Laulujoutsenista ja metsästyksestä

Uutisissa ja keskusteluissa kohistaan laulujoutsenista. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja on lausunut julkisuudessa, että laulujoutsenkanta kasvaa niin voimakkaasti, että sitä on kohta alettava sääntelemään metsästämällä. Eikä pelkkä kannan kasvu ole syynä, vaan joutsenenmetsästyksessä olisi kysymys riistanhoidosta - laulujoutsenet ovat kuulemma niin tarkkoja reviiristään, että haittaavat muiden vesilintujen pesintää.

Luontojärjestöt ovat arvattavasti tyrmistyneitä. BirdLife Suomen mukaan Metsästäjäliiton väite häirinnästä on perätön, ja laulujoutsen pikemminkin parantaa muiden vesilintujen pesimämenestystä mm. häätämällä pienpetoja pois alueelta.

Kumpi on oikeassa? Taustani vuoksi kallistun ennemmin uskomaan BirdLifea, mutta on myönnettävä etten ole etsinyt käsiini alkuperäisiä lähteitä. BirdLife kuitenkin väittää, että heidän näkemyksensä tueksi olisi olemassa tutkimuksia, ja minun silmissäni BirdLifella on kyllä jonkinmoista auktoriteettia lintuasioissa.

Jos on niin, että Metsästäjäliiton väite ei ole todenmukainen, se on hyvin ikävää. Se nimittäin entisestään lisää kielteisiä mielikuviani ao. järjestöstä ja metsästyksen harrastajista. Onko todella niin, että metsästäjien on keinolla millä hyvänsä saatava aina vain uusia lajeja tulilinjallensa? Kun jonkin lajin kanta kasvaa sille tasolle, että se matemaattisesti ajatellen kestäisi metsästystä, se on ilmeisesti metsästäjien mielestä riittävä syy aloittaa metsästys? Pitää vain keksiä jokin tekosyy, esim. riistanhoito, jotta suuri yleisö saadaan hankkeelle suopeaksi. (EDIT: alkuvuodesta Metsästäjäliitto esitti myös valkoposkihanhien metsästyksen sallimista, perusteena ilmeisesti se, että suureksi kasvaneen hanhikannan ulosteet pilaavat puistonurmikoita.)

En tahdo loukata metsästyksenharrastajia (enkä tahdo kommenttilaatikkooni ketään huutamaan - järkevä keskustelu on sen sijaan tervetullutta). Ymmärrän vallan hyvin, että esimerkiksi hirvenmetsästys on tärkeää riistanhoitoa vallitsevissa olosuhteissa ja villinä kasvanut sorsa on varmasti eettisempää ravintoa kuin tehotuotettu broileri. Hyvin moni metsästäjä on aito luonnonystävä, jolle tärkeintä ei ole saaliseläimen hengen riistäminen vaan luonnossa liikkuminen ja yhdessäolo.

Miksi siis jatkuvasti kuulen asioita, jotka murentavat positiivista kuvaa metsästäjistä? Olen kuullut, että metsästäjäkokeesta pääsee läpi tuntemalla vesilintukoiraiden juhlapuvut - siis puvut, joissa linnut eivät ole metsästysaikana syksyllä, naaraista puhumattakaan. Olen kuullut, että vesilintuja pyydetään hämärässä siten, että laji tunnistetaan vasta kun lintu on jo ammuttu. Olen kuullut, että metsästäjät edelleen syyttävät kanalintujen vähenemisestä petoja ja haluavat päästä ampumaan niitä (vaikka suurin syy on elinympäristöjen muutoksessa). Olen kuullut, että keskustelupalstoilla rehennellään salametsästetyillä susilla, ja lehdistä luen tasaisin välein juttuja moottorikelkalla yliajetuista ahmoista ja muka-hätävarjeluna ammutuista karhuista. Joka syksy luen uutisista, että joku on haavoittunut tai kuollut, kun metsästyskaveri on ampunut umpimähkään rapisevaan pusikkoon. Viime lintuinfluenssakohun aikaan joku metsästäjätaho tarjoutui torjumaan uhkaa ampumalla kaikkia Suomeen saapuvia muuttolintuja.

Huhtikuun Suomen Luonto -lehdessä Juha Valste kirjoittaa metsästäjien lajintuntemuksesta: "Tieteellisesti suoritettujen lintulaskentojen mukaan Suomessa pesivien heinätavien määrä vaihtelee 2000 ja 5000 parin välillä - keskikannaksi arvioidaan 3500 paria. Oman ilmoituksensa mukaan sorsastajat ampuivat toissa vuonna 14 500 ja sitä edeltävinä vuosina peräti 18 500 ja 17 000 heinätavia. Luvut tuskin voivat olla oikeita." Siis vaikka Suomen kaikki heinätaviparit tuottaisivat kymmenen poikasta, jotka kaikki säilyisivät hengissä syksyyn, syyskannasta ammuttaisiin vuosittain puolet?

Valste huomauttaa myös: "...merkillinen epäkohta: tappoluvan saa kuka hyvänsä läpäisemällä varsin helpon kokeen; lintujen rengastusluvan saaminen edellyttää pitkää käytännön harjoittelua asiantuntijan opastamana ja erittäin vaativan tunnistustentin läpäisemistä."

Tietenkään yksittäisten harhalaukausten takia ei voi syyllistää kaikkia harrastajia. Mutta kun riittävän monta tällaista asiaa kasaantuu, mielikuvat alkavat jyllätä, eivätkä ne tällä hetkellä ole minun mielessäni kovin positiivisia. Ajatteleeko tyypillinen metsästäjä todella, että ihmisen tehtävä on hallita luontoa, ja aina kun jokin laji runsastuu, sitä pitää alkaa harventamaan? Tai että ei sen väliä mihin lintuun osuu, sorsa kuin sorsa, kunhan pääsee ampumaan? Eihän tämä ole totta, eihän?