Yksilö

Viime viikolla Tiedeuutisissa ilmestynyt juttu herätti jälleen kerran miettimään yksilön määritelmää. Meillä, jotka olemme eläinkuntaan kuuluvia, tasalämpöisiä, suvullisesti lisääntyviä selkärankaisia, on taipumus ajatella meille läheisten ominaisuuksien edustavan yleistä normia, ja muun olevan poikkeuksellista. On luontevaa ajatella, että yksi ihminen, yksi varis, yksi hauki, yksi kärpänen, yksi rapu tai yksi kasteliero on yksi yksilö. Mutta mitä kauemmas kuljemme eliökunnan sukupuussa, sitä vaikeammaksi yksilön määrittely usein käy.

Eläinten kesken yksilön määrittely on melko helppoa, kuten ylläolevassa luettelossa. Kaikkein suoraviivaisinta se on suvullisesti lisääntyvillä lajeilla, joilla eri yksilöillä on myös erilainen perimä. Yksilön määritelmää ei kuitenkaan voi kytkeä perimään. Ensinnäkin eläinkunnassa esiintyy partenogeneettistä lisääntymistä, eli naaraat tuottavat jälkeläisiä omin neuvoin, ilman koiraita, jolloin poikaset ovat yleensä perimältään emonsa kopioita. Toiseksi, moni meille vieraampi eläin kykenee regeneraatioon, eli kasvattamaan uusia ruumiinosia menetettyjen tilalle siten, että molemmista paloista kasvaa uusi yksilö. Jos esimerkiksi meritähden puolittaa, molemmista puoliskoista tulee uusi meritähti. Ne ovat selvästi kaksi eri yksilöä, mutta niillä on identtinen perimä - ne ovat toistensa klooneja

Kloonaamisesta puhutaan mediassa vaikeana ja eettisesti arveluttavana touhuna, mutta monet eliöt harrastavat sitä jatkuvasti, eikä se tuota niille edes suuria vaikeuksia. Erityisen yleistä tämä on kasvikunnassa. Uutisen esimerkkinä oli haapa, joka tyypillisesti tuottaa paljon juurivesoja. Jokainen näistä voidaan ottaa irti emopuusta, ja uudelleen istutettuina ne kasvavat terveiksi emopuun klooneiksi. Sama pätee esimerkiksi rönsyjen avulla leviävään mansikkaan. Voidaan ajatella, että samanlaisesta perimästä huolimatta viimeistään emokasvista irti olevat klooni-jälkeläiset ovat eri yksilöitä. Toisenlainen tuttu esimerkki on kuitenkin valkovuokko, joka leviää maanalaisen juurakkonsa avulla laajaksi kasvustoiksi. Onko jokainen maanpinnalle pistävä valkovuokon varsi yksi yksilö, vai onko koko valkovuokkoesiintymä yksi suuri yksilö?

Vastaavia tapauksia löytyy sienistä, ja ehkä yllättäen myös eläimistä. Sienet elävät pääsääntöisesti mikroskooppisen ohuina rihmoina maassa, lahopuussa tms. alustassa, ja kasvattavat silloin tällöin meille näkyvän itiöemän lisääntymistä varten. On vaikea määritellä, missä menee yhden sieniyksilön raja. Eläimistä parhaita esimerkkejä ovat kiinteitä yhdyskuntia muodostavat korallit yms. jotka koostuvat lukuisista pienistä korallieläimistä. Jos tällaisen runkokunnan jokainen asukas on perimältään identtinen ja myös elimellisesti yhteydessä toisten kanssa, onko kyse yhdestä vai sadoista yksilöistä? Niinsanotuista alkeellisista eläimistä löytyy myös esimerkkejä "löyhästä monisoluisuudesta", jossa solut muodostavat periaatteessa yhden, koordinoidusti toimivan yksilön, mutta voivat tarvittaessa jatkaa elämäänsä myös yksin, useana erillisenä yksilönä.

Yksilön määrittelyn vaikeus on mielenkiintoinen akateeminen kysymys, muttei ehkä käytännössä kovin olennainen. Tärkeämpää on monen mielestä se, montako haapatukkia metsiköstä saadaan, kuin se, ovatko ne kaikki yhtä yksilöä vai eivät. Ainakin yksi suurtakin yleisöä kiinnostava sovellus tulee kuitenkin mieleen: yksilön määritelmä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten määritellään eliökunnan ennätyksiä. Mikä on maailman suurin eliö? Entä pitkäikäisin? Jos sienirihmasto leviää viiden hehtaarin suuruisen metsän alueelle, onko se viiden hehtaarin kokoinen, valtava yksilö? Jos haapa kasvattaa aina vain uusia juurivesoja vanhojen runkojen lahotessa pois, ja vesojen yhteys säilyy katkeamatta, elääkö sama haapayksilö yli 10 000 vuotta, kuten uutisessa arvioitiin, tai jopa ikuisesti?