Päivän ja yön perhosia

Tämän vuoden muistan erikoisena perhoskesänä. Sää oli juhannukseen saakka niin kylmä, että mökkiniityllä oli koko loppukesän ajan perhosia normaalia laji- ja yksilömäärää vähemmän. Sen sijaan tietyt lajit esiintyivät tänä kesänä huomattavan runsaina, minkä lisäksi tein muutamia mukavia yksittäishavaintoja.

Otsikoihin saakka on päässyt ohdakeperhosten suuresiintyminen. Huomasin jo toukokuun lopulla Itä-Uudellamaalla useita ohdakeperhosia vain yhden päivän retken aikana. Ohdakeperhosia vaeltaa joka vuosi Afrikasta Eurooppaan - laji on kestävä lentäjä! - ja tällä kertaa niitä riitti normaalia enemmän myös Suomeen saakka. Loppukesällä näiden vaeltajien jälkeläiset ehtivät lentoon koteloistaan, ja kun tähän "omaan kantaan" lisätään elokuun alussa etelästä saapunut uusi massavaellus, on päästy ihmettelemään ennennäkemättömiä perhosmääriä. Espoon edustan ulkoilusaarella jokainen pietaryrttikasvusto oli ohdakeperhosten kansoittama, ja jos innoissaan tuppautui kameran kanssa liian lähelle, ympärille pölähti kymmenien perhosten lepatteleva parvi. Ainutlaatuinen kokemus :-)

(Minulle oli pitkään epäselvää, mitä ohdakeperhosille ja vastaavasti käyttäytyvälle sukulaiselleen amiraalille tapahtuu syksyn tullen. Monessa lähteessä kerrotaan, että lajit viettävät talven aikuisina, mutta koska niiltä puuttuu varsinainen lepovaihe, talvehtiminen ei onnistu Suomessa. Kirjoissa ei kuitenkaan kerrota suoraan, kuolevatko kaikki nämä perhoset pakkasten tullessa vai hoksaavatko ne lähteä paluumuutolle. Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedotteessa onneksi sanotaan, että "Syksyllä päivien lyhetessä ne suuntaavat takaisin kohti etelää, missä uutta ravintoa on jälleen saatavilla sateiden jälkeen." Meillä esiintyy siis muuttolintujen lisäksi aitoja muuttoperhosia! Linnuista poiketen perhosilla vastakkaisiin suuntiin matkaavat muuttajat ovat vain eri yksilöitä.)

Toinen vuoden runsaimmista perhosista minun reiteilläni on ollut metsänokiperhonen. Tällä lajilla yksilönkehitys kestää kaksi vuotta, joten perhosia on joka toinen vuosi paljon ja joka toinen vuosi taas hyvin vähän. Eteläisessä Suomessa parittomat vuodet ovat metsänokiperhosvuosia, eikä sitä ole tänä vuonna voinut olla huomaamatta. Mökillä erityisesti kuvan kaunokit ovat olleet suosiossa.

Myös harvinaisempia, mutta mieleen jääneitä perhoshavaintoja kirjautui useita. Toukokuun lopussa näin ensimmäistä kertaa (elis!) paksupäihin kuuluvan, sievän mansikkakirjosiiven. Juhannuksen jälkeisillä lämpimillä ilahduttivat myös kovaa vauhtia mökin pihan läpi lentänyt ritariperhonen sekä illakoiden medestä pitkään nauttinut pihlajaperhonen.

Yöperhosia en tunne edes niin välttävästi kuin päiväperhosia. Viime viikonloppuna kuitenkin kokeilimme uudestaan kesäkuussa epäonnistunutta valopyydystä. Olin toiveikas, sillä elokuun illat ovat jo oikeasti pimeitä, mutta jostain syystä saalis jäi jälleen laihaksi. Vain yksi pieni uskalikko tuli kankaalle, ja se näyttää samankaltaiselta kääriäiseltä kuin edellinenkin. Missä vika? Oliko ilta liian kylmä (12 astetta), oliko aika sittenkin huono (elokuun puoliväli klo 23.15-0.15), eikö työmaavalaisimien halogeenipolttimoiden valo (joka ei ainakaan ollut liian himmeä!) ole houkutteleva?

Itse pyydyksen hohtaessa tyhjänä löytyi ympäristöstä muuta ihasteltavaa. Läheisillä kultapiiskun kukilla viihtyi useitakin yöperhosia, jotka selvästi kokivat mesitarjoilun hakkaavan valohoukuttimen mennen tullen. Kuvassa näitä edustaa kenties jokin yökkönen (päivitys: pilkkuruuniyökkönen). Myös useampikin lepakko ilahdutti jälleen lentelemällä aivan lähellä pyydyspaikkamme yllä, ja houkutinvalojen ansiosta niitä pystyi katselemaankin hienosti - eivätkä ne tuntuneet valoista häiriintyvän. Kun sitten olin jo luovuttanut ja epäilin vahvasti koko valohoukuttimen toimivuutta, löytyi talon seinästä ulkovalon luota useita erilaisia yöperhosia! Kuvissa esiintyvät mahdollisesti jokin toinen yökkönen (päivitys: vaippayökkönen) sekä luultavasti jokin mittari - ehkäpä syysvarpumittari (Chloroclysta citrata)?

Yöperhosia olisi mukava oppia tuntemaan paremmin. Harmikseni harva opaskirja tukee suosimaani oppimismenetelmää, jossa oikean lajin etsiminen aloitetaan oikean lajiryhmän tunnistamisesta. Kun lajeja (varsinkin samankaltaisia lajeja) on paljon, auttaisi kovasti kun osaisi sijoittaa löytämänsä edes oikeaan ryhmään. Harvassa lähteessä kuitenkaan esitellään, miten vaikkapa koit, koisat, kärsäkkäät, kääriäiset, erilaiset kehrääjät, kiitäjät, mittarit ja yökköset erotetaan ryhminä toisistaan. Kirjat keskittyvät lähinnä yleisimpien ja/tai värikkäimpien yksittäisten lajien esittelyyn. Sen verran muistan opintoihin kuuluneelta tunnistuskurssilta (jossa ryhmiä käsiteltiin), että jo pelkkä siipien lepoasento kertoo usein paljon - silti löytyy jopa kirjoja, joissa yöperhoset esitellään siivet auki levitetyistä kokoelmanäytteistä!

Otan mieluusti vastaan suosituksia hyvistä yöperhoskirjoista, sekä parempia tunnistuksia kuvissa esiintyville lajeille.

(Vielä lepakoistakin puheenollen, olen harmissani Eviran raivotauti-tiedotteen lauseesta, jossa väitetään lepakon "hyökänneen kahden tutkijan kimppuun". Luonnontieteellisen museon blogi kertoo, mitä oikeasti tapahtui - ja etteivät lepakot ole yhtään sen vaarallisempia kuin tähänkään asti, vaan hienoja ja suojeltuja eläimiä!)

------------------------------------
Pihka-suoritukset 19.8.2009

Tehtävä: Valohoukutin - valmis

Tähtiä saatu yhteensä: 13/20.
------------------------------------

P.S. Ihmistulva Helsingissä lauantaina 5.9.!

Otsikoissa ollutta

Mediassa on kesän aikana esiintynyt lukuisia aiheita, joista kaikista olisi voinut laatia vaikka kokonaan oman blogikirjoituksen. Huomaan, etten ole ehtinyt niitä tehdä, joten puran ruuhkaa listaamalla tähän muutaman kuuman perunan.

Merimetsosta tuli riistalaji Ahvenanmaalla. Väitän, että tällä ratkaisulla hoidetaan enemmän ihmisten mielenkuohuntaa kuin itse merimetsokantaa. Ensinnäkin, ampuminen on tehokas kannanvähennyskeino vasta kun saaliiksi jää merkittävä osa vuosittaisesta poikastuotosta, enkä usko että siihen päästään tällä lisääntymisvauhdilla. Toiseksi, merimetso ei kuulu lintudirektiivin metsästettäviin lajeihin, ja päätös on sikäli säädösten vastainen. Kolmanneksi, direktiivin mahdollistaman poikkeusluvan ehdot eivät täyty, sillä merimetson ei ole osoitettu aiheuttavan vakavaa haittaa kalastuselinkeinolle. Riittääkö siis vapaan ampumisen oikeutukseksi se, että lintu on iso, tuottaa kakkaa ja on vasta hiljattain alkanut runsastumaan Suomen merialueilla? Voin tietysti jollain tasolla ymmärtää, että on hauskaa päästä tähtäilemään suuria, ärsyttäviä eläimiä. (Koska saaliilla ei liene hyötyarvoa, mahtavatko metsästäjät kuitenkaan käyttää esim. noutavia koiria haavakoiden etsimiseen?)

Helsinkiläiset haluavat hoitamattomampia metsiä. Ei ulkoilumetsiä tarvitse hoitaa metsätaloudellisin opein. Vielä turhauttavampaa on, kun metsää "siivotaan", eli sieltä poistetaan puita lukuunottamatta kaikki mikä tekee metsästä metsän: kun kaatuneet puut ja pudonneet oksat raivataan pois, kulkureitit ilman luonnollisia esteitä leviävät pois poluilta, ja vilkkailla alueilla koko metsänpohja kuluu paljaaksi aluskasvillisuudesta.

Lokkiongelman todellisiin syihin ei uskalleta puuttua. Helsingin kaupunki teetti pari vuotta sitten selvityksen lokkiongelman ratkaisumalleista, mutta juuri mitään esityksen ehdotuksista ei ole pantu täytäntöön. Toreille esimerkiksi tarvittaisiin tehokkaita toimia, jotka vähentävät lokeille tarjolla olevan ja erityisesti tarkoituksellisesti tarjottavan ruuan määrää. Kaupunginjohtajan esittämä ratkaisu pesimisen estämisestä kantakaupungissa saattaa jonkin verran hoitaa ongelman seurauksia, mutta ei puutu sen syihin.

Haminasta puuhataan jo ennakkotapausta. Kohussa ei ole niinkään kyse muutamasta tervapääskynpesästä kuin siitä tavasta, jolla Haminan kaupunki asiaan suhtautui. Rikkomalla avoimesti lakia virkamiehet lähettävät varsin ikävän viestin kansalaisille: laista ei tarvitse välittää kun sille päälle sattuu. (Kannattaa tutkia myös linkittämäni jutun alareunasta löytyviä vanhempien saman aiheen uutisten linkkejä.)

Salametsästäjä valitsi kohteensa huonosti. Voihan olla, että ao. turkistarhalle on myönnetty lupa esim. harmaalokkien ampumiseen, mutta vaikka olisi, on surullista ettei lajinmääritystaitoja löydy tämän enempää. Nähtävästi saaliista ei myöskään olla oltu erityisen kiinnostuneita, kun raato on kerran jäänyt tarhan katolle kuukaudeksi. (Nippelitietona selkälokin suomalaisuus on muuten mielenkiintoinen juttu: noin puolet maailman tummaselkäisistä selkälokeista pesii Suomessa!)

Loppukevennyksenä mainostan YLE:n luonto- ja ympäristöuutisia, joista usein löytyy mielenkiintoista luettavaa tiivistetyssä muodossa. Esimerkkejä:

• Rottia pyydystävä lihansyöjäkasvi nimettiin David Attenborough'in mukaan
• Himalajalta on löytynyt 10 vuodessa satoja tieteelle uusia lajeja
• Magneettinen pohjoisnapa liikkuu kymmeniä kilometrejä vuodessa
• Keskellä Tyyntämerta ajelehtii Teksasin osavaltion kokoinen muovirojusta koostuva jätelautta
• Hyttyset uhkaavat Galapagos-saarten luontoa
• Tietopaketti lepakoista (ja linkkejä eteenpäin)

Muita tiedeuutisten suosikkijakelijoitani ovat tiedeuutiset.fi, Tähdet ja avaruus -uutisblogi, Tiede-lehden nettisivut sekä toinen YLE:n palvelu, sekin mielikuvituksellisesti nimeltään Tiedeuutiset :)

Koivuaakkoset

Lapissa kun oltiin, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tehdä yhden tuntureille sijoittuvan Pihka-tehtävän. Vierailun lyhyen keston vuoksi valitsin tunturikoivikko-tehtävän, jota saattoi edistää muun retkeilyn ohessa. Viiden asteen lämpötila ja kylmä pohjoistuuli tosin jäädytti mielikuvituksen varsin tehokkaasti, joten fantasiahahmojen sijaan keskityin poimimaan kameralla tutumpia muotoja:


Kuvat eivät vaatine selityksiä?

----------------------------------
Pihka-suoritukset 30.7.2009

Tehtävä: Tunturikoivikon salaisuudet - valmis

Tehtävä: Valohoukutin - edelleen kesken

Tähtiä saatu yhteensä: 12/20.
----------------------------------

Pieni suuri Lapin kierros 2009

Lomat, erityisesti palkattomat, on käytettävä tehokkaasti, ja niinpä kuunvaihteen tienoilla mökkeily vaihtui matkailuun. (Ironista kyllä, loman jälkeisten kiireiden takia matkaraportti tulee vasta nyt.) Kohtuullisen myöhään improvisoitu matkasuunnitelma sisälsi kaksi siirtymätaivalta autojunalla, joiden välissä varsinaisen matkan etappeihin kuuluivat mm. Kiiruna (SWE), Abisko (SWE), Narvik (NOR) ja Kilpisjärvi (FIN).

Kurjenkanerva (Phyllodoce caerulea)
Matkalla keskityttiin ennenkaikkea kolmen valtakunnan Lapin upeaan luontoon. Lintujen tarkkailuun ajankohta tosin oli huono, sillä suurin osa linnuista on tähän aikaan joko hoitamassa poikasiaan tai suoriutumassa sulkasadosta. Mainittakoon kuitenkin mukavina havaintoina sepelrastas, vuorihemppo, pikkukajava ja sinirinta. Muista eläimistä ei mainittavia merkintöjä kertynyt, mitä nyt muutama pakollinen poro ja toistaiseksi nimetön perhonen.

Päähuomio kääntyikin tuntureiden äärettömän kiinnostaviin kasveihin, ja tuore Suomen tunturikasvio pääsi tehotestiin. Opus paljastui vallan käyttökelpoiseksi, ja saa vilpittömät suosittelut. Sen avulla määritettiin mm. suippohärkylä, lumileinikki, tunturiängelmä, pikkutervakko, tunturikohokki, tunturihärkki, hapro, verkkolehti- ja vaivaispaju, lieko- ja sammalvarpio, sielikkö, kurjenkanerva, uuvana, vilukko, ruusujuuri, lapinvuokko, närvänä, peuranvirna, väinönputki, punakko, lapinkuusio, kaarlenvaltikka, sini- ja valkoyökönlehti, tunturikissankäpälä, karhunruoho, kirkiruoho sekä lukuisat erilaiset rikot!

Lapinorvokki (Viola biflora)

Jännittävää oli myös kohdata tuttuja kasveja uudessa ympäristössä - tunturipaljakalla yllättävän yleisiä ovat mm. voikukka, nurmitatar, mustikka ja metsätähti. Lisäksi paljakkaa kansoittavat tyypillisesti mm. vaivaiskoivu, variksenmarja, riekonmarja ja kurjenkanerva. Tunturikoivikossa taas ei voinut välttyä näkemästä (koivujen lisäksi) kulleroita, ruohokanukoita ja metsäkurjenpolvia, ja molemmissa ympäristöissä tuntuivat viihtyvän mm. lapinorvokki sekä tunturikurjenherne. Heinät ja sarat jäivät suosiolla vähemmälle, sillä ihmeteltävää riitti muutenkin!

(Tässä vaiheessa huomautan, ettemme selvästikään saaneet pitää Lappia itsellämme, ja huomattavasti tämän jutun kuvia laadukkaampia otoksia kannattaa käydä tutkimassa esimerkiksi Irman kuvien heinäkuun alun julkaisuissa. En edes yritä mahduttaa tähän kirjoitukseen useampia kasvikuvia, mutta niitä löytyy paljon Irmalta, ja tietysti muualta verkosta.)

Kiiruna on kaupunki keskellä erämaata ja komeita maisemia.

Ensimmäisen ajoetapin päässä odotti monella tapaa kiinnostava Kiiruna. Kaupunki on syntynyt keskelle erämaata kaivosteollisuuden ympärille, ja on maailman suurimpia kaupunkeja lähes 20 000 neliökilometrin (=puolet Hollannista) pinta-alallaan. On hyvin jännittävää nähdä moderni kaupunki niin pohjoisessa - tunturikoivu esimerkiksi on yleisin puulaji sekä ympäristön metsissä että kaupungin puistoissa, ja alueen näköalapaikoilta voi katsella suoraan rakentamattomaan erämaahan. Nyt kaupunkia odottaa suuri mullistus, sillä rikkaan rautamalmin louhinta on niin tärkeä elinkeino, että koko kaupunki joutuu seuraavan kymmenen vuoden aikana muuttamaan uusien avolouhosten tieltä. Lisää voi lukea kunnan nettisivuilta.

Abiskon kansallispuiston läpi virtaava joki laskee suureen ja kauniiseen Torneträsk-järveen.

Kiirunasta luoteeseen sijaitsee Abiskon taajama ja kansallispuisto - alue, jota voisi kutsua Ruotsin Kilpisjärveksi. Nyt emme jääneet pidemmäksi aikaa, mutta aikaisempien retkeilykokemusten perusteella voin sanoa, että alueen luonto on upeaa. Retkeilijälle on myös tarjolla hyvät palvelut, sillä hyvin merkittyjen reittien lisäksi retkeilykeskuksesta löytyy huoneita, näköalaravintola, tarvikemyymälä ja jopa lämminvesihana termospullon täyttämistä varten :-) Kilpisjärven Saanaa vastaava, kaikkien matkakuvissa esiintyvä nähtävyys on täällä tunturin sijasta laakso, Lapporten.

Lapporten on helposti tunnistettava maamerkki.

Skandien ylitys on hauska kokemus. Puolihuomaamatta tie kiipeää ylöspäin, maisema muuttuu karummaksi ja kohta tajuaa puurajan jääneen taakse. Raja-alue on täysin paljakkavyöhykkeellä, ja kun levennyksiä on tiheästi, on helppo jättää auto tiensivuun ja tehdä ihasteluretkiä vuoristoon. Kuka tarvitsee Alppeja, kun meillä on Skandit ihan naapurissa?

Raja-asema puurajan yläpuolella, Skandinavian katolla.

Matkan pääkohteeksi valikoitui melko pieni Narvik Norjan luoteisosassa suunnilleen Lofoottien kohdalla. Kaupunki sijaitsee periaatteessa rannikolla, mutta niin syvän vuonon pohjukassa, että itse asiassa Ruotsin raja on lähempänä kuin "oikea" meri. Pohjois-Norja on huikeine maisemineen Suomen matalassa maassa kasvaneelle jo elämys sinänsä, eikä Narvikin ympäristö tehnyt poikkeusta - maisema koostuu lähinnä suoraan vuonoista nousevista jyrkistä vuorenrinteistä, joiden tyvelle on mahdutettu tiet ja kaupungit. Narvikin takana komeasti kohoavalle, noin kilometrin korkuiselle Fagernesfjället'ille teimmekin erinomaisen hienon retken, jolla nähtiin monta upeaa maisemaa ja määritettiin lukuisia kiinnostavia kasveja.

Narvikin kaupunki on saatu mahtumaan vuonon ja vuoren väliin.

Narvikista matka jatkui Luoteis-Norjan läpi Kilpisjärvelle. Toinen toistaan hienommat näkymät vuorenrinteineen ja vesiputouksineen tekivät taipaleesta kaikkea muuta kuin tylsän, mutta oli myös hauskaa lopulta päästä Kilpisjärvelle korkeuseroiltaan vaatimattomampiin, mutta jo ennestään tuttuihin maisemiin. Koska Saanan päällä on tullut jo käytyä muutaman kerran, rajallisen vierailuajan retkikohteiksi valittiin Saanan rinnelehto, Siilasjärvi, Mallan luonnonpuisto sekä Muotkatakka, Suomen maanteiden korkein kohta (566 m) n. 15 km Kilpisjärven kylältä etelään.

Pohjois-Norjassa matkaillessa näkee useita Maisemia. Tämä sijaitsee Skibotnin lähistöllä.

Kaikki ovat hienoja paikkoja, mutta tässä yhteydessä haluan erityisesti mainostaa viimeksi mainittua, sillä se on ainoita paikkoja Suomessa, jossa suoraan maantieltä pääsee paljakalle. Paljakka viehättää minua tavattomasti, vaikka en täysin osaa selittää miksi. Samalla tavalla pidän myös suurista avosoista. Kokonaisvaltaisella avoimuudella voi olla tekemistä asian kanssa, mutta toisaalta avomeri tai avohakkuu ei puhuttele samalla tavalla. Ehkä osa viehätystä piilee siinä, miten valtava määrä todella erikoisia eläimiä ja kasveja on sopeutunut paljakan ja avosuon kaltaisiin äärimmäisiin olosuhteisiin?

Muotkatakan kohdalla myös Suomessa pääsee helposti paljakalle. Horisontin vasemmalla puoliskolla häämöttää Saana.

Kilpisjärvellä todistettiin myös ikävämpiä näkymiä: matkailurakentaminen etenee ja jopa Saanan rinteeseen on raivattu uutta tilaa matkailuvaunuille ja sukulaisilleen. Nyt ei sentään ollut riesaa moottorikelkoista, mutta talviaikojen villistä kelkkarallista kerrotaan huolestuttavia kokemuksia. En halua tässä synkistellä enempää, mutta on käsittämätöntä, jos matkailuyrittäjät eivät ymmärrä ihmisten hakeutuvan alueelle nimenomaan luonnonrauhan perässä - eivät minkään moottorihuvipuiston, jollaista eräskin yrittäjä taannoisessa Suomen Luonto -lehdessä Saanan rinteille suunnitteli. Jos haluat vaikuttaa Kilpisjärven luontoarvojen säilymiseen, tutustu esimerkiksi Saanan Luonnon Ystävät - Luomus ry:n nettisivuihin ja toimintaan!

Kiviä, koteja ja yksi kääriäinen

Loma (palkaton, mutta kuitenkin) mahdollistaa pitkästä aikaa harrastusten harjoittamisen. Varsinkin mökillä vietetyn viikon aikana tuli kokeiltua sekä tietoisesti että puolivahingossa useampaakin luonnonharrastuksen eri osa-aluetta, ja samalla vaivalla kasvoi ansaittujen Pihka-tähtien määrä. Tässä raportteja.

*****

Jo pari viikkoa sitten ehdimme retkelle Inkoon Kopparnäsin ulkoilualueelle, jonka rantakalliot soveltuivat erinomaisesti kivijäkälien ihasteluun. Ohessa kuvasaalista. Mainitut harvat lajinimet ovat akateemisia arvauksia, joita saa mielellään täydentää ja korjata. Itse yritän täydentää tunnistuksia, jahka saan lainattua/hankittua J. Rikkisen uuden, pätevän oloisen määritysoppaan.

Kiven kuvitellaan usein olevan harmaata, mutta itse asiassa väri tulee yleensä sitä peittävistä jäkälistä. Tämäkin graniitti oli pohjimmiltaan varsin punaista.

Yhtenäiseltä näyttävä harmaa koostuu useista erilajisista ja -värisistä rupijäkälistä.

Tässä vierekkäin kolme erisävyistä harmaata.

Tumma jäkälä on joutunut vaalean ympäröimäksi. Ellei sitten tumma ole laskeutunut itiönä vaalean päälle ja onnistunut kasvamaan siinä?

Tässä ollaan tekemässä uutta aluevaltausta. Aivan kuin joltain olisi roiskunut harmaata maalia :-)

Maaliroiske lähikuvassa. Tummat itiömaljat erottuvat selvästi.

Kaarrekarve (Parmelia centrifuga) saa kivenkin nauramaan :-) Jäkälä kasvaa keskustasta ulospäin, mutta tältä lajilta keskustaosat kuolevat, ja vain elävä reuna jää koristamaan alustaa.

Myös muita värejä esiintyy. Tässä harmaiden rupijäkälien ja ruskean, hieman lehtimäisemmän jäkälän kohtaaminen. Ruskea näyttää olevan niskan päällä, kasvamassa harmaiden yli.

Tässä taas yksi harmaa on onnistunut säilyttämään ympärillään puskurivyöhykkeen.

Karttajäkälä (Rhizocarpon geographicum) piirtää kiville kellanvihreitä mantereita. Tässä rikkonaista saaristoa sekä suuri laguuni.

Päivän kirkkaimmat värit tarjosi yleensä haavan rungolta löytyvä haavankeltajäkälä (Xanthoria parietina).

*****

Mökillä on hyvät mahdollisuudet nikkaroida, ja uusia linnunpönttöjä syntyikin peräti kolme kappaletta. Kuvassa harmaasiepon avopönttö. Harmaasieppo on siitä erikoinen pönttölintu, että emo haluaa nähdä ympärilleen pesällä ollessaan, siispä pöntöstä on riisuttava puolet seinistä. Harmaasieppo ei ole niin pöntöistä riippuvainen kuin lahopuu-pulasta kärsivät varsinaiset kololinnut, mutta "luvallinen" ja toivoaksemme myös turvallinen pesäpaikka todennäköisesti ilahduttaa sekä lintuja että ihmisiä. Harmaasieppo nimittäin on västäräkin ohella tunnettu taipumuksestaan perustaa pesänsä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, joista kaikki eivät ole yhteensopivia kesämökille kesken kaiken saapuvien ihmisasukkaiden elämäntapojen kanssa. Meillä tunnetuin tapaus on mökin seinustalle ylösalaisin pystyyn unohtuneen kuistiharjan päälle ilmestynyt pesä :-)

*****

Kukkia ja perhosia tulee mökillä ihasteltua kaiken aikaa, mutta Luonnonkukkien päivän Pihakasviretki jäi aikapulan vuoksi väliin, enkä aivan vielä intoutunut tekemään loppuun asti myöskään päiväperhostehtävän ensimmäistä osiota. Sen sijaan tuli kokeiltua yöperhosten houkuttelemista valopyydyksellä. (Tehtävänannon Taustaa-linkki kertoo, mistä on kyse.) Tulokset kuitenkin jäivät laihoiksi, sillä ympärillä lennelleistä kymmenistä yöperhosista vain yksi (kenties kääriäisten ryhmään kuuluva?) tuli lakanalle - muut eivät olleet siitä vähääkään kiinnostuneita. Epäilen, että yö oli näin juhannuksen aikaan liian valoisa, jotta tarjottu halogeenivalo olisi ollut riittävän suuri ärsyke. Ansa viritetään siis uudestaan myöhemmin kesällä. Niityn yläpuolella saalistanut pohjanlepakko oli kuitenkin hauska katseltava, ja detektorin avulla myös kuunneltava.

*****

Yhteenveto:

----------------------------------
Pihka-suoritukset 25.6.2009

Tehtävä: Kivien jäkälät - valmis

Tehtävä: Koteja linnuille ja lepakoille - valmis (1 tähti)

Tehtävä: Valohoukutin - kesken
Tilanne: kokeiltu yhden kerran, 1/5 erilaista ötökkää houkuteltu

Tähtiä saatu yhteensä: 11/20.
----------------------------------