Toisaalta ja toisaalta

Olen aina ollut sitä mieltä, että koska blogiin kirjoittaminen on vapaaehtoista, siitä ei pidä tehdä itselleen taakkaa ja epämukavaa velvoitetta, vaan sen tulee olla hauskaa ja lähteä kirjoittamisen ilosta tai muusta sellaisesta motivaatiosta. Sitä ohjenuoraa olenkin pääsääntöisesti noudattanut tämän blogin kanssa.

Toisaalta, koska pidän siitä miten kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia ja antaa harjoitusta itsensä ilmaisussa, ja koska minusta on mukava palata aikaisemmin kirjoittamiini juttuihin (erityisesti matkakertomuksiin, mutta myös muut jutut toimivat oman aikansa "muistoina"), olen pitänyt sääntönä, että vähintään kerran kuussa on blogiin kirjoitettava, edes jotain pientä.

Toisaalta nyt näyttää siltä, että jälkimmäisen säännön noudattaminen alkaa olla enemmän vastenmielistä kuin hauskaa. Osa kirjoittelusta on siirtynyt Facebookiin yms. kanaviin, ja muutenkin ajankäyttöni on hieman muuttunut siten etten enää ehdi ja/tai jaksa seurata toisten blogeja yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin. Lisäksi kaksi suurta henkilökohtaista asiaa pitää ajatukset tehokkaasti poissa tämän blogin profiiliin sopivista kirjoitusaiheista: toisaalta läheisen ihmisen vakava (onneksi kuitenkin hoidettavissa oleva) sairaus, toisaalta oma lähestyvä vanhemmuus odotetun perheenlisäyksen syntyessä jonkin ajan kuluttua, ja kaikki näihin liittyvä oheistoiminta.

Toisaalta en halua luopua tästä blogista, sillä kuten sanottu, pidän siitä että voin jälkeenpäin lukea omia kirjoituksiani ja muistella mm. matkoja ja muita kokemuksia. Mihinkään toiseen päiväkirjaan ei tule kirjoitettua vastaavia asioita. Toisaalta en halua muuttaa tätä esim. vauvablogiksi, sillä olen tietoisesti halunnut pitää henkilökohtaisuudet täältä poissa.

Toisaalta ja toisaalta. Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että annan itselleni luvan luopua kerran kuukaudessa -säännöstäni, mutta en hautaa blogia, vaan kirjoitan tänne ensin mainitsemani periaatteen mukaisesti silloin, kun se tuntuu hauskalta, motivoivalta ja tarkoituksenmukaiselta!

P.S. Yksi Pihka-tehtävä minulta on vielä suorittamatta Pihka-merkin ansaitsemista varten, ja koska se luullakseni kannattaisi hoitaa alta pois ennen perheenlisäyksen saapumista, ainakin siitä toivottavasti tulee tänne raportti vielä kevään aikana :)

Mistä tietää että on marraskuu?

(Jatkoa sarjalle)

Kuun nimen mukaisesti luonto näyttää pääosin kuolleelta ja odottaa talven alkamista. On paljasta.

Paitsi tällaisina lämpiminä syksyinä, kun ruoho on yhä vihreää, ja se hätkäyttää.

Sääuutiset kertovat, missä päin maata on milloinkin tullut ensilumi.

Ihmiset puhuvat siitä, miten on märkää ja pimeää, ja ketä kaamosmasennus koettelee milläkin tavalla. (Tekee mieli sanoa, että omalla asenteella voi vaikuttaa omaan mielialaan. Yritän harjoittaa positiivista ajattelua.)

Pimeää kieltämättä on sekä töihin lähtiessä että sieltä palatessa. Joskus myöhäisellä työmatkalla talojen tai pilvien takaa pilkistävä aurinko tuntuu ihanan piristävältä silmissä.

Ylipäänsä selkeä sää tuntuu harvinaisuudelta, yleensä on pilvistä ja kosteaa.

Kauppoihin ja ostoskeskuksiin tulee viimeistään nyt joulukoristeet ja jouluruuat, eikä se loppukuusta tunnu enää kovin aikaiselta.

Pikkujouluaika alkaa. Lehdissä on uutisia taksijonoista.

Taviokuurnan suvussa vietetään myös monia marraskuulle kasautuneita merkkipäiviä :-)

Töissä mietitään, mitä ehditään vielä tehdä ennen jouluvapaita, ja mikä jää hoidettavaksi tammikuun puolenvälin jälkeen.

Järjestöissä pidetään syyskokouksia ja mm. tehdään henkilövalintoja. Luopuvat toimihenkilöt valmistautuvat jättämään paikkansa seuraajilleen.

Moni aloittaa lintujen talviruokinnan viimeistään nyt.

Aktiivisimmat aloittavat jouluvalmistelut. (Mikä on minusta aivan oikein, jos haluaa tehdä paljon valmisteluita. Parempi aloittaa ajoissa kuin valittaa stressistä jouluviikolla! Kokonaan toinen juttu on se, paljonko sitä joulua ylipäänsä tarvitsee valmistella.)

Perinteen mukaisesti, kerro toki omat lisäyksesi listaan.

Kuvareportaasi Schwarzwald-Luzern

Syyslomamatka päätettiin suunnata Lounais-Saksan Schwarzwald'iin ("musta metsä", Black Forest), josta olin nähnyt komeita, metsäisiä kuvia, ja joka kuulosti myös netistä löytyneiden tietojen perusteella mainiolta paikalta pienille patikkaretkille ja luontomatkailulle. Lisäksi, kun nyt siellä päin maailmaa oltiin ja Keski-Euroopassa on niin hämmentävän helppoa liikkua junalla oikeastaan minne vain (paitsi Suomeen...), piipahdimme matkan lopuksi myös Sveitsin puolella vuoria ihastelemassa.

Kirjoitettavaa olisi niin paljon, että tällä kertaa luovutan alkuunsa ja tyydyn kuvareportaasiin. Kuvatekstejä en tosin malta olla lisäämättä. Yleisesti voi sanoa, että sää suosi koko matkan ajan, kuten kuvista näkyy - oli hauskaa liikkua t-paidassa syyskuun viimeisellä viikolla :-)

Ensimmäinen etappi: Tribergin pieni kylä keskellä Schwarzwaldia kukkuloiden kainalossa. Melko suosittu turistikohde, mutta silti viehättävä, ei turistien pilaama.

Tribergin päänähtävyys, Saksan korkeimpana markkinoitu vesiputous. Korkein se ei ilmeisesti ole, mutta komea, kuten sitä ympäröivä luonnonpuistokin. Putous koostuu useista portaista, joten se ei näy kokonaan kuvassa.

Ympärillä olevat kukkulat ovat ilmeisen tyypillistä Schwarzwaldia: metsäisiä ja kutsuvia! Retkeily oli helppoa, sillä reittejä oli paljon ja ne oli enimmäkseen hyvin viitoitettu.

Metsätyypit vaihtelivat jonkin verran, mutta pääsääntöisesti ne olivat suomalaisen silmään eksoottisia, lauhkean vyöhykkeen lehtipuuvaltaisia metsiä. Tyypillisesti esimerkiksi tällaisessa pyökkimetsässä aluskasvillisuutta oli meikäläiseen boreaaliseen metsään verrattuna niukasti, lähinnä kai kovan varjostuksen takia.

Yleisin puulaji, pyökki (Fagus sylvatica). Helppo tunnistaa soikeista, hieman aaltoreunaisista lehdistä ja sileän harmaasta rungosta. Näin syksyllä pyökinpähkinöitä oli maassa runsaasti, paikoin karike koostui pääosin niistä.

Kotoista metsävaahteraa hieman muistuttava vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus) oli myös yleinen, samoin tammi, pähkinäpensas, kuusi ja saksanpihta. Metsälinnuista äänekkäimpiä olivat kuusitianen ja pähkinänakkeli.

Kylän helpoimmin havaittavia lintuja olivat nokivarikset (Corvus corone), hiljattain erotettu omaksi lajikseen. Niskan vaalea täplä ei kuulu normaaliin asuun, taisivat vain olla höyhenet epäjärjestyksessä.

Toinen matkakohde, Schwarzwaldin alueen "pääkaupunki" Freiburg. Suunnilleen Turun kokoinen kaupunki sijaitsee varsinaisten kukkuloiden länsipuolella, lähes Reinin laaksossa, mutta muutamia nyppylöitä on kaupungin vieressäkin. Yhden niistä huipulla on korkea näkötorni, josta kuva on otettu. Kuvan vasenta puoliskoa hallitsee vanha kaupunki kirkkoineen.

Vanha kaupunki oli viehättävä. Erikoisuutena ovat lähes joka kadun reunassa kulkevat matalat vesikanavat, joita ennen on käytetty ainakin hevosten ja muiden eläinten juottamiseen ja kaupungin puhdistamiseen. Turisti saa varoa askeleitaan.

Kaupungin puistoissa ja pihoilla kasvoi kiinnostavia puita. Tässä jalokastanja (Castanea sativa) - siis se aito paahdettava kastanja, joka on eri kasvi kuin Suomenkin puistoissa yleinen hevoskastanja (Aesculus hippocastanum).

Herttainen, pienilehtinen ja pyöreäliuskainen niverävaahtera (Acer campestre). 

Freiburgistakin pääsee helposti päiväretkille lähiympäristöön. Yhteensä tunnin juna- ja bussimatkan päässä sijaitsee Schwarzwaldin korkein huippu, Feldberg (1493 m), jonne oli suhteellisen helppo kiivetä. Näköala oli palkitseva.

Sveitsin puolella tukikohdaksi valikoitui maan keskellä, Alppien pohjoisreunalla oleva Luzern. Kaupungin keskellä on kirkasvetinen Luzern-järvi laskujokineen. Etualalla ovat vanha pato ja siitä purkautuva voimakas virta, taka-alalla vasemmalla oppaiden mukaan Sveitsin kuvatuin nähtävyys, Luzernin vanha vesitorni ja sen kohdalta joen ylittävä, keskiaikainen puusilta.

Matkan kirjaimellinen huippukohta oli retki Luzernin viereiselle Pilatus-vuorelle (2128 m) - korkein paikka, jossa olen käynyt. Toisin kuin Feldbergille, tänne emme kiivenneet omin voimin, vaan menimme junalla! Maailman jyrkin (jopa 49 %) ja ehkä vanhinkin (vuodesta 1889) toimiva "hammasrata" oli jännittävä ja rata paikoin uskomattoman jyrkän näköinen, mutta kätevästi se vei 40 minuutissa huipulle. Punaiset vaunut ja rata näkyvät kuvassa.

Vuoren huipulla oli useita ravintoloita ja hotelleja, ja paljon turisteja (mm. liitovarjoilijoita), mutta silti todella upeaa! Auringonpaisteessa myös yllättävän lämmintä.

Näköala huipulta lähimaastoon, lähes 600 m alemmas.

Näkymä pohjoiseen, Alpeille. Litteäksi hioutuneisiin Suomen maisemiin tottuneille oikean vuoriston näkeminen on epätodellinen kokemus. Oletteko ihan varmoja, ettei tuo ole vain jonkin elokuvan taustamaalaus?

Reissun ainoa elis (elämänpinna), mutta sitäkin hauskempi: alppinaakka (Pyrrhocorax graculus).  Näitä lintuja elää vain korkeilla vuorilla, mutta siellä missä vuorilla on ihmisiä, alppinaakat tulevat hyödyntämään helppoa ruokaa rohkeina kuin mitkä tahansa kaupunkilinnut. Niiden äänet olivat hauskoja, kuin pienten papukaijojen sirahduksia ja viserryksiä.

Aivan lopuksi oli muutama tunti aikaa kierrellä Zürichissä, mutta kymmenen matkapäivän ja kahden vanhan kaupungin jälkeen ei kaupungista enää kovasti jaksanut innostua. Hauskaa oli kuitenkin seurata Suomessa harvinaisen, pienen mutta terhakkaan pikku-uikun (Tachybaptus ruficollis) sukeltelua kaupungin rannassa.

Kaiken kaikkiaan mainio reissu. Kulttuurimatkaajalle löytyy epäilemättä loputtomasti tutkittavaa Keski-Euroopan kaupungeissa, jotka kaikki ovat Suomen mittapuun mukaan vanhoja, ja niiden välillä kulkeminen on tosiaan riemastuttavan helppoa kattavilla juna-yhteyksillä. Luonnosta kiinnostuneen kannattaa käyttää kaupunkeja ja kyliä enemmän tukikohtina, joista on helppo tehdä päiväretkiä ympäristöön. Kauas ei tarvitse mennä, sillä jo lähimetsät ovat suomalaisen silmään eksoottisia, kukkuloista ja vuorista puhumattakaan. (Junapainotteinen Euroopan-matka jättää myös hitusta paremman omantunnon kuin kaukomatka Aasiaan, vaikkei allekirjoittanut voi erityisesti ekomatkailijan saavutuksilla kehuskellakaan.)

Biologian perusteet hukassa

On ollut sellaisia luonto-uutisia liikkeellä, ettei biologi voi kuin huokailla (jos ei ehdi itse tarttua epäkohtiin ja alkaa kampanjoimaan - hatunnosto heille jotka sitä tekevät!).

Ensinnäkin, Suomen susien määrä on pudonnut viidessä vuodessa lähes puoleen, ja yhdeksi syyksi on nyt ihan virallisesti todettu salametsästys. Kun katsoo telkkarista hienoa luontodokumenttia vaikkapa sarvikuonoista tai gorilloista ja näkee miten salametsästäjät niitä säälittä tuhoavat, voi ihan tuntea miten sisimmässä kuohuu suuttumus ja epätoivo eläinten ja luonnon puolesta. Ongelmat vain tuntuvat olevan toivottoman kaukana, kehitysmaiden viidakoissa ja savanneilla. On myös helppo ajatella, että salametsästystä ruokkivat mm. köyhyys ja tietämättömyys, ja että eihän täällä "sivistyneessä maailmassa" tuollaista päästettäisi tapahtumaan, täällä on sentään laki ja järjestys.

Mutta eivät asiat ole Suomessa juurikaan paremmin - salametsästys ja eläinten vainoaminen ovat ilmeisesti täällä paikoitellen suorastaan arkipäivää. Susien lisäksi täällä salametsästetään mm. petolintuja, ja toisin kuin esim. sarvikuonojen kohdalla (joista käytetään sarvi) näistä kummastakaan ei ole ihmiselle mitään hyötyä ruokana tai käyttötarpeina, vaan tapot ovat välillä hyvinkin julmia ja raadot hylätään metsään. Miksi Suomen kaltaisessa vauraassa ja hyvin koulutetussa maassa esiintyy ihan samoja ongelmia, joita kauhistelemme kaukomailla? Ainoa lohtu on, etteivät Suomessa kyseessä ole minkään lajin maailman viimeiset yksilöt (saimaannorppaa ei kai suorastaan vainota, vaikka verkkokalastuksesta ei toisaalta haluttaisi luopua?), mutta on pelottavaa kuvitella salametsästykseen syyllistyvien ihmisten ajatusmaailmaa. Eivätkö he tosiaan ymmärrä? Vai eikö koulussa ole opetettu, mikä on esimerkiksi petoeläinten merkitys ja vaikutus luonnossa?

Muistutettakoon myös, että Suomi on Maltan kanssa ainoa EU-maa, jossa harjoitetaan lintujen kevätmetsästystä, ja olemme saaneet sen johdosta kansainvälistäkin huomiota. Se tosin ei ole salametsästystä, vaan tapahtuu ihan laillisesti. Ei se silti oikein ole.

Otetaan toinen uutinen, johon johdattelen kysymysparilla. Mikä on mielestäsi oikea tapa määritellä kalastuskiintiöiden koko? Entä miten arvelet kiintiöiden koon tällä hetkellä määräytyvän EU:n tasolla?

Lehtiuutinen aiheesta oli niin ihmeellinen, etten tiennyt pitäisikö olla iloinen vai surullinen:

Kalastuskiintiöt saattavat kohta perustua todellisuuteen. Euroopan unionin kalastuskiintiöt saatetaan määrätä tulevaisuudessa tieteellisten arvioiden pohjalta.

Mitä ihmettä - mitenkäs ne sitten on tähän asti määrätty? No, en oikeastaan ole järin yllättynyt:

Tähän saakka kiintiöistä on väännetty EU:n kalastus- ja maatalousministerien kokouksissa, joissa jokainen maa on lähinnä yrittänyt varmistaa mahdollisimman suuren pyyntikiintiön itselleen.

Niinpä tietysti. Eipä siis ihme, että:

EU:n merialueiden kalakannoista jopa kolme neljännestä on ylikalastettuja ja kolmannes kannoista on romahdusvaarassa.

Myös poliitikoilta ja kalastuksen edunvalvojilta ovat tainneet jäädä biologian läksyt lukematta. Ei tarvitse odottaa edes siihen asti, että kalakannat todella loppuvat - kalastuselinkeino joutuu vakaviin vaikeuksiin jo paljon aikaisemmin, jos ei kalastuskiintiöitä sopeuteta kantojen kokoon nopeasti. Pienemmät leikkaukset nyt ovat varmasti mukavampia kuin isot romahdukset myöhemmin. Kukaan ei hyödy siitä, että kalakannat romahtavat ja ehkä lopulta katoavat kokonaan.

Kolmanneksi loppukevennys, josta on tulossa hyvää vauhtia uusi lentävä lause Sauli Niinistön kuuluisten "tupajumien ja torakoiden" rinnalle:

Copyright: Seppo Leinonen

Seppo Leinosen sivuilla esitellään myös alkuperäinen uutisartikkeli, jonka suosittelen lukemaan - siksikin, että se sisältää mm. väärän tulkinnan suurpetojen luokitusperusteista. Ja jos jollekin todella on vielä epäselvää, mikä se punainen kirja on ja mihin ne väitteet perustuvat, niin tietoa löytyy Ympäristöhallinnon sivuilta.

Kuka auttaa loukkaantunutta eläintä?

Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.

Eläinsuojelulaki, 14§

Saan silloin tällöin työni puolesta puheluita ihmisiltä, jotka ovat löytäneet - tai luulevat löytäneensä - loukkaantuneen eläimen. Auttamishalu on yleensä suuri, ja Suomessa ihmiset ovat tottuneet siihen, että aina löytyy se jokin oikea viranomainen tai muu taho, jolle kunkin ongelman hoitaminen kuuluu. Yllättäen näin ei tässä tilanteessa ole.


Tarvitseeko eläin apua?

Älä koske jäniksenpoikaseen, ellei ole ihan pakko. 
Kuva: "Lemur12"

Ensimmäinen ongelma on se, että vaikka eläin näyttäisi olevan avun tarpeessa, se ei sitä ehkä kuitenkaan ole. Esimerkiksi jänisten ja rusakoiden poikaset viettävät suurimman osan ajastaan yksin - emo käy vain 1-2 kertaa päivässä imettämässä niitä. Kerrostalon pihalla tepasteleva, lentokyvytön lokinpoikanen on samassa tilanteessa - senkin vanhemmat saattavat käydä ruokkimassa poikasta esimerkiksi vain öisin, ja lokinpojille on tyypillistä lähteä kuljeskelemaan ympäristöön ennen lentokyvyn saavuttamista. Muutkin yksinäiset, pienet eläimet herättävät välillä ihmisten suojeluvaistot, mutta useimmiten emot ovat lähettyvillä ja uskaltavat tulla esiin vasta kun ihminen poistuu paikalta.

Oikea ratkaisu näissä tilanteissahan on tietysti olla tekemättä mitään. Jos eläin ei ole selvästi loukkaantunut, sillä todennäköisesti ei ole mitään hätää. Luonnonvaraisen eläimen on aina parempi olla luonnossa kuin stressaantua ihmisen käsittelyssä ja helposti väärässä tai puutteellisessa hoidossa. Jos eläin on vaarallisessa paikassa, kuten ajotiellä, sen voi siirtää esim. lähimpään pensaikkoon. Kannattaa käyttää hanskoja tai vaikka pyyhettä apuna ja suojana. Jäniksenpoikasten kohdalla varoitetaan joskus ihmisen hajun tarttumisesta, mihin en osaa ottaa kantaa, mutta ainakin kannattaa suojata itsensä mahdollisilta puremilta, raapimisilta ja/tai taudinaiheuttajilta.


Kuka auttaa, jos apua tarvitaan?

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että jos eläin todella on aidosti loukkaantunut, tilanne on yllättävän vaikea ja monimutkainen. Vaikka laki velvoittaa auttamaan, missään ei ole määritelty, kenen vastuulla ja kustannuksella se pitäisi tehdä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, johon voisi ottaa yhteyttä ja kysyä toimintaohjeita, tai jonne eläimen voisi toimittaa saamaan hoitoa. Suomesta puuttuu kattava eläinhoitoloiden ja asiantuntijoiden verkosto.

Lokinpoikanen. Kuva: "JsonLind". 
Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Tietoa on netissä tarjolla, mutta se on hajanaista ja vajavaista. Toisaalta ei voida antaa valmiita hoito-ohjeita jokaiseen tapaukseen, eikä eläimen kotihoito ole kaikissa tilanteissa edes mahdollista, ja toisaalta luonnonvaraisia eläimiä vastaanottavia hoitopaikkoja on aivan liian vähän, ja monet niistä toimivat yksityisesti, kokonaan tai osittain vapaaehtoisvoimin, hyvin rajallisilla resursseilla. Omalla kustannuksellaan akuutisti apua tarvitsevan eläimen voi tietysti viedä lähimmälle eläinlääkärille, mutta kaikki eivät suostu ja/tai osaa hoitaa ainakaan kaikkia luonnonvaraisia eläimiä. Toisaalta jotkut yksityiset asianharrastajat ovat tottuneita hoitamaan esimerkiksi loukkaantuneita lintuja, mutta nimet ja yhteystiedot eivät välttämättä ole yleisesti tiedossa.

Vaikka hoitopaikka löytyisi, eläimen toimittaminen sinne ei myöskään ole kenenkään vastuulla. Eläintä voi ensinnäkin olla vaikea saada kiinni. Toiseksi hoitolasta ei yleensä ehditä eläintä hakemaan, ja jos löytäjällä ei ole mahdollisuutta lähteä sitä kuljettamaan, vaaditaan kekseliäisyyttä. Ehkä joku autollinen tuttava voisi auttaa? Busseissa ei kuljeteta eläviä eläimiä ainakaan rahtina, mutta jos pystyt itse lähtemään mukaan, asiaa kannattaa kysyä.

Vielä eräs ongelma on, että maallikon voi olla  vaikea arvioida, milloin eläin on niin pahasti loukkaantunut, että se olisi lopetettava, ja mikä olisi paras keino tehdä se. Lopetuskeinoista on vielä vaikeampi löytää tietoa kuin hoitopaikoista. Joka tapauksessa jokaisella on oikeus lopettaa selvästi kärsivä eläin, oli laji rauhoitettu tai ei.


Mitä tehdä?

Tässä eri tahoilta kerättyjä ohjeita. (tekstit otteita, lue lisää ao. sivulta) Listaa saa mielellään täydentää.

YLEISTÄ

Ympäristöhallinto
Jotkin eläintarhat ottavat vastaan apua tarvitsevia luonnonvaraisia eläimiä. Asiasta on aina hyvä sopia etukäteen puhelimitse. Luonnonvaraisten vahingoittuneiden eläinten hoidosta ja käsittelystä tietävät myös mm. kuntien eläinsuojeluviranomaiset, eläinsuojeluyhdistykset ja pelastuslaitokset (yleinen hätänumero 112).

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY
Luonnoneläin on aina syytä toimittaa asiantuntijan hoitoon. On tärkeää, että eläimen elintavat tunnetaan, sen ikä osataan arvioida, mahdolliset vammat osataan hoitaa sekä järjestää sille lajinsa tarpeiden mukainen pitopaikka. Jos olet epävarma löytämäsi luonnonvaraisen eläimen voinnista, on parasta olla koskematta siihen ja seurata tilannetta kauempaa.

Korkeasaari
Luonnonvarainen eläin tarvitsee apua, kun: (ks. sivu)

BirdLife Suomi
Eri puolilla Suomea on ihmisiä, jotka hoitavat lähiympäristöstään löytyneitä vahingoittuneita eläimiä. Yleensä kuntien ympäristötoimistoissa ja alueellisissa ympäristökeskuksissa tiedetään, ketkä lähiseudulla hoitavat vahingoittuneita eläimiä. Jos loukkaantuneiden tai hädänalaisten lintujen kiinniotossa tarvitaan apua, niin pelastuslaitos auttaa resurssiensa mukaan (hätänumero 112). Kannattaa kysyä paikalliselta palo- ja pelastuslaitokselta, sillä vastuu on viime kädessä valtiolla.

HOITOPAIKKOJA

Heinolan lintutarha.
Kuva: Heinolan lintutarha

Korkeasaari, Ranua Zoo, Ähtärin eläinpuisto, Pyhtään lintuhoitola, Heinolan lintutarha, Turun eläinhoitola, Hämeen lintuhoitola Anser, Villi-ilves (Wild Lynx). Yhteystiedot ja muita yhteystietoja (ajantasaisuudesta en tiedä):
* Ympäristöhallinnon linkit
* SEY:n kokoamat yhteystiedot
* Luonnontieteellisen keskusmuseon linkit
* Anser-hoitolan linkit (vaikuttaa ainakin osin vanhentuneelta)

TARKEMPIA OHJEITA

Kiinniotto, ensiapu ja kuljetus
http://www.korkeasaari.fi/elaimetjaymparisto/elainhoitola/avuntarpeessa

Liikenneonnettomuudet (suuret ja pienet eläimet)
http://www.sey.fi/elainten_viikko/2008_luonnonelaimet/auta_loukkaantunutta_luonnonelainta

Jänikset ja rusakot
http://www.tesy.info/suomi/jos_rusakko_1.html
http://www.sey.fi/elaintietoa/luonnonvaraiset_elaimet/janiksen_ja_rusakon_ensiapu
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm

Oravat
http://www.tesy.info/suomi/jos_orava_1.html
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm
http://www.korkeasaari.tx.fi/service.cntum?serviceType=serviceDocumentSection&documentId=49377

Siilit
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm
http://www.tesy.info/suomi/jos_siili_1.html
http://www.korkeasaari.tx.fi/service.cntum?serviceType=serviceDocumentSection&documentId=49380

Lokit
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/faq-linnut_ja_ihminen.shtml#hylatty_lokki
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm

Pikkulinnut ja pudonneet pesät
http://www.hesy.fi/luonnonvaraiset.htm
http://www.tesy.info/suomi/jos_pikkulintu_1.html
http://www.korkeasaari.fi/elaimetjaymparisto/elainhoitola/avuntarpeessa

Isompien lintujen poikaset
http://www.tesy.info/suomi/jos_vesilintu_1.html
http://www.tesy.info/suomi/jos_isolintu_1.html

Joutsen jäällä
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/faq-suojelu.shtml#joutsenet

Eläimen lopettaminen
http://www.sey.fi/elainten_viikko/2008_luonnonelaimet/auta_loukkaantunutta_luonnonelainta 
Käytä kookasta kiveä, vankkaa pulttiavainta, tunkkia tai tukevaa kalikkaa. Kohdista voimakas isku eläimen kallon leveimpään kohtaan. Varmista, että eläin on kuollut. Suurikokoinen eläin on lopetettava ampumalla. Jos poliisi ei pääse paikalle, kysy apua lähimmästä talosta.


Mitä jos antaisi luonnon hoitaa?

Lopuksi herää se kysymys, onko tosiaan ihmisen velvollisuus auttaa kaikkia loukkaantuneita eläimiä. Jos esimerkiksi vammautuneesta poikasesta ei ole eläjäksi, onko oikein aiheuttaa eläimelle ylimääräistä stressiä kiinniottamisesta ja kuljettamisesta, vaikka se johtaisi mahdollisesti tuskattomampaan kuolemaan? Luonnossa esiintyy paljon kärsimystä, eikä meidän ole mahdollista (eikä mielestäni järkevää edes yrittää) poistaa sitä kaikkialta.

Kettu. Kuva: "Snurre86".
Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Toisaalta ihminen aiheuttaa muille eläimille niin paljon kärsimystä myös turhaan, että voi sanoa, että velvollisuutemme on auttaa silloin kun pystymme. Yleisesti elämän kunnioittamisen ja turhan kärsimyksen välttämisen voidaan mielestäni katsoa kuuluvan inhimillisyyteen ja hyvään elämään.

On helppo sanoa, että jos eläin on loukkaantunut selvästi ihmisen toiminnan tuloksena - kuten liikenteessä tai siimaan sotkeutuessaan - sitä on oikein auttaa. Mutta jos esimerkiksi lintu loukkaa siipensä petolinnun hyökkäyksessä, onko parempi auttaa "pikkuraukkaa", vai antaa luonnon päättää, joutuuko tämä "epäonnistunut" yksilö saman tai seuraavan pedon saaliiksi, tai onko se riittävän sisukas toipumaan omin voimin ja pärjäämään elämässä?

Luulen, että laki on muotoiltu yksiselitteiseksi, jotta siihen voidaan tarvittaessa vedota eikä siihen tarvitse kirjata moisia filosofisia pohdintoja. Mielestäni on silti oikein käyttää tervettä järkeä mahdollisesti loukkaantuneen eläimen kohdatessaan. Mieti:

• onko eläin todella hädässä
• onko se mahdollista saada kiinni
• onko sen kiinniottamisesta ja käsittelystä enemmän haittaa vai hyötyä.