2.5.2010

Ydinasiaa

Alkuun lyhyesti oma kantani: Suomeen ei pitäisi myöntää lupia uusille ydinvoimaloille. Syyksi pitäisi riittää jo edellisen, edelleenkin keskeneräisen, tragikoomisen voimalaprojektin opetukset, jotka Seppo Leinonen on osuvasti tiivistänyt.

Listan ulkopuolelta mainittakoon vielä, että rakentaminen on työllistänyt lähinnä ulkomaalaisia vierastyöläisiä (mikä sinänsä ei välttämättä ole huono asia, mutta torppaa argumentin suomalaisten työllistämisestä), ja myöhästymisen kustannukset veronmaksajille lähestyvät Greenpeacen mukaan jo kolmea miljoonaa euroa - summa kasvaa 3190 eurolla minuutissa. Mielestäni meille pitäisikin perustella, miksi ihmeessä haluaisimme lisää tällaisia projekteja?

Aiheesta voisi sanoa paljonkin, mutta koska moni asia on jo sanottu paremmin muualla, tässä luettavaksi muiden tuottamia tekstejä:

Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja: Viisi syytä sanoa ei ydinvoimalle

Ympäristöjärjestöt: Hallitus haluaa Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan

YLE: Asiantuntijat: Hallitusvalta laiminlöi vuoden 2002 risupaketin

Leo Stranius: Pekkarinen esittää lisäydinvoimaa - Miksi?

Lopuksi tietoa käynnissä olevista kampanjoista:

Käytä valtaasi -tee äänestyssitoumus!
Sitoumuksessa lupaat ensi eduskuntavaaleissa 2011 äänestää kansanedustajaa, joka eduskunnassa äänestää uusien ydinreaktorien rakentamista vastaan, tai uutta kansanedustajaehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa. Ennen eduskuntavaaliäänestystä tulet saamaan sähköpostitse viestin miten nykyiset kansanedustajat äänestivät ydinvoimasta. Sitoumus ei sido sinua virallisesti mihinkään eikä tietojasi julkaista. Sitoumuksen on tehnyt jo yli 20 000 henkilöä.

*************************************************************************************
Ydinvoima historiaan-päivä
Tule mukaan mielenosoitukseen lauantaina 8.5.

Paikka: Rautatientori, Helsinki
Aika: Lauantaina 8.5. klo 12-16

Mielenosoituksessa on äitienpäivän kunniaksi teemana Säteilevä perintö - millaisen perinnön sinä haluat jättää jälkipolville?
*************************************************************************************

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, olen samaa mieltä mutta mistä sitten saataisiin kaikki tarvittava energia ? Tämä asia ei ole minulle selvinnyt. On utopiaa ajatella että ihmiset vähentäisivät olellisesti energian käyttöään, teollisuudesta puhumattakaan. Valjastetaanko loputkin koskaet, tehdäänkä Vuotoksen tekojärvi, tuhotaanko turvesuot ? Kuinka paljon tuulivoimaloita tarvittaisiin ?

Taviokuurna kirjoitti...

Erinomainen kysymys. Ainakin yksi vastaus löytyy kattavasta Stockholm Environment Instituten tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan "sekä Euroopan Unionissa että Suomessa pystytään vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 % vuoteen 2020 ja 90 % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Ilmastotieteen mukaan tämä on teollisuusmailta tarvittavien päästövähennysten minimitaso ja -nopeus, jotta ilmastokatastrofi voidaan välttää."

"Keskeisiä toimia ovat energiatehokkuuden radikaali parantaminen, fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen nopealla aikataululla, uusiutuvien energianlähteiden käytön merkittävä lisääminen ja elämäntavan muutokset."

Otteita energiantuotantotapoja käsittelevästä kappaleesta (tiivistelmä Suomea koskevasta osuudesta):

* Energiatehokkuuden ja energiansäästön ansiosta sähkönkulutus vähenee huomattavasti [...]. Vuoden 2020 jälkeen energiatehokkuuden kulutusta vähentävä vaikutus kasvaa sähköistymisen kulutusta kasvattavaa vaikutusta tärkeämmäksi, jolloin sähkön kokonaiskulutus vähenee.

* Tuulivoimalla tuotetun sähkön osuus on 20,2 % vuonna 2050. [...] Vuonna 2050 kaikki sähkön ja lämmön yhteistuotanto perustuu biomassaan. [...] Skenaariossa ei rakenneta uutta vesivoiman tuotantokapasiteettia.

Lisäksi "vähennysten saavuttamiseksi ei tarvitse turvautua vaarallisiin ja epäluotettaviin ratkaisuihin – ydinvoimaan, hiilen talteenottoon ja varastointiin tai liikenteen biopolttoaineisiin. EU ja Suomi pystyvät toteuttamaan päästövähennykset tavalla, joka ei ainoastaan paranna eurooppalaisten elämänlaatua, vaan myös takaa köyhempien maanosien oikeuden kestävään kehitykseen."

Raportti löytyy kokonaisuudessaan tältä nettisivulta: http://www.polttavakysymys.fi/ilmastovastuu

Energiankäyttöä pystytään olennaisesti vähentämään, jos niin halutaan. Itse uskon, että tähän tarvitaan kuitenkin vahvoja ohjaustoimia ja taloudellisia kannustimia. Potentiaalia on - kuulemani karkean laskelman mukaan sammuttamalla kodeissa olevien tv- yms. laitteiden punaiset valmiusvalot, energiaa säästyisi Salmisaaren voimalan verran!