Mihin koppakuoriaisia tarvitaan?

Pinnani kiristyy joka kerta, kun joku vähättelee luonnonsuojelua "mitä-väliä-joillain ihme-koppakuoriaisilla-on" -tyyppisillä puheilla. Haluaisin ajatella, että sellaisten lausujat ovat poikkeustapauksia, joista ei tarvitse välittää. Huolestuttavaa kuitenkin on, että vastaava asenne pulpahtelee esiin säännöllisesti siellä sun täällä, niin rivikansalaisten kuin poliittisen eliitin suusta.

(Sauli Niinistön lausunto vuodelta 1997 on tällä alalla jo klassikko - Wikiquoten mukaan: "Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää.")

Biologin koulutuksen saaneena tällaisia puheita kohdatessa voi vain joko huokaista syvään tai hermostua pahemman kerran. Luonnon monimuotoisuudesta ja sen suojelusta on puhuttu jo ainakin viisitoista vuotta - miten sen tärkeys voi edelleen olla niin monelle niin vieras asia? Halusimme tai emme, olemme joka iikka riippuvaisia luonnosta ympärillämme. Saamme luonnosta hengitysilman, veden, ruuan, polttoaineita, materiaaleja ja lääkkeitä. Näiden tuottamisessa myös niillä koppakuoriaisilla on osansa. Eikä niiden suojelu tarkoita, etteikö mitään luonnonvaroja saisi enää käyttää, kuten jotkut näyttävät pelkäävän.

Se, että luonto tuottaa meille ruokaa on tosin vain yksi näkökulma luonnonsuojeluun. Ihminen voi arvottaa luontoa monella eri tavalla. Olen joskus nähnyt eri näkökulmista kootun tyylikkään listan, jota en harmikseni nyt muista enkä löydä. Tätä muistin ja maalaisjärjen varaista listaa saa siis korjata ja täydentää.

• Materiaalinen ja taloudellinen arvo. Luonnosta saa materiaaleja ja tarvikkeita, kuten puuta ja kiveä. Näitä voi käyttää itse tai myydä eteenpäin. Luontoa pitää suojella, jotta turvataan näiden luonnonvarojen saanti jatkossakin. (Uusiutuvia luonnonvaroja on tosin helpompi suojella kuin uusiutumattomia.)
• Ravitsemuksellinen ja terveydellinen arvo. Luonnosta saa ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Näitä tuottavia eliöitä pitää suojella, jotta ne eivät katoaisi ylikäytön vuoksi. Niitä voi myös olla mahdollista saada "kesytettyä" (mikä yleensä parantaa tuotantoa), ja jos se ei onnistu nyt, niitä pitäisi suojella luonnossa siltä varalta, että se olisi myöhemmin mahdollista. Muutakin luontoa pitää suojella siksi, että tunnettujen lajien lisäksi mahdollisuuksia on vielä vaikka mihin, esimerkiksi paljon lääkekasveja on vielä löytämättä.

(Erityisesti näihin kahteen ensimmäiseen, hyvin päällekäiseen kohtaan liittyy myös ekosysteemipalveluiden käsite. Sillä tarkoitetaan niitä luonnossa tapahtuvia prosesseja, jotka auttavat myös ihmistä elämään - esimerkiksi olosuhteiden pysyminen suhteellisen vakaina, uuden ruokamullan syntyminen, yhteyttäminen, pölytys, hajotus ja aineiden kierron ylläpitäminen.)

• Virkistysarvo. Ihmiset (ainakin ne, joiden luontosuhde ei ole vielä kokonaan kadonnut) viihtyvät luonnossa ja kokevat tarvetta päästä sinne säännöllisesti. Luonnossa mieli lepää ja useimmiten kuntokin kohoaa.
• Esteettinen arvo. Luonnon näkymät miellyttävät useimpien ihmisten esteettistä silmää, ja kauniiden asioiden näkeminen on hyväksi. Tämä liittyy osittain edelliseen kohtaan, mutta luonnon estetiikasta voi nauttia myös lähtemättä erityisesti "luontoon" sitä katsomaan.
• Eettinen arvo. Yleisin näkökulma luonnonsuojelun etiikkaan on ns. kestävän kehityksen idea: meidän on hoidettava luontoa siten, että tulevilla sukupolvilla on sen hyödyntämiseen vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet kuin meillä nyt. Toinen ulottuvuus on maantieteellinen: maailman ihmisillä pitäisi olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet käyttää maapallon luonnonvaroja - tai ainakaan alueen A asukkailla ei pitäisi olla oikeutta käyttää alueen B luonnonvaroja niin, että siitä aiheutuu haittaa alueen B asukkaille.
• Luonnon itseisarvo. Tämä on melko radikaalin askeleen verran pidemmälle viety eettinen arvo. Luonnon itseisarvolla tarkoitetaan sitä, ettei luonnosuojelua tarvitse perustella millään ihmisen saamalla hyödyllä (kuten kaikki ylläolevat kohdat tekevät). Jokaisella eliöllä on yhtäläinen oikeus olla olemassa, elää lajinsa mukaista elämää ja pyrkiä siirtämään perintötekijänsä seuraavalle sukupolvelle. Ihmiselläkin on oikeus käyttää luonnonvaroja, mutta niin, ettei siitä aiheudu pysyvää haittaa muille lajeille.

Mitä enemmän olen oppinut luonnosta yleensä, ja siitä miten tärkeä luonto on ihmiselle, sitä enemmän olen kallistunut arvottamaan luontoa tuon viimeisen kohdan perusteella. Ei kannata sahata oksaa, jolla istuu, vaan kunnioittaa luontoa, jonka osa olemme ja josta olemme riippuvaisia. Kysymys siitä, mitä väliä on koppakuoriaisten suojelulla, onkin minun näkökulmastani mahdollisimman vähättelevä, välinpitämätön ja tietämätön. Myös niillä lajeilla, joista ei ole suoraa hyötyä ihmiselle, on oikeus olla olemassa.

____________________

Kuulin hiljattain hyvän vertauksen luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä.

Maapallon ja sillä elävien eliöiden kokonaisuutta voidaan verrata lentokoneeseen. Lentävässä lentokoneessa ei ole juurikaan mitään turhaa. Siitä voidaan silti poistaa osia, muutama pultti sieltä, pari johtoa täältä, ja kone on silti ihan toimiva ja pysyy ilmassa. Osien poistamista voidaan jatkaa jopa yllättävän pitkään - mutta sitten, jossain vaiheessa tulee vastaan tilanne, jossa yhdenkin lisäosan irrottaminen saa koneen putoamaan syöksykierteessä maahan.

Samalla tavalla maapallo ei tuhoudu, jos jotkin yksittäiset lajit kuolevat sukupuuttoon. Sitähän tapahtuu luontaisestikin koko ajan, ja uusia lajeja kehittyy tilalle. (Lentokoneessa tämä vastaisi kuluneiden osien vaihtamista huollon yhteydessä.) Mutta tällä hetkellä lajeja katoaa paljon nopeammin kuin uusia ehtii tulla, ja luonnon monimuotoisuus pienenee kiihtyvää tahtia. Vielä kotiplaneettamme ekosysteemit (mukaanlukien ne mainitut ekosysteemipalvelut) eivät ole romahtaneet - mutta miten monta lajia meillä on vielä varaa menettää, ennen kuin niin käy?