10.7.2007

Suomelle löydetty yli 1400 uutta lajia

Sarjakuvan copyright: Seppo Leinonen

Alla Suomen ympäristökeskuksen tiedote (julkaistu 5.7.2007). Luontoharrastajaa ja biologia ilahduttaa tavoite julkaista uusia (määritys?)kirjoja huonosti tunnetuista eliöryhmistä. Uusien lajien löytyminenkään ei luultavasti ja toivottavasti jää tähän, sillä hyvin monet eliöryhmät tunnetaan edelleen huonosti. Voi vain kuvitella, minkälainen määrä eliöitä on vielä löytämättä muualta maailmasta!
Suomen lajiston uhanalaisuuden arviointi valmistuu vuonna 2010. Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman (PUTTE) tuottaman uuden tiedon ansiosta arviointiin voidaan ottaa mukaan kokonaan uusia eliöryhmiä; esimerkiksi mäkärät, kiilukärpäset ja sienisääsket. Kansainvälisestikin merkittävän tutkimusohjelman aikana on löydetty yli 1400 Suomelle uutta lajia, 180 tieteelle uutta lajia sekä kerätty huomattava määrä uutta tietoa lajien elintavoista ja levinneisyydestä.

PUTTE-ohjelman 40 hankkeessa tutkitaan eliöryhmiä, joiden lajisto, levinneisyys ja elintavat tunnetaan puutteellisesti. Huonosti tunnettuja ryhmiä on etenkin selkärangattomien eläinten ja sienten joukossa. Monien lajien uhanalaisuutta voidaan nyt arvioida huomattavasti tarkemman tiedon perusteella.

Lajiston tuntemus on Suomessa maailman huippuluokkaa. Siitä huolimatta jopa kaksi kolmasosaa maamme eliölajeista tunnetaan varsin puutteellisesti. Kansainvälinen biodiversiteettisopimus edellyttää kuitenkin, että luontaisesti esiintyvät lajit säilyvät elinvoimaisina. PUTTE-tutkimusohjelma tukee tätä tavoitetta selvittämällä lajien elintapoja ja ympäristövaatimuksia.

PUTTElla on tärkeä ympäristökasvatuksellinen tavoite. Tutkimusohjelman tuloksena julkaistavat kirjat tukevat luontoharrastusta uusien eliöryhmien, kuten kukkakärpästen, luteiden, kirvojen, yökkösten, seppien ja jalokuoriaisten sekä kääpien parissa. Lisäksi kirjat ja muu julkaistava tunnistusmateriaali helpottavat merkittävästi käytännön luonnonsuojelutyötä. Tarkka tieto lajien elintavoista ja ympäristövaatimuksista on ensiarvoisen tärkeää, kun suojelua halutaan kohdentaa paremmin ja tehokkaammin.

Hyvä lajiston tuntemus takaa myös paremmat mahdollisuudet reagoida esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä maahamme tulevien vieraslajien mahdollisesti aiheuttamiin haittoihin. Lisäksi lajistotutkimus avaa uusia hyötykäyttömahdollisuuksia esimerkiksi tuhohyönteisten torjumiseen luontaisilla vihollisilla.

Ympäristöministeriö on rahoittanut tutkimusohjelmaa 2003-2007 vuosittain 1-1,6 miljoonalla eurolla. Summa on suurin panostus Suomessa lajistotutkimukseen tähän mennessä. PUTTE-ohjelman loppuraportti ilmestyy tammikuussa 2008.

Kiitos Kurkiauralle uutisvihjeestä!

Ei kommentteja: