisia joulukuusia, sähkötakkoja (tulen kuva heiluu näytössä ja ääninauha soittaa rätinää) ja virtuaalilemmikeitä. Kehittyneimmät virtuaalilemmikit jopa "kuolevat", jos ne jättää hoitamatta, mutta tilalle saa aina uuden.
Milloinkohan joku keksisi myydä sellaista vauva-nukkea, joka paitsi tuntuu oikealta, myös kakkaa, puklaa, huutaa, hymyilee, kiintyy hoitajaansa, oppii uusia asioita, leikkii ja kasvaa aikanaan isoksi? Ai niin, sehän on jo keksitty - sitä kutsutaan lapseksi.
29.6.2006
Helsinki Top 5
Ainakin Hilla ja Kesän Kaisa ovat laatineet listan mielipaikoistaan Helsingissä. Pakkohan tähän meemiin oli tarttua, vaikka rajaaminen olikin vaikeaa :)
Viikki-Vanhankaupunginlahti
Ei tarvinne selityksiä. Linnut, kasvit, meri, ruovikot, lehmät, pellot, maalaismaisema, lepakot, kapeat polut, arboretum, rantakalliot, lintutornit... Hienoa.
Elukka eli Luonnontieteellinen museo eli Eläinmuseo
Upea vanha rakennus, johon liittyy paljon tunnesiteitä. Tutustuminen alkoi lapsuuden retkillä ja jatkui biologian opiskelun merkeissä (ennen laitoksen muuttoa Viikkiin). Elukan hirvipatsasta on halattu, museon kellareissa seikkailtu ja opiskelijoiden kerhohuoneella hengailtu joskus yömyöhäänkin. Museo on nyt pitkällä remonttivapaalla, eli tällä hetkellä sitä pääsee ihailemaan vain ulkoapäin (elleivät vaneriaidat ole tiellä), mutta toivottavasti se aikanaan avataan entistä ehompana.
Kasvis eli Kaisaniemen Kasvitieteellinen puutarha
Toinen biologille rakas paikka, mutta ihastuttanee muitakin. Paratiisi keskellä kaupunkia. Ulkopuutarha on kauneimmillaan kesällä kukka-aikaan, mutta kasvihuoneiden tropiikissa on erityisen ihanaa käväistä keskellä pimeintä talvea. Lempikasvejani siellä ovat ginkgo eli neidonhiuspuu (elävä fossiili), kaakaopuu (suklaa tulee sieltä!) ja welwitschia eli ikilehti (elää tuhansia vuosia). Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy ja se on hyvä levähdyspaikka myös monenlaisten lintujen mielestä.
Ruohonjuuri & Luontokauppa
Kaksi kauppaa, jotka voisin ostaa tyhjiksi. Ruohonjuuresta löytää lähes minkä tahansa elintarvikkeen luomuna, lähellä tuotettuna ja/tai reiluna kauppana, ja lisäksi paljon muuta käyttötavaraa, kuten pesuaineita. Kauppa sijaitsi ennen Makasiineilla, mutta löysi uuden, mielestäni hyvän paikan Kampin aukion laidalta. Luontokauppakin on muuttanut Töölöstä Kamppiin, Simonkentän talon alakertaan. Siellä myydään Suomen luonnonsuojeluliiton norppa-logolla varustettuja luontoaiheisia vaatteita ja paperitavaraa, ja lisäksi mm. retkeilyvarusteita, pesuaineita, kodintekstiilejä ja kirjoja. Näissä kaupoissa käyn usein vain ihastelemassa!
Kauppatori
Kesän viettoon kaupungissa kuuluvat ehdottomasti Kauppatorilta ostetut herneet (litrakaupalla!). Kauniina toripäivänä tunnelma on hieno, vaikka tungoksessa onkin muistettava varoa turistien perässä juoksevia taskuvarkaita sekä uhkarohkeita lokkeja. Myönnän myös roskanneeni Kolera-allasta sylkemällä sinne lukuisia kirsikankiviä rantaportailla istuen...
Helmiä Helsingin ympäristössä:
Mustavuori. Ihana luontokohde. Jos et ole vielä käynyt, tee se nyt. Parhaimmillaan keväällä vuokkojen kukkiessa.
Tiedekeskus Heureka. Täällä on oltava avaamishetkestä sulkemisaikaan.
Laajalahti ja Suomenoja. Pääkaupunkiseudun kaksi parasta lintupaikkaa Viikin ohella.
Viikki-Vanhankaupunginlahti
Ei tarvinne selityksiä. Linnut, kasvit, meri, ruovikot, lehmät, pellot, maalaismaisema, lepakot, kapeat polut, arboretum, rantakalliot, lintutornit... Hienoa.
Elukka eli Luonnontieteellinen museo eli Eläinmuseo
Upea vanha rakennus, johon liittyy paljon tunnesiteitä. Tutustuminen alkoi lapsuuden retkillä ja jatkui biologian opiskelun merkeissä (ennen laitoksen muuttoa Viikkiin). Elukan hirvipatsasta on halattu, museon kellareissa seikkailtu ja opiskelijoiden kerhohuoneella hengailtu joskus yömyöhäänkin. Museo on nyt pitkällä remonttivapaalla, eli tällä hetkellä sitä pääsee ihailemaan vain ulkoapäin (elleivät vaneriaidat ole tiellä), mutta toivottavasti se aikanaan avataan entistä ehompana.
Kasvis eli Kaisaniemen Kasvitieteellinen puutarha
Toinen biologille rakas paikka, mutta ihastuttanee muitakin. Paratiisi keskellä kaupunkia. Ulkopuutarha on kauneimmillaan kesällä kukka-aikaan, mutta kasvihuoneiden tropiikissa on erityisen ihanaa käväistä keskellä pimeintä talvea. Lempikasvejani siellä ovat ginkgo eli neidonhiuspuu (elävä fossiili), kaakaopuu (suklaa tulee sieltä!) ja welwitschia eli ikilehti (elää tuhansia vuosia). Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy ja se on hyvä levähdyspaikka myös monenlaisten lintujen mielestä.
Ruohonjuuri & Luontokauppa
Kaksi kauppaa, jotka voisin ostaa tyhjiksi. Ruohonjuuresta löytää lähes minkä tahansa elintarvikkeen luomuna, lähellä tuotettuna ja/tai reiluna kauppana, ja lisäksi paljon muuta käyttötavaraa, kuten pesuaineita. Kauppa sijaitsi ennen Makasiineilla, mutta löysi uuden, mielestäni hyvän paikan Kampin aukion laidalta. Luontokauppakin on muuttanut Töölöstä Kamppiin, Simonkentän talon alakertaan. Siellä myydään Suomen luonnonsuojeluliiton norppa-logolla varustettuja luontoaiheisia vaatteita ja paperitavaraa, ja lisäksi mm. retkeilyvarusteita, pesuaineita, kodintekstiilejä ja kirjoja. Näissä kaupoissa käyn usein vain ihastelemassa!
Kauppatori
Kesän viettoon kaupungissa kuuluvat ehdottomasti Kauppatorilta ostetut herneet (litrakaupalla!). Kauniina toripäivänä tunnelma on hieno, vaikka tungoksessa onkin muistettava varoa turistien perässä juoksevia taskuvarkaita sekä uhkarohkeita lokkeja. Myönnän myös roskanneeni Kolera-allasta sylkemällä sinne lukuisia kirsikankiviä rantaportailla istuen...
Helmiä Helsingin ympäristössä:
Mustavuori. Ihana luontokohde. Jos et ole vielä käynyt, tee se nyt. Parhaimmillaan keväällä vuokkojen kukkiessa.
Tiedekeskus Heureka. Täällä on oltava avaamishetkestä sulkemisaikaan.
Laajalahti ja Suomenoja. Pääkaupunkiseudun kaksi parasta lintupaikkaa Viikin ohella.
13.6.2006
Reilua jalkapalloa?
Posti toi jokin aika sitten Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen lehden (Työmaana maailma 2006), jossa oli monta artikkelia urheiluvälineiden, etenkin jalkapallojen valmistuksesta. Kuinka moni jalkapalloa potkiva tai lasta harjoituksiin vievä tietää, missä oloissa Suomessakin myytävät pallot on tehty?
Neljä viidestä (80 %) maailmanmarkkinoiden jalkapallosta tulee Pakistanista, ja lopuistakin valtaosa muista kehitysmaista. Jalkapallo koostuu 32 palasta, jotka ommellaan yhteen käsityönä - yksi pallo vaatii noin 700 ommelta. Osaava ompelija ehtii päivässä saada valmiiksi 3-5 palloa, ja koska palkkaa saa valmiiden pallojen, eikä käytetyn ajan mukaan, työpäivät ovat usein yli kymmentuntisia. Silti tavanomainen palkka (noin 26 senttiä päivässä) on liian pieni kunnolliseen toimeentuloon.
Vuosina 1995-1997 maailmalla kohistiin lapsityövoiman käytöstä jalkapallojen (ja muiden urheiluvälineiden) valmistuksessa. Tätä ongelmaa poistamaan syntyi nk. Atlantan sopimus, mutta monien kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen mielestä sopimus on aivan liian suppea, ja palloja tehdään edelleen kohtuuttomissa oloissa. Palkat, työympäristö, yhdistymisvapaus ja terveydenhuolto ovat monesti retuperällä. Ja sopimuksesta huolimatta lapsityövoiman käyttö jatkuu. Joidenkin selvitysten mukaan Intiassa edelleen tuhansia jopa vain 5-12-vuotiaita lapsia ompelee meille jalkapalloja.
Eräs vastaus näihin ongelmiin on reilun kaupan jalkapallo. Tiedättehän reilun kaupan banaanit ja muut elintarvikkeet? Ideana reilussa kaupassa on taata kohtuullinen korvaus työn tekijälle, oli se sitten banaaninviljelyä tai jalkapallon ompelua. Reilusta jalkapallosta ompelija saa jopa 75 % suuremman palkan kuin tavallisesta, ja lisäksi työyhteisölle maksetaan reilun kaupan lisää, jonka voi käyttää esimerkiksi työpaikan olosuhteiden parantamiseen. Järjestelmä takaa myös yhdistymisvapauden, turvalliset työolot, terveydenhuoltopalvelut ja sen, ettei tuotannossa käytetä lapsityövoimaa.
Reilun kaupan jalkapalloja on ollut saatavilla Euroopassa jo useita vuosia, Suomesta niitä myydään ainakin maailmankaupoissa. Pallot eivät ole kalliimpia kuin tavalliset, sillä merkkituotteiden hinnassa on paljon "ilmaa" (tavallisen jalkapallon hinnasta vain noin puoli prosenttia menee ompelijan palkkaan). Tänä keväänä on käynnistetty myös kampanja reilujen jalkapallojen saamiseksi julkisuuteen ja käyttöön Suomen jalkapalloseuroissa.
Reilun kaupan jalkapalloja yritettiin saada käyttöön myös juuri alkaneissa MM-kisoissa Saksassa, mutta FIFA valitsi toimittajaksi Adidas-Salomonin ja perusteli päätöstään mm. sillä, ettei reilun kaupan merkki ulkonäkönsä vuoksi sovi FIFA:n viralliseen palloon...
Neljä viidestä (80 %) maailmanmarkkinoiden jalkapallosta tulee Pakistanista, ja lopuistakin valtaosa muista kehitysmaista. Jalkapallo koostuu 32 palasta, jotka ommellaan yhteen käsityönä - yksi pallo vaatii noin 700 ommelta. Osaava ompelija ehtii päivässä saada valmiiksi 3-5 palloa, ja koska palkkaa saa valmiiden pallojen, eikä käytetyn ajan mukaan, työpäivät ovat usein yli kymmentuntisia. Silti tavanomainen palkka (noin 26 senttiä päivässä) on liian pieni kunnolliseen toimeentuloon.
Vuosina 1995-1997 maailmalla kohistiin lapsityövoiman käytöstä jalkapallojen (ja muiden urheiluvälineiden) valmistuksessa. Tätä ongelmaa poistamaan syntyi nk. Atlantan sopimus, mutta monien kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen mielestä sopimus on aivan liian suppea, ja palloja tehdään edelleen kohtuuttomissa oloissa. Palkat, työympäristö, yhdistymisvapaus ja terveydenhuolto ovat monesti retuperällä. Ja sopimuksesta huolimatta lapsityövoiman käyttö jatkuu. Joidenkin selvitysten mukaan Intiassa edelleen tuhansia jopa vain 5-12-vuotiaita lapsia ompelee meille jalkapalloja.
Eräs vastaus näihin ongelmiin on reilun kaupan jalkapallo. Tiedättehän reilun kaupan banaanit ja muut elintarvikkeet? Ideana reilussa kaupassa on taata kohtuullinen korvaus työn tekijälle, oli se sitten banaaninviljelyä tai jalkapallon ompelua. Reilusta jalkapallosta ompelija saa jopa 75 % suuremman palkan kuin tavallisesta, ja lisäksi työyhteisölle maksetaan reilun kaupan lisää, jonka voi käyttää esimerkiksi työpaikan olosuhteiden parantamiseen. Järjestelmä takaa myös yhdistymisvapauden, turvalliset työolot, terveydenhuoltopalvelut ja sen, ettei tuotannossa käytetä lapsityövoimaa.
Reilun kaupan jalkapalloja on ollut saatavilla Euroopassa jo useita vuosia, Suomesta niitä myydään ainakin maailmankaupoissa. Pallot eivät ole kalliimpia kuin tavalliset, sillä merkkituotteiden hinnassa on paljon "ilmaa" (tavallisen jalkapallon hinnasta vain noin puoli prosenttia menee ompelijan palkkaan). Tänä keväänä on käynnistetty myös kampanja reilujen jalkapallojen saamiseksi julkisuuteen ja käyttöön Suomen jalkapalloseuroissa.
Reilun kaupan jalkapalloja yritettiin saada käyttöön myös juuri alkaneissa MM-kisoissa Saksassa, mutta FIFA valitsi toimittajaksi Adidas-Salomonin ja perusteli päätöstään mm. sillä, ettei reilun kaupan merkki ulkonäkönsä vuoksi sovi FIFA:n viralliseen palloon...
30.5.2006
Täyttä roskaa
Helsingin Sanomain verkkoliite uutisoi 28.5. kaupunkilaisten roskaamisvimmasta. Rakennusviraston edustajan mukaan roskan määrä lisääntyy niin nopeasti, ettei roskisten määrä pysy perässä. Yleisimpiä roskia ovat jutun mukaan olutpahvit, ruokapakkaukset (kuten pitsalaatikot), muovipussit, lasinsirut ja ilmaisjakelulehdet.
Roskia voi päätyä maahan viattomistakin syistä: karkkipaperi putoaa taskusta tai linnut käyvät penkomassa roskiksia. Silti vähän ihmettelen roskaamista - mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka jättää vaikkapa eväsretken roskansa niille sijoilleen? Ollaanko liian humalassa että roskien poisvieminen tulisi edes mieleen? Eikö vaan välitetä koko asiasta ("ei ole minun ongelmani")? Vai oikeutetaanko käytös peräti sillä ajatuksella, että "kyllähän ne joku siitä pois kerää, pitäähän silläkin töitä olla"?
Uutisen synnyttämässä keskustelussa on selvästi havaittavissa kaksi mielipidettä: toisten mielestä roskaajat ovat laiskoja, itsekkäitä ja piittaamattomia, ja toisten mielestä syy on kaupungin itsensä, kun roskiksia on liian vähän, ne ovat liian pieniä ja ne tyhjennetään liian harvoin. Vaikea sanoa, kumpi on enemmän oikeassa, mutta kyllä itsekin olen huomannut, että välillä on vaikea löytää roskista, vaikka etsisi. Ja kun sellaisen löytää, se yllättävän usein on tupaten täynnä, pieni kun on.
Tässä tilanteessa voisi soveltaa kansallispuistoista tuttua ajatusta: "kaiken minkä jaksat kantaa tänne, jaksat kantaa poiskin". Eli roskiksi muuttuneet pakkaukset voisi hyvin viedä vaikka kotiin asti, kun on ne kerran sieltä jaksanut tuodakin. Joskus vain roskista haluaisi päästä eroon mahdollisimman pian esimerkiksi niiden likaisuuden takia - esim. banaaninkuorta on ikävä laittaa takaisin reppuun, jos ei huomannut ottaa mitään roskapussia mukaan. Voin hyvin kuvitella, että etsittyään vähän aikaa turhaan roskista banaaninkuori kädessään hyvää tarkoittanut ihminen turhautuu ja viskaa sen maahan ("siivotkoot kun eivät kerran viitsi roskista laittaa").
En tosin jaksa uskoa, että pelkästään roskiksia lisäämällä ongelma ratkeaisi. En myöskään usko, että sanktioiden koventaminen auttaisi paljoakaan, sillä yllä mainitussa keskustelussa esitettiin hyvä kommentti: järjestyssääntöhän kieltää jo mm. roskaamisen ja julkijuopottelun, mutta mitä iloa on laeista, jos niitä saa rikkoa ihan poliisin nenän alla? Joku ehdotti jo työttömien kouluttamista valvontaan provisiopalkalla (=osuus saaduista sakkorahoista), mutta ajatuksen älyttömyyttä ei tarvinne tässä perustella.
Voisin kannattaa keskustelussakin pariin kertaan esiintynyttä ehdotusta: lakataan siivoamasta kaupunkilaisten roskia joksikin aikaa! Ainakin jossain tietyssä puistossa voisi hyvin tehdä "tutkimuksen" siitä, miten paljon roskaa ihmiset sinne tuottavat tietyssä ajassa. Puistossa voisi olla kylttejä (myös turisteille), jotka paitsi selittävät, miksi puisto on roskainen, myös vetoavat kaupunkilaisiin: "Jättämällä tämä puisto siivoamatta säästämme helsinkiläisten verorahoja 10 000 euroa, jotka lahjoitamme vanhustenhuoltoon. Viethän roskasi roskikseen." Luulisi viestin menevän perille.
P.S. Katso myös: Roska päivässä -liike
Roskia voi päätyä maahan viattomistakin syistä: karkkipaperi putoaa taskusta tai linnut käyvät penkomassa roskiksia. Silti vähän ihmettelen roskaamista - mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka jättää vaikkapa eväsretken roskansa niille sijoilleen? Ollaanko liian humalassa että roskien poisvieminen tulisi edes mieleen? Eikö vaan välitetä koko asiasta ("ei ole minun ongelmani")? Vai oikeutetaanko käytös peräti sillä ajatuksella, että "kyllähän ne joku siitä pois kerää, pitäähän silläkin töitä olla"?
Uutisen synnyttämässä keskustelussa on selvästi havaittavissa kaksi mielipidettä: toisten mielestä roskaajat ovat laiskoja, itsekkäitä ja piittaamattomia, ja toisten mielestä syy on kaupungin itsensä, kun roskiksia on liian vähän, ne ovat liian pieniä ja ne tyhjennetään liian harvoin. Vaikea sanoa, kumpi on enemmän oikeassa, mutta kyllä itsekin olen huomannut, että välillä on vaikea löytää roskista, vaikka etsisi. Ja kun sellaisen löytää, se yllättävän usein on tupaten täynnä, pieni kun on.
Tässä tilanteessa voisi soveltaa kansallispuistoista tuttua ajatusta: "kaiken minkä jaksat kantaa tänne, jaksat kantaa poiskin". Eli roskiksi muuttuneet pakkaukset voisi hyvin viedä vaikka kotiin asti, kun on ne kerran sieltä jaksanut tuodakin. Joskus vain roskista haluaisi päästä eroon mahdollisimman pian esimerkiksi niiden likaisuuden takia - esim. banaaninkuorta on ikävä laittaa takaisin reppuun, jos ei huomannut ottaa mitään roskapussia mukaan. Voin hyvin kuvitella, että etsittyään vähän aikaa turhaan roskista banaaninkuori kädessään hyvää tarkoittanut ihminen turhautuu ja viskaa sen maahan ("siivotkoot kun eivät kerran viitsi roskista laittaa").
En tosin jaksa uskoa, että pelkästään roskiksia lisäämällä ongelma ratkeaisi. En myöskään usko, että sanktioiden koventaminen auttaisi paljoakaan, sillä yllä mainitussa keskustelussa esitettiin hyvä kommentti: järjestyssääntöhän kieltää jo mm. roskaamisen ja julkijuopottelun, mutta mitä iloa on laeista, jos niitä saa rikkoa ihan poliisin nenän alla? Joku ehdotti jo työttömien kouluttamista valvontaan provisiopalkalla (=osuus saaduista sakkorahoista), mutta ajatuksen älyttömyyttä ei tarvinne tässä perustella.
Voisin kannattaa keskustelussakin pariin kertaan esiintynyttä ehdotusta: lakataan siivoamasta kaupunkilaisten roskia joksikin aikaa! Ainakin jossain tietyssä puistossa voisi hyvin tehdä "tutkimuksen" siitä, miten paljon roskaa ihmiset sinne tuottavat tietyssä ajassa. Puistossa voisi olla kylttejä (myös turisteille), jotka paitsi selittävät, miksi puisto on roskainen, myös vetoavat kaupunkilaisiin: "Jättämällä tämä puisto siivoamatta säästämme helsinkiläisten verorahoja 10 000 euroa, jotka lahjoitamme vanhustenhuoltoon. Viethän roskasi roskikseen." Luulisi viestin menevän perille.
P.S. Katso myös: Roska päivässä -liike
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)