Olen yksi niistä lähes 12 000 suomalaisesta, jotka harrastavat
postcrossingia. Lähes joka arkipäivä posti tuo minulle kortin tai pari jostain ulkomailta, henkilöltä, jota en tunne. Kortissa on usein toiveeni mukaan jokin luontokuva, ja lähettäjä on yleensä kirjoittanut korttiin muutaman mielenkiintoisen faktan tai ystävällisen tervehdyksen.
Postcrossing
alkoi vuonna 2005 Portugalista. Monet pitävät postikorttien saamisesta ja lähettämisestä, joten heille avattiin verkkoyhteisö sitä varten. Järjestelmään
rekisteröidytään, ja sinne annetaan oma postiosoite. Kun haluat lähettää postikortin, systeemi arpoo sinulle jonkun toisen käyttäjän osoitteen. Korttiin kirjoitetaan juokseva, maakohtainen tunnusnumero, ja kun kortti saapuu perille, vastaanottaja käy sivustolla rekisteröimässä kortin saapuneeksi. Tällöin sinun osoitteesi siirtyy arvontajonoon, ja joku toinen satunnainen henkilö
(ei siis lähettämäsi kortin vastaanottaja) lähettää kortin sinulle.
Homma toimii siten, että mitä enemmän kortteja lähetät, sitä enemmän myös sinulle lähetetään. Mitään velvoitteita ei ole
(sinulle saapuneiden korttien rekisteröintiä lukuunottamatta), eli päätät itse, miten aktiivinen haluat olla. Lähettäjä ja vastaanottaja arvotaan satunnaisesti, mutta samat henkilöt eivät arpoudu pariksi kuin kerran. Osallistuminen on ilmaista, postikortteja ja postimaksuja lukuunottamatta. Voit esittää toiveita, minkälaisia kortteja mieluiten haluat
(toiveita ei kuitenkaan ole pakko noudattaa, eli ei paineita), ja saat valita, haluatko lähettää ja vastaanottaa kortteja vain ulkomailta, vai myös oman maan sisällä. Itse toivon luontoaiheita ja olen saanut monta upeaa korttia ja oppinutkin niistä uutta. Tämän jutun kuvituksena on muutamia lempikorttejani.
Sivusto on saanut valtavan suosion. Tällä hetkellä käyttäjiä on yli 200 000, 204 maasta. Joka tunti lähetetään keskimäärin 260 postikorttia, ja yhteensä niitä on rekisteröity vastaanotetuiksi lähes 6,2 miljoonaa. Vauhti on huima, sillä viiden miljoonan kortin rajapyykki saavutettiin vain viisi kuukautta sitten
(24.8.2010).
Eräs seikka näissä tilastotiedoissa on erityisen kiinnostava:
suomalaisia käyttäjiä on tosiaan 12 000, mikä on peräti 5,5 % kaikista. Kun liityin mukaan kolmisen vuotta sitten, suomalaiset saattoivat olla peräti ensimmäisinä, kärkikolmikossa kuitenkin, ja nyt
sijoitus on käyttäjien määrässä seitsemäs. Tilanne on todella erikoinen ottaen huomioon Suomen väkiluvun ja sen, että muut kärkimaat ovat sellaisia jättiläisiä kuin USA, Kiina, Venäjä ja Saksa. Kontrasti vain syvenee, kun huomaa, että naapurimaamme Ruotsi ja Norja ovat molemmilla listoilla kaukana takana:
Ruotsissa esimerkiksi on vain 600 käyttäjää.
Lähetettyjen korttien määrässä Suomi on koko minun seuraamani ajan pitänyt ykköstilaa, ja on siellä vankasti edelleen. Eilen oli merkkipäivä, sillä ensimmäisenä maana
Suomesta lähti liikkeelle miljoonas kortti, tunnuksella FI-1000000!
Miksi suomalaiset ovat niin innokkaita postcrossaajia?
(Muutkin ovat varmasti miettineet asiaa, mutta en äkkiseltään löytänyt julkaistuja kirjoituksia.) Stereotyyppiseen suomalaiseen luonteenlaatuun ei luulisi istuvan aurinkoisten tervehdysten spontaani lähettäminen tuiki tuntemattomille - vaikka minusta se on kyllä hauskaa, varsinkin kun tiedän saavani vastalahjan. Ihmisillä on täällä melko hyvä elintaso, on aikaa ja varaa postikorteille, mutta näin on monessa muussakin maassa, Ruotsi mukaanlukien. Rakastavatko suomalaiset jotenkin erityisesti tavallista postia tai postikortteja? Ainakin jouluun, muihin juhliin sekä matkailuun liittyvien korttien lähettämisen perinne on täällä kieltämättä vahva. En tunne sen osalta tilannetta muissa maissa. Moni
(mutta luullakseni vähemmistö) postcrossaaja on myös korttien tai postimerkkien keräilijä, ja keräilijöitäkin Suomessa taitaa riittää - mutta luulisi että muuallakin.
Yksi arvaus on puhdas sattuma. Kun joukkoon on kertynyt jonkin verran ihmisiä, joista osa hyvällä tuurilla aktiivisia ja näkyviä, lumipallo voi lähteä vyörymään, ja kriittinen massa muodostuu. Siinä vaiheessa myös media kiinnostuu ja juttuja alkaa näkyä eri paikoissa, mikä taas houkuttelee uusia ihmisiä mukaan. Suomen suhteellisen pienellä mediakentällä yksikin juttu voi tavoittaa melkoisen osan kansasta. Mitä enemmän aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan, sitä tunnetummaksi se tulee.
(Ehkä tämänkin jutun seurauksena joku uusi aloittaa harrastuksen :-)
Oikeastaan minua ehkä ihmetyttääkin enemmän se, miksei muissa maissa ole enemmän käyttäjiä, kuin se, miksi suomalaisia on niin paljon. Postcrossing on hauskaa ja halpaa, tuo iloa päivään ja lähentää ihmisiä ja kulttuureita. On hauska ajatella, että vaikkapa Espanjassa tai Indonesiassa joku on vartavasten valinnut, kirjoittanut ja lähettänyt minulle postikortin päivääni piristämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti