Mistä tietää että on tammikuu?

(Jatkoa sarjalle)

Maastosta löytyy ilotuliteroskia.

Rappukäytävästä löytyy usein neulasia.

Yrittää päättää, milloin itse raaskii viedä heleänvihreitä kuusenkerkkiä puskevan joulukuusen ulos.

Lintuharrastajat käyvät "eka-ekaa"-retkellä (1.1.) ja vuodarikeskustelu käy kuumana koko kuukauden. (vuodarit=vuodenpinnat)

Voi jo ainakin kuvitella päivien pikkuhiljaa pitenevän.

Sääkarttaa katsoessa toivoo näkevänsä pakkasasteita. (Tänä talvena niitä on onneksi riittänyt.)

Pitää vaihtaa kalenteria (paitsi jos on opiskelija).

Pitää muistaa kieltää puhelinluettelot.

Liikuntaryhmät pullistelevat uusista innokkaista. Muutkin harrastekurssit aloittavat uudet lukukaudet, kouluista tietenkin puhumattakaan (uuden kirjan tuoksu, ah!).

Järjestöissä uudistutaan: uusi hallitus, uudet työryhmät, uusi tilivuosi.

Posti tuo uuden verokortin ja ison kasan erilaisia jäsenmaksu- ja tilauslaskuja.

Vuosiluvun kirjoittaa pieleen ainakin joka toisella kerralla.

Pihabongaus tulee!

Listaa saa taas jatkaa :)

Jäätaidetta

Olen nauttinut täysin siemauksin harvinaisen valkeasta talvesta. Kylmyyskin on vain asennoitumis- (ja varustautumis-)kysymys: talvella valitsen ehdottomasti mieluummin 10-20 pakkasastetta ja hanget korkeat nietokset kuin +5 ja tihkusadetta.

Vuodenvaihde tarkoittaa erityisesti lintuharrastajille uuden harrastuskauden alkua. Huomasin itse, että olen syksyn mittaan unohtanut mainion Pihka-luonnonharrastusmerkin, enkä ole aikoihin kirjannut lainkaan tehtäväsuorituksia. Talvikelit eivät tästä parane, joten nyt on hyvä aika käydä talvisten tehtävien kimppuun.

Jokiretkellä tuli puolihuomaamatta suoritettua tehtävä jäätaiteen tarkkailusta. Alla satoa sekä maisemina että yksityiskohtina.


Koskikarakin näyttäytyi vilaukselta, mutta koskikara-tehtävä on jo kertaalleen ruksattu :)

------------------------------------
Pihka-suoritukset 10.1.2010

Tehtävä: Jäätyminen ja jäätaidetta - valmis (1 tähti)

Tähtiä saatu yhteensä: 14/20.
------------------------------------

Espanjan eläimistöä

Lokakuisen Espanjan reissun sadonkorjuu jatkuu tällä kertaa nk. "muilla" eläinkunnan edustajilla - linnuthan tulivat jo käsiteltyä aikaisemmin. Määritykset ovat osin astetta epävarmempia kokemuksen puutteen vuoksi, joten viisaampien korjauksia otetaan mielenkiinnolla vastaan.

Ehkä suurin ihastuksen hetki tällä saralla koettiin hieman odottamattomasti heti loman ensimmäisenä päivänä, niinkin hienossa paikassa kuin hotellin takapihalla. Jokainen lajioppaita selaillut tietää varmaankin tunteen erityisen huomiotaherättävää kuvaa katsellessa: "tuollaisen kun joskus näkisi!". Meitä kohtasi onni ihailla pitkään ja läheltä vastustamattoman komeaa purjeperhosta, joka on sukua Suomessakin lentävälle ritariperhoselle.

Purjeperhonen (Iphiclides podalirius)

Jonkin verran havaitsimme muitakin perhosia. Näistä kohtuullisen hyviä poseeraamaan olivat täpläpapurikot, joita Suomessakin olen nähnyt muutaman kerran. Lajioppaan mukaan siipien vaaleat täplät ovat täällä yleensä oranssinkeltaisia, Suomessa vaaleankeltaisia.

Täpläpapurikko (Pararge aegeria)

Eräs vielä purjeperhostakin suurempi laji tuli myös vastaan, mutta lensi niin nopeasti ohikin, ettei siitä tallentunut kunnon kuvaa. Yhden kerran perhonen levähti puun rungolla sen verran, että sain tämän suttuisen kuvan. Tuntomerkit kuitenkin täsmäävät sekä värityksen että käytöksen osalta: päivänselvä sulttaaniperhonen.


Yksi perhoslaji näyttäytyi toukkana, eikä ollut kirjan avulla vaikea tunnistaa. Varoitusväreillään koreilevan tyräkkikiitäjän toukan ei tarvitse paljoa piilotella, sillä se on kuulemma pahanmakuinen. Takapäässä näkyy myös kiitäjäntoukille tyypillinen "sarvi".

Tyräkkikiitäjä (Hyles euphorbiae)

Muista hyönteisistä huomattavimpia olivat kuivia paikkoja kansoittaneet heinäsirkat. Kuvasta suojaväristä sirkkaa on vaikea erottaa, mutta ne lähtivät häiritessä herkästi lentoon, ja silloin luuli katselevansa yhtäkkiä perhosta, kun sirkan kirkkaan vaaleansiniset siivet rävähtivät auki! Lajinmääritys pelkästään siipien väriin perustuen voisi johtaa kirjosiipisirkkaan. Joidenkin sirkkojen siivet olivat kuitenkin haalean viininpunaiset, ja niiden kohdalla lajivaihtoehtoja on jo enemmän.

Kirjosiipisirkka? (Oedipoda caerulescens)

Ei enää hyönteisiä, mutta silti niveljalkaisia ötököitä edustaa myös seuraava veijari, jolle en lajinimeä edes yritä etsiä, mutta joka kuuluu joka tapauksessa juoksujalkaisten (eräitä "tuhatjalkaisia") ryhmään. Etupää tuntosarvineen (ja oletattavasti komeine leukoineen, joista useilla lajeilla erittyy myrkkyä) on kuvassa menossa vasemmalle, ja oikealla näkyy takapää perälisäkkeineen. Siinä välissä oli noin 15-20 cm verran niitä "tuhansia" jalkoja.

Juoksujalkainen (Chilopoda)

Laskuveden aikana nähtiin vielä yhdenlaisia niveljalkaisia - äyriäisiin kuuluvia taskurapuja. Rannan jäätyä paljaaksi ravut tulivat koloistaan etsimään ruokaa ja käymään reviirineuvotteluja heiluvin saksin, mutta heti kun kuvaajan varjo häilähti, otukset pakenivat silmänräpäyksessä reikiinsä. Onneksi pokkarikamerastakin löytyy vähän zoomia :-)

Taskurapuja (Brachyura)

Selkärankaisosastolla oli linnut poislukien hiljaisempaa. Hauskoja iberianmölysammakoita asui hotellin koristealtaiden lähettyvillä, mutta nekin hyppäsivät helposti karkuun jos uskaltautui liian lähelle. Alemmissa kuvissa esiintyvät veikeät, mutta tunnistamattomat liskot. Nimiehdotuksia vastaanotetaan.

Iberianmölysammakko (Rana/Pelophylax perezi)

Nisäkäshavaintoja ei kotieläimiä lukuunottamatta saatu, mutta laitetaan lopetuskuvaksi tällainen komea toro - näitä oli helppo nähdä maanteiden varsilla vahtimassa väsymättömästi tielläkulkijoita :-)

**********

P.S. Taviokuurnan neljävuotispäivä meni aivan huomaamatta ohi lokakuussa. Myöhästyneet onnittelut harvoin mutta sitkeästi päivittyvälle blogilleni! Päivitystahtiin ei ole tulossa kohennusta näkyvissä olevassa tulevaisuudessa, mutta en koe sille erityistä tarvettakaan. Olen tyytyväinen, kun voin parikin kertaa kuussa merkitä muistiin ajatuksia ajankohtaisista asioista tai muistoja koetuista tapahtumista. Niihin on hauska palata myöhemmin ja jos joku lukijakin saa niistä jotain iloa tai ajatuksia, sitä mukavampaa. Kiitos siis kaikille kiinnostustuksesta ja kommenteista!

Uudenvuoden turhakkeet

Vuodenvaihteeseen liittyy paljon juhlintaa, mutta myös useita ympäristöongelmia. Olisikohan mahdotonta luopua muutamista haitallisista perinteistä tai muokata niitä nykymaailmaa vastaaviksi?

TINA

Uudenvuoden "tina" on enimmäkseen lyijyä, joka on vaarallinen ympäristömyrkky. Lyijy on nk. raskasmetalli, joka rikastuu ravintoketjussa. Se siis kertyy kasveihin, eläimiin ja ihmisiin ja voi vaikuttaa esimerkiksi ihmisen hermoston toimintaan. (www.ymparisto.fi, HS:n Alkuaineet-sarja.)

Jos valaminen ja ennustaminen ovat rakkaita perinteitä, tinalle on olemassa vaihtoehtoja. YLE:n nettisivuilta löytyy kaksikin eri ohjetta, joissa tinan sijasta käytetään sokeria tai steariinia. Kuvien perusteella ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin lyijytina, kunhan ottaa huomioon pari niksiä. Esimerkiksi lumeen kaataminen voi toimia jopa vettä paremmin. Varovaisuutta toki tarvitaan, aivan kuten tinaakin käsitellessä.

Kuvassa vasemmalla lumeen valettu ja oikealla veteen valettu sokerivalos. (Kuva: YLE Tampere)

Vanhojen tinojen omistajan ekoteko on kierrättää edellisvuoden valokset uudestaan käyttöön. Ja kun möykyistä haluaa joskus eroon, ne on toimitettava ongelmajätteen keräykseen - ne eivät siis kelpaa sekajätteeseen, eivätkä edes metallinkeräykseen! Kaatopaikoilta lyijy voi pahimmillaan suodattua kaatopaikkavesien mukana lähiympäristöön ja saastuttaa maaperää ja pohjavettä. (www.ymparisto.fi)


ILOTULITTEET

Ilon ja ihastuksen ohella ilotulitteet tuottavat myös

• terveydelle vaarallisia pienhiukkasia: "tuhansia kiloja metalliyhdisteitä, nokea ja muita haitallisia yhdisteitä" (SYKE)
• ahdistuneita luonnoneläimiä ja lemmikkejä "Äärimmäisen stressaantunut eläin ei pysty syömään, nukkumaan tai käymään tarpeillaan. ... Joka vuosi kymmenet lemmikkieläimet säikähtävät ilotulitusta niin pahasti, että ne karkaavat ja pakenevat paniikissa. ... Eläimet voivat joutua säikähdyksen seurauksena shokkiin ja jopa kuolla." (SEY)
• lukuisia onnettomuuksia ja silmävammoja "Vaikeimmissa vammoissa kustannukset ovat 50 000 eurosta 70 000 euroon potilasta kohti. Suomessa on kaikkiaan 30-45 vammaa vuosittain. ... Puolet vammautuneista on ollut alle 18-vuotiaita ja lapsia." (Tukes)
• valtavat määrät pitkin poikin lennätettyä roskaa!

Jos tällainen tuote keksittäisiin nyt, päästettäisiinkö sitä markkinoille? Suotta ei ilotulitetta valittu Vuoden turhakkeeksi. Minun puolestani yksityishenkilöiden ilotulitukset voisi hyvin kieltää tai muuttaa luvanvaraisiksi.

________________

On houkuttelevan helppoa vedota perinteisiin - täytyyhän meidän saada tehdä niinkuin aina ennenkin on tehty. Olisivatko nämä kaksi esimerkkiä kuitenkin sellaisia, joilla olisi helppo kokeilla ajattelutavan muutosta ympäristöystävällisempään suuntaan? On nimittäin mahdollista, että paljon radikaalimpiinkin elämänmuutoksiin on vielä varauduttava (muistetaanpa vain epäonnistunut Kööpenhaminan ilmastokokous). Ei allekirjoittanut väitä itsekään olevansa mikään ekopyhimys, mutta jokainen voi vaikuttaa pienilläkin teoilla.

Ympäristöystävällisempää uutta vuotta!

(EDIT: Löysin Kemikaalikimarasta laajemmat jutut tinasta ja ilotulitteista.)

Talviruokinnan syyt ja seuraukset

Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Talvehtiminen pesimäseuduilla voi kuitenkin olla linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen.

Ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia. Esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli. Lisäksi talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä pesimäajan kynnyksellä.

Kuva julkaistu Creative Commons -lisenssillä
(From Flickr, by "Dave Hamster")

Ylläoleva on lainaus BirdLife Suomen nettisivujen talviruokintaoppaasta. Lintujen talviruokinta esitetään kaikkialla yleensä hyvänä ja luontoystävällisenä tekona - tokihan jokainen eläinrakas ihminen haluaa auttaa pieniä talvilintujamme kylmänä ja vaikeana vuodenaikana.

Talipallot ja siemenautomaatit on helppo ohittaa näpertelynä, mutta todellisuudessa talviruokinta on Suomessa ja monessa muussakin maassa niin suosittua, ettei sillä voi olla olematta vaikutusta. Sama nettisivu jatkaa:

Talviruokinnan vaikutukset näkyvät linnustossamme: talitiainen, sinitiainen ja viherpeippo ovat runsastuneet moninkertaisesti viime vuosikymmenten aikana ilmeisesti paljolti talviruokinnan vuoksi. Ruokintojen ansiosta myös yhä useampi mustarastas pystyy talvehtimaan Suomessa. Talviruokinta lienee vaikuttanut myös pikkuvarpusen runsastumiseen.

Hiljattain uutisoitiin talviruokinnan vaikuttavan linnuston lisäksi suoraan lintulajien evoluutioon: osa keskieurooppalaisista mustapääkertuista on alkanut muuttaa Etelä-Euroopan sijasta luoteeseen Brittein saarille, koska siellä on tarjolla paljon talviruokintoja.

Jäin miettimään, mitä tästä pitäisi ajatella. Onko "oikein", että talviruokinnoista hyötyvät lajit pärjäävät ja runsastuvat? Tapahtuuko se muiden lintulajien kustannuksella, voivatko jotkut hyötyviin lajieihin sidoksissa olevat lajit vastaavasti kärsiä? Onko "väärin", että ihmisten harrastukset vaikuttavat jopa lajien evoluution ja kokonaisten ekosysteemien rakenteeseen?

Sikäli kysymys on turha, että ihminen vaikuttaa kaikella toiminnallaan muuhun luontoon koko ajan (ja olisi vaikea olla vaikuttamatta). Vaikutukset näkyvät varmasti myös lajistossa ja lajien evoluutiossa. Mutta moneen muuhun toimintaan verrattuna talviruokinnalla on yksi suuri ero: ihmisen muu toiminta tapahtuu yleensä ihmisen omaksi hyödyksi tai huviksi, ja luonto kärsii siinä sivussa. Talviruokinta taas ainakin pyrkii olemaan toimimista luonnon hyväksi eikä sen kustannuksella. Mutta pyhittääkö tarkoitus keinot, ja voiko talviruokinnassa olla kyse karhunpalveluksesta?

Mietin myös, mikä on perimmäinen syy talviruokinnan suosioon? Päätellen siitä, miten moni ruokinta sijaitsee paraatipaikalla keittiön ikkunan ääressä, ja miten moni talviruokkija mielellään häätäisi ruokinnalta pois "ahneet ja häiriköivät" varikset, harakat, närhet, tikat ja oravat, väitän että iso osa motivaatiosta tulee omasta mielihyvästä - on niin hauskaa nähdä pienten lintusten saavan kaivattua ravintoa henkensä pitimiksi. Siinä voi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi. En sano, että se olisi huono syy, tai väärin. Todennäköisesti suurin osa kaikesta auttamisesta sisältää sen ajatuksen, että siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Mutta tämä on minusta hyvä tiedostaa, ja samalla muistaa, että yhtä lailla ne harakatkin tarvitsevat ravintoa, samoin kuin suosituille ruokintapaikoille usein ilmestyvät varpuspöllöt ja -haukatkin. On minusta hieman tekopyhää rajoittaa apunsa vain pienille ja söpöille lajeille.

Mutta tarvitseeko luonto tässä kohtaa ihmisen apua? Olisiko parempi antaa niiden lajien runsastua, jotka pärjäävät Suomen talvessa omin avuin? Vai pitäisikö talviruokinta nähdä "korvauksena" ihmisen muilla toimilla aiheuttamasta haitasta? Linnunpönttöjen kohdalla tämä idea on helppo perustella (pöntöt korvaavat metsätalouden aiheuttamaa lahopuu-pulaa), mutta mitä ihmisen toimintaa talviruokinta korvaa?

Kukaan talviruokinnan harrastaja älköön syyllistykö tai pahastuko tästä pohdinnasta. En usko, että ruokinnan vaikutukset ovat läheskään niin olennaisia kuin muut käynnissä olevat ihmisperäiset ympäristönmuutokset (ilmastonmuutos, biodiversiteetin hupeneminen, kemikalisoituminen yms.), enkä tällä kirjoituksella sano, että ne vähäisemmätkään vaikutukset olisivat automaattisesti "huonoja". Mutta vaikutuksia kuitenkin väistämättä on. Toisaalta voisin uskoa ja toivoa, että talviruokinnan ja muun vastaavan toiminnan positiiviset vaikutukset ihmisten luontosuhteeseen ja ympäristömyönteiseen ajatteluun ovat huomattavan suuria. Ainakin jos perustiedot ruokinnan oikeista järjestelyistä ovat kunnossa, jolloin ruokinnasta on eniten iloa sekä linnuille että ihmisille.