Biologin seikkailut Virossa

Biologi on toukokuussa niin kiireinen, ettei ehdi näköjään edes blogia päivittää. Se aika, mikä jää töiltä ja muilta velvollisuuksilta, kuluu helposti erilaisilla retkillä kevättä ihmettelemässä. Joka päivä voi löytää jotain uutta, eikä hyvällä säällä malta pysyä sisällä.

Laelatu puisniit
Viime viikolla käytin kesälomapäiviäni retkeilemällä kuusi päivää Virossa. Olen jo pitkään halunnut päästä Viroon keväällä, ja matka täytti kyllä kaikki odotukset. Maan luonto näytti jännittävällä tavalla tutulta, mutta kuitenkin vieraalta. Esimerkiksi koivuja, kuusia ja mäntyjä kyllä on, mutta ne eivät ole valtalajeja, vaan enemmistö puista on muita lehtipuita kuten vaahteroita, tammia, jalavia, lehmuksia, saarnia, haapoja ja hevoskastanjoita. Kevät oli jo pitkällä, ja useimmissa puissa oli isot lehdet. Tammet aina varmistelevat viimeiseen asti, ja niissä oli vasta "hiirenkorvat".

Sama "tuttu mutta tuntematon" linja jatkui alemmissa kasvillisuuskerroksissa. Kangasmetsiä varpuineen ei juuri näkynyt, vaan kaikkea aluskasvillisuutta hallitsivat erilaiset heinät ja kukkivat ruohot. Metsät ovat enimmäkseen runsasmultaisia lehtoja, joiden kasvillisuutta kalkkipitoinen maaperä vielä rikastuttaa. Hienoimpia kasvihavaintoja olivat miehenkämmekkä, lehtokielo, karhunlaukka, lehtosinijuuri, keltavuokko, arovuokko, varjolilja ja soikkoratamo. Viimeksi mainittu tuntui olevan Virossa yhtä yleinen kuin piharatamo meillä. Komeimpia paikkoja kasvien kannalta olivat ainakin Virtsun lähellä sijaitsevat Puhtun lehto ja Laelatun "puisniit", jota voisi kuvailla ehkä lähinnä upeaksi hakamaaksi. Sellaista hienoa niittyä, jossa kasvaa siellä täällä puita ja pähkinäpensaita.

Kevätesikoita
Metsiä Virossa tuntuu olevan melko paljon, ja myös muutamia kivoja soita näkyi, vaikka niillä retkeilyyn aika ei tällä kertaa riittänyt. Auton ikkunasta käsin arvioituna hallitsevaa habitaattia vaikuttavat kuitenkin olevan erilaiset pellot ja niityt. Jatkuvasti eteen avautui erikokoisia aukeita, joista monet olivat hyvin suuria ja isoimmat varmaan useamman kilometrin mittaisia. Sellaista "aakeenlaakeen" tunnetta olen kokenut vain paikoin Pohjanmaalla. Erikoista oli kuitenkin, että hyvin monet näistä "pelloista" näyttivät olevan kesannolla ja kasvavan tähtitieteellisiä määriä voikukkia! Ja siellä, missä ei ollut voikukkia, kasvoi lähes yhtä valtavina kasvustoina kauniita kevätesikoita. Viro on toukokuussa keltainen :-)

Päähuomion matkalla veivät odotetusti linnut. Lihulan majapaikasta oli helppo lähteä erilaisille retkille erityisesti Matsalunlahden lintuparatiisia ihailemaan. Viron länsirannikolla Haapsalun eteläpuolella sijaitseva lahti on ilmeisesti kauttaaltaan suojeltu ja niin lintujen kuin luonnonystävienkin suosiossa. Lahden rannat ovat ainakin itäosiltaan avointa tulvaniittyä, jota on paikoin suunnattoman leveänä vyöhykkeenä. Niityllä ja sitä ympäröivillä pelloilla kokoontuu keväisin kymmeniä tuhansia hanhia ja muita pohjoiseen muuttavia lintuja. Pitkin lahden rantoja on lukuisia lintutorneja, joista on hyvät näkymät - tosin jotkin niistä vaativat hieman totuttua enemmän huimapäisyyttä, sillä muutamat tornit ovat jopa viisi kerrosta korkeita ja vaativat kiipelyä kapeilla metallisilla tikapuilla! Mutta myös suomalaisille tutumpia, puurakenteisia torneja löytyy.

Meiltä jäivät hanhet näkemättä, sillä aikaisen kevääntulon vuoksi ne olivat jo lähteneet nk. arktikana Suomenlahden yli kohti Siperiaa. Muutamia valkoposkihanhiparvia sekä kaksi useamman sadan kurkiparvea oli vielä jäljellä. Enpä ole ennen nähnyt kolmeasataa kurkea laiduntamassa pellolla! Niiden seurana oli lisäksi kymmeniä harmaahaikaroita.

Kattohaikara voikukkapellolla
Lintulajeja kertyi matkalla yhteensä huimat 130, ja eliksiä eli elämänpinnoja sain kasaan kuusi: kattohaikara, pikkukiljukotka, niittysuohaukka, viitasirkkalintu, kirjokerttu ja nokkavarpunen. Matkan ylimmäinen projektilaji oli itseoikeutetusti kattohaikara, ja niitä näkyikin useita pitkin matkaa sekä niityillä ruokailemassa että pesillä. Pesät eivät olleet kliseen mukaisesti savupiippujen, vaan useammin sähkötolppien päällä. Haikaroista kuitenkin pidetään, eivätkä pesät haittaa sähkönjakelua, joten linnut saavat pesiä ilmeisen rauhassa.

Pikkukiljukotkia ja niittysuohaukkoja näkyi useammankin kerran matkan aikana. Niittysuohaukka vaikutti välillä jopa yleiseltä, sillä niitä tuntui olevan vähän joka pellolla. Viitasirkkalintu puolestaan kuuluu sarjaan "pienet ja ruskeat" joiden määrittämistä äänestä parhaillaan yritän opetella. Sirkkalinnut on helppo määrittää ryhmäksi (laulu on tasaista siritystä), mutta kyllä viitasirkan "ravisteleva" ääni oli lopulta helppo erottaa muista.

Kloostrin huima lintutorni
Nokkavarpunen on laji, jonka olen halunnut nähdä todella pitkään, mutta sitä ei ole sattunut kohdalle. Nyt onnisti, sillä kuuluvien tiksahtelujen perusteella lintu löytyi pariinkin kertaan istumasta puun latvassa. Valtava nokka näkyi hyvin alhaaltakin päin. Kirjokerttu puolestaan poseerasi kaksi kertaa pensaan latvassa avoimella pensasmaalla, ja molemmilla kerroilla sille teki seuraa pikkulepinkäinen. Suora lainaus lintukirjasta: "Elinympäristö, ja usein myös reviiri, yhteisiä pikkulepinkäisen kanssa." M.O.T.!

Elisten lisäksi sain varmuutta mm. pikkusiepon ja kultarinnan määrittämiseen. Muita mainitsemisen arvoisia havaintoja olivat peltopyy, heinätavi, ruisrääkkä, tundrakurmitsa, riuttatiira, turkinkyyhky, käenpiika, kangaskiuru, pähkinänakkeli, mustavarisyhdyskunta sekä 66 ristisorsaa ja 86 harmaasorsaa eräällä lahdella lähellä Tallinnaa! Yllättävän yleinen oli lisäksi mm. satakieli, jota kuuli jatkuvasti äänessä keskellä päivääkin.

Muitakin eläinmaailman edustajia toki näkyi. Kahdeksasta perhoslajista mainittakoon "elis": kaunis karttaperhonen. Nisäkkäistä metsäkauriita oli muutaman kerran pelloilla syömässä, ja myös yksi hirvi näkyi kaukoputkella. Kettu liikkui keskellä päivää rantaruovikossa Haapsalun laitamilla. Lepakkoretkellä vanhan kartanon puistossa saaliiksi tuli kaksi saalistavaa pohjanlepakkoa ja kaksi hurjasti puhisevaa siiliä - ääni oli todella outo hiljaisessa illassa, ja hetken aikaa kesti ennenkuin selvisi mistä oli kyse :-)

Puhtun lehtometsää
Jos joku nyt innostui suunnittelemaan retkeä Viroon, tässä vielä muutama vinkki ja kokemus.
- Ihmiset ovat ystävällisiä, paitsi autoillessaan (liikennesäännöt ovat nössöille ja turisteille).
- Tallinnan ulkopuolella osa puhuu vähintään auttavasti suomea, mutta englantia osaavat ilmeisesti vain nuoret. Kannattaa siis opetella yleisimmät ilmaisut viroksi tai ottaa sanakirja mukaan, sillä vaikka esimerkiksi tuoteselosteista ymmärtää valtaosan, tietty osuus sanoista on sellaisia, joita on mahdotonta arvata suomen kielen perusteella.
- Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Tallinnan ulkopuolella ei ole ravintoloita (esimerkiksi Haapsalusta löytyi vain pitseria). Muutamia tienvarsiruokaloita onneksi on.
- Isot tiet ovat yleensä hyvässä kunnossa, mutta pienemmät ovat usein päällystämättömiä ja joko pölyisiä tai kivisiä. Maisemat ovat kyllä kauniita.
- Tallinnan ulkopuolella on varminta maksaa käteisellä. Visa saattaa käydä isommissa kaupoissa.
- Paikallinen jäätelö ja suklaa ovat yleensä hyviä :-)
- Jos liikut luonnossa, ota punkkipihdit mukaan ja tee punkkitarkistus joka ilta. Virossa on punkkeja, ja myös puutiaisaivokuumetta. (Tosin minusta punkit eivät ilmeisesti pidä, sillä tällä reissulla en löytänyt itsestäni yhtään punkkia, ja tähän mennessä muutenkin vain yhden ainoan, eikä sekään ollut purrut kiinni. Syytä en tiedä, mutta en valita!)
-Käymisen arvoisia paikkoja: Puhtu-Laelatu, Haeskan lintutorni, Keemu, Kloostri, Harku park, Penijõe, Rannajoen lintutorni, Soontagana maalinn ja Haapsalun linna.

Suosittelen!

Aloittelevaa herppiharrastusta

Kevätseurannan vuoden teeman innoittamana olen viime aikoina yrittänyt hieman tutustua Suomen matelijoihin ja sammakkoeläimiin. Pidän itseäni yleisluontoharrastajana, mutta huomaan, että helposti tulee keskityttyä ensisijaisesti lintuihin ja niiden lisäksi kasveihin sekä joihinkin isoihin ja värikkäisiin hyönteisiin, koska niitä on kaikkein helpointa havainnoida.

Sammakoita ja matelijoita tulee havainnoitua vain silloin, jos ne sattumalta osuvat reitilleni. Nyt olen kuitenkin lukenut, että niitäkin voi ihan oikeasti harrastaa, ja käydä "bongailemassa" kuten lintujakin. Voi ryhtyä herppiharrastajaksi ja käydä herppiretkillä. Sana "herppi" tulee herpetologiasta, joka on matelijoita ja sammakkoeläimiä tutkiva tiede. Suomessa on herpetologinen yhdistyskin.

En ole vielä oppinut, miten voisin erityisesti etsiä ja löytää herppejä. Tiedän, että kyyt pitävät aurinkoisista rinteistä ja sisiliskot esimerkiksi kivikoista, joissa on lämmittelypaikkoja ja koloja piiloiksi. Tiedän, että sammakkoeläimet kokoontuvat keväisin kutemaan erilaisiin lammikoihin. Mutta ilmeisesti minun silmiini hyvältä näyttävät paikat eivät olekaan hyviä herppien mielestä, sillä edelleen näen itse eläimiä vain sattumankaupalla tai toisten antamien tietojen perusteella. Kevään ensimmäinen (ja tähän saakka ainoa) sammakko löytyi ulkoilumetsästä polun vierestä, yksi sisilisko vilisti rantaheinikossa ja toinen oksan päällä lehtometsässä. Rupikonnien (kuvassa) ja sammakoiden kutulammille tiesin mennä, koska joku muu oli löytänyt ne ensin. (Sammakonkutua en ole spontaanisti löytänyt pitkään aikaan, miksiköhän sitä näkyi lapsena paljon enemmän?) Sammakkolammella tiesin olla silmä tarkkana ja onnistuinkin näkemään yhden luvatuista vesiliskoista. Tätä ennen olen nähnyt kaksi vesiliskoa, molemmat ihan sattumalta ja mielestäni epätyypillisissä paikoissa. Vaskitsan olen nähnyt kahdesti, kerran hakkuuaukealla ja toisen tällä viikolla mökillä, kun se ilmestyi kuin tyhjästä keskelle avointa nurmikkoa ja hävisi kuin ilmaan sen alle. Se, että joku osaa mennä ulos, etsiä herppejä ja löytääkin niitä, on minulle vielä suuri mysteeri.

Suomessa elää kymmenen lajia herppejä (kymmenen pistettä sille, joka osaa luetella ne kaikki), mikä on varsin vähän (esim. lintuja on tavattu sentään 450 eri lajia). Kun muistaa, että matelijat ja sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä, ja niiden elämä on monella tapaa riippuvainen auringon lämmöstä, on oikeastaan hurjaa että niitä tavataan täällä niinkin monta lajia. Esimerkiksi neljä viidestä matelijalajistamme on sopeutunut siten, että naaras hautoo munat sisällään, vain rantakäärme munii munansa. Silti ainakin sammakoita ja sisiliskoja tavataan jopa pohjoisimmassa Lapissa.

Suomen herppilajisto on jännittävä, ainakin jos siihen ei ole aikaisemmin tutustunut. Viidestä matelijalajista kolme on käärmeitä ja kaksi liskoja. Käärmeitä ovat tutut kyy ja rantakäärme sekä kangaskäärme, jota tavataan harvinaisena Ahvenanmaalla. Liskoja ovat sisilisko ja vaskitsa, joka jalattomana muistuttaa enemmän käärmettä kuin liskoa. Vaskitsa on kuitenkin liian kömpelö käärmeeksi, mutta osaa toisaalta pudottaa häntänsä kuin sisilisko.

Sammakkoeläimiäkin meillä on viisi lajia. Sammakon näköisiä sammakoita on kolme: rupikonna, "tavallinen" sammakko ja viitasammakko. Rupikonna on helppo tunnistaa, mutta sammakko ja viitasammakko ovat niin samannäköisiä, että vain harva erottaa ne ulkonäöltä. Viitasammakkokin on kuitenkin ilmeisesti aivan yhtä yleinen kuin tavallinen sammakko, eli jokainen näkemäsi sammakko voi teoriassa olla kumpaa tahansa lajia! Paras tuntomerkki on kuulemma kutuääni: sammakko kurnuttaa ja viitasammakko pulputtaa. Pitäisi päästä harjoittelemaan tunnistusta, vielä en ole onnistunut edes vahingossa kuulemaan kumpaakaan.

Ne viimeiset kaksi sammakkoeläintä ovat salamantereita eli häntäsammakoita, vesilisko ja rupilisko (jotka eivät siis ole liskoja). Vesilisko on pieni ja oikeastaan aika hauskan näköinen. Se on myös ilmeisesti melko yleinen, toisin kuin isompi rupilisko, jota on vain Ahvenanmaalla sekä Itä- ja Kaakkois-Suomessa. (Rupiliskoista oli hyvä artikkeli huhtikuun Suomen Luonnossa.) Näilläkin lajeilla on nyt keväällä kutuaika, ja koiraat koreilevat selkäharjoillaan. Mutta missä niitä pääsisi näkemään?

Oikotietä onneen ei liene olemassa, joten tiedossa on paitsi tiedon etsimistä, myös paljon retkeilyä. Mutta sehän se onkin hauskaa :-)

P.S. Jos olet nähnyt herppejä, ilmoita ne sammakkoeläin- ja matelija-atlakseen. Tämän kevään havaintoja voi ilmoittaa myös Kevätseurantaan. Muista tunnistaa laji, erityisesti sammakoiden osalta!

Vapputapahtuma lapsille

Mainostanpa tässä kanssabiologien järjestämää perinteistä lasten vapputapahtumaa. Ensimmäisen vuoden biologianopiskelijoiden johdolla on jo nelisenkymmentä vuotta järjestetty legendaarinen Vappushokkelo vapunpäivänä. Tässä tekstiä tapahtuman nettisivulta:

Tervetuloa seikkailemaan Shokkeloon!

Helsingin Yliopiston biologian opiskelijat järjestävät vapunpäivänä Kaisaniemen Kasvitieteellisellä puutarhalla ja kasvimuseon tiloissa Vappushokkelon. Shokkelo on luontoaiheinen lastentapahtuma, josta on jo muodostunut sukupolvirajat ylittävä tapahtuma; tämä vuosi on Shokkelon neljäskymmeneskuudes. Shokkelossa on perinteisesti seikkailtu Eläinmuseolla, mutta sen ollessa remontissa, tapahtuma on nyt toista kertaa Kasvitieteellisellä puutarhalla.

Vappushokkelo järjestetään tiistaina 1.5.2007 Kello 10-17 Kaisaniemen Kasvitieteellisellä puutarhalla, Unioninkatu 44.

Liput maksavat yli 15-vuotiaille 3 euroa, alle 15- vuotiaille 2 euroa ja alle kolmevuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään. Kasvihuoneet ovat avoinna tapahtuman ajan.

Tapahtuman tuotosta 15 % luovutetaan luonnonsuojeluun.

Vappushokkelossa on tarjolla mm. seikkailurata, erilaisia eläimiä, mikroskopointia, kasvien istutusta, pallomeri, poniratsastusta ja shokkelonäytelmä. Katso koko valikoima nettisivulta.

Sääennusteita ei pidä säikähtää, sillä osa tapahtumista sijoittuu sisätiloihin :-)

Aurinkoa ja väriläiskiä

Säänhaltijat eivät pitkään malttaneet pitää lämpötiloja normaalilukemissa, vaan viikonlopuksi saatiin mieltä helliviä +15 asteen aurinkoisia päiviä. Metsäretkeily oli harvinaisen mukavaa: ei ollut kuuma eikä kylmä, ei ollut hyttysiä, aurinko paistoi ja kaikkialla oli ihmeellisen kaunista. Viikonlopun aikana näin monenlaista, joista tässä muutamia kevätkukkia - tunnistatko sinivuokon, kiurunkannuksen, käenrieskan ja valkovuokon?






































Kevätseurantalajeista näin tai kuulin viikonlopun aikana myös kiuruja, naurulokkeja, laulujoutsenia, taveja ja punakylkirastaita. Peipot laulavat jo joka puussa, ja muutama västäräkkikin sekä yksi kurkiaura olivat kivoja havaintoja. Myös hyönteiset ovat innostuneet kevään tulosta: listaltani löytyy nokkos-, sitruuna- ja neitoperhosia sekä kimalaisia ja kekomuurahaisia. Kevätseurannan teemana ovat tänä vuonna matelijat ja sammakkoeläimet, ja nekin ovat alkaneet heräillä - itse näin tänä viikonloppuna kevään ensimmäisen sammakon ja sisiliskon. (Sammakon lajista en tosin ole ihan varma, sillä sammakko ja viitasammakko ovat kovasti toistensa näköisiä, ja ilmeisesti suunnilleen yhtä yleisiä. Ties miten monta viitasammakkoa minäkin olen nähnyt tietämättäni! Nyt yritän opetella erottamaan ne toisistaan.)

Kevätretki

Toisen kevätseurantaviikonlopun ja kolme viikkoa jatkuneen ennätyslämpimän sään kunniaksi ohjelmassa oli kevään ensimmäinen polkupyöräretki. Lämpötila on täällä ollut jopa toukokuisissa lukemissa viime viikkoina, ja se on näkynyt myös luonnossa. Ennen tätä olin saanut jo pari viikkoa sitten kirjata kevätseurantalomakkeelleni ensihavainnot kiurusta, kottaraisesta ja töyhtöhyypästä. Peipot alkoivat laulaa viime viikolla, ja viimeisen viikon aikana ovat ilahduttaneet myös ensimmäiset naurulokit, punakylkirastaat, leskenlehdet ja jopa västäräkit. Kaikki nämä ovat hurjasti edellä aikataulusta, ainakin viime vuoteen verrattuna, jolloin maaliskuu oli hyvin talvinen. En tainnut silloin tehdä maaliskuun puolella vielä yhtään kevätseurantamerkintää.

Matkan aikana tuli ainakin selväksi, että leskenlehdet (kuvassa) ovat huomanneet kevään tulleen - niitä oli tasaisesti joka pientareella, yhteensä varmaan yli sata. Joitain nokkosperhosia pyöri niiden ympärillä. Muistelen, että joitakin vuosia sitten puhuttiin nokkosperhosen taantuneen voimakkaasti, ja minäkin näin silloin yleensä enemmän neito- kuin nokkosperhosia. Tänään nokkosperhosia osui reitille muutama, mutta mitään muita lajeja ei näkynyt. Kuulemma laji on toipumassa taantumastaan.

Linnuilla oli myös kevättä rinnassa. Laulavia peippoja kuului useita, ja töyhtöhyypät, kiurut ja naurulokit pitivät meteliä pelloilla. Ilokseni myös muutama västäräkki ja tavi olivat saapuneet. Kasvien osalta leskenlehdet jäivät ainoaksi havainnoksi, sillä kukkivaa sinivuokkoa ei löytynyt, vaikka yritys oli kova. Täytyypä mennä kuitenkin viikon päästä katsomaan uudestaan muutamaa paikkaa, jossa oli runsaasti lehtiä. Ellei sitten takatalvi yllätä - ensi viikolle on luvattu jo vähän viileämpää, sellaista normaalimpaa alkukevään säätä. Vähän mietityttää, miten leskenlehtien ja nokkosperhosten käy, jos kylmä ja lumi vielä yllättävät. Toisaalta, eivätköhän nämä aikaisen kevään lajit ole sopeutuneet siihen, että keväät ovat usein oikullisia.

Retki päättyi mukaville jäätelöostoksille. Pyöräiltyä tuli vajaat kymmenen kilometriä, mikä on näin kylmiltään ihan hyvä suoritus. Aikaa kului tosin yli neljä tuntia, sillä tottahan luontoretkellä pitää pysähtyä kiikaroimaan lintuja ja tarkastelemaan ynnä kuvaamaan leskenlehtiä joka mutkassa :)