27.6.2007

Laulujoutsenista ja metsästyksestä

Uutisissa ja keskusteluissa kohistaan laulujoutsenista. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja on lausunut julkisuudessa, että laulujoutsenkanta kasvaa niin voimakkaasti, että sitä on kohta alettava sääntelemään metsästämällä. Eikä pelkkä kannan kasvu ole syynä, vaan joutsenenmetsästyksessä olisi kysymys riistanhoidosta - laulujoutsenet ovat kuulemma niin tarkkoja reviiristään, että haittaavat muiden vesilintujen pesintää.

Luontojärjestöt ovat arvattavasti tyrmistyneitä. BirdLife Suomen mukaan Metsästäjäliiton väite häirinnästä on perätön, ja laulujoutsen pikemminkin parantaa muiden vesilintujen pesimämenestystä mm. häätämällä pienpetoja pois alueelta.

Kumpi on oikeassa? Taustani vuoksi kallistun ennemmin uskomaan BirdLifea, mutta on myönnettävä etten ole etsinyt käsiini alkuperäisiä lähteitä. BirdLife kuitenkin väittää, että heidän näkemyksensä tueksi olisi olemassa tutkimuksia, ja minun silmissäni BirdLifella on kyllä jonkinmoista auktoriteettia lintuasioissa.

Jos on niin, että Metsästäjäliiton väite ei ole todenmukainen, se on hyvin ikävää. Se nimittäin entisestään lisää kielteisiä mielikuviani ao. järjestöstä ja metsästyksen harrastajista. Onko todella niin, että metsästäjien on keinolla millä hyvänsä saatava aina vain uusia lajeja tulilinjallensa? Kun jonkin lajin kanta kasvaa sille tasolle, että se matemaattisesti ajatellen kestäisi metsästystä, se on ilmeisesti metsästäjien mielestä riittävä syy aloittaa metsästys? Pitää vain keksiä jokin tekosyy, esim. riistanhoito, jotta suuri yleisö saadaan hankkeelle suopeaksi. (EDIT: alkuvuodesta Metsästäjäliitto esitti myös valkoposkihanhien metsästyksen sallimista, perusteena ilmeisesti se, että suureksi kasvaneen hanhikannan ulosteet pilaavat puistonurmikoita.)

En tahdo loukata metsästyksenharrastajia (enkä tahdo kommenttilaatikkooni ketään huutamaan - järkevä keskustelu on sen sijaan tervetullutta). Ymmärrän vallan hyvin, että esimerkiksi hirvenmetsästys on tärkeää riistanhoitoa vallitsevissa olosuhteissa ja villinä kasvanut sorsa on varmasti eettisempää ravintoa kuin tehotuotettu broileri. Hyvin moni metsästäjä on aito luonnonystävä, jolle tärkeintä ei ole saaliseläimen hengen riistäminen vaan luonnossa liikkuminen ja yhdessäolo.

Miksi siis jatkuvasti kuulen asioita, jotka murentavat positiivista kuvaa metsästäjistä? Olen kuullut, että metsästäjäkokeesta pääsee läpi tuntemalla vesilintukoiraiden juhlapuvut - siis puvut, joissa linnut eivät ole metsästysaikana syksyllä, naaraista puhumattakaan. Olen kuullut, että vesilintuja pyydetään hämärässä siten, että laji tunnistetaan vasta kun lintu on jo ammuttu. Olen kuullut, että metsästäjät edelleen syyttävät kanalintujen vähenemisestä petoja ja haluavat päästä ampumaan niitä (vaikka suurin syy on elinympäristöjen muutoksessa). Olen kuullut, että keskustelupalstoilla rehennellään salametsästetyillä susilla, ja lehdistä luen tasaisin välein juttuja moottorikelkalla yliajetuista ahmoista ja muka-hätävarjeluna ammutuista karhuista. Joka syksy luen uutisista, että joku on haavoittunut tai kuollut, kun metsästyskaveri on ampunut umpimähkään rapisevaan pusikkoon. Viime lintuinfluenssakohun aikaan joku metsästäjätaho tarjoutui torjumaan uhkaa ampumalla kaikkia Suomeen saapuvia muuttolintuja.

Huhtikuun Suomen Luonto -lehdessä Juha Valste kirjoittaa metsästäjien lajintuntemuksesta: "Tieteellisesti suoritettujen lintulaskentojen mukaan Suomessa pesivien heinätavien määrä vaihtelee 2000 ja 5000 parin välillä - keskikannaksi arvioidaan 3500 paria. Oman ilmoituksensa mukaan sorsastajat ampuivat toissa vuonna 14 500 ja sitä edeltävinä vuosina peräti 18 500 ja 17 000 heinätavia. Luvut tuskin voivat olla oikeita." Siis vaikka Suomen kaikki heinätaviparit tuottaisivat kymmenen poikasta, jotka kaikki säilyisivät hengissä syksyyn, syyskannasta ammuttaisiin vuosittain puolet?

Valste huomauttaa myös: "...merkillinen epäkohta: tappoluvan saa kuka hyvänsä läpäisemällä varsin helpon kokeen; lintujen rengastusluvan saaminen edellyttää pitkää käytännön harjoittelua asiantuntijan opastamana ja erittäin vaativan tunnistustentin läpäisemistä."

Tietenkään yksittäisten harhalaukausten takia ei voi syyllistää kaikkia harrastajia. Mutta kun riittävän monta tällaista asiaa kasaantuu, mielikuvat alkavat jyllätä, eivätkä ne tällä hetkellä ole minun mielessäni kovin positiivisia. Ajatteleeko tyypillinen metsästäjä todella, että ihmisen tehtävä on hallita luontoa, ja aina kun jokin laji runsastuu, sitä pitää alkaa harventamaan? Tai että ei sen väliä mihin lintuun osuu, sorsa kuin sorsa, kunhan pääsee ampumaan? Eihän tämä ole totta, eihän?

1 kommentti:

Kati Parppei kirjoitti...

Taas hyvä kirjoitus. Itse asiassa juuri tuona joutsenuutispäivänä olin katsellut ohikulkiessani laulujoutsenpoikuetta ja miettinyt, koskahan metsästäjät alkavat tivata oikeutta ampua runsastuneita lintuja.

Eipä pitkään mennyt.

Mitä metsästäjiin tulee, niin isäni - metsäalan ammattilainen - on käynyt hirvimetsällä lähes koko aikuisikänsä. Kuitenkaan en tunne kovin monia, jotka kunnioittaisivat luontoa ja eläimiä yhtä syvästi. Paradoksi? En tiedä, mutta mieleeni on jäänyt muun muassa se, miten isäni oli lähes tippa silmässä nuoren koppelon - "Tapion tytön" - päätettyä matkansa mökin ikkunaan (me äidin kanssa kovasydämisesti kynimme ja riiputimme linnun ja laitoimme sen pakastimeen). Hän on myös aina inhonnut syvästi metsästykseen ja saaliin kaatamiseen usein liittyvää öyhöttämistä ja typerää pullistelua.

Kaksipiippuinen juttu, tuo metsästys. Toisaalta näen sen kalastuksen tapaan aika luonnollisena tapana hankkia suhteellisen eettistä ravintoa - silloin, kun se todella tapahtuu luontoa kunnioittaen, hyvällä lajien tuntemuksella sekä sääntöjä noudattaen. Riistaa syödessään on vaikeampaa unohtaa, että toisen kuolo on toisen leipä, kun taas lihatiskin hunajamarinoitujen broilerisuikaleiden alkuperä on helpompi työtnää pois mielestä.

Toisaalta metsästämiseen tuntuu liittyvän aivan liikaa vastenmielisiä lieveilmiöitä ja piittaamatonta remellystä (hyvä esimerkki ovat suomalaisten koirankoulutusmatkat Venäjän kettinkikarhujen luo). Ehkä tässäkin näkyy jollain tapaa se, että suuri osa ihmisistä on vieraantunut luonnosta: metsästyskin on monelle jännittävää pelaamista, adrenaliinipiikkejä ja seikkailua pössykän kanssa suuressa puuhapuistossa.

Jos nimen omaan ampumaan pääseminen on tärkeintä, jotain voi asenteissa olla vialla...