10.3.2008

Kaksi uutta linkkivinkkiä

Gradun laatimisen lomassa olen virkistäytynyt erityisesti kahden nettisivuston avulla.

Last.fm on loistava paikka musiikin kuunteluun. Ilmoittamalla jonkin artistin tai musiikintekijän nimen, tämä "nettiradio" soittaa monipuolisesti mainitun kaltaista musiikkia. Järjestelmä tuntee omien kokeilujeni perusteella erittäin laajan kirjon nimiä, ja tyylilajeja löytyy klassisesta iskelmään, rokkiin ja heviin. Myös suomalaisia artisteja on kiitettävästi mukana, enkä ole vielä löytänyt sellaista nimeä, jota järjestelmä ei tuntisi (tosin en ole erityisesti sellaista yrittänytkään löytää, mutta kaikki minun suosikkini löytyvät kyllä!) Eikä tässä radiossa ole edes mainoksia!

Samankaltaisen musiikin määrittely ei tietenkään ole aukotonta, ja välillä jokin yksittäinen kappale ei oikein tunnu sopivan joukkoon, mutta muuten olen vaikuttunut siitä, miten hyvin systeemi toimii. Esimerkiksi syöttämällä artistiksi Adiemus olen saanut täydellistä gradunteko-musiikkia :-)

Kirjautumalla palveluun saa käyttöön lisäominaisuuksia. En ole tutustunut niihin sen tarkemmin, mutta kirjautumisesta on ainakin yksi huomattava hyöty: voit kertoa järjestelmälle vielä tarkemmin mistä kappaleista pidät tai et pidä. Järjestelmä oppii siis pikkuhiljaa mistä artisteista ja kappaleista ja minkätyylisestä musiikista pidät, joten sisältö muuttuu koko ajan paremmaksi. Kirjautumalla pääsee valitsemaan musiikkia myös muun kuin artistin nimen perusteella, esimerkiksi tyylilajin tai esitystavan mukaan. Ilmeisesti käyttäjät myös pääsevät parantamaan kappaleiden "hakuja" lisäämällä niille hakusanoja.

Siis radio, joka soittaa vain minun mielestäni hyvää musiikkia ja tulee koko ajan siinä paremmaksi. Mahtavaa!


Toinen mukava keksintö on Postcrossing. Idea on hyvin yksinkertainen: lähetät postikortin satunnaiseen osoitteeseen, ja kortin päästyä perille joku muu satunnainen henkilö lähettää vastaavasti sinulle kortin. Rekisteröityneitä käyttäjiä on yli 40 000 ympäri maailmaa, ja kaikki kortit lähetään ulkomaille (ellet erikseen salli myös omasta maasta tulevia kortteja). Milloin vain voit siis saada postikortin mistä päin maailmaa tahansa!

Mitään velvoitteita ei ole, eli kortteja voi lähettää silloin kuin huvittaa. Saadakseen kortteja niitä on kuitenkin myös lähetettävä :-) Toiveiden esittäminen on sallittua, eli voit toivoa esimerkiksi kaupunkinäkymiä tai taidekortteja. Toiveita ei tietenkään ole pakko toteuttaa, mutta niinpä lähettämisestä ei tarvitsekaan tuntea minkäänlaisia paineita. Minusta on kuitenkin mukavaa pyrkiä noudattamaan toiveita, ja useimmiten ne ovat melko helppoja, esimerkiksi juuri perinteisiä kaupunkinäkymiä. Olen myös lähettänyt paljon kuvia suomalaisesta luonnosta ja palautteen perusteella niistä on tykätty maailmalla.

Milloin vain postilaatikkoon voi kolahtaa postikortti vaikka Italiasta, Brasiliasta, Japanista tai Australiasta. Kyllä se piristää päivää :-)

-----
P.S. Talvi tuli tänä vuonna näköjään maaliskuussa. Muistini mukaan lunta oli viikon verran joskus marraskuussa, viikon verran loppiaisen jälkeen, ja nyt heti kun kuu vaihtui. Tosin Helsingissä alkaa taas näyttää paljasta maata, eli ei se talvi kauaa kestänyt nytkään.

Kuka arvaa, paljonko maksaa maailman pelastaminen? (Lue vastaus.)

Ei kommentteja: