Pikavisiitti Berliiniin

Marraskuun alussa oli mahdollisuus viettää muutaman päivän ylityövapaa, ja tämän miniloman kohteeksi valikoitui Berliini - yksi Euroopan suurimpia ja kuuluisimpia kaupunkeja, josta havaitsimme tietävämme kovin vähän. Kolmessa päivässä ei toki paljon ehtinytkään, mutta yleissivistyksen taso nousi silti melkoisesti.

Säätila oli vierailun aikana syksyisen pilvinen, välillä sateinenkin, mutta kaupungin suuri "keskuspuisto" Tiergarten oli auringonvalon puutteesta huolimatta erittäin kaunis. Odotetusti puusto koostui lähinnä lehtipuista, joilla kaikilla oli yllään loisteliaat ruskavärit. Alemmissa kasvillisuuskerroksissa vuorottelivat mm. marjakuuset, maanmyötäiset muratit ja muutamat vielä vihreät ruohovartiset kasvit. Kiipeilevien murattien ohella puissa kasvoi eksoottisia misteleitä. Lintuja ei paljon näkynyt, mutta riemua riitti kahdesta pähkinänakkelista ja viidestä mandariinisorsasta!

Kiinnostava ja komea puu on pyökki, jota Suomesta löytää vain  kasvitieteellisistä puutarhoista ja arboretumeista, mutta joka Keski-Euroopassa on paikoin yhtä yleinen peruslaji kuin meillä koivu. Moni muistanee tarinat Hyppelihiirestä Myökki-Pyökki-metsässä?

Marraskuu ei ole parasta luontomatkailuaikaa, joten suuremman osan ajasta katselimme kaupunkia. Berliini on suuri ja monimuotoinen, ja yhden selkeän keskustan puutteessa kaupungista oli vähän vaikea saada otetta. Välillä maisema muistutti kanavineen erehdyttävästi Amsterdamia!

Monimuotoisuus ja pitkä historia näkyy mm. eri ikäisten rakennusten sopuisana(?) sekamelskana. Omaan silmääni tämä parivaljakko pisti turhankin räikeästi.

Museoita Berliinissä on vaikka muille jakaa. Käytimme rajallista aikaa muutamaan niistä, joista kuvassa "Topographie des Terrors" - säilyneen muurin pätkän kylkeen koottu, katettu ulkoilmanäyttely, joka käy läpi Saksan koko 1900-luvun poliittisen historian. Näyttely oli hyvin koottu, selkeä, informatiivinen ja kiinnostava, vaikkakin pitkä ja väistämättä synkkä.

Vieraissa maissa on hauskaa käydä paitsi museoissa, myös kaupoissa. Erityisesti ruokakaupan hyllyjen tutkiminen on jännittävää ja antaa hieman tuntumaa paikalliseen kulttuuriin. Suomestakin saa Mozart-kuulia, mutta kuvassa näkyvä, Mozart-kuulista johdettujen tuotteiden täyttämä hylly oli varsin mykistävä. Herkkuosastoille oli tyypillistä myös muiden marsipaanituotteiden runsas valikoima, mutta onneksi myös suklaahyllyt olivat laajoja ja sisälsivät paljon myös marsipaanivapaita tuotteita.

Viimeinen matkapäivä alkoi eniten odotetusta kohteesta, Berliinin luonnontieteellisestä museosta. Paikka sai hieman ristiriitaisen arvosanan, sillä se oli samaan aikaan sekä laaja ja kiinnostava, että vanhanaikainen ja jopa hieman nuhjuinen. Näyttelyiden taso vaihteli kovasti. Paras osa oli ensimmäinen suuri halli, jossa on näytillä ei yhtä, vaan useita valtavia dinosaurusten luurankoja - mm. jopa 30 m pitkä Diplodocus ja jopa 9 m korkeuteen yltävä Brachiosaurus. Arvokkaimpiin kohteisiin kuuluu alkuperäinen Archaeoptreryx-fossiili.

Museossa oli kyllä paljon mielenkiintoista nähtävää, ja osin hienoa, nykyaikaista näyttelytekniikkaa, mutta yhtä paljon myös vanhanaikaista, "eläimiä vitriinissä" -osastoa. Jopa dioraamoja, joissa täytettyjä eläimiä esitellään luonnollisissa elinympäristöissään, oli vain kolme (tosin erittäin suuria). Kuvassa kuitenkin hauska kytkös aiemmin Harvardin luonnontieteellisessä museossa näkemäämme näyttelyyn - täällä oli samanlaisia, uskomattoman taidokkaita vanhoja lasimalleja, mutta tällä kertaa ne esittivät kasvien sijasta polttiaiseläimiä (polyyppejä, meduusoita yms).

Loppukevennyksenä kuva "Topographie des Terrors" -näyttelyn vieressä olevasta suuresta ilmapallosta, jonka varassa pääsee nousemaan ylös maisemia ihailemaan. Jouduimme taistelemaan alueen tunnelmaan täysin sopimatonta kikatuskohtausta vastaan luettuamme ilmailuvälineen rekisteritunnuksen :-)

P.S. Kuten aiemminkin on käynyt, blogin syntymäpäivä jäi huomaamatta lokakuussa. Paljon onnea viisivuotiaalle!

Pilvibongausta

Vaikka olen jo pitkään voinut sanoa harrastavani luontoa, ja olen kiinnostunut kaikista luonnonilmiöistä, Pihka-merkin tehtävät ovat kannustaneet tutustumaan moniin sellaisiinkin asioihin, joihin ei tähän asti ole tullut tartuttua.

Pilvityypit ovat yksi aihe, johon olen jo pitkään halunnut perehtyä, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Pihkan Pilvibongaus-tehtävä takaraivossa olen kuitenkin kerännyt muun retkeilyn ohessa pientä erilaisten pilvikuvien kokoelmaa. Nyt yritän löytää osalle kuvaamistani pilvistä nimet. (Apuna ovat tehtävän Lisätietoja-laatikossa mainittu tutki.org:in pilvikuvasto sekä kotoa löytynyt kirja Burroughs ym.: Ihmeellinen luonto: Sää.) Teen tätä ensimmäistä kertaa, joten otan mieluusti vastaan korjauksia ja vinkkejä.

Alkuun perusteita. Pilvet jaetaan alapilviin, keskipilviin ja yläpilviin. En ole hyvä arvioimaan korkeuksia, mutta pilvestä kyllä saa melko helposti tuntuman siitä, roikkuuko se matalalla vai leijaileeko korkealla taivaalla. Pilvityypeillä on tieteelliset ja suomenkieliset nimet (kuten eliöilläkin). Strato/stratus viittaa kerroksellisuuteen, alkuosana ilmeisesti myös mataliin korkeuksiin, cumulo/cumulus kumpuiluun, alto keskikorkeuksiin, cirro/cirrus yläpilviin ja nimbo/nimbus sadepilviin. Näiden sanojen yhdistelmillä on määritelty ja nimetty kymmenen peruspilvityyppiä. Tarkempia alatyyppejä on paljon enemmän, mutta aloittelijan kannattaa keskittyä päätyyppeihin, kuten tehtävässäkin mainitaan.

Stratocumulus eli kumpukerrospilvi. Kuvattu Asikkalassa 13.6.2010

Tällainen epämääräinen, mutta peittävä ja varsin matalalla roikkuva pilvimassa vaikuttaa yleiseltä pilvityypiltä. Kuvauksen kohdat "kerrosmainen, suurista pehmeistä pilvilaikuista koostuva matto", "pilvet ovat harmaita tai valkeahkoja, pilvissä on aina selvästi tummia ja vaaleita osia" ja "joskus tumma ja uhkaavan näköinen" vastaavat minusta hyvin kuvaa. Tämä voisi siis olla stratocumulus eli kumpukerrospilvi. Se kuulemma ei yleensä sada, vaikka voi näyttää tummalta. Luulisin kuitenkin, että siitä voi kehittyä nimbostratus eli sadepilvi.

Cumulus eli kumpupilvi. Kuvattu Espossa 6.5.2010

Seuraava pilvi on helppo tunnistaa. "Muodoltaan kumpumainen, valkea hattara" on selvästi cumulus eli kumpupilvi. Kumpupilvet ovat alapilviä ja liittyvät yleensä kauniiseen säähän. Kuitenkin jos kumpupilvi alkaa kasvaa korkeutta, siitä voi kehittyä sadekuuro, joskus voimakaskin ukkonen. Erittäin korkea, yläosastaan levinnyt ns. alasinpilvi on komea rajuilman enne.

Cumulonimbus eli kuuropilvi. Kuvattu Espoossa 13.3.2010

Tämän pilven nimestä olen hyvin epävarma, mutta koska siinä näkyy kumpumaisia piirteitä ja alareunassa sadetta, epäilen sen olevan äsken mainittu kuuropilvi eli cumulonimbus. Viisaammat korjatkoon, jos veikkaus meni metsään.

Altostratus eli verhopilvi. Kuvattu Helsingissä 14.3.2010

Myös tämän pilven nimeäminen on minulle vaikeaa. Kuvaukset "tasaisen harmaa pilvikerros" ja "ei laikkuista rakennetta" (vaikka tuossa onkin reikä, josta valonsäteet tulevat esiin) sekä se, että pilvi ei näytä minusta olevan erityisen matalalla vaan pikemmin keskikorkeuksilla, viittaavat mielestäni altostratukseen eli verhopilveen. Mutta voin olla väärässäkin.

Altocumulus eli hahtuvapilvi. Kuvattu Asikkalassa 1.8.2010

Tässä kuvassa on yksi lempipilvistäni. Hauskan näköiset, keskikorkeuksilla leijailevat palloset lienevät altocumuluksen eli hahtuvapilven yksi esiintymismuoto. "Pilvi on usein valkeista tai harmaista pienistä laikuista, kokkareista tai nauhoista koostuva ohut lautta. Monesti pilvissä on aaltomaisia kuvioita". Kuulemma niitä on "monesti kylmän rintaman edellä ja kesäisin ne enteilevät ukkosta jos päivä on lämmin ja kostea."

Cirrostratus eli harsopilvi sekä nimeämätön pilvityyppi. Kuvattu Espoossa 18.6.2008

Tämä kuva on hieman vanhempi, mutta otin sen mukaan koska siinä on selvästi kaksi eri pilvityyppiä päällekäin. Ylempi osoittaa selvästi cirrus-yläpilvien piirteitä, mutta on enimmäkseen peittävän ja tasaisen näköinen. Kyseessä voisi siis olla cirrostratus eli harsopilvi. Alemmista nokareista en kuitenkaan osaa sanoa. Voisivatko ne olla hieman oudon muotoisia cumuluksia? Tehtaan piipun tuottamat hattarat eivät myöskään ole poissuljettu vaihtoehto, mutta puhtaan valkoinen väri ei tunnu sopivan siihen.

Cirrus eli untuvapilvi. Kuvattu Lemlandissa 16.6.2010

Viimeisessä "lajikuvassa" komeilee kaunis cirrus eli untuvapilvi. Sen sanotaan olevan "joskus höyhentä muistuttava, kuituinen kauniin ilman pilvi. Se muodostuu jääkiteistä." Se voi olla myös "pilven toisesta päästä lähtevää, tuulesta venynyttä sadetta".

Cirrus-pilven alatyyppi on minulle ennestään tuttu jalaspilvi (cirrus uncinus, toisesta päästä ylöstaipunut cirrus-nauha), joiden meillä sanottiin ennustavan sadetta. Sää-kirjan mukaan ne "liittyvät usein säärintaman lähestymiseen. Ne ovat myös merkki korkealla puhaltavan suihkuvirtauksen läsnäolosta. Nämä pilvet eivät vaikuta välittömästi säähän maanpinnalla, mutta kansanperinne pitää niitä tuulista säätä ennustavina "tuulenkynsinä", mikä ei ole suinkaan perusteeton arvio." Toisaalta tutki.org:in mukaan "Jos cirrus-pilviä seuraa paksumpia pilviä, se voi olla merkki lämpimän rintaman lähestymisestä ja sään huononemisesta vuorokauden sisään."

Mysteeripilvi. Kuvattu Espoossa 13.3.2010

Lopuksi vielä pilvikuva, joka on mielestäni kaunis, mutta jota en osaa nimetä. Tehtävää vaikeuttaa se, että horisontin puuttuessa korkeudesta on vaikea sanoa mitään. Kerro, jos tiedät mikä pilvi on kyseessä!

--------------------------------------
Pihka-suoritukset 23.10.2010

Tehtävä: Pilvibongaus - valmis

Tähtiä saatu yhteensä: 19/20.
--------------------------------------

Lahopuututkimus

Syksyisestä metsästä näyttää sittenkin löytyvän aikalailla sieniä parin viimeisen viikon sateiden ansiosta. (Varsinkin punakärpässienillä vaikuttaa olevan hyvä vuosi.) Näkyvien sienten sijaan tämänpäiväisellä metsäretkellä tutkittiin kuitenkin lähes näkymättöminen, puuta lahottavien sienten aikaansaannoksia Pihkan Lahopuututkimus-tehtävän avulla. Ideana oli siis tarkastella kuolleita puita, niiden lahoamisen astetta ja niiltä löytyviä eliöitä.

Ensimmäinen kohde oli loivaan ylärinteeseen kaatunut koivu, jonka rungosta osa on kivien takia jäänyt ilmaan. Puu ei ole kovin paksu, ympärysmitta n. 53 cm, ja se on ilmeisesti kaatunut vasta muutama vuosi sitten, sillä sen lahoaste oli puukkotestin mukaan 2. Tulos oli hieman yllättävä, sillä rungolla kasvaa paljon kääpiä (ainakin taulakääpä Fomes fomentarius, pökkelökääpä Piptoporus betulinus ja jokin kolmas laji) , jotka ovat yleisiä lahottajasieniä. Lisäksi rungolla oli sammalia ja jäkäliä (mahdollisesti raidanisokarve Parmelia sulcata tai harmaaröyhelö Platismatia glauca).

Hieman syvemmältä metsästä löytyi jo pidempään maassa lojunut runko, jossa ei ole kuorta jäljellä. Koska paikka on kuusikkoinen ja oksat ovat tälläkin rungolla kehämäisesti sijoittuneet, määritettiin puun lajiksi kuusi. Puukkotesti antoi ruskolaho-tyyppisen lahon asteeksi 4 ja rungon tyviosa on n. kolmen metrin matkalta jo kadonnut, ilmeisesti metsätyökoneen ajettua joskus sen yli. Rungon ympärysmitta heti siitä kohtaa, kun se pystyttiin mittaamaan, on 52 cm eli puu oli kuollessaan edellistä koivua jonkin verran suurempi. Runko on suurelta osin sammalien (ainakin seinäsammal Pleurozium schreberi sekä jokin kynsisammal Dicranum sp.) ja jäkälien (mm. sormipaisukarve Hypogymnia physodes sekä jokin torvijäkälä Cladonia sp.) peittämä. Lisäksi löytyi muutamia pieniä hyönteisten tekemiä reikiä sekä pieniä sieniä, näkyvimpinä jokunen ylimenneen oloinen vinokas.

Samassa notkelmassa makaa myös kookas haapa - ympärysmittaa 113 cm - jonka tiedetään olleen kaatuneena jo vähintään kymmenen vuotta. Puu on kaatunut melko jyrkkään alarinteeseen, ja suurin osa siitä on edelleen ilmassa. Kuoresta puuttuu noin puolet ja latvuksesta ei näy enää paljoakaan, mutta runkopuu oli yllättävän kovaa ja puukko upposi vain muutaman sentin (lahoaste 3). Rungolta löytyi vähintään neljää erilaista sammalta (mm. seinä- ja kynsisammal), erilaisia kääpiä (sekä esiintyöntyviä että ns. resupinaattisia), jäkäliä (mm. haavanläiskäjäkälä Phlyctis argena) ja pieniä sieniä.

Tehtävän suorittamiseen riittäisi kolme puuta, mutta kun vauhtiin päästiin, tutkittiin myös suon reunalta löytynyt pieni mäntykelo. Sen latvus on kadonnut maahan, mutta tyveä on vielä pystyssä noin kolme metriä. Ympärysmitta on vaatimattomat 51 cm. Puu on enimmäkseen kuoreton, mutta keloille tyypillisesti puuaines ei ole pehmentynyt kovinkaan nopeasti: lahoaste 2. Tällä rungolla ei kasvanut kuin hieman jäkälää (lähinnä sormipaisukarvetta), mutta eläinten jälkiä löytyi edellisiä enemmän. Hyönteiset ovat kaivaneet sekä kohtisuoria käytäviä, joista näkyy vain reikä, että pinnan suuntaisia käytäviä kuoren alle. Tikat ovat käyneet kaivamassa esiin näitä herkkupaloja, mistä muistoina ovat muutamat hakkuujäljet. Käveli rungolla yksi pieni hämähäkkikin.

Tehtävän taustatiedoissa kuvataan lahopuun merkitystä metsässä:

Kuollut puu on erittäin tärkeä osa metsän elämää. Pystyynkin jäänyt kuollut puu kaatuu ennen pitkää ja lahoaa hitaasti takaisin luonnon kiertokulkuun. Hajotessaan lahopuu tarjoaa ravintoa ja pesäpaikkoja jopa tuhansille erilaisille eliöille! Monet lajit ovat erikoistuneet tiettyyn puulajiin ja sen tiettyyn lahoamisvaiheeseen. Lahopuut kasvattavat siis suuresti metsän biologista monimuotoisuutta.


Luonnontilaisessa metsässä jopa kolmasosa kaikesta puusta on lahopuuta. Suurin osa Suomen metsistä on kuitenkin nykyään talousmetsiä, joissa puuta kasvatetaan hyötykäyttöön. Talousmetsässä puut eivät yleensä ehdi ikääntyä ja kuolla, koska ne kaadetaan sitä ennen. Siksi lahopuun määrä metsissä on vähentynyt, ja moni lahopuusta riippuvainen eliö on uhanalaistunut.

Metsäalue, josta ylläkuvatut puut löytyivät, on sekä entistä että nykyistä talousmetsää, joten lahopuun määrä ei ollut kovin suuri. Kaatuneita ja pystyynkuolleita puita kyllä löytyi vaikeuksitta, mutta kovin paljon elintilaa niistä riippuvaisille lajeille ei näyttänyt olevan. Metsäluonnolle voi tehdä ison palveluksen, jos pystyy vaikuttamaan lahopuiden säästämiseen, esimerkiksi kannattamalla hallitun hoitamattomuuden menetelmiä kaupunkimetsissä.

------------------------------------
Pihka-suoritukset 19.9.2010

Tehtävä: Lahopuututkimus - valmis

Tähtiä saatu yhteensä: 18/20.
------------------------------------

Tunnustusta

"Pagistaan" on ensimmäisiä blogeja, joita aloin seurata blogimaailmaan lähdettyäni lähes viisi vuotta sitten, ja siitä hieno, että viihdyn siellä edelleen mainiosti. Olenkin kovin otettu ja kiitän Katia tästä tunnustuksesta! Yritän tämän johdosta vastata myös sen ohessa tulleeseen haasteeseen parhaani mukaan. Ideana on ilmeisesti tehdä seitsemän tunnustusta itsestä ja jakaa sitten tämä kuva-tunnustus eteenpäin.

Tunnustusten tekeminen tuntuu hieman vieraalta, koska olen tässä blogissa pyrkinyt keskittymään asioihin oman persoonani sijasta. Katsotaanpa.

1. Voinen tunnustaa tässä yhteydessä myös itselleni, että olen haluton asettumaan henkilönä julkisesti arvosteltavaksi. Varmaankin tämän takia aloin kirjoittaa blogiakin anonyyminä. Välillä mietin nimen julkistamista, mutta toisaalta pidän ajatuksesta, että lukija voi ajatella kirjoituksiani puhtaasti niiden itsensä kautta, ei jonkun minun nimisen henkilön tuotoksina. Vältänkin tietoisesti tuomasta blogissa esiin kovin paljon sellaista, josta henkilöyteni voisi päätellä. Olen tässä asiassa luultavasti turhankin "vainoharhainen", mutta pidän mieluusti päätösvallan itselläni. Osa tuttavista toki tietää, ja jos nyt joku muukin on onnistunut sen selvittämään, niin eipä se toisaalta kovin vaarallistakaan ole. Kunhan pidätte omana tietonanne :)
   
   
2. Pidän kirjoittamisesta ja jos en ajattele asiaa erikseen, minun on vaikea ilmaista itseäni lyhyesti - kuten näistä teksteistäkin voi huomata. Jopa sähköpostiviestini kasvavat herkästi melkoisiksi esseiksi, jos aiheessa on vähänkin pohdiskeltavaa. Haluan perustella, kuvailla ja käännellä asioita, tutkia aihetta eri kulmista - vaikka sitten vain vahvistaakseni omaa, ennalta asetettua mielipidettäni. Haluan myös riittävillä selityksillä olla varma, että lukija ymmärtää mitä tarkoitan. Turhan pitkä viesti on minusta pienempi paha kuin väärinymmärrys.
   
   
3. Pidän myös lukemisesta. Ja jos alan lukemaan jotain, minulla on vahva tarve lukea se loppuun asti, ikäänkuin olisi jotenkin väärin kirjoittajan näkemää vaivaa kohtaan olla lukematta ja antamatta tekstille mahdollisuus. Olen melko nopea lukemaan, mutta en esimerkiksi tilaa Helsingin Sanomia mm. siksi, että sen lukemiseen menisi 2-3 tuntia joka päivä. Olenkin jo pitkään tietoisesti opettanut itselleni, että jos esimerkiksi sanomalehdessä jokin juttu ei kiinnosta tai kirja paljastuu huonoksi, sitä ei ole pakko lukea (loppuun).
    
4. Ehkä kirjoittamis- ja lukemisharrastuksen ansiosta/takia olen välillä melkoinen kielipoliisi. Esimerkiksi yhdys sana virheet ja nykyään yleinen tapa oikaista monikkomuotoisen verbin yksiköön (asiat hoituvat --> asiat hoituu) ovat minusta suhteettoman raivostuttavia ilmiöitä. Puhekieltä (oikeassa yhteydessä), slangia, murteita ja muuta kielen elävyyttä vastaan minulla ei ole mitään, ja kielenkin täytyy saada kehittyä. Joistain säännöistä haluaisin kuitenkin pitää jopa vanhanaikaisen tiukasti kiinni - kunnes sääntöjä muutetaan, niitä on mielestäni lähtökohtaisesti seurattava.
   
   
5. Olen huono puhumaan, mutta rakastan kirjoittamisen ja lukemisen ohella laulamista. Kuorolaulu on maailman parhaita harrastuksia! Se sopii myös meille, jotka emme erityisesti nauti yksin esiintymisestä.
   
   
6. Rakastan luontoa ja luontoharrastusta, mutta en osaa keskittyä kunnolla mihinkään. Haluaisin osata kaiken, tunnistaa kaikki vastaantulevat eläimet, kasvit, sienet, tähdet, pilvet, ilmiöt... Haluaisin tietää niistä kaiken - niiden elintavoista, kehityshistoriasta, taksonomiasta ja muista ihmeellisyyksistä. Haluaisin osata ottaa hienoja luontokuvia. Mutta en pysty rajamaan kiinnostustani mihinkään näistä, ja lopputuloksena osaan kaikesta vähän (enemmän tai usein vähemmän), mutta mitään en kovin kunnolla.
   
   
7. Miellän itseni luonnonsuojelijaksi, mutta olen haluton perehtymään kovin syvällisesti ilmastoasioihin, kaavoitukseen, ravinnepäästöihin, jätteenpolttoon, METSO-ohjelmaan, degrowth-liikkeeseen, ydinjätteen loppusijoitukseen, ylikulutuspäivään ja palmuöljydieseliin. Haluan käyttää oman aikani iloisiin luontoasioihin, kuten lintujen tarkkailuun ja metsäkävelyihin, tällä hetkellä myös Pihka-merkkiin. Luotan tämän takia varsin paljon alan auktoriteetteihin, lähinnä järjestöihin. Jos SLL tai Greenpeace on jotain mieltä, olen usein lähtökohtaisesti samaa mieltä, jos ei joku toisin minua vakuuta. Toki perustiedot pinnalla olevista ympäristöasioista tulee omaksuttua jo yleissivistyksen ja yllämainitun lukuinnon vuoksi, eikä ihan mikä tahansa tuuba menisi sentään läpi järjestöiltäkään. Tunnen kuitenkin ympäristöjärjestömaailmaa sen verran, että luotan niiden toimintamoraaliin ja linjaan, jonka mukaan kaikki viestintä perustuu tutkittuun tietoon, eikä "tuubaa" käytännössä ole tullut vastaan.

*************

On hiukan kurjaa listata vain joitain suosikkejaan tunnustuksen saajiksi, mutta jos haaste kiinnostaa, vastaavia juttuja olisi hauska lukea vaikkapa kovasti arvostamiltani (ja vielä mahdollisesti haastamattomilta?) Ankkalapion Sallalta, Hullukaalilta, Irmalta, Kirsiltä Virrassa, sekä Leinosen Sepolta! Idean saa tietysti napata kuka tahansa, ja kuten ennenkin vastaavissa tilanteissa, koen tarpeelliseksi sanoa, että arvostan monia muitakin blogeja kuin tässä nimeltä mainittuja.

Yksilö

Viime viikolla Tiedeuutisissa ilmestynyt juttu herätti jälleen kerran miettimään yksilön määritelmää. Meillä, jotka olemme eläinkuntaan kuuluvia, tasalämpöisiä, suvullisesti lisääntyviä selkärankaisia, on taipumus ajatella meille läheisten ominaisuuksien edustavan yleistä normia, ja muun olevan poikkeuksellista. On luontevaa ajatella, että yksi ihminen, yksi varis, yksi hauki, yksi kärpänen, yksi rapu tai yksi kasteliero on yksi yksilö. Mutta mitä kauemmas kuljemme eliökunnan sukupuussa, sitä vaikeammaksi yksilön määrittely usein käy.

Eläinten kesken yksilön määrittely on melko helppoa, kuten ylläolevassa luettelossa. Kaikkein suoraviivaisinta se on suvullisesti lisääntyvillä lajeilla, joilla eri yksilöillä on myös erilainen perimä. Yksilön määritelmää ei kuitenkaan voi kytkeä perimään. Ensinnäkin eläinkunnassa esiintyy partenogeneettistä lisääntymistä, eli naaraat tuottavat jälkeläisiä omin neuvoin, ilman koiraita, jolloin poikaset ovat yleensä perimältään emonsa kopioita. Toiseksi, moni meille vieraampi eläin kykenee regeneraatioon, eli kasvattamaan uusia ruumiinosia menetettyjen tilalle siten, että molemmista paloista kasvaa uusi yksilö. Jos esimerkiksi meritähden puolittaa, molemmista puoliskoista tulee uusi meritähti. Ne ovat selvästi kaksi eri yksilöä, mutta niillä on identtinen perimä - ne ovat toistensa klooneja

Kloonaamisesta puhutaan mediassa vaikeana ja eettisesti arveluttavana touhuna, mutta monet eliöt harrastavat sitä jatkuvasti, eikä se tuota niille edes suuria vaikeuksia. Erityisen yleistä tämä on kasvikunnassa. Uutisen esimerkkinä oli haapa, joka tyypillisesti tuottaa paljon juurivesoja. Jokainen näistä voidaan ottaa irti emopuusta, ja uudelleen istutettuina ne kasvavat terveiksi emopuun klooneiksi. Sama pätee esimerkiksi rönsyjen avulla leviävään mansikkaan. Voidaan ajatella, että samanlaisesta perimästä huolimatta viimeistään emokasvista irti olevat klooni-jälkeläiset ovat eri yksilöitä. Toisenlainen tuttu esimerkki on kuitenkin valkovuokko, joka leviää maanalaisen juurakkonsa avulla laajaksi kasvustoiksi. Onko jokainen maanpinnalle pistävä valkovuokon varsi yksi yksilö, vai onko koko valkovuokkoesiintymä yksi suuri yksilö?

Vastaavia tapauksia löytyy sienistä, ja ehkä yllättäen myös eläimistä. Sienet elävät pääsääntöisesti mikroskooppisen ohuina rihmoina maassa, lahopuussa tms. alustassa, ja kasvattavat silloin tällöin meille näkyvän itiöemän lisääntymistä varten. On vaikea määritellä, missä menee yhden sieniyksilön raja. Eläimistä parhaita esimerkkejä ovat kiinteitä yhdyskuntia muodostavat korallit yms. jotka koostuvat lukuisista pienistä korallieläimistä. Jos tällaisen runkokunnan jokainen asukas on perimältään identtinen ja myös elimellisesti yhteydessä toisten kanssa, onko kyse yhdestä vai sadoista yksilöistä? Niinsanotuista alkeellisista eläimistä löytyy myös esimerkkejä "löyhästä monisoluisuudesta", jossa solut muodostavat periaatteessa yhden, koordinoidusti toimivan yksilön, mutta voivat tarvittaessa jatkaa elämäänsä myös yksin, useana erillisenä yksilönä.

Yksilön määrittelyn vaikeus on mielenkiintoinen akateeminen kysymys, muttei ehkä käytännössä kovin olennainen. Tärkeämpää on monen mielestä se, montako haapatukkia metsiköstä saadaan, kuin se, ovatko ne kaikki yhtä yksilöä vai eivät. Ainakin yksi suurtakin yleisöä kiinnostava sovellus tulee kuitenkin mieleen: yksilön määritelmä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten määritellään eliökunnan ennätyksiä. Mikä on maailman suurin eliö? Entä pitkäikäisin? Jos sienirihmasto leviää viiden hehtaarin suuruisen metsän alueelle, onko se viiden hehtaarin kokoinen, valtava yksilö? Jos haapa kasvattaa aina vain uusia juurivesoja vanhojen runkojen lahotessa pois, ja vesojen yhteys säilyy katkeamatta, elääkö sama haapayksilö yli 10 000 vuotta, kuten uutisessa arvioitiin, tai jopa ikuisesti?