Ornitología en España

Lokakuun alkupuolelle osui tilaisuus laajentaa maailmankuvaansa lounaisessa manner-Espanjassa. Reissusta otettiin tietenkin luonnonharrastuspohjalta kaikki ilo irti, ja retkeily olikin todella antoisaa monessa mielessä. Tämä kirjoitus esittelee lintuhavaintoja - muista osa-alueista yritän ehtiä laatimaan ihan omat esittelynsä.

Lehmähaikaroita (Bubulcus ibis) golfkentällä.

Aloitetaan peruslajeilla. Tiaisia ja varislintuja oli hyvin vähän, mutta niiden sijaan päivittäin ei voinut välttyä näkemästä mustapäätaskuja, töyhtökiuruja ja kuvassakin käyskenteleviä lehmähaikaroita. Huomattavan yleisiä olivat myös punarinta, mustarastas, heinäkerttu, samettipääkerttu, mustakottarainen sekä "tavallinen" varpunen. Peruslajeihin kuuluvat myös (lajilleen määrittämätön) tuulihaukka, etelänharmaalokki, pulu ja haarapääsky, mutta ne aiheuttivat loppuun saakka ylimääräistä säpinää, sillä mahdollisuuksia oli myös erikoisempiin pikkutuulihaukkaan, välimerenlokkiin, villiin kalliokyyhkyyn sekä ruostepääskyyn. Kolme viimeksi mainittua raria saatiinkin lajilistalle sitkeän katselun ansiosta, mutta varma pikkutuulihaukka jäi puuttumaan - lähinnä siksi että määritystä varten olisi yleensä pitänyt päästä tarkastelemaan kynsien väriä...

Hoidetun hotellialueen ja hevoslaitumena toimivan ruderaatin kontrasti on suuri.

Tukikohtana ollut turistirysä tarjosi lintumaastoiksi lähinnä golfkenttiä, hiekkarantaa sekä kuvan kaltaista ruderaattia. Karun näköinen ja matalakasvuinen, usein laidunnettu tai viljelty maasto oli yleistä kylän ulkopuolellakin, mutta tuotti muutamia mukavia havaintoja. Ilahduttavia siivekkäitä olivat erityisesti punapyy, harjalintu, arokiuru ja pensassirkku. Siellä täällä maastosta kohoavat kalliokukkulat olivat mieluisaa ympäristöä kalliopääskyille.

San Sebastiánin linnake sijaitsee strategisesti Cádizin niemen uloimmassa niemennokassa. Lintuharrastajaa kiinnostivat linnakettakin enemmän laskuvesirannat.

Ensimmäinen pidempi retki suuntautui läheiseen Cádiziin, joka ainakin väittää olevansa Euroopan vanhin kaupunki. Kapeilta kujilta siirryimme nopeasti rannalle, jossa laskuveden paljastamalla kannaksella tepasteli paljon kahlaajia. Rantojen perusvalikoimaan kuuluvat täällä erityisesti karikukko ja pulmussirri, mutta myös silkkihaikara, tylli, punakuiri ja kuovi. Riuttatiirat ja erilaiset lokit, joista kiikariin osuivat etelänharmaa-, nauru- ja melko harvinainen välimerenlokki, viihtyivät myös rannoilla.

Karikukko (Arenaria interpres) ja pulmussirri (Calidris alba) silmäilevät toisiaan.

Sancti Petrin kalastuslaivasto odottamassa sopivaa hetkeä.

Kahlaajia ja muita rantalintuja oli muuallakin helppo nähdä erilaisissa jokisuistoissa ja vesialtailla. Sancti Petrin suisto oli hauska paikka, ja kuva demonstroi hyvin laskuveden voimakkuuden - veneet odottavat kiltisti veden paluuta. Kahlaajien määrä oli välillä huikaiseva, ja peruslajien seuraan liittyi tämän kaltaisissa paikoissa mm. mustajalkatyllejä sekä suo-, kuovi- ja pikkusirrejä ja musta- ja valkovikloja. Merelle päin katsomalla oli puolestaan helppo saada kaukoputkeen keltanokkaliitäjiä ja suulia.

Kaukoputken läpi otetusta kuvasta saa hieman käsitystä kahlaajien runsaudesta - lähes jokainen täplä lokin alapuolella on lintu.

Laguna de Medina.

Sisävesikohteista paras oli odotetusti Laguna de Medinan suojelualue. Järven rannan piilokojusta oli hyvä ihailla lukuisia eksoottisen oloisia lajeja. Kuvan pikku-uikkuparven joukosta voi etsiä talviasuisen mustakaulauikun. Seuraa näille tekivät mm. valkopääsorsat ja punapäänarskut sekä tutummat harmaasorsat, lapasorsat, nokikanat ja liejukanat. Nokikanojen joukosta etsittiin hartaudella kruununokikanaa, mutta turhaan. Sen sijaan tunnelman kohotti huippulukemiin kolmen elämänpinnan suora: ruokojen joukossa piilotellut sulttaanikana, järven ympäri lentänyt liitohaukka sekä illanhämyssä paikalla piipahtanut kuningaskalastaja!

Koko parvellinen pikku-uikkuja (Tachybaptus ruficollis) sekä ainakin yksi mustakaulauikku (Podiceps nigricollis, keskellä kaula pitkänä)

Tarifan muutonseuranta-maisemaa Espanjan eteläisimmästä kärjestä.

Espanjan eteläisin kärki on tunnettu hyvänä lintupaikkana erityisesti muuttoaikaan, sillä erityisesti suuret linnut ylittävät mielellään Välimeren sen kapeimmasta kohdasta. Muutto oli lokakuun alussa vielä täydessä käynnissä, ja Tarifan kaupungin rannoilta oli hyvä tähystellä Afrikan rannikon ohella myös vuorien yli jatkuvalla syötöllä vyöryviä lintuja. Vuoria käytiin tutkimassa myös lähempää parillakin retkellä. Vuoristomaiseman peruslaji on suomalaista ornia vavahduttava, valtavan kokoinen hanhikorppikotka, joita saattaa hyvään termiikkiin kertyä kiertelemään useita kymmeniä. Tämä laji ei ilmeisesti juuri muuta, mutta Tarifassa näimme paljon muuttavia käärmekotkia, pikkukotkia, hiirihaukkoja, haarahaukkoja ja jokusen mustahaikarankin.

Termiikissä kaartelevia hanhikorppikotkia (Gyps fulvus).

Salinas de Bonanza, Doñanan kansallispuiston eteläreunalla. Suola-altaat ovat suuria ja säännöllisen muotoisia, ja niitä on suurella alueella kymmeniä vieretysten.

Hieno reissu huipentui kuuluisan Doñanan kansallispuiston eteläreunalle tehtyyn vierailuun. Alueelta löytyi mäntymetsän, joenvarren ja aron lisäksi myös Etelä-Espanjalle ilmeisen tyypillisiä suola-altaita, joissa ymmärtääkseni haihdutetaan merivettä suolan valmistamiseksi. Nämä altaat olivat monien lintujen ja samalla lintuharrastajien suosiossa - missä olet viimeksi saanut samaan kiikarinkuvaan flamingon, avosetin ja pitkäjalan? Mieleen jäivät lämpiminä muistoina myös rääkkähaikaran aamuinen ylilento sekä isohaarahaukan usean minuutin mittainen kaartelu aivan poseerausetäisyydellä.

Flamingot (Phoenicopterus roseus)

Pitkäjalat (Himantopus himantopus).

¡Me gusta España!

Vastaväitteitä

On vaikea ehtiä kirjoittamaan blogia nykyisin, mutta jatkan edellisen kirjoituksen tapaan Jared Diamondin referoimista. Tällä kertaa tarkastelussa on 10 yleistä väitettä, jotka usein nousevat esiin ympäristöongelmista puhuttaessa. Saatan olla Diamondin kanssa hieman eri mieltä joistain argumenteista, mutta joka tapauksessa tämä on kiinnostava kattaus. (Kuitenkin erittäin paljon lyhennettynä, mikä on hyvä muistaa.) Sisältö on suoraan tai referoituna kirjasta poimittua eikä sisällä omia mielipiteitäni.

1) Ympäristö ja talous on tasapainotettava.
Lue: ympäristöstä huolehtiminen on kallista ylellisyyttä, ja rahaa säästyy jos siihen ei kiinnitetä huomiota. Tämä repliikki esittää totuuden täsmälleen päälaellaan. Ympäristösotkut maksavat valtavia summia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, ja näiden sotkujen puhdistaminen tai estäminen säästää valtavia summia pitkällä, ja usein myös lyhellä aikavälillä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmanpuhtauslaki säästää terveysmenoissa arviolta 1000 miljardia dollaria vuodessa.

2) Teknologia ratkaisee ongelmamme.
Tämä perustuu oletukseen, että teknologia on ratkaissut enemmän ongelmia kuin aiheuttanut. Todellinen kokemus on tämän vastakohta. Vain osa uusista keksinnöistä onnistuu, niiltä kuluu kauan kehittyä ja tulla laajaan käyttöön, ja riippumatta siitä, ratkaisevatko teknologiat ongelman, ne aiheuttavat ennakoimattomia uusia ongelmia. Kaikki nykyiset ongelmamme ovat olemassa olevan teknologiamme tahattomia kielteisiä seurauksia.

3) Jos kulutamme loppuun yhden luonnonvaran, voimme aina vaihtaa johonkin toiseen.
Tämä väite ei huomioi ennakoimattomia vaikeuksia ja muutoksiin säännöllisesti liittyviä pitkiä siirtymäaikoja. Merkittävien teknologioiden vaihtamiseen kuluu useita kymmeniä vuosia, koska niin monet aikaisempaan teknologiaan liittyvät laitokset ja sekundaariset teknologiat on myös muutettava. Esimerkiksi moottoriliikenteen polttoaine ei ole lähitulevaisuudessa vaihtumassa öljystä mihinkään.

4) Ruokaa on jo tarpeeksi, on vain ratkaistava miten se jaetaan paikkoihin, joissa sitä tarvitaan.
Ongelmana tässä on, että teollisuusmaiden asukkaat eivät näytä millään tavalla pyrkivät syömään vähemmän, jotta kehitysmaiden kansalaiset voisivat syödä enemmän. Toinen ongelma on, että teollisuusmaiden asukkaat eivät ole halukkaita maksamaan säännöllisesti veroissaan säännöllisen ruuan jakelun kuljetuskustannuksia (vaikka se hyväksytään silloin tällöin kriisien yhteydessä). Lisäksi, jos ruuan saatavuutta kehitysmaissa parannetaan oleellisesti ilman panostusta perhesuunnitteluun, väestö kasvaa ruuan lisäyksen suhteessa, eikä nälänhätä helpota.

5) Ihmisten elintaso on vain parantunut viime vuosikymmeninä, mitään romahdusta ei ole näköpiirissä.
Teollisuusmaissa tämä pitää paikkansa, mutta teollistuneen maailman nykyinen vauraus perustuu siihen, että olemme kuluttaneet ympäristön "pääomaa", sen sijaan että olisimme eläneet sen koroilla. Nykyinen suunta ei ole kestävä. Lisäksi menneiden yhteiskuntien romahduksille on tyypillistä, että jyrkkä rappeutuminen voi alkaa vain muutama kymmenen vuotta sen jälkeen, kun yhteiskunta on saavuttanut väkiluvun, vaurauden ja vallan huippunsa.

6) Monet ympäristönsuojelijoiden pelkoa lietsovat ennusteet ovat osoittautuneet virheellisiksi, miksi heitä pitäisi uskoa nyt?
Osa ennusteista on todella jäänyt toteutumatta, mutta osa on toteutunut, ja toisaalta myös osa "vastapuolen" ennusteista on ollut virheellisiä. Näistä "vääristä hälytyksistä" valittamista voi verrata tulipaloihin. Pidämme yllä kalliita palokuntia ja hyväksymme tietyn väärien tulipalohälytysten ja harmittomiksi jäävien pikkupalojen tiheyden, koska ymmärrämme tulipalojen suuret riskit. Kukaan ei oleta talonomistajan odottavan, että palo on varmasti riittävän suuri, ennen kuin on hyväksyttävää tehdä hälytys.

7) Maapallon väestö tasaantuu pian nykyistä hieman alle kaksi kertaa suurempaan lukemaan.
Näin saattaa tosiaan käydä, mutta se ei tarkoita väestökriisin ratkeamista, sillä kehitysmaiden asukkaiden pyrkiessä teollisuusmaiden elintasoon väestön ympäristövaikutus moninkertaistuu entistäkin kestämättömämmälle tasolle.

8) Väestönkasvu on hyväksi: mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän keksintöjä ja sitä kautta vaurautta.
Ensinnäkin väestön rajaton kasvu niin, että kaikille riittäisi elinmahdollisuuksia, on mahdottomuus. Toiseksi, väestöltään suuret maat ovat todellisuudessa suhteettoman köyhiä ja vauraissa maissa on suhteettoman vähän ihmisiä ja alhainen väestönkasvu. Väestönkasvu ei siis tuo automaattisesti vaurautta.

9) Ympäristöajattelu on rikkaiden juppien ylellisyyttä, eikä ole heidän asiansa kertoa kehitysmaiden asukkaille mitä heidän tulisi tehdä.
Usein kuitenkin köyhien kehitysmaiden asukkaat tietävät erittäin hyvin, miten ympäristöongelmat vahingoittavat heitä, koska he näkevät niiden seuraukset välittömästi elämässään. Yleisimpiä syitä ongelmien jatkumiseen ovat korruptoitunut hallinto ja köyhyys.

10) Jos ympäristöongelmat joskus kärjistyvät, se tapahtuu kaukaisessa tulevaisuudessa eikä minun tarvitse välittää siitä.
Päinvastoin: useimmat ympäristöongelmat muuttuvat akuuteiksi nykyään elävien nuorten aikuisten elinaikana. Useimmat vanhemmat käyttävät paljon aikaa ja rahaa lastensa tulevaisuuden turvaamiseen esim. terveydenhuollossa ja koulutuksessa - on järjetöntä, että samaan aikaan tuhoamme maailmaa, jossa lapsemme elävät 50 vuoden kuluttua.

Siinäpä pureksittavaa.

Maailman 12 ongelmaa

Luin erään kirjan ja päädyin henkiseen kamppailuun itseni kanssa, kamppailuun epätoivon ja toiveikkuuden välillä. Yksi kai yleisimmin käytettyjä selviytymiskeinoja on olla ajattelematta liikaa mahdollisia tulevia vaikeuksia tai jopa kieltää kokonaan niiden mahdollisuus. Mutta mitä jos sen takia jätämme vakavia ongelmia ratkaisematta?

Kirja on nimekkään Jared Diamondin Romahdus. Hieno kirja kertoo erittäin mielenkiintoisesti ja kiihkottomasti useiden menneiden kulttuureiden, kuten Pääsiäissaaren, mayojen ja Grönlannin viikinkiyhteiskunnan romahdusten syistä. Vastapainoksi esitellään myös useita menestystarinoita, esimerkiksi Tokugawa-kauden Japani. Nykypäivästä on otettu esimerkeiksi mm. Ruandan kansanmurha sekä esitetty arveluita esim. nykyisen Kiinan ja Australian tilanteesta ja tulevasta kehityksestä.

Pidän Diamondin järjestelmällisestä ja analyyttisestä, mutta silti sujuvasta ja mukaansatempaavasta tyylistä. En voi tietää, onko jotain aineistoa jätetty huomiotta, mutta tekstin välittämä vaikutelma on syvällisen perehtynyt ja vakuuttava. Kerronpa siis, mikä sai minut enemmän vai vähemmän epäilemään ihmiskunnan tulevaisuutta ihan huolestumiseen saakka.

Yhteiskuntamme on nykyään auttamattoman globaali, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten ihmiskuntaa on syytä käsitellä kokonaisuutena. Diamond listaa 12 vakavaa uhkaa, joiden ratkaisematta jättäminen vaarantaa tulevaisuutemme. Ne ovat (listaus sisältää suoria lainauksia kirjasta):

1) Elinympäristöjen tuhoaminen (mm. materiaalit ja ekosysteemipalvelut, kuten eroosiolta suojaaminen). Puolet maailman alkuperäisestä metsäalasta on jo otettu muuhun käyttöön.

2) Luonnonvaraisten ravinnoksi käytettyjen lajien hävittäminen mm. ylihyödyntämällä. Noin kaksi miljardia ihmistä on riippuvaisia merestä saatavasta proteiinista, mutta maailman kalakantoja ylikalastetaan systemaattisesti.

3) Luonnon monimuotoisuuden (lajien, populaatioiden ja geenien) hävittäminen. Tuskin mikään laji on täysin merkityksetön, ja kuten aiemmin kerrotussa vertauksessa todettiin - mistä voimme tietää missä vaiheessa systeemi ei enää pysy kasassa kun osia jatkuvasti poistetaan?

4) Viljelymaan pinta-alan pienentyminen mm. eroosion ja suoloittumisen takia. Eroosio on vienyt noin puolet Iowan eli erään Yhdysvaltain tuottavimman maatalousosavaltion ruokamullasta 150 viime vuoden aikana.

5) Maailma on riippuvainen fossiilisista polttoaineista, jotka joskus loppuvat, mutta jo ennen sitä niiden esiin saaminen vaatii jatkuvasti kalliimpia ja potentiaalisesti ympäristölle vaarallisempia keinoja.

6) Makean veden varannot pienenevät. Useimpia maailman makean veden lähteitä käytetään jo, ja pohjavettä pumpataan ylös nopeammin kuin sitä ehtii syntyä.

7) Lähes kaikki maapallon energia tulee auringosta ja lähes kaiken siitä käyttöön saatavan osan vangitsevat kasvit. Kasvien kyky sitoa energiaa auringosta ei kuitenkaan ole rajaton, vaan kasvien kasvua rajoittavat niiden geometria ja biokemia. Yhteyttämisellä on siis katto, ja jo vuonna 1986 arvioitiin ihmisen käyttävän tai haaskaavan siitä noin puolet. Nyt käytämme kaikella todennäköisyydellä jo paljon enemmän, ja yhä vähemmän jää luonnon kasviyhteisöjen käyttöön.

8) Ympäristöön pääsee jatkuvasti myrkyllisiä kemikaaleja, jotka paitsi vaikuttavat luontoon, palaavat jatkuvasti kiusaamaan meitä itseämme. Yhdysvalloista pelkästään ilmansaasteista johtuva kuolleisuus arvioidaan yli 130 000 ihmiseksi vuodessa.

9) Ihmisen tahallaan tai vahingossa siirtämät tulokaslajit ovat usein (vaikkeivät onneksi aina) vakava uhka uuden alueensa lajistolle. Tällä tarkoitetaan paitsi tuttuja eläin- ja kasviesimerkkejä, kuten Australian kanit ja ketut, myös tuholaisia ja tauteja.

10) Ihmisen tuottamat kaasut tekevät tuhojaan ilmakehässä. Vakavimpia ongelmia ovat otsonikerroksen tuhoutuminen ja kasvihuoneilmiön voimistuminen, joka johtaa ilmaston lämpenemiseen poikkeuksellisen nopeasti.

11) Maailman väestö kasvaa koko ajan. Vaikka maailman jokainen pariskunta päättäisi nyt rajoittaa perhekoon kahteen lapseen, väkiluku kasvaisi silti vielä noin 70 vuoden ajan, koska lisääntymisikäisiä on niin paljon verrattuna vanhempiin ikäluokkiin.

12) Paitsi että väestönkasvun takia on enemmän ihmisiä jakamassa samoja luonnonvaroja, myös ympäristövaikutus henkeä kohti kasvaa, kun kehitysmaiden asukkaat (sinänsä oikeutetusti) pyrkivät kohti teollisuusmaiden elintasoa. Jos he kaikki pääsevät tavoitteeseensa, maailmaan kohdistuu 12 kertaa suurempi ihmisten ympäristövaikutus kuin nyt, eikä maapallo kestä sellaista. Diamond kysyy: Mitä tapahtuu, kun kaikille kehitysmaiden ihmisille valkenee, että he eivät voi saavuttaa teollistuneen maailman nykyistä elintasoa ja että teollistunut maailma kieltäytyy luopumasta elintasostaan?

Lainaan vielä lisää:

Maailmanyhteisömme on tällä hetkellä kestämättömällä kurssilla ja mikä tahansa juuri tutkimistamme kestämättömistä 12 ongelmasta riittää yksinään rajoittamaan elämäntapaamme tulevien vuosikymmenten aikana. Ne ovat kuin aikapommeja, jotka on säädetty räjähtämään alle 50 vuodessa. (...)

Ihmiset kysyvät, mikä on nykymaailman tärkein yksittäinen väestö-/ympäristöongelma? Liukkain vastaus olisi: Tärkein yksittäinen ongelmamme on harhainen keskittyminen tärkeimmän yksittäisen ongelman tunnistamiseen! Tämä nokkela vastaus on olennaisesti oikea, koska joudumme suuriin vaikeuksiin jos mikä tahansa näistä 12 ongelmasta jätetään ratkaisematta, koska ne vuorovaikuttavat toistensa kanssa. (...) Joudumme ratkaisemaan ne kaikki.

Lopuksi osuus, joka sai minut huolestumaan syvemmin kuin yleensä (alleviivaus on omani):

Niinpä koska etenemme kestämättömällä kurssillamme nopeasti, maailman ympäristöongelmat todella ratkeavat tavalla tai toisella lastemme ja nykyisten aikuisten elinaikana. Ainoa kysymys kuuluu, ratkeavatko ne valitsemillamme miellyttävillä tavoilla, vai epämiellyttävillä, ei-toivottavilla tavoilla, kuten sodilla, kansanmurhilla, nälkäkuolemilla, tautiepidemioilla ja yhteiskunnan romahduksilla. (...)

Maailmanlaajuista romahdusta vähemmän dramaattinen tulos voisi olla "vain" Ruandan tai Haitin kaltaisten olosuhteiden leviäminen moniin muihin kehitysmaihin, kun me teollistuneen maailman kansalaiset säilytämme teollistuneen maailman mukavuudet, mutta odotamme tulevaisuutta, josta emme ole iloisia, ja jota vaivaa krooninen terrorismi, sodat tai tautien puhkeamiset. On kuitenkin epätodennäköistä, että teollisuusmaat pystyvät säilyttämään erillisen elämäntapansa, kun niihin ryntää romahtavista kehitysmaista pakenevien epätoivoisten siirtolaisten aaltoja.

En ole tässä blogissa harrastanut kovin paljon tuomiopäivän synkistelyä, joten tämä kannattaa ottaa ihan neutraalina, vaikka vakavana puheenvuorona. Kehotan myös vapaasti kommentoimaan sen herättämiä ajatuksia. Voisin ehkä myöhemmin jatkaa kirjan muista teeseistä, joista osa herättää myös toivoa. Ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta kysymys kuuluu, onko meistä ratkaisemaan ne?

P.S. Maapallon ylikulutuspäivä tuli vastaan eilen.

Se pieni ero, joka kutistuu koko ajan

Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten nähtiin suuri ero ihmisen ja (muiden) eläinten välillä. Yksi ihmisen ylivertaista älykkyyttä osoittava tekijä oli työkalujen käyttäminen.

Tämä maailmankuva alkoi järkkyä viimeistään silloin, kun legendaarinen simpanssitutkija Jane Goodall raportoi simpanssien erilaisista työkaluista. Muistan itse tähän mennessä kuulleeni luonnonvaraisten simpanssien osaavan käyttää ainakin tikkuja muurahaisten kalasteluun, kiviä pähkinöiden murskaamiseen, pehmeitä lehtiä pesusienenä veden kauhomiseen ontosta puusta, toisia lehtiä vessapaperiksi, ja monenlaisia kasvinosia erilaisina lääkkeinä. Eri simpanssiyhteisöt eroavat taidoissaan, ja siirtävät ne kulttuuriperintönä seuraaville sukupolville.

Ihmisapinoiden älykkyys ei toivottavasti tule enää kenellekään yllätyksenä, mutta harvempi on ehkä kuullut lintujen vastaavista suorituksista. Tämän hetken tiedon mukaan lintumaailman älyköt löytyvät papukaijoista ja varislinnuista. Kotoinen varis osaa esimerkiksi jalostaa kuivan leivän kastamalla sen vesilammikkoon. Uudenkaledonianvarikset (Corvus moneduloides) esiintyvät usein luonto-ohjelmissa muotoillen kasvinosista koukkuja, joilla ne onkivat toukkia syvältä lahopuusta.

En oikeastaan hämmästy enää juuri mistään eläinten älystä kertovasta uutisesta, niin paljon niihin olen jo törmännyt. Tässä kokoelma Tiede-lehden ja YLE:n Tiedeuutisten sivuilta löytyneitä varislintujen taidonnäytteitä liittyen erityisesti työkalujen käyttöön:

• Uudenkaledonianvaris osaa tehdä työkalunsa ilman opetusta
• Uudenkaledonianvaris osaa käyttää yhtä työkalua saadakseen toisen
• Uudenkaledonianvaris tekee erilaisia työkaluja eri tarkoituksiin ja säilyttää niistä parhaat myöhempään käyttöön
• Uudenkaledonianvaris osoittaa kausaalista päättelykykyä
• Mustavaris on uudenkaledonianvarista, ja ehkä jopa simpanssia fiksumpi
• Mustavaris osaa nostaa astiassa olevan veden pintaa omaksi hyödykseen

Jätän tarkoituksella nyt puuttumatta siihen, mitä älykkyys lopulta on ja miten sitä voi mitata tai tutkia. Työkalujenkin käyttö voi olla synnynnäinen vaistotoiminto, ja osa tutkijoista on ilmeisesti sitä mieltä, että uudenkaledonianvaristen työkalujen käyttötaito on enemmän vaistonvaraista, kun taas mustavarikset osoittaisivat aitoa uusien asioiden oivalluskykyä. Vaiston osuutta voi olla vaikea erottaa itse omaksutusta, varsinkin kun hankitunkin älyn taustalla on oltava sen mahdollistava perimä.

Oli miten oli, kuilu ihmisten ja muiden eläinten välillä ei ole useinkaan niin suuri kuin voisi luulla. Hurjin osoitus tästä on vuosia sitten jostain tiedelehdestä lukemani artikkeli, jossa kerrottiin vankeudessa tutkitusta simpanssista (vai olisiko ollut kääpiösimpanssi?). Se/hän oli oppinut kommunikoimaan tutkijoiden kanssa osoittelemalla erilaisia asioita symboloivia kuvakkeita ja rakentamalla niistä lauseita. Tämä oli jo sinänsä vakuuttava osoitus symbolisesta ajattelusta. Kerran yksinollessaan simpanssi oli sitten löytänyt liidun ja alkanut piirtää oppimiaan symboleita lattiaan, muodostaen niistä järkevän ja melko pitkän lauseen - tämä simpanssi osasi siis kirjoittaa!

Eläimiä ei kannata inhimillistää liikaa, mutta esimerkiksi ihmisapinoita ja variksia katsoessani en voi välttyä miettimästä, mitähän tuo nytkin ajattelee...

Päivän ja yön perhosia

Tämän vuoden muistan erikoisena perhoskesänä. Sää oli juhannukseen saakka niin kylmä, että mökkiniityllä oli koko loppukesän ajan perhosia normaalia laji- ja yksilömäärää vähemmän. Sen sijaan tietyt lajit esiintyivät tänä kesänä huomattavan runsaina, minkä lisäksi tein muutamia mukavia yksittäishavaintoja.

Otsikoihin saakka on päässyt ohdakeperhosten suuresiintyminen. Huomasin jo toukokuun lopulla Itä-Uudellamaalla useita ohdakeperhosia vain yhden päivän retken aikana. Ohdakeperhosia vaeltaa joka vuosi Afrikasta Eurooppaan - laji on kestävä lentäjä! - ja tällä kertaa niitä riitti normaalia enemmän myös Suomeen saakka. Loppukesällä näiden vaeltajien jälkeläiset ehtivät lentoon koteloistaan, ja kun tähän "omaan kantaan" lisätään elokuun alussa etelästä saapunut uusi massavaellus, on päästy ihmettelemään ennennäkemättömiä perhosmääriä. Espoon edustan ulkoilusaarella jokainen pietaryrttikasvusto oli ohdakeperhosten kansoittama, ja jos innoissaan tuppautui kameran kanssa liian lähelle, ympärille pölähti kymmenien perhosten lepatteleva parvi. Ainutlaatuinen kokemus :-)

(Minulle oli pitkään epäselvää, mitä ohdakeperhosille ja vastaavasti käyttäytyvälle sukulaiselleen amiraalille tapahtuu syksyn tullen. Monessa lähteessä kerrotaan, että lajit viettävät talven aikuisina, mutta koska niiltä puuttuu varsinainen lepovaihe, talvehtiminen ei onnistu Suomessa. Kirjoissa ei kuitenkaan kerrota suoraan, kuolevatko kaikki nämä perhoset pakkasten tullessa vai hoksaavatko ne lähteä paluumuutolle. Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedotteessa onneksi sanotaan, että "Syksyllä päivien lyhetessä ne suuntaavat takaisin kohti etelää, missä uutta ravintoa on jälleen saatavilla sateiden jälkeen." Meillä esiintyy siis muuttolintujen lisäksi aitoja muuttoperhosia! Linnuista poiketen perhosilla vastakkaisiin suuntiin matkaavat muuttajat ovat vain eri yksilöitä.)

Toinen vuoden runsaimmista perhosista minun reiteilläni on ollut metsänokiperhonen. Tällä lajilla yksilönkehitys kestää kaksi vuotta, joten perhosia on joka toinen vuosi paljon ja joka toinen vuosi taas hyvin vähän. Eteläisessä Suomessa parittomat vuodet ovat metsänokiperhosvuosia, eikä sitä ole tänä vuonna voinut olla huomaamatta. Mökillä erityisesti kuvan kaunokit ovat olleet suosiossa.

Myös harvinaisempia, mutta mieleen jääneitä perhoshavaintoja kirjautui useita. Toukokuun lopussa näin ensimmäistä kertaa (elis!) paksupäihin kuuluvan, sievän mansikkakirjosiiven. Juhannuksen jälkeisillä lämpimillä ilahduttivat myös kovaa vauhtia mökin pihan läpi lentänyt ritariperhonen sekä illakoiden medestä pitkään nauttinut pihlajaperhonen.

Yöperhosia en tunne edes niin välttävästi kuin päiväperhosia. Viime viikonloppuna kuitenkin kokeilimme uudestaan kesäkuussa epäonnistunutta valopyydystä. Olin toiveikas, sillä elokuun illat ovat jo oikeasti pimeitä, mutta jostain syystä saalis jäi jälleen laihaksi. Vain yksi pieni uskalikko tuli kankaalle, ja se näyttää samankaltaiselta kääriäiseltä kuin edellinenkin. Missä vika? Oliko ilta liian kylmä (12 astetta), oliko aika sittenkin huono (elokuun puoliväli klo 23.15-0.15), eikö työmaavalaisimien halogeenipolttimoiden valo (joka ei ainakaan ollut liian himmeä!) ole houkutteleva?

Itse pyydyksen hohtaessa tyhjänä löytyi ympäristöstä muuta ihasteltavaa. Läheisillä kultapiiskun kukilla viihtyi useitakin yöperhosia, jotka selvästi kokivat mesitarjoilun hakkaavan valohoukuttimen mennen tullen. Kuvassa näitä edustaa kenties jokin yökkönen (päivitys: pilkkuruuniyökkönen). Myös useampikin lepakko ilahdutti jälleen lentelemällä aivan lähellä pyydyspaikkamme yllä, ja houkutinvalojen ansiosta niitä pystyi katselemaankin hienosti - eivätkä ne tuntuneet valoista häiriintyvän. Kun sitten olin jo luovuttanut ja epäilin vahvasti koko valohoukuttimen toimivuutta, löytyi talon seinästä ulkovalon luota useita erilaisia yöperhosia! Kuvissa esiintyvät mahdollisesti jokin toinen yökkönen (päivitys: vaippayökkönen) sekä luultavasti jokin mittari - ehkäpä syysvarpumittari (Chloroclysta citrata)?

Yöperhosia olisi mukava oppia tuntemaan paremmin. Harmikseni harva opaskirja tukee suosimaani oppimismenetelmää, jossa oikean lajin etsiminen aloitetaan oikean lajiryhmän tunnistamisesta. Kun lajeja (varsinkin samankaltaisia lajeja) on paljon, auttaisi kovasti kun osaisi sijoittaa löytämänsä edes oikeaan ryhmään. Harvassa lähteessä kuitenkaan esitellään, miten vaikkapa koit, koisat, kärsäkkäät, kääriäiset, erilaiset kehrääjät, kiitäjät, mittarit ja yökköset erotetaan ryhminä toisistaan. Kirjat keskittyvät lähinnä yleisimpien ja/tai värikkäimpien yksittäisten lajien esittelyyn. Sen verran muistan opintoihin kuuluneelta tunnistuskurssilta (jossa ryhmiä käsiteltiin), että jo pelkkä siipien lepoasento kertoo usein paljon - silti löytyy jopa kirjoja, joissa yöperhoset esitellään siivet auki levitetyistä kokoelmanäytteistä!

Otan mieluusti vastaan suosituksia hyvistä yöperhoskirjoista, sekä parempia tunnistuksia kuvissa esiintyville lajeille.

(Vielä lepakoistakin puheenollen, olen harmissani Eviran raivotauti-tiedotteen lauseesta, jossa väitetään lepakon "hyökänneen kahden tutkijan kimppuun". Luonnontieteellisen museon blogi kertoo, mitä oikeasti tapahtui - ja etteivät lepakot ole yhtään sen vaarallisempia kuin tähänkään asti, vaan hienoja ja suojeltuja eläimiä!)

------------------------------------
Pihka-suoritukset 19.8.2009

Tehtävä: Valohoukutin - valmis

Tähtiä saatu yhteensä: 12/20.
------------------------------------

P.S. Ihmistulva Helsingissä lauantaina 5.9.!

Otsikoissa ollutta

Mediassa on kesän aikana esiintynyt lukuisia aiheita, joista kaikista olisi voinut laatia vaikka kokonaan oman blogikirjoituksen. Huomaan, etten ole ehtinyt niitä tehdä, joten puran ruuhkaa listaamalla tähän muutaman kuuman perunan.

Merimetsosta tuli riistalaji Ahvenanmaalla. Väitän, että tällä ratkaisulla hoidetaan enemmän ihmisten mielenkuohuntaa kuin itse merimetsokantaa. Ensinnäkin, ampuminen on tehokas kannanvähennyskeino vasta kun saaliiksi jää merkittävä osa vuosittaisesta poikastuotosta, enkä usko että siihen päästään tällä lisääntymisvauhdilla. Toiseksi, merimetso ei kuulu lintudirektiivin metsästettäviin lajeihin, ja päätös on sikäli säädösten vastainen. Kolmanneksi, direktiivin mahdollistaman poikkeusluvan ehdot eivät täyty, sillä merimetson ei ole osoitettu aiheuttavan vakavaa haittaa kalastuselinkeinolle. Riittääkö siis vapaan ampumisen oikeutukseksi se, että lintu on iso, tuottaa kakkaa ja on vasta hiljattain alkanut runsastumaan Suomen merialueilla? Voin tietysti jollain tasolla ymmärtää, että on hauskaa päästä tähtäilemään suuria, ärsyttäviä eläimiä. (Koska saaliilla ei liene hyötyarvoa, mahtavatko metsästäjät kuitenkaan käyttää esim. noutavia koiria haavakoiden etsimiseen?)

Helsinkiläiset haluavat hoitamattomampia metsiä. Ei ulkoilumetsiä tarvitse hoitaa metsätaloudellisin opein. Vielä turhauttavampaa on, kun metsää "siivotaan", eli sieltä poistetaan puita lukuunottamatta kaikki mikä tekee metsästä metsän: kun kaatuneet puut ja pudonneet oksat raivataan pois, kulkureitit ilman luonnollisia esteitä leviävät pois poluilta, ja vilkkailla alueilla koko metsänpohja kuluu paljaaksi aluskasvillisuudesta.

Lokkiongelman todellisiin syihin ei uskalleta puuttua. Helsingin kaupunki teetti pari vuotta sitten selvityksen lokkiongelman ratkaisumalleista, mutta juuri mitään esityksen ehdotuksista ei ole pantu täytäntöön. Toreille esimerkiksi tarvittaisiin tehokkaita toimia, jotka vähentävät lokeille tarjolla olevan ja erityisesti tarkoituksellisesti tarjottavan ruuan määrää. Kaupunginjohtajan esittämä ratkaisu pesimisen estämisestä kantakaupungissa saattaa jonkin verran hoitaa ongelman seurauksia, mutta ei puutu sen syihin.

Haminasta puuhataan jo ennakkotapausta. Kohussa ei ole niinkään kyse muutamasta tervapääskynpesästä kuin siitä tavasta, jolla Haminan kaupunki asiaan suhtautui. Rikkomalla avoimesti lakia virkamiehet lähettävät varsin ikävän viestin kansalaisille: laista ei tarvitse välittää kun sille päälle sattuu. (Kannattaa tutkia myös linkittämäni jutun alareunasta löytyviä vanhempien saman aiheen uutisten linkkejä.)

Salametsästäjä valitsi kohteensa huonosti. Voihan olla, että ao. turkistarhalle on myönnetty lupa esim. harmaalokkien ampumiseen, mutta vaikka olisi, on surullista ettei lajinmääritystaitoja löydy tämän enempää. Nähtävästi saaliista ei myöskään olla oltu erityisen kiinnostuneita, kun raato on kerran jäänyt tarhan katolle kuukaudeksi. (Nippelitietona selkälokin suomalaisuus on muuten mielenkiintoinen juttu: noin puolet maailman tummaselkäisistä selkälokeista pesii Suomessa!)

Loppukevennyksenä mainostan YLE:n luonto- ja ympäristöuutisia, joista usein löytyy mielenkiintoista luettavaa tiivistetyssä muodossa. Esimerkkejä:

• Rottia pyydystävä lihansyöjäkasvi nimettiin David Attenborough'in mukaan
• Himalajalta on löytynyt 10 vuodessa satoja tieteelle uusia lajeja
• Magneettinen pohjoisnapa liikkuu kymmeniä kilometrejä vuodessa
• Keskellä Tyyntämerta ajelehtii Teksasin osavaltion kokoinen muovirojusta koostuva jätelautta
• Hyttyset uhkaavat Galapagos-saarten luontoa
• Tietopaketti lepakoista (ja linkkejä eteenpäin)

Muita tiedeuutisten suosikkijakelijoitani ovat tiedeuutiset.fi, Tähdet ja avaruus -uutisblogi, Tiede-lehden nettisivut sekä toinen YLE:n palvelu, sekin mielikuvituksellisesti nimeltään Tiedeuutiset :)

Koivuaakkoset

Lapissa kun oltiin, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tehdä yhden tuntureille sijoittuvan Pihka-tehtävän. Vierailun lyhyen keston vuoksi valitsin tunturikoivikko-tehtävän, jota saattoi edistää muun retkeilyn ohessa. Viiden asteen lämpötila ja kylmä pohjoistuuli tosin jäädytti mielikuvituksen varsin tehokkaasti, joten fantasiahahmojen sijaan keskityin poimimaan kameralla tutumpia muotoja:


Kuvat eivät vaatine selityksiä?

----------------------------------
Pihka-suoritukset 30.7.2009

Tehtävä: Tunturikoivikon salaisuudet - valmis

Tehtävä: Valohoukutin - edelleen kesken

Tähtiä saatu yhteensä: 12/20.
----------------------------------