Mainio ympäristöblogi Kurkiaura uutisoi vähän aikaa sitten EU:n päästökaupasta. Järjestelmä on asiantuntijoiden mukaan sinänsä erittäin hyvä keino päästöjen hillitsemiseen: jokainen laitos saa luvan tuottaa tietyn määrän päästöjä, ja jos se onnistuu jättämään osan kiintiöstään käyttämättä, sen voi muuttaa rahaksi myymällä sen jollekin toiselle, joka sitä tarvitsee. Kokonaispäästöt pysyvät kaupoista huolimatta asetetun yhteismäärän rajoissa.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että EU:n jäsenvaltiot jakavat omille laitoksilleen kiintiöitä aivan liian avokätisesti, jolloin kellään ei ole todellista motivaatiota päästöjen vähentämiseen eikä tarvetta ostaa lisäkiintiöitä. Päästökauppa ei tällä tavalla toimi, eivätkä päästöt vähene.
Tuli mieleeni, että tilanne on kuin suoraan evolutiikan oppikirjasta, kohdasta ryhmävalinta. Ryhmävalinnan idea on, että jos yksilöt rajoittavat omaa menestystään (esimerkiksi tuottavat vähemmän jälkeläisiä kuin voisivat) ryhmä kokonaisuutena hyötyy (esimerkiksi ruokaa riittää paremmin kaikille). Tämä kuulostaa järkevältä, ja usein luontodokumenteissakin selitetään merkilliseltä vaikuttavia ilmiöitä sillä, että ne ovat "lajille eduksi" vaikka yksilö kärsii.
Ryhmävalinta on kuitenkin osoitettu teoreettisesti lähes mahdottomaksi (ainakaan se ei ehdi vaikuttaa evoluutioon kovinkaan pitkään). Luonnonvalinta suosii automaattisesti niiden yksilöiden geenejä, jotka parhaiten lisääntyvät populaatiossa suhteessa muihin. Kuvitellaanpa populaatio, jossa olisi ryhmän kannalta edullista tuottaa vain yksi jälkeläinen normaalin kahden sijasta. Jos tällaisessa ryhmässä kaikki tuottavat yhden jälkeläisen, mutta yksi "itsekäs" yksilö tuottaakin kaksi, tämän "itsekkään" geenit runsastuvat muiden kustannuksella, eli valinta suosii niitä. Siispä seuraavissa sukupolvessa yhä useampi yksilö tuottaa kaksi jälkeläistä, ja "ryhmän etu" häviää yksilöiden välisessä kilpailussa. Ryhmävalinnan toimiminen edellyttää, että ryhmässä on pelkkiä "epäitsekkäitä" yksilöitä - jos sinne ilmestyy yksikin "itsekäs" yksilö esim. mutaation kautta tai muista ryhmistä siirtymällä, tilanne laukeaa.
Miten tämä liittyy päästökauppaan? EU:ta voi verrata "ryhmään" ja jäsenvaltioita "yksilöihin". Olisi ryhmälle hyväksi, jos kaikki yksilöt rajoittaisivat menestymistään, eli vähentäisivät päästöjään (olettaen että ainakin päättäjien ja teollisuuden mielestä päästöjen vähentäminen on yhtä kuin tuottavuuden ja menestyksen vähentäminen). Tämä toimisi, jos kaikki sitoutuisivat siihen - mutta homma leviää käsiin heti, jos joku alkaa "itsekkääksi" eli suosii oman maansa teollisuutta muita väljemmillä kiintiöillä. Mikään maa ei siten uskalla rajata tiukkoja kiintiöitä kilpailukyvyn vähenemisen pelossa, eli todellisia päästövähennyksiä ei saada aikaan. Yksilön etu jyrää ryhmän edun.
Mikä olisi ratkaisu tähän? Jos jatketaan evolutiivista ajattelua, päästövähennykset pitäisi saada yksilöille eli valtioille kannattaviksi, sen sijaan että ne nähtäisiin yksilöiden uhrauksina ryhmän edun nimissä. Jos päästöjen vähentäminen parantaa omaa etua, päästöjä vähentävien maiden menestys nousee ja päästöjen vähentämisestä tulee tavoiteltavaa. Valtioiden ja yritysten pitäisikin alkaa nähdä päästövähennykset uhkan sijasta mahdollisuutena - mahdollisuutena tehostaa toimintaa, säästää kustannuksissa ja parantaa yrityksen imagoa kuluttajien silmissä. Mutta miten tämän saisi toimimaan käytännössä?
P.S. QdesQ:n Kaitsu mainosti toista, uutta ympäristöuutisblogia. Stellarian luontosivu näyttääkin lupaavalta!
4 kommenttia:
Tähän päästökauppaan liittyy yksi asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt: miksei monimutkaisen ja ilmeisen toimimattoman päästökiintiölaskennan sijaan säädetä yhteistä ympäristöveroa fossiilisille polttoaineille? Eli se joka tuottaa tonnin fossiilista hiilidioksidia, joutuisi maksamaan siitä veroa. Eikö markkinatalous siten ajaisi kulutusta pois fossiilisista polttoaineista?
Tuo kuulostaa hyvältä, mutta veikkaisin, ettei ainakaan teollisuus tule koskaan hyväksymään tuollaista lakia, ja hallitus tuntuu olevan hyvin herkkä teollisuuden painostukselle (syy myös ylisuurille kiintiöille?). Iso osa Suomesta pyörii edelleen valitettavasti fossiilisilla. Tietysti veron suuruudesta riippuu, minkälainen vaikutus sillä on toisaalta päästömääriin ja toisaalta teollisuusyhtiöiden voittoihin. En ole sellainen asiantuntija, että osaisin sanoa liittyykö tuollaiseen veroon muita ongelmia, joiden vuoksi sitä ei ole esim. EU:n suunnasta esitetty. Sehän kyllä olisi sinällään yksinkertainen ohjauskeino.
Hiukan myöhäinen kommentti asiaan:
Ryhmävalinta on kokenut viime aikoina melkoisen renesanssin. Sekä biologiassa että ns. behavioristisessa taloustieteessä.
Ilmaston muutokseen asia liittyy siinä mielessä, että ilmaston muutos on yhteismaan ongelma jonka ratkeaminen klassisen taloustieteen näkökulmasta onnistuu vain yksityistämällä.
Sen sijaan eräät behavioristiset taloustieteilijät kuten Samuel Bowles ja Ernst Fehr uskovat että ihmisellä on kyky ratkaista yhteismaan ongelma ns. yhteisöllisesti, koska ryhmävalinnan ansiosta ihmisen yhteisöllisyys on selvästi vahvempaa kuin esimerkiksi apinoilla.
Ongelma ilmastonmuutoksen tapauksessa on kuitenkin se, että yhteisöllisyys toimii parhaiten pienehköissä homogeenisissä ryhmissä. Ihmiskunta on ehkä liian suuri ja liian epähomogeeninen ratkaisemaan maailmanlaajuista yhteismaan ongelmaa.
Joten ... ilmasto-ongelman ratkaisu vaatii uutta näkökulmaa. Olen hyvin pessimisti.
Tominkin ehdotus toimii vain jos Kiina, Intia ja USA suostuvat näihin talkoisiin. Mikä on lopulta aika epätodennäköistä.
Taloustieteeseen en ole perehtynyt, mutta yhteismaan ongelma kuulostaa kyllä tähän tapaukseen sopivalta vertaukselta. Kaikkien osallisten pitäisi olla yhtä mieltä rajoituksista ratkaisun saamiseksi (en oikein jaksa uskoa että yksipuolinen pakottaminen minkään valtion taholta johtaa muuhun kuin konflikteihin, joiden ansiosta tämä tärkeämpi ongelma unohtuu). Meillä on sentään teoreettinen mahdollisuus päästä ratkaisuun, kun kyse ei ole geenifrekvensseistä, vaan siitä mitä ihmiset tekevät tai jättävät tekemättä.
Lähetä kommentti