Helsingin Sanomain verkkoliite uutisoi 28.5. kaupunkilaisten roskaamisvimmasta. Rakennusviraston edustajan mukaan roskan määrä lisääntyy niin nopeasti, ettei roskisten määrä pysy perässä. Yleisimpiä roskia ovat jutun mukaan olutpahvit, ruokapakkaukset (kuten pitsalaatikot), muovipussit, lasinsirut ja ilmaisjakelulehdet.
Roskia voi päätyä maahan viattomistakin syistä: karkkipaperi putoaa taskusta tai linnut käyvät penkomassa roskiksia. Silti vähän ihmettelen roskaamista - mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka jättää vaikkapa eväsretken roskansa niille sijoilleen? Ollaanko liian humalassa että roskien poisvieminen tulisi edes mieleen? Eikö vaan välitetä koko asiasta ("ei ole minun ongelmani")? Vai oikeutetaanko käytös peräti sillä ajatuksella, että "kyllähän ne joku siitä pois kerää, pitäähän silläkin töitä olla"?
Uutisen synnyttämässä keskustelussa on selvästi havaittavissa kaksi mielipidettä: toisten mielestä roskaajat ovat laiskoja, itsekkäitä ja piittaamattomia, ja toisten mielestä syy on kaupungin itsensä, kun roskiksia on liian vähän, ne ovat liian pieniä ja ne tyhjennetään liian harvoin. Vaikea sanoa, kumpi on enemmän oikeassa, mutta kyllä itsekin olen huomannut, että välillä on vaikea löytää roskista, vaikka etsisi. Ja kun sellaisen löytää, se yllättävän usein on tupaten täynnä, pieni kun on.
Tässä tilanteessa voisi soveltaa kansallispuistoista tuttua ajatusta: "kaiken minkä jaksat kantaa tänne, jaksat kantaa poiskin". Eli roskiksi muuttuneet pakkaukset voisi hyvin viedä vaikka kotiin asti, kun on ne kerran sieltä jaksanut tuodakin. Joskus vain roskista haluaisi päästä eroon mahdollisimman pian esimerkiksi niiden likaisuuden takia - esim. banaaninkuorta on ikävä laittaa takaisin reppuun, jos ei huomannut ottaa mitään roskapussia mukaan. Voin hyvin kuvitella, että etsittyään vähän aikaa turhaan roskista banaaninkuori kädessään hyvää tarkoittanut ihminen turhautuu ja viskaa sen maahan ("siivotkoot kun eivät kerran viitsi roskista laittaa").
En tosin jaksa uskoa, että pelkästään roskiksia lisäämällä ongelma ratkeaisi. En myöskään usko, että sanktioiden koventaminen auttaisi paljoakaan, sillä yllä mainitussa keskustelussa esitettiin hyvä kommentti: järjestyssääntöhän kieltää jo mm. roskaamisen ja julkijuopottelun, mutta mitä iloa on laeista, jos niitä saa rikkoa ihan poliisin nenän alla? Joku ehdotti jo työttömien kouluttamista valvontaan provisiopalkalla (=osuus saaduista sakkorahoista), mutta ajatuksen älyttömyyttä ei tarvinne tässä perustella.
Voisin kannattaa keskustelussakin pariin kertaan esiintynyttä ehdotusta: lakataan siivoamasta kaupunkilaisten roskia joksikin aikaa! Ainakin jossain tietyssä puistossa voisi hyvin tehdä "tutkimuksen" siitä, miten paljon roskaa ihmiset sinne tuottavat tietyssä ajassa. Puistossa voisi olla kylttejä (myös turisteille), jotka paitsi selittävät, miksi puisto on roskainen, myös vetoavat kaupunkilaisiin: "Jättämällä tämä puisto siivoamatta säästämme helsinkiläisten verorahoja 10 000 euroa, jotka lahjoitamme vanhustenhuoltoon. Viethän roskasi roskikseen." Luulisi viestin menevän perille.
P.S. Katso myös: Roska päivässä -liike
30.5.2006
14.5.2006
Keväthavaintoja, osa 2
Taas on kiirettä pitänyt, ja kevät etenee kuin siivillä. Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon - tässä lisää keväthavaintojani.
Edeltävässä viestissä ennakoiduista linnuista pajulintu oli nopein - ensimmäisen haikean säkeen kuulin jo heti seuraavana päivänä. Pullea mantukimalainenkin näyttäytyi pian. Neljäntenä kevätseurantaviikonloppuna 29.-30.4. en ollut Helsingissä, vaan retkeilemässä Hämeessä, mutta kuuleman mukaan ainakin kottarainen, naurulokki, peippo ja västäräkki esiintyivät runsaina, ja kurkiakin näkyi muutama. Itse näin seurantalajeista mm. sinivuokkoja, leskenlehtiä, neitoperhosen, laulujoutsenia sekä kaksi rantasipiä. Järven sulassa muutaman kymmenen metrin päässä rannasta uineet kaksi kuikkaa olivat myös hienoja.
Vapun lämmin sää ennusti lintujen muuttoryntäystä, mutta toukokuun alussa Suomen kevään havainnointi jäi allekirjoittaneelta viikon tauolle, ja habitaatti vaihtui Länsi-Eurooppaan. Kiikareiden läpi katseltiin Hollannissakin, ja vihkoon kirjautui mm. sellaisia ennennäkemättömiä lintuja kuin avosetti, riuttatiira, kapustahaikara, tudrakurmitsa ja mustakaulauikku. Pikku-uikkukin uiskenteli piilokojulla niin lähelle, että kiikareista loppui tarkennus! Tutuista lajeista terva- ja haarapääskyjä oli paljon, kun taas peipot ja västäräkit olivat vähissä. Kesä oli selvästi jo alkanut: puissa oli lehdet, useilla vesilinnuilla poikaset ja moni kukka kauneimmillaan.
Palatessa kevät oli Suomessakin harpannut, ja esimerkiksi koivun lehdet olivat puhjenneet, eivätkä enää olleet edes mitään pieniä hiirenkorvia. Seuraavana päivänä (10.5.) ulkoillessa ropisi lisää kevätseurantahavaintoja: peltokorte, valkovuokko, sääski, lanttuperhonen, kirjosieppo, haarapääsky. Nyt viidentenä seurantaviikonloppuna (13.-14.5.) en ole ehtinyt varsinaisesti retkeilemään, mutta arvioisin kevään olevan oikein hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset mustikan ja käenkaalin kukat onnistuin näkemään. Myöhäisiä lajeja vielä odotellaan - ainakin käenkaali, tuomi, tervapääsky ja loput perhoset ovat toivelistallani. Sade auttaisi kasvien kasvua, toivottavasti sitäkin saadaan. Vielä yksi seurantaviikonloppukin on jäljellä, nyt kannattaa viimeistään lähteä ulos nauttimaan luonnonilmiöistä!
P.S. Onko puutarhassasi tai parvekkeellasi pala sademetsää? Käy tutustumassa puisten puutarhakalusteiden alkuperään täällä Tropiikki-sivustolla.
Edeltävässä viestissä ennakoiduista linnuista pajulintu oli nopein - ensimmäisen haikean säkeen kuulin jo heti seuraavana päivänä. Pullea mantukimalainenkin näyttäytyi pian. Neljäntenä kevätseurantaviikonloppuna 29.-30.4. en ollut Helsingissä, vaan retkeilemässä Hämeessä, mutta kuuleman mukaan ainakin kottarainen, naurulokki, peippo ja västäräkki esiintyivät runsaina, ja kurkiakin näkyi muutama. Itse näin seurantalajeista mm. sinivuokkoja, leskenlehtiä, neitoperhosen, laulujoutsenia sekä kaksi rantasipiä. Järven sulassa muutaman kymmenen metrin päässä rannasta uineet kaksi kuikkaa olivat myös hienoja.
Vapun lämmin sää ennusti lintujen muuttoryntäystä, mutta toukokuun alussa Suomen kevään havainnointi jäi allekirjoittaneelta viikon tauolle, ja habitaatti vaihtui Länsi-Eurooppaan. Kiikareiden läpi katseltiin Hollannissakin, ja vihkoon kirjautui mm. sellaisia ennennäkemättömiä lintuja kuin avosetti, riuttatiira, kapustahaikara, tudrakurmitsa ja mustakaulauikku. Pikku-uikkukin uiskenteli piilokojulla niin lähelle, että kiikareista loppui tarkennus! Tutuista lajeista terva- ja haarapääskyjä oli paljon, kun taas peipot ja västäräkit olivat vähissä. Kesä oli selvästi jo alkanut: puissa oli lehdet, useilla vesilinnuilla poikaset ja moni kukka kauneimmillaan.
Palatessa kevät oli Suomessakin harpannut, ja esimerkiksi koivun lehdet olivat puhjenneet, eivätkä enää olleet edes mitään pieniä hiirenkorvia. Seuraavana päivänä (10.5.) ulkoillessa ropisi lisää kevätseurantahavaintoja: peltokorte, valkovuokko, sääski, lanttuperhonen, kirjosieppo, haarapääsky. Nyt viidentenä seurantaviikonloppuna (13.-14.5.) en ole ehtinyt varsinaisesti retkeilemään, mutta arvioisin kevään olevan oikein hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset mustikan ja käenkaalin kukat onnistuin näkemään. Myöhäisiä lajeja vielä odotellaan - ainakin käenkaali, tuomi, tervapääsky ja loput perhoset ovat toivelistallani. Sade auttaisi kasvien kasvua, toivottavasti sitäkin saadaan. Vielä yksi seurantaviikonloppukin on jäljellä, nyt kannattaa viimeistään lähteä ulos nauttimaan luonnonilmiöistä!
P.S. Onko puutarhassasi tai parvekkeellasi pala sademetsää? Käy tutustumassa puisten puutarhakalusteiden alkuperään täällä Tropiikki-sivustolla.
24.4.2006
Keväthavaintoja
Pitkän tauon jälkeen ehdin taas tänne blogin pariin. Ajattelin vihdoin kertoa niitä luvattuja keväthavaintoja liittyen Luonto-Liiton kevätseurantaan.
Ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu (18.-19.3.) oli odotetusti vielä talvinen, enkä ainakaan minä havainnut vielä oikeastaan yhtään mitään. Ellei sitten kevään merkeiksi voi lukea laulavia talitiaisia ja viherpeippoja, jotka tosin aloittelivat säkeidensä virittelyä jo tammikuussa :) Kasvimaailmassa kevään tuntua toivat pajunkissat, mutta niitäkin olin hämmästellyt jo paljon aikaisemmin.
Kevätseurantalajeja en havainnut ennen seuraavaakaan seurantaviikonloppua (1.-2.4.), mutta varmoja kevään merkkejä olivat Helsingin keskustaan ilmestyneet kala- ja harmaalokit. Nehän eivät kovin kauas muuta, vaan viettävät talven siellä missä sattuu olemaan sulaa vettä (esim. Tanskan salmet), mutta kyllä jopa lokkien huutojen kuuleminen toi mukavan keväisen olon. Viikonloppuna olin retkeilemässä Ahvenanmaalla, ja vaikka sielläkin oli todella talvista verrattuna aikaisempiin vuosiin, lintuja löytyi yllättävän paljon. Kevätseurantalajeista havaintolistalle ilmestyivät kiuru, kottarainen, kurki, laulujoutsen, naurulokki, peippo, punakylkirastas, tavi ja töyhtöhyyppä.
Helsingissä havaitsin ensimmäiset kevätlajit vasta huhtikuun ensimmäisellä viikolla: kiurut, kottaraiset ja töyhtöhyypät kerääntyivät mm. Viikin pelloille, ja ihmiset niiden mukana. Vuoden ensimmäinen västäräkki näyttäytyi 9.4. ja samaan aikaan alkoi metsistä kuulua peipon heleää laulua. Kyllä se kevät nyt tulee, vaikka talvi miten yrittää sinnitellä! Myös kevätseurantaan kuulumattomat kivitasku ja punarinta (13.4.) piristivät kovasti mieltä.
Kolmanteen kevätseurantaviikonloppuun (15.-16.4.) mennessä moni lintulaji oli jo muuttunut harvalukuisesta runsaaksi. Ensimmäinen kasvihavainto tuli kuitenkin vasta nyt: Viikissä kukki yksinäinen leskenlehti. Niitä näin enemmän vasta viikon päästä Vuosaaressa. Muut kasvit antavat vielä odottaa itseään. Samoin hyönteisistä minulla on vasta yksi havainto: sitruunaperhonen 22.4. (toivottavasti se löytää ruokaa, esimerkiksi kukkivia pajuja).
Käykääpä kaikki tämän lukeneet kertomassa havaintojanne kevätseurantaan! Nyt odottelen kovasti lehtien puhkeamista, ensimmäisiä vuokkoja, lisää perhosia, ja linnuista ainakin kirjosieppoa, pajulintua ja tervapääskyä. Kuka ehtii ensin?
Ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu (18.-19.3.) oli odotetusti vielä talvinen, enkä ainakaan minä havainnut vielä oikeastaan yhtään mitään. Ellei sitten kevään merkeiksi voi lukea laulavia talitiaisia ja viherpeippoja, jotka tosin aloittelivat säkeidensä virittelyä jo tammikuussa :) Kasvimaailmassa kevään tuntua toivat pajunkissat, mutta niitäkin olin hämmästellyt jo paljon aikaisemmin.
Kevätseurantalajeja en havainnut ennen seuraavaakaan seurantaviikonloppua (1.-2.4.), mutta varmoja kevään merkkejä olivat Helsingin keskustaan ilmestyneet kala- ja harmaalokit. Nehän eivät kovin kauas muuta, vaan viettävät talven siellä missä sattuu olemaan sulaa vettä (esim. Tanskan salmet), mutta kyllä jopa lokkien huutojen kuuleminen toi mukavan keväisen olon. Viikonloppuna olin retkeilemässä Ahvenanmaalla, ja vaikka sielläkin oli todella talvista verrattuna aikaisempiin vuosiin, lintuja löytyi yllättävän paljon. Kevätseurantalajeista havaintolistalle ilmestyivät kiuru, kottarainen, kurki, laulujoutsen, naurulokki, peippo, punakylkirastas, tavi ja töyhtöhyyppä.
Helsingissä havaitsin ensimmäiset kevätlajit vasta huhtikuun ensimmäisellä viikolla: kiurut, kottaraiset ja töyhtöhyypät kerääntyivät mm. Viikin pelloille, ja ihmiset niiden mukana. Vuoden ensimmäinen västäräkki näyttäytyi 9.4. ja samaan aikaan alkoi metsistä kuulua peipon heleää laulua. Kyllä se kevät nyt tulee, vaikka talvi miten yrittää sinnitellä! Myös kevätseurantaan kuulumattomat kivitasku ja punarinta (13.4.) piristivät kovasti mieltä.
Kolmanteen kevätseurantaviikonloppuun (15.-16.4.) mennessä moni lintulaji oli jo muuttunut harvalukuisesta runsaaksi. Ensimmäinen kasvihavainto tuli kuitenkin vasta nyt: Viikissä kukki yksinäinen leskenlehti. Niitä näin enemmän vasta viikon päästä Vuosaaressa. Muut kasvit antavat vielä odottaa itseään. Samoin hyönteisistä minulla on vasta yksi havainto: sitruunaperhonen 22.4. (toivottavasti se löytää ruokaa, esimerkiksi kukkivia pajuja).
Käykääpä kaikki tämän lukeneet kertomassa havaintojanne kevätseurantaan! Nyt odottelen kovasti lehtien puhkeamista, ensimmäisiä vuokkoja, lisää perhosia, ja linnuista ainakin kirjosieppoa, pajulintua ja tervapääskyä. Kuka ehtii ensin?
17.3.2006
Kevättä seuraamaan!
Olen jo monena vuonna osallistunut Luonto-Liiton kevätseurantaan. Se on hauska ja helppo tapa harrastaa luonnontarkkailua, ja samalla olla mukana tekemässä tieteellistä tutkimusta.
Kevätseurannassa on mukana 39 vakiolajia: kasveja, lintuja, hyönteisiä, matelijoita ja lisäksi sammakonkutu ja siili. Niistä merkitään muistiin ensihavainnot: kasveista yleensä kukinta, eläimistä liikkeelläolo tai saapuminen paikkakunnalle. Useimmat lajit ovat melko helppoja tuntea, mukana ovat esimerkiksi leskenlehti, västäräkki ja sisilisko. Eikä haittaa, vaikkei osaisi tunnistaa kaikkia lajeja - havaintoja voi tehdä niistä, jotka tuntee. Kevätseurannan sivuilta löytyvät avuksi kuvat ja esittelyt kaikista seurantalajeista.
Lisäksi kevään aikana on kuusi erityistä kevätseurantaviikonloppua, jolloin ihmisten toivotaan retkeilevän ja arvioivan, ovatko seurannan lajit harvinaisia vai runsaita. Kun suuri määrä havaintoja tehdään samoina päivinä eri puolilla maata, voidaan yhteenvedosta arvioida, miten vaikkapa peipon muutto etenee. Ja koska kevätseurantaa on tehty jo 1960-luvulta lähtien, nyt on jo olemassa pitkä sarja vuosittaista tietoa, jota voidaan käyttää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimisessa. (Luonto-Liitto lähettää havaintotiedot lopuksi myös Luonnontieteelliseen keskusmuseoon.)
Perinteinen tapa palauttaa havaintoja on paperinen lomake, jonka voi tilata Luonto-Liitosta ja nykyään myös printata netistä. Muutamana viime vuonna Ylen Aamu-tv on ollut mukana yhteistyössä, ja Ylen sivuilla on nytkin sähköinen havaintolomake. Lisäksi havaintoja voi lähettää ainakin sähköpostilla ja tekstiviestillä (ohjeet Luonto-Liiton sivuilla). Vaikka itse pidän kouriintuntuvasta paperilomakkeesta, havaintoja ilmeisesti toivotaan paljon sähköisesti heti kevätseurantaviikonlopun jälkeen, sillä niistä kootaan "reaaliaikainen kevätkatsaus", joka esitetään seuraavan viikon torstaina Aamu-tv:ssä. Kyllä tekniikka on ihmeellistä :)
Viime vuonna kevätseurantaan tuli mukaan erityisteema. Silloin vakiolajien lisäksi lomakkeeseen sai merkitä urbaanin kevään merkkejä, esimerkiksi ensimmäisen skeittarin tai lakaisuauton. Tänä vuonna teemana ovat perhoset, ja perinteisten nokkos- ja sitruunaperhosen lisäksi havaintoja kerätään kuudesta ylimääräisestä perhoslajista. Kiva keksintö sikäli, että nyt ainakin minulla on ihan erityistä intoa opetella tunnistamaan uusia lajeja - huomasin nimittäin, että moni teemalajeista oli minulle ennestään tuntematon (esimerkiksi tyttöperhonen). Mukana yhteistyössä on Suomen Perhostutkijain Seura.
Itse teen kevätseurantaa ihan hauskuuden vuoksi, mutta näkyypä tarjolla olevan palkintojakin havaintoja palauttaneille. Tämä koskee myös lapsille tarjottavaa helpotettua versiota, jonka Kevättuuli-lomakkeessa on vain 12 lajia.
Ajattelin, että kertoisin kenties täällä blogissa omista keväthavainnoistani. Kunhan niitä ensin tulee, kevät on edennyt toistaiseksi aika hitaasti. Mutta ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu on jo nyt 18.-19.3., eli käykäähän retkillä!
P.S. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla on myös oma fenologiatutkimus, joka on Luonto-Liiton kevätseurantaa laajempi. Fenologia on tieteenala, joka tutkii juuri tällaisten luonnon toistuvien ilmiöiden ajoittumista. Jos siis kevätseuranta tuntuu liian helpolta, käy printtaamassa vaativampi lomake!
Kevätseurannassa on mukana 39 vakiolajia: kasveja, lintuja, hyönteisiä, matelijoita ja lisäksi sammakonkutu ja siili. Niistä merkitään muistiin ensihavainnot: kasveista yleensä kukinta, eläimistä liikkeelläolo tai saapuminen paikkakunnalle. Useimmat lajit ovat melko helppoja tuntea, mukana ovat esimerkiksi leskenlehti, västäräkki ja sisilisko. Eikä haittaa, vaikkei osaisi tunnistaa kaikkia lajeja - havaintoja voi tehdä niistä, jotka tuntee. Kevätseurannan sivuilta löytyvät avuksi kuvat ja esittelyt kaikista seurantalajeista.
Lisäksi kevään aikana on kuusi erityistä kevätseurantaviikonloppua, jolloin ihmisten toivotaan retkeilevän ja arvioivan, ovatko seurannan lajit harvinaisia vai runsaita. Kun suuri määrä havaintoja tehdään samoina päivinä eri puolilla maata, voidaan yhteenvedosta arvioida, miten vaikkapa peipon muutto etenee. Ja koska kevätseurantaa on tehty jo 1960-luvulta lähtien, nyt on jo olemassa pitkä sarja vuosittaista tietoa, jota voidaan käyttää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimisessa. (Luonto-Liitto lähettää havaintotiedot lopuksi myös Luonnontieteelliseen keskusmuseoon.)
Perinteinen tapa palauttaa havaintoja on paperinen lomake, jonka voi tilata Luonto-Liitosta ja nykyään myös printata netistä. Muutamana viime vuonna Ylen Aamu-tv on ollut mukana yhteistyössä, ja Ylen sivuilla on nytkin sähköinen havaintolomake. Lisäksi havaintoja voi lähettää ainakin sähköpostilla ja tekstiviestillä (ohjeet Luonto-Liiton sivuilla). Vaikka itse pidän kouriintuntuvasta paperilomakkeesta, havaintoja ilmeisesti toivotaan paljon sähköisesti heti kevätseurantaviikonlopun jälkeen, sillä niistä kootaan "reaaliaikainen kevätkatsaus", joka esitetään seuraavan viikon torstaina Aamu-tv:ssä. Kyllä tekniikka on ihmeellistä :)
Viime vuonna kevätseurantaan tuli mukaan erityisteema. Silloin vakiolajien lisäksi lomakkeeseen sai merkitä urbaanin kevään merkkejä, esimerkiksi ensimmäisen skeittarin tai lakaisuauton. Tänä vuonna teemana ovat perhoset, ja perinteisten nokkos- ja sitruunaperhosen lisäksi havaintoja kerätään kuudesta ylimääräisestä perhoslajista. Kiva keksintö sikäli, että nyt ainakin minulla on ihan erityistä intoa opetella tunnistamaan uusia lajeja - huomasin nimittäin, että moni teemalajeista oli minulle ennestään tuntematon (esimerkiksi tyttöperhonen). Mukana yhteistyössä on Suomen Perhostutkijain Seura.
Itse teen kevätseurantaa ihan hauskuuden vuoksi, mutta näkyypä tarjolla olevan palkintojakin havaintoja palauttaneille. Tämä koskee myös lapsille tarjottavaa helpotettua versiota, jonka Kevättuuli-lomakkeessa on vain 12 lajia.
Ajattelin, että kertoisin kenties täällä blogissa omista keväthavainnoistani. Kunhan niitä ensin tulee, kevät on edennyt toistaiseksi aika hitaasti. Mutta ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu on jo nyt 18.-19.3., eli käykäähän retkillä!
P.S. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla on myös oma fenologiatutkimus, joka on Luonto-Liiton kevätseurantaa laajempi. Fenologia on tieteenala, joka tutkii juuri tällaisten luonnon toistuvien ilmiöiden ajoittumista. Jos siis kevätseuranta tuntuu liian helpolta, käy printtaamassa vaativampi lomake!
15.3.2006
Kielletyt puheenaiheet
Luin Helsingin Sanomain nettiuutisista eilen, että Oikeutta Eläimille -yhdistyksen turkistarhausta esitellyt näyttely poistettiin Kallion kirjastosta kesken kaiken. Näyttely oli kiertänyt yhdeksässä muussakin kirjastossa, eikä ollut saanut aikaan minkäänlaista vastalausemyrskyä. Nyt kirjasto oli saanut yhden ainoan palautteen, ja sen jälkeen yhteydenoton Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitosta, ja näiden seurauksena kirjasto päätti, että näyttely keskeytetään.
Kävin katsomassa kuvat yhdistyksen omilta sivuilta, eivätkä ne minusta olleet mitenkään sopimattomia julkisiin tiloihin (yhdessä kettukuvassa tosin oli pahoin purtu jalka). Olen käynyt yhdellä turkistarhalla, mutta en sen perusteella osaa täysin sanoa, miten totuudenmukaisia tai tarkoitushakuisesti valittuja kuvat olivat. Mutta sen yhden käyntini perusteella arvioisin, että tarhoilla näyttää ainakin yleisesti ottaen juuri siltä kuin näyttelyn kuvissa.
Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto vetoaa mm. siihen, ettei laillista elinkeinoa kritisoivaa näyttelyä tulisi pitää esillä julkisessa kiinteistössä. Ihmettelenpä, mitä liitto pelkää? Miksei ihmisille saa näyttää kuvia siitä, miltä turkistarhalla näyttää? Se että elinkeino on laillinen, ei tarkoita, ettei sen toimintatapoja saisi kritisoida. Epäkohtiin pitää voida puuttua. Tässä kansalaisjärjestöt ovat usein tärkeässä asemassa, nostaen esiin sellaisia asioita, joista elinkeinonharjoittajat itse vaikenevat. Ja jos sitä ei saa tehdä julkisessa tilassa, niin missä sitten?
Vastaavanlainen "sensurointi" tapahtui viime syksynä, kun Eläinsuojeluliitto Animalian bussipysäkkimainokset poistettiin kielteisen palautteen vuoksi. Asiasta nousi kohu, ja mainokset laitettiin lopulta uudestaan esille sovituksi ajaksi. Minun on vaikea uskoa, että mainosten varsin siisteistä kuvista olisi syntynyt sellaista palauteryöppyä kuin mainostiloja hallinnoiva yhtiö antoi ymmärtää. Eläinsuojelutahot epäilivät vahvasti teollisuuden masinoineen tämänkin sensuroinnin, joka onneksi jäi yritykseksi.
Suomessa tuntuu olevan yleinen trendi, että kaikki epämiellyttävä on lakaistava maton alle. Eläintuotteet, kuten turkissomisteet ja jauheliha, näyttäytyvät kuluttajille siisteinä kaupan hyllyillä. Heti kun joku yrittää kertoa, miltä turkistarhalla tai sikatilalla näyttää, tai miten eläimet tapetaan, teollisuus vaientaa tämän vaikutusvallallaan. Kaiken pitää nyky-yhteiskunnassa olla täydellistä, helppoa ja mukavaa.
Hulluinta koko jutussa on se, että tuotantopuoli ei näytä huomaavan, minkälaisen karhunpalveluksen he tekevät itselleen tällaisilla kohujutuilla. Tämänkin näyttelyn kuvat saivat nyt luultavasti moninkertaisen yleisön verrattuna siihen, että näyttelyn olisi vain annettu olla hiljaisuudessa.
P.S. Haluan huomauttaa, etten itse ole eläinoikeus-aktivisti, vaikka mielestäni tuotantoeläinten kohtelussa Suomessa on huomattavasti parantamisen varaa. En hyväksy laittomuuksia, mutta asiallisen kritiikin esittämisen pitää olla mahdollista.
Kävin katsomassa kuvat yhdistyksen omilta sivuilta, eivätkä ne minusta olleet mitenkään sopimattomia julkisiin tiloihin (yhdessä kettukuvassa tosin oli pahoin purtu jalka). Olen käynyt yhdellä turkistarhalla, mutta en sen perusteella osaa täysin sanoa, miten totuudenmukaisia tai tarkoitushakuisesti valittuja kuvat olivat. Mutta sen yhden käyntini perusteella arvioisin, että tarhoilla näyttää ainakin yleisesti ottaen juuri siltä kuin näyttelyn kuvissa.
Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto vetoaa mm. siihen, ettei laillista elinkeinoa kritisoivaa näyttelyä tulisi pitää esillä julkisessa kiinteistössä. Ihmettelenpä, mitä liitto pelkää? Miksei ihmisille saa näyttää kuvia siitä, miltä turkistarhalla näyttää? Se että elinkeino on laillinen, ei tarkoita, ettei sen toimintatapoja saisi kritisoida. Epäkohtiin pitää voida puuttua. Tässä kansalaisjärjestöt ovat usein tärkeässä asemassa, nostaen esiin sellaisia asioita, joista elinkeinonharjoittajat itse vaikenevat. Ja jos sitä ei saa tehdä julkisessa tilassa, niin missä sitten?
Vastaavanlainen "sensurointi" tapahtui viime syksynä, kun Eläinsuojeluliitto Animalian bussipysäkkimainokset poistettiin kielteisen palautteen vuoksi. Asiasta nousi kohu, ja mainokset laitettiin lopulta uudestaan esille sovituksi ajaksi. Minun on vaikea uskoa, että mainosten varsin siisteistä kuvista olisi syntynyt sellaista palauteryöppyä kuin mainostiloja hallinnoiva yhtiö antoi ymmärtää. Eläinsuojelutahot epäilivät vahvasti teollisuuden masinoineen tämänkin sensuroinnin, joka onneksi jäi yritykseksi.
Suomessa tuntuu olevan yleinen trendi, että kaikki epämiellyttävä on lakaistava maton alle. Eläintuotteet, kuten turkissomisteet ja jauheliha, näyttäytyvät kuluttajille siisteinä kaupan hyllyillä. Heti kun joku yrittää kertoa, miltä turkistarhalla tai sikatilalla näyttää, tai miten eläimet tapetaan, teollisuus vaientaa tämän vaikutusvallallaan. Kaiken pitää nyky-yhteiskunnassa olla täydellistä, helppoa ja mukavaa.
Hulluinta koko jutussa on se, että tuotantopuoli ei näytä huomaavan, minkälaisen karhunpalveluksen he tekevät itselleen tällaisilla kohujutuilla. Tämänkin näyttelyn kuvat saivat nyt luultavasti moninkertaisen yleisön verrattuna siihen, että näyttelyn olisi vain annettu olla hiljaisuudessa.
P.S. Haluan huomauttaa, etten itse ole eläinoikeus-aktivisti, vaikka mielestäni tuotantoeläinten kohtelussa Suomessa on huomattavasti parantamisen varaa. En hyväksy laittomuuksia, mutta asiallisen kritiikin esittämisen pitää olla mahdollista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)