31.5.2007

Biologin seikkailut Virossa

Biologi on toukokuussa niin kiireinen, ettei ehdi näköjään edes blogia päivittää. Se aika, mikä jää töiltä ja muilta velvollisuuksilta, kuluu helposti erilaisilla retkillä kevättä ihmettelemässä. Joka päivä voi löytää jotain uutta, eikä hyvällä säällä malta pysyä sisällä.

Laelatu puisniit
Viime viikolla käytin kesälomapäiviäni retkeilemällä kuusi päivää Virossa. Olen jo pitkään halunnut päästä Viroon keväällä, ja matka täytti kyllä kaikki odotukset. Maan luonto näytti jännittävällä tavalla tutulta, mutta kuitenkin vieraalta. Esimerkiksi koivuja, kuusia ja mäntyjä kyllä on, mutta ne eivät ole valtalajeja, vaan enemmistö puista on muita lehtipuita kuten vaahteroita, tammia, jalavia, lehmuksia, saarnia, haapoja ja hevoskastanjoita. Kevät oli jo pitkällä, ja useimmissa puissa oli isot lehdet. Tammet aina varmistelevat viimeiseen asti, ja niissä oli vasta "hiirenkorvat".

Sama "tuttu mutta tuntematon" linja jatkui alemmissa kasvillisuuskerroksissa. Kangasmetsiä varpuineen ei juuri näkynyt, vaan kaikkea aluskasvillisuutta hallitsivat erilaiset heinät ja kukkivat ruohot. Metsät ovat enimmäkseen runsasmultaisia lehtoja, joiden kasvillisuutta kalkkipitoinen maaperä vielä rikastuttaa. Hienoimpia kasvihavaintoja olivat miehenkämmekkä, lehtokielo, karhunlaukka, lehtosinijuuri, keltavuokko, arovuokko, varjolilja ja soikkoratamo. Viimeksi mainittu tuntui olevan Virossa yhtä yleinen kuin piharatamo meillä. Komeimpia paikkoja kasvien kannalta olivat ainakin Virtsun lähellä sijaitsevat Puhtun lehto ja Laelatun "puisniit", jota voisi kuvailla ehkä lähinnä upeaksi hakamaaksi. Sellaista hienoa niittyä, jossa kasvaa siellä täällä puita ja pähkinäpensaita.

Kevätesikoita
Metsiä Virossa tuntuu olevan melko paljon, ja myös muutamia kivoja soita näkyi, vaikka niillä retkeilyyn aika ei tällä kertaa riittänyt. Auton ikkunasta käsin arvioituna hallitsevaa habitaattia vaikuttavat kuitenkin olevan erilaiset pellot ja niityt. Jatkuvasti eteen avautui erikokoisia aukeita, joista monet olivat hyvin suuria ja isoimmat varmaan useamman kilometrin mittaisia. Sellaista "aakeenlaakeen" tunnetta olen kokenut vain paikoin Pohjanmaalla. Erikoista oli kuitenkin, että hyvin monet näistä "pelloista" näyttivät olevan kesannolla ja kasvavan tähtitieteellisiä määriä voikukkia! Ja siellä, missä ei ollut voikukkia, kasvoi lähes yhtä valtavina kasvustoina kauniita kevätesikoita. Viro on toukokuussa keltainen :-)

Päähuomion matkalla veivät odotetusti linnut. Lihulan majapaikasta oli helppo lähteä erilaisille retkille erityisesti Matsalunlahden lintuparatiisia ihailemaan. Viron länsirannikolla Haapsalun eteläpuolella sijaitseva lahti on ilmeisesti kauttaaltaan suojeltu ja niin lintujen kuin luonnonystävienkin suosiossa. Lahden rannat ovat ainakin itäosiltaan avointa tulvaniittyä, jota on paikoin suunnattoman leveänä vyöhykkeenä. Niityllä ja sitä ympäröivillä pelloilla kokoontuu keväisin kymmeniä tuhansia hanhia ja muita pohjoiseen muuttavia lintuja. Pitkin lahden rantoja on lukuisia lintutorneja, joista on hyvät näkymät - tosin jotkin niistä vaativat hieman totuttua enemmän huimapäisyyttä, sillä muutamat tornit ovat jopa viisi kerrosta korkeita ja vaativat kiipelyä kapeilla metallisilla tikapuilla! Mutta myös suomalaisille tutumpia, puurakenteisia torneja löytyy.

Meiltä jäivät hanhet näkemättä, sillä aikaisen kevääntulon vuoksi ne olivat jo lähteneet nk. arktikana Suomenlahden yli kohti Siperiaa. Muutamia valkoposkihanhiparvia sekä kaksi useamman sadan kurkiparvea oli vielä jäljellä. Enpä ole ennen nähnyt kolmeasataa kurkea laiduntamassa pellolla! Niiden seurana oli lisäksi kymmeniä harmaahaikaroita.

Kattohaikara voikukkapellolla
Lintulajeja kertyi matkalla yhteensä huimat 130, ja eliksiä eli elämänpinnoja sain kasaan kuusi: kattohaikara, pikkukiljukotka, niittysuohaukka, viitasirkkalintu, kirjokerttu ja nokkavarpunen. Matkan ylimmäinen projektilaji oli itseoikeutetusti kattohaikara, ja niitä näkyikin useita pitkin matkaa sekä niityillä ruokailemassa että pesillä. Pesät eivät olleet kliseen mukaisesti savupiippujen, vaan useammin sähkötolppien päällä. Haikaroista kuitenkin pidetään, eivätkä pesät haittaa sähkönjakelua, joten linnut saavat pesiä ilmeisen rauhassa.

Pikkukiljukotkia ja niittysuohaukkoja näkyi useammankin kerran matkan aikana. Niittysuohaukka vaikutti välillä jopa yleiseltä, sillä niitä tuntui olevan vähän joka pellolla. Viitasirkkalintu puolestaan kuuluu sarjaan "pienet ja ruskeat" joiden määrittämistä äänestä parhaillaan yritän opetella. Sirkkalinnut on helppo määrittää ryhmäksi (laulu on tasaista siritystä), mutta kyllä viitasirkan "ravisteleva" ääni oli lopulta helppo erottaa muista.

Kloostrin huima lintutorni
Nokkavarpunen on laji, jonka olen halunnut nähdä todella pitkään, mutta sitä ei ole sattunut kohdalle. Nyt onnisti, sillä kuuluvien tiksahtelujen perusteella lintu löytyi pariinkin kertaan istumasta puun latvassa. Valtava nokka näkyi hyvin alhaaltakin päin. Kirjokerttu puolestaan poseerasi kaksi kertaa pensaan latvassa avoimella pensasmaalla, ja molemmilla kerroilla sille teki seuraa pikkulepinkäinen. Suora lainaus lintukirjasta: "Elinympäristö, ja usein myös reviiri, yhteisiä pikkulepinkäisen kanssa." M.O.T.!

Elisten lisäksi sain varmuutta mm. pikkusiepon ja kultarinnan määrittämiseen. Muita mainitsemisen arvoisia havaintoja olivat peltopyy, heinätavi, ruisrääkkä, tundrakurmitsa, riuttatiira, turkinkyyhky, käenpiika, kangaskiuru, pähkinänakkeli, mustavarisyhdyskunta sekä 66 ristisorsaa ja 86 harmaasorsaa eräällä lahdella lähellä Tallinnaa! Yllättävän yleinen oli lisäksi mm. satakieli, jota kuuli jatkuvasti äänessä keskellä päivääkin.

Muitakin eläinmaailman edustajia toki näkyi. Kahdeksasta perhoslajista mainittakoon "elis": kaunis karttaperhonen. Nisäkkäistä metsäkauriita oli muutaman kerran pelloilla syömässä, ja myös yksi hirvi näkyi kaukoputkella. Kettu liikkui keskellä päivää rantaruovikossa Haapsalun laitamilla. Lepakkoretkellä vanhan kartanon puistossa saaliiksi tuli kaksi saalistavaa pohjanlepakkoa ja kaksi hurjasti puhisevaa siiliä - ääni oli todella outo hiljaisessa illassa, ja hetken aikaa kesti ennenkuin selvisi mistä oli kyse :-)

Puhtun lehtometsää
Jos joku nyt innostui suunnittelemaan retkeä Viroon, tässä vielä muutama vinkki ja kokemus.
- Ihmiset ovat ystävällisiä, paitsi autoillessaan (liikennesäännöt ovat nössöille ja turisteille).
- Tallinnan ulkopuolella osa puhuu vähintään auttavasti suomea, mutta englantia osaavat ilmeisesti vain nuoret. Kannattaa siis opetella yleisimmät ilmaisut viroksi tai ottaa sanakirja mukaan, sillä vaikka esimerkiksi tuoteselosteista ymmärtää valtaosan, tietty osuus sanoista on sellaisia, joita on mahdotonta arvata suomen kielen perusteella.
- Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Tallinnan ulkopuolella ei ole ravintoloita (esimerkiksi Haapsalusta löytyi vain pitseria). Muutamia tienvarsiruokaloita onneksi on.
- Isot tiet ovat yleensä hyvässä kunnossa, mutta pienemmät ovat usein päällystämättömiä ja joko pölyisiä tai kivisiä. Maisemat ovat kyllä kauniita.
- Tallinnan ulkopuolella on varminta maksaa käteisellä. Visa saattaa käydä isommissa kaupoissa.
- Paikallinen jäätelö ja suklaa ovat yleensä hyviä :-)
- Jos liikut luonnossa, ota punkkipihdit mukaan ja tee punkkitarkistus joka ilta. Virossa on punkkeja, ja myös puutiaisaivokuumetta. (Tosin minusta punkit eivät ilmeisesti pidä, sillä tällä reissulla en löytänyt itsestäni yhtään punkkia, ja tähän mennessä muutenkin vain yhden ainoan, eikä sekään ollut purrut kiinni. Syytä en tiedä, mutta en valita!)
-Käymisen arvoisia paikkoja: Puhtu-Laelatu, Haeskan lintutorni, Keemu, Kloostri, Harku park, Penijõe, Rannajoen lintutorni, Soontagana maalinn ja Haapsalun linna.

Suosittelen!

2 kommenttia:

km kirjoitti...

Moi Tavis, hieno juttu Viron ihmeellisestä luonnosta, etenkin kuvat olivat ihania! taas kerran tekee mieli lähteä sinne.

Taviokuurna kirjoitti...

Kiitos, kyllä sinne kannattaa mennä. Varmaan muutkin vuodenajat ovat ihan kivoja :)