Suomen kolmas lintuatlas

Tällä viikolla nähtiin erittäin konkreettisesti, mihin tuhannet vapaaehtoiset harrastajat pystyvät, kun heidän voimansa yhdistetään: Suomen lintuatlas 2006-2010 on julkaistu!


Vapaaehtoistyön voimannäyttö

Lintuatlas kertoo Suomessa pesivien lintujen levinneisyyden 10x10 km ruutujen tarkkuudella. Näitä ruutuja mahtuu Suomeen 3859 kappaletta ja idea on, että jokaiselta ruudulta kirjataan, mitkä lintulajit siellä pesivät ja miten varma tieto on. Pesintä voi olla varma (esim. on nähty poikasia pesässä), todennäköinen (esim. on nähty emo hyökkäilemässä pesää uhkaavaa eläintä kohti) tai mahdollinen (esim. on havaittu lintupari sopivassa pesimäympäristössä). Näin saadaan varsin hyvä kokonaiskuva Suomen linnustosta.

Kolmannen lintuatlaksen komean punainen selvitysaste-kartta.
Lähde: http://atlas3.lintuatlas.fi Kopioitu 16.4.2011. 
Käyttö Creative Commons Nimeä 3.0 -lisenssillä.

Tiedot on kerätty lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, ja on mykistävää, minkälaiseen tulokseen on päästy: vain 11 ruudulta ei ole kirjattu lainkaan atlashavaintoja. Nämä tyhjät ruudut ovat käytännössä saarettomia merialueita, joissa lintuja ei pesi, joten käytännössä joka ainoassa Suomen 10x10 km ruudussa on käynyt viimeisen viiden vuoden aikana vähintään yksi lintuharrastaja, joka on kirjannut sieltä havaintoja lintuatlakseen - kaukaisia luotoja ja Lapin tiettömiä erämaita myöten. Aivan mieletön saavutus!

Tulokset ovat upeita jopa maailmanlaajuisesti. Tämä oli jo kolmas Suomessa tehty pesimälinnuston atlasselvitys (ensimmäinen koottiin vuosina 1974-79 ja toinen vuosina 1986-89), eikä mistään muusta maasta ole ilmeisesti julkaistu vastaavaa sarjaa. Pitkät havaintosarjat ovat välttämättömiä, kun tutkitaan levinneisyyden muutoksia ja siihen johtaneita syitä. Lisäksi kartoitus tuli nyt kolmannella kerralla tehtyä huomattavan kattavasti, sillä peräti 90 % ruuduista arvioitiin vähintään tyydyttävästi kartoitetuiksi. Erinomaisesti kartoitettujakin ruutuja kertyi 38 %.

Osallistuin aineiston keruuseen, ja olo onkin nyt onnellinen, mutta hieman tyhjä. "Atlastelu" antoi retkeilylle erityisenlaista motivaatiota, sillä jokainen havainto oli potentiaalisesti hyödyllinen atlaksen kannalta. Havaintojen lähes reaaliaikainen päivittyminen projektin nettisivuille mahdollisti sen, että retkeilyn saattoi  kohdistaa huonosti kartoitetuille alueille (ja siten nähdä uusia paikkoja), tai keskittyä etsimään tutuilta alueilta sellaisia lajeja, joiden pesintää ei vielä ao. ruudusta ollut varmistettu (ja oppia siten uutta eri lintulajeista). Koska tiheästi asutussa Etelä-Suomessa on myös paljon lintuharrastajia, lähiruutumme tulivat kattavasti kartoitetuiksi jo varsin varhain. Vietimmekin mm. erittäin antoisan (mutta myös rankan) kesäkuisen viikon Ahvenanmaan kauniissa luonnossa atlashavaintoja keräten.


Tulokset kaikkien nähtävissä verkkosivuilla

Lintuatlaksen tulokset on julkaistu verkossa osoitteessa atlas3.lintuatlas.fi. Tämä on minusta erinomainen ratkaisu, sillä kirjaan verrattuna julkaisu voitiin tehdä nopeasti, sitä pystytään myöhemmin täydentämään, ja näinkin hienoon aineistoon varmaankin väistämättä jääneitä virheitä on mahdollista korjata palautteen perusteella.

Taviokuurnan pesimäaikainen levinneisyys Suomessa.
Lähde: http://atlas3.lintuatlas.fi Kopioitu 16.4.2011. 
Käyttö Creative Commons Nimeä 3.0 -lisenssillä.

Verkkojulkaisu mahdollistaa myös tiedon hakemiseen ja esittämiseen monipuolisia tapoja, joita en malta olla hehkuttamatta:

• Lajit-osio näyttää kunkin lintulajin tulokset. Osion etusivulla olevan taulukon voi järjestää eri sarakkeiden mukaan. Lajia klikkaamalla pääsee kunkin lajin omalle sivulle, jossa on pienen lajiesittelyn ohella levinneisyyskartta sekä tässä tuoreessa että vanhoissa atlaksissa. Kartan esitysmuodoksi, kuten väreiksi ja symboleiksi, on tarjolla muutamia erilaisia vaihtoehtoja, ja kartan voi myös suurentaa. 
• Levinneisyyden muutoksista kertoo lajisivuilla oleva muutoskartta, joka värikoodein osoittaa, onko lajin levinneisyys kasvanut vai supistunut. Eri tavalla muutoksia visualisoi "pallokaavio", jota voi tarkastella koko maan laajuisena tai alueittain. Siitä voisi teettää vaikka julisteen :-) Vielä tarkemmin muutoksiin pääsee kiinni erityisellä vertailutyökalulla.
• Ruudut-osio puolestaan kertoo, mitä lintulajeja missäkin atlasruudussa pesii. Ruudun voi valita listalta tai kartasta, ja valinnan jälkeen viereiseen ruutuun voi siirtyä karttaa klikkaamalla. Ruudun lajilistasta pääsee myös suoraan kunkin lajin lajisivulle.

Selviä muutoksia linnustossa

Atlaksen tuloksia tullaan käyttämään tieteelliseen tutkimustyöhön, mutta jo silmämääräisesti voi nähdä, että lintulajistossamme on tapahtunut ja tulee todennäköisesti tapahtumaan selviä muutoksia. Sekä huomattavasti levinneitä että merkittävästi esiintymiseltään supistuneita lajeja löytyy paljon. Esimerkiksi laulujoutsen, sinitiainen ja pikkuvarpunen ovat löytäneet paljon uusia elinalueita. Toisaalta erityisesti riekon, suokukon, peltosirkun, ja niinkin tutun linnun kuin kivitaskun tulokset osoittavat huolestuttavaa vähenemistä.

Nämä havainnot peilaavat hyvin viime joulukuussa julkaistun, päivitetyn lajien uhanalaisuusarvioinnin tuloksia. Vaikka levinneisyyden muutokset eivät suoraan kerro lintujen runsaudesta - yksi pesintä viidessä vuodessa näyttää atlaskartalla samalta kuin kymmenen pesintää joka vuosi - levinneisyyden supistumista ei käytännössä tapahdu ilman kannan merkittävää pienenemistä, ja päinvastoin.

Taviokuurnan levinneisyyden muutokset
aiempiin atlaksiin verrattuna.
Lähde: http://atlas3.lintuatlas.fi Kopioitu 16.4.2011. 
Käyttö Creative Commons Nimeä 3.0 -lisenssillä.

Blogin nimikkolajin levinneisyys näyttäisi pysyneen melko vakaana tai hieman harventuneen, tai ainakin sen painopiste on ilmeisesti siirtynyt hieman itään päin. Tosin sen sanotaan olevan pesimäaikaan hiljainen ja huomaamaton, minkä lisäksi suuretkin kannanvaihtelut ovat sille tyypillisiä. Tutkijoilla onkin puuhaa, kun tuloksia pyritään tulkisemaan parhaan ymmärryksen mukaan. Atlassivusto tuleekin lupausten mukaan vielä täydentymään, kun tietojen käsittely etenee.

Myös mukavaa knoppitietoa sivustolta löytyy. Kuka arvaa, mitkä ovat kolme Suomen yleisintä lintulajia asutuissa atlasruuduissa mitattuna?


Entäs nyt?

Vaikka atlas on tältä erää ohi, kaikki lintu- ja luontohavainnot ovat toki hyödyllisiä edelleen. Jokainen voi osallistua esimerkiksi Kevätseurantaan, Vuoden lintu -kampanjaan tai johonkin lukuisista muista käynnissä olevista seuranta- ja kartoitusprojekteista. Havainnot ovat arvokkaita ilman erityistä kampanjaakin - tutustu esimerkiksi Hatikka-palveluun, jossa voit pitää omaa luontopäiväkirjaa verkossa. Viimeistään tämä lintuatlas on osoittanut, että jokainen havainto on arvokas.

The Gorgeous Blogger

 

Blogiurani alkutaipaleilta saakka seuraamani Kaitsu muisti minua tunnustuksella. Lämmin kiitos, olen otettu!

Aioin sanoa, että tähän merkkiin liittyvät kysymykset ovat onneksi aika helppoja, mutta perun aikeeni - tässähän joutuu (tai pääsee) miettimään bloggaamisen perimmäisiä kysymyksiä! :-)

1. Milloin aloitit blogisi?

Jestas, se oli lokakuussa 2005. Yllättävänkin pitkään on into pysynyt. Minulla on kyllä taipumusta ruveta tämänkaltaisiin projekteihin vain "tositarkoituksella" - mikä ei muuten tarkoita, että kirjoittaisin blogia hampaat irvessä. Olen tietoisesti myös päättänyt lopettaa tai pitää taukoa sitten kun siltä tuntuu (eikä vielä tunnu!). Blogista ei saa ottaa stressiä.

2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?

Olen salaa hieman ylpeä blogille keksimästäni alaotsikosta "Asiaa laajalla biodiversiteetillä", koska mielestäni se kuvaa yhä vieläkin hyvin blogin sisältöä. Ensinnäkin kirjoitan asia-aiheista, en juuri koskaan omasta persoonastani, mielipiteitä lukuunottamatta. Toiseksi, aiheet ovat enimmäkseen luontoon, ympäristöön ja biologiaan liittyviä, mutta teeman sisällä aiheiden kirjo on laaja. Välillä toki joukossa on jotain ihan muutakin sekalaista, kuten kokemuksia matkoilta. Yleisesti ottaen kirjoitan esseemäisesti itseäni kiinnostavista, pohdituttaneista ja/tai ajankohtaisista aiheista.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

En tiedä, voiko kirjoittaja itse koskaan vastata tähän kovin hyvin. Jokainen blogi on erityinen, koska se toimii kirjoittajansa ajatuksenjuoksun kanavoijana. Toivoisin, että tämä blogi antaisi tietoa ja inspiraatiota käsitellyistä aiheista kiinnostuneille ja herättäisi lukijassa ajatuksia. Ainakin minut se laittaa pohtimaan asioita :-)

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Viime kädessä kaverin kannustava esimerkki, mutta perimmäisin syy lienee se, että asioita tulee pohdittua joka tapauksessa, ja kirjoittaminen on minulle sopiva tapa jäsentää ajatuksia. Blogi tarjoaa tähän loistavan alustan: se on helppo perustaa, ja tuntuu paljon järkevämmältä kirjoittaa edes potentiaalisille lukijoille kuin pöytälaatikkoon. Parhaassa tapauksessa saa hyviä kommentteja, jotka vievät omassa pienessä päässä pyörineitä ajatuksia eteenpäin.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Blogi ei ole täydellinen, mutta pidän siitä sellaisena kuin se on, muuten en varmaan edes viitsisi jatkaa kirjoittamista.  En myöskään halua vaatia itseltäni (tai muiltakaan bloggaajilta) liikaa. Minusta bloggaamisen tärkeimpiä ideoita on, että jokainen blogi saa olla omanlaisensa - myös omani. Sen sijaan blogin kirjoittajassa haluaisin muuttaa, tai oikeammin kehittää ilmaisutaitoa selkeämmäksi, tiiviimmäksi ja oivaltavammaksi. Ja sitähän varten juuri kannattaakin jatkaa bloggaamista :-)


Annan tunnustuksen eteenpäin Soma-tytön luontoblogille, joka tämän blogin lailla päivittyy harvoin, mutta on jatkanut jo useita vuosia. Haluan lämpimästi kannustaa bloginpitäjää sihteereineen, sillä kirjoitukset ja kuvat ovat hienoja, ja on hurjan ilahduttavaa lukea niin aidosta ja läheisestä suhteesta luontoon!

Mistä tietää että on helmikuu?

(Jatkoa sarjalle)

Töihin lähtiessä on koko ajan valoisampaa, kunnes eräänä aamuna saa ihailla nousevaa aurinkoa.

Hurjimmillaan selkeänä päivänä on 20 astetta pakkasta, mutta silti räystäiltä tippuu vettä tummilla katoilla.

Hankikantoa esiintyy yhä useammin (jos on lunta).

Alkaa miettiä kevään luontoretkiä, vaikka tuntuu varsin epätodelliselta muistella kiuruja, sinivuokkoja ja nokkosperhosia, saati satakieliä ja tuomen kukkia.

Haaveilee myös kasvimaasta eikä millään jaksa uskoa, että vasta touko-kesäkuussa voi oikeasti päästä kylvämään ulos. Esikasvatuksia kannattaa kuitenkin jo suunnitella.

Junat - jos ne pakkasilta kulkevat - pullistelevat hiihtolomalaisia.

Kauppojen sesonkituotteina on runebergintorttuja ja laskiaispullia.

Tulee kutsu järjestön kevätkokoukseen ensi kuuksi.

Huomaa, ettei olekaan tehnyt pitkän talven aikana kaikkea sitä sisäpuuhaa, jonka kesällä ajatteli säästävänsä ensi talveksi. Mutta vielä ehtii parantaa tilannetta :-)

Tuleeko muuta mieleen?

Miljoona postikorttia Suomesta maailmalle

Olen yksi niistä lähes 12 000 suomalaisesta, jotka harrastavat postcrossingia. Lähes joka arkipäivä posti tuo minulle kortin tai pari jostain ulkomailta, henkilöltä, jota en tunne. Kortissa on usein toiveeni mukaan jokin luontokuva, ja lähettäjä on yleensä kirjoittanut korttiin muutaman mielenkiintoisen faktan tai ystävällisen tervehdyksen.

Postcrossing alkoi vuonna 2005 Portugalista. Monet pitävät postikorttien saamisesta ja lähettämisestä, joten heille avattiin verkkoyhteisö sitä varten. Järjestelmään rekisteröidytään, ja sinne annetaan oma postiosoite. Kun haluat lähettää postikortin, systeemi arpoo sinulle jonkun toisen käyttäjän osoitteen. Korttiin kirjoitetaan juokseva, maakohtainen tunnusnumero, ja kun kortti saapuu perille, vastaanottaja käy sivustolla rekisteröimässä kortin saapuneeksi. Tällöin sinun osoitteesi siirtyy arvontajonoon, ja joku toinen satunnainen henkilö (ei siis lähettämäsi kortin vastaanottaja) lähettää kortin sinulle.

Homma toimii siten, että mitä enemmän kortteja lähetät, sitä enemmän myös sinulle lähetetään. Mitään velvoitteita ei ole (sinulle saapuneiden korttien rekisteröintiä lukuunottamatta), eli päätät itse, miten aktiivinen haluat olla. Lähettäjä ja vastaanottaja arvotaan satunnaisesti, mutta samat henkilöt eivät arpoudu pariksi kuin kerran. Osallistuminen on ilmaista, postikortteja ja postimaksuja lukuunottamatta. Voit esittää toiveita, minkälaisia kortteja mieluiten haluat (toiveita ei kuitenkaan ole pakko noudattaa, eli ei paineita), ja saat valita, haluatko lähettää ja vastaanottaa kortteja vain ulkomailta, vai myös oman maan sisällä. Itse toivon luontoaiheita ja olen saanut monta upeaa korttia ja oppinutkin niistä uutta. Tämän jutun kuvituksena on muutamia lempikorttejani.

Sivusto on saanut valtavan suosion. Tällä hetkellä käyttäjiä on yli 200 000, 204 maasta. Joka tunti lähetetään keskimäärin 260 postikorttia, ja yhteensä niitä on rekisteröity vastaanotetuiksi lähes 6,2 miljoonaa. Vauhti on huima, sillä viiden miljoonan kortin rajapyykki saavutettiin vain viisi kuukautta sitten (24.8.2010).

Eräs seikka näissä tilastotiedoissa on erityisen kiinnostava: suomalaisia käyttäjiä on tosiaan 12 000, mikä on peräti 5,5 % kaikista. Kun liityin mukaan kolmisen vuotta sitten, suomalaiset saattoivat olla peräti ensimmäisinä, kärkikolmikossa kuitenkin, ja nyt sijoitus on käyttäjien määrässä seitsemäs. Tilanne on todella erikoinen ottaen huomioon Suomen väkiluvun ja sen, että muut kärkimaat ovat sellaisia jättiläisiä kuin USA, Kiina, Venäjä ja Saksa. Kontrasti vain syvenee, kun huomaa, että naapurimaamme Ruotsi ja Norja ovat molemmilla listoilla kaukana takana: Ruotsissa esimerkiksi on vain 600 käyttäjää.

Lähetettyjen korttien määrässä Suomi on koko minun seuraamani ajan pitänyt ykköstilaa, ja on siellä vankasti edelleen. Eilen oli merkkipäivä, sillä ensimmäisenä maana Suomesta lähti liikkeelle miljoonas kortti, tunnuksella FI-1000000!

Miksi suomalaiset ovat niin innokkaita postcrossaajia? (Muutkin ovat varmasti miettineet asiaa, mutta en äkkiseltään löytänyt julkaistuja kirjoituksia.) Stereotyyppiseen suomalaiseen luonteenlaatuun ei luulisi istuvan aurinkoisten tervehdysten spontaani lähettäminen tuiki tuntemattomille - vaikka minusta se on kyllä hauskaa, varsinkin kun tiedän saavani vastalahjan. Ihmisillä on täällä melko hyvä elintaso, on aikaa ja varaa postikorteille, mutta näin on monessa muussakin maassa, Ruotsi mukaanlukien. Rakastavatko suomalaiset jotenkin erityisesti tavallista postia tai postikortteja? Ainakin jouluun, muihin juhliin sekä matkailuun liittyvien korttien lähettämisen perinne on täällä kieltämättä vahva. En tunne sen osalta tilannetta muissa maissa. Moni (mutta luullakseni vähemmistö) postcrossaaja on myös korttien tai postimerkkien keräilijä, ja keräilijöitäkin Suomessa taitaa riittää - mutta luulisi että muuallakin.

Yksi arvaus on puhdas sattuma. Kun joukkoon on kertynyt jonkin verran ihmisiä, joista osa hyvällä tuurilla aktiivisia ja näkyviä, lumipallo voi lähteä vyörymään, ja kriittinen massa muodostuu. Siinä vaiheessa myös media kiinnostuu ja juttuja alkaa näkyä eri paikoissa, mikä taas houkuttelee uusia ihmisiä mukaan. Suomen suhteellisen pienellä mediakentällä yksikin juttu voi tavoittaa melkoisen osan kansasta. Mitä enemmän aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan, sitä tunnetummaksi se tulee. (Ehkä tämänkin jutun seurauksena joku uusi aloittaa harrastuksen :-)

Oikeastaan minua ehkä ihmetyttääkin enemmän se, miksei muissa maissa ole enemmän käyttäjiä, kuin se, miksi suomalaisia on niin paljon. Postcrossing on hauskaa ja halpaa, tuo iloa päivään ja lähentää ihmisiä ja kulttuureita. On hauska ajatella, että vaikkapa Espanjassa tai Indonesiassa joku on vartavasten valinnut, kirjoittanut ja lähettänyt minulle postikortin päivääni piristämään.

Joka kymmenes Suomen eliölaji on uhanalainen

Viime keskiviikko oli merkittävä päivä: uusi Suomen lajien uhanalaisuusarvio, Suomen Punainen kirja, julkaistiin. Edellinen arvio on kymmenen vuoden takaa, joten päivitetyllä tiedolle on jo tarvetta.

Julkaisu on ilmaiseksi ladattavissa pdf-muodossa. Sivustolta löytyy myös paljon oheistietoa aiheesta.

Itse kirja ei niinkään ole tärkeä, mutta sen sisältämän tiedon merkitys on erittäin suuri. Arvioimalla mahdollisimman pätevien kriteerien perusteella, mitkä lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, miten suuri tämä uhka kunkin lajin kohdalla on ja mitkä ovat sen syyt, tiedetään mitkä lajit tarvitsevat huomiotamme kaikkein kiireellisimmin. Resursseja ei koskaan ole loputtomasti eikä edes riittävästi, joten luonnonsuojelutoimet kannattaa kohdentaa mahdollisimman järkevästi. Punainen kirja on paitsi tietopankki, myös tärkeä työkalu ja vahva selkänoja sekä viranomaisille, kansalaisille että luonnonsuojelujärjestöille. Sitä voi käyttää esimerkiksi perusteluna, kun vaaditaan suojelutoimia jollekin lajille tai alueelle.

Uhanalaisuuden arviointityössä kaikki Suomen tunnetut eliölajit sijoitettiin luokkiin, jotka on esitetty allaolevassa kuvassa. (Oikeassa puoliskossa on koko luokittelujärjestelmä, vasemmalla vielä erikseen Punaiseen kirjaan sisältyvät luokat.)

Lähde: www.ymparisto.fi

Punaisessa kirjassa oleminen ei siis suoraan tarkoita, että laji on uhanalainen, vaikka enimmäkseen näin onkin. Punaisessa kirjassa ovat mukana uhanalaiset lajit (kolme luokkaa), silmälläpidettävät (="lähes uhanalaiset") sekä puutteellisesti tunnetut lajit.


Uhanalaisten määrä on kasvanut

Uudessa uhanalaisuusarviossa kiinnostavat sekä yksittäisten lajien tilanne - ja sen muutos vuodesta 2000 - että yhteenvetotiedot. Yhteenvetoja voi tietysti tehdä loputtomiin eri näkökulmista ja eri alaryhmistä, mutta vain osa niistä on mielekkäitä mm. erisuuruisten kokonaislajimäärien ja tiedon erilaisen määrän ja laadun takia. Alla kuitenkin muutamia kiinnostavia nostoja.

Kokonaistilanne:

• Joka kymmenes Suomen eliölaji on uhanalainen.
• Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä (36,2 %) sekä perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (23,3 %).
• Metsäelinympäristöjen muutokset ovat yhteensä 693 lajin (30,8 %) ensisijaisena uhanalaisuuden syynä.

Vertailua edelliseen uhanalaisuusarviointiin:

• 186 lajin tilanne on parantunut ja 356 lajin tilanne on huonontunut.
• Lajien uhanalaistuminen on  hieman hidastunut metsissä ja kulttuuriympäristöissä, kun taas soilla, vesissä, rannoilla, kallioilla ja tuntureilla se on huomattavasti kiihtynyt.
• Eniten myönteistä kehitystä on tapahtunut metsissä elävillä kovakuoriaisilla (41 lajia), perinneympäristöissä elävillä kovakuoriaisilla (26 lajia) sekä perinneympäristöissä elävillä perhosilla (17 lajia).
• Eniten kielteistä kehitystä on tapahtunut metsissä elävillä jäkälillä (34 lajia), mutta myös edellisessä kohdassa mainituilla perinneympäristöissä elävillä kovakuoriaisilla (24 lajia) ja perinneympäristöissä elävillä perhosilla (22 lajia).

Muutamista eliöryhmistä:

• Joka neljäs (24 %) Suomen pesimälinnuista on uhanalainen. Uhanalaisten lintujen määrä on kasvanut rajusti, lähes 70 % edelliseen arviointiin verrattuna. Uhanalaisia lintulajeja elää erityisesti rannoilla, soilla ja tuntureilla.
• Uhanalaisten lajien osuus jäkälälajistosta on kaksinkertaistunut edelliseen arviointiin verrattuna. Yhdenkään uhanalaisen jäkälälajin uhanalaisuusluokkaa ei laskettu siksi, että sen kanta olisi elpynyt.
• Uhanalaisten kovakuoriaisten määrä hieman laski (347 lajista 333 lajiin), mutta silmälläpidettävien lajien määrä nousi huomattavasti (196 lajista 285 lajiin).
• Uhanalaisten ja silmälläpidettävien putkilokasvien määrä on kasvanut 46 lajilla, ja uhanalaisia on nyt 16 % lajistosta. Uhanalaisia putkilokasvilajeja elää paljon perinneympäristöissä ja rannoilla.

Merkillepantava on myös riistalajien tilanne. Lainaus Punaisesta kirjasta:

Yksi uuden arvioinnin huolestuttavimpia piirteitä on riistalajien uhanalaistumiskehitys. Suomessa luontaisella levinneisyysalueellaan elävistä riistalajeista peräti 49 % (nisäkkäistä 53 % ja linnuista 46 %) on punaisella listalla. Suurin osa niistä on edelleen metsästyksen kohteina. Vaikka metsästys vain harvoissa tapauksissa on ollut merkittävä tekijä uhanalaistumisessa, ei uhanalaisten ja taantuvien lajien kantojen hyödyntämistä voida pitää ekologisesti kestävänä ja perusteltuna. Samanaikaisesti kuitenkin vaaditaan yhä äänekkäämmin metsästyksen laajempaa sallimista Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla.

Tuttuja lajeja

Luettelossa on 2247 uhanalaista lajia, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita. Listalta löytyy kuitenkin paljon tuttuja lajeja, jotka kiinnostavat tuntemattomia enemmän. Alla esimerkkejä.

Nisäkkäät:

• Hilleri putosi elinvoimaisesta vaarantuneeksi ja metsäjänis elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi.
• Tammihiiri luokiteltiin hävinneeksi Suomesta.
• Halli nousi silmälläpidettävästä elinvoimaiseksi.

Linnut:

• Suokukko putosi silmälläpidettävästä erittäin uhanalaiseksi, peltosirkku vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi.
• Vaarantuneita ovat mm. ennen elinvoimaiset tukkasotka, hiirihaukka, törmäpääsky ja keltavästäräkki, sekä ennen silmälläpidettävät koskikara, kivitasku ja mehiläishaukka.
• Silmälläpidettäviksi luokiteltiin sellaisia ennen elinvoimaisia lajeja kuin haahka, iso- ja tukkakoskelo, rantasipi, niittykirvinen ja sirittäjä.
• Riistalajeista metsästys katsottiin merkittäväksi uhanalaisuuden syyksi jouhisorsan ja heinätavin kohdalla.
• Punaisesta kirjasta pääsivät pois mm. pikkutikka, ampuhaukka, tiltaltti, ruisrääkkä, käki, varpunen ja kottarainen. Myös mm. muuttohaukan, valkoselkätikan ja naurulokin luokitukset paranivat.

Matelijat, sammakkoeläimet ja kalat:

• Rantakäärme nousi vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.
• Äärimmäisen uhanalaisia ovat mm. meritaimen, järvilohi ja Saimaan nieriä, erittäin uhanalaisia mm. ankerias ja vaellussiika.
• Itämeren lohikantojen tilanne parani erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.

 Muut eläimet:

• Verijuotikas nousi erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.
• Palosirkka on yhä vaarantunut.
• Muurahaissinisiipi on äärimmäisen uhanalainen, apollo erittäin uhanalainen ja pikkuapollo vaarantunut. Sinisiivissä on paljon muitakin punaisella listalla olevia lajeja.
• Herhiläinen nousi erittäin uhanalaisesta elinvoimaiseksi.
• Liekohärkä ja isotoukohärkä ovat erittäin uhanalaisia.

Kasvit:

• Kangasvuokko, hirvenkello, keltamatara sekä vuori- ja kynäjalava ovat vaarantuneita.
• Kissankäpälä, ketoneilikka ja marjakuusi ovat silmälläpidettäviä.
• Tikankontti nousi vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.

Entä sitten?

Tästä valtavasta tietopankista voi tehdä paljon johtopäätöksiä, mutta tärkein niistä on se, ettei Suomessa olla onnistuttu pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden häviämistä kaikista sopimuksista ja juhlapuheista huolimatta. Vaikka Suomen lajeista vain 60 on koko maailman Punaisessa kirjassa, Suomella on silti oma vastuunsa - emme voi olettaa, että muut säilyttävät lajit meidän puolestamme. Tätä kuvaa hyvin se, että suurpetojemme (ahma, susi, karhu, ilves) luokitus huononi, vaikka niiden kannat ovat viime aikoina olleet kasvussa. Aiemmassa arviossa ne nimittäin saivat "ansaittua" paremman luokituksen, koska niiden uskottiin saavan kantoihinsa täydennystä itärajan takaa. Nyt katsottiin, ettei näin voida enää olettaa.

Luonnonsuojelujärjestöt vaativat oikeutetusti tekoja:
Luonnonsuojeluliitto vaatii uhanalaisten suojelun tehostamista
BirdLife huolissaan erityisesti suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisesta

Rohkaisevaa on, että Punaisessa kirjassa itsessään luetellaan monia toimia, joihin tulisi tulosten johdosta ryhtyä. Tiivistettynä kirjassa ehdotetaan mm. että:

1. ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö osoittavat uhanalaisten lajien ja niiden esiintymispaikkojen kartoitukseen, suojeluun, seurantaan ja hoitoon riittävät voimavarat koko Suomessa
2. punaisen listan lajien elinympäristöt ja lajiston vaatimukset otetaan kattavasti huomioon maan, vesien ja luonnonvarojen käytössä
3. uhanalaisuusarvioinnin tulokset otetaan välittömästi käyttöön meneillään olevassa lajien suojelun priorisoinnin suunnittelussa
4. vieraslajien torjuntaa ja leviämisen estämistä tehostetaan
5. maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin kaikkien metsästys- ja kalastuslain alaisten lajien kantojen hyödyntämisen saattamiseksi kestävälle tasolle
6. puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten lajien tutkimusohjelmaa laajennetaan myös muihin kuin metsäelinympäristöihin - tällä hetkellä merkittävimmät lajiston tuntemuksen tietopuutteet ovat meri- ja sisävesilajistossa
7. opetusministeriön ja ympäristöministeriön tulee tukea luotettavien suomenkielisten lajintunnistusoppaiden tuottamista ja materiaalin internetiin saattamista sekä luonnontieteellisten seurojen ja yhdistysten nuorisotoimintaa.

Ei voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti nämä suositukset eivät jää vain kirjan kansien väliin!