Ulkona oli tänään niin lämmin (+18), että seuraavan kerran samanlaisia mittarilukemia voidaan odottaa kenties huhtikuussa. Oli hauskaa palata ajatuksissa kesään ja lähteä ulos ilman takkia. (Talven huonoja puolia onkin pukeutuminen: ulos lähteminen on valtava homma verrattuna kesään, jolloin voi vain vetää kengät jalkaan ja astua ulos :)Syksyisessä luonnossa on kevään kaltaista uutuudenviehätystä. Kasvien syysvärit kannustavat valokuvaamaan, aivan kuten keväällä tekee mieli kuvata jokaista uutta kukkaa ja puhkeavia lehtiä. Kesällä tämän jotenkin unohtaa, luultavasti sitä turtuu kaikkialla olevaan vehreyteen. Talvella kesän vihreyttä ei taas osaa lainkaan kuvitella, mutta silloin voi puolestaan ihailla vaikkapa luonnon lumiveistoksia (jos ja kun lunta siis saadaan...)
Lähiympäristön komein puuruskan alue löytyi tänään Malmin hautausmaalta. Tämä, ja hautausmaat ylipäänsä, ovat yllättävän mukavia luontokohteita. Kasvillisuus on sen verran runsasta ja kulkijoita sen verran vähän, että hautausmaa voi olla suorastaan vihreä keidas keskellä betoniviidakkoa. Monenlaiset pikkulinnut viihtyvät, ja kolopesijät, kuten naakat, löytävät pesäpaikkoja suurista, vanhoista puista. Oravat nauttivat tammenterhoista ja ovat niin tottuneita ihmisiin, että tulevat jo suorastaan kerjäämään herkkupaloja. Tassua tämä kuvaamani kaveri ei sentään osannut vielä antaa, "paikka"-komennosta puhumattakaan. Ei auta, että orava tulee lähelle, jos se ei pysy sen vertaa paikallaan, että siitä saisi tarkan kuvan! Muutama ruutu onnistui sentään kohtuullisesti :-)
Viimeinen kuva sisältää valistuksellisen sanoman. Sileäseinäiset, kannettomat vesiastiat voivat olla surmanloukkuja pikkueläimille. Jos astia on täynnä, eläin pääsee yleensä reunaan tarttumalla pois, mutta huonosti käy jos pinta on vain sen verran alempana, etteivät vaikkapa hiiren lyhyet käpälät yllä reunalle. Laita tällaiseen astiaan hengenpelastajaksi jotain mihin tarttua, esimerkiksi pohjasta reunan yli yltävä tukeva keppi. Malmin hautausmaan ratkaisu on todella sympaattinen :-)
2 kommenttia:
Oi, miten liikuttava pelastuslautta!
Meilläkin kävi kerran sellainen tapaturma, että kastelukannuun oli liukastunut hiiri, ja menehtyi sinne, koska ei päässyt pois. Ei ollut koskaan tullut mieleen, että niin voisi tapahtua.
On se ihanaa, kun on eläimet huomioon ottavia ihmisiä!
Kyllä tuo pelastuslautta todella toi hieman uskoa ihmisten kykyyn ottaa huomioon muitakin kuin itsensä. Vaikka se taitaakin rajoittua lähinnä niihin söpöihin tai muuten kivoihin eläimiin...
Lähetä kommentti