Menneisyyden tutkiminen on vaikeaa. Usein ajattelen, että mitä kaukaisemmista ajoista on kyse, sitä vaikeammaksi käy tutkiminen. Menneisyyden mittakaavoja on useita. Historioitsija tutkii kenties viimeisten satojen vuosien tapahtumia, arkeologin aikaskaala voi olla tuhansissa vuosissa. Paleontologi taas yrittää selvittää miljoonien, jopa satojen miljoonien vuosien takaisia tapahtumia.
Historioitsijoilla on kenties helpointa, sillä saatavilla on yleensä jonkinlaista kirjallista aineistoa, ehkä jopa silminnäkijäkertomuksia ja kuvatallenteita. Mutta jo arkeologeilla on vaikeampaa - muinaisten kaupunkien elämästä on joskus todisteina vain rakennusten seiniä, koruja ja ruukunpalasia. Niistäkin voidaan toki päätellä paljon, ja siinä työssä auttaa se, että ihmisen on kaikista maailman lajeista helpointa kuvitella nimenomaan muinaisten ihmisten elämää (vaikka kulttuurierot ovatkin suuria).
Silti mieleeni juolahti television historia-dokumenttia katsellessa, ettemme voi koskaan täysin varmasti tietää, mitä tapahtui edes kaksisataa vuotta sitten. Kukaan meistä ei ollut sitä näkemässä. Historian oppikirjat ja tv-dokumentit luovat illuusion siitä, että tietäisimme asioiden olleen jollain tavalla, mutta oikeasti paras mihin pystymme on vain tehdä erittäin valistuneita arvauksia.
Näin ajateltuna paleontologia ei itse asiassa ole juuri sen "epävarmempi" tieteenala kuin arkeologiakaan, vaikka aikaskaala on monta suuruusluokkaa isompi. Vaikka löytäisimme kuinka hienon luurangon tahansa, emme voi lopulta tietää, minkälaisen elämän sen kantaja oli elänyt, ja minkälaisessa ympäristössä. Sekä arkeologit että paleontologit joutuvat tyytymään valistuneisiin arvauksiin.
Ihmisen elinaika on lisäksi niin lyhyt, että meidän on vaikea tajuta menneisyyttä kovinkaan pitkälle. Meidän on vaikea hahmottaa, kuinka "paljon" on vaikkapa tuhat vuotta sitten, puhumattakaan miljoonista ja sadoista miljoonista vuosista, jotka ainakin allekirjoittaneella ovat vain lukuja päässä, vailla todellista ajantajua. (Kuinka kauan on miljoona vuotta? "Todella käsittämättömän kauan", on ehkä paras kuvaus, johon pystyn, ja samalla yritän kuvitella mielessäni satoja ja tuhansia vuosia toistensa perään.)
Luulen tästä johtuvan, että meidän on myös vaikea kuvitella muinaista elämää sellaisena kuin se oli - omilla ehdoillaan toimivana, vallitsevien olosuhteiden säätelemänä, ja tulevaisuudesta tietämättömänä. Ihmisten kohdalla tämä onnistuu vielä jotenkuten, ja osaamme kenties kuvitella elämää vaikkapa jossain historiallisessa kaupungissa. Mutta viimeistään kun siirrytään ihmislajin alkuaikoihin ja siitä taaksepäin, alamme helposti verrata fossiileista ym. saatua tietoa nykyisyyteen. Esimerkiksi elämän historiaa käsittelevissä kirjoissa asiat esitetään usein kehityskulkuina, jossa sarja muinaisia elämänmuotoja johtaa nykyiseen, "valmiiseen" lajiin tai lajiryhmään. Evoluutiosta puhutaan usein esimerkiksi mediassa menneisyydessä tapahtuneena ilmiönä, jonka tulokset ovat nyt nähtävissä.
Liian harvoin muistetaan, että jokaikinen fossiili, jonka paleontologi löytää, ei ole vain osa jotain kehityslinjaa, vaan myös niin menestyneen ja riittävän kauan olemassa olleen lajin edustaja, että siitä on ylipäänsä ollut tilaisuus jäädä fossiili. Jokainen laji on aikanaan ollut "valmis", hyvin elinympäristöönsä sopeutunut ja osa omaa ekosysteemiään, eikä mikään välivaihe matkalla kohti nykyisiä, "täydellisiä" lajeja. Elinolosuhteet muuttuvat, ja lajit kehittyvät niiden mukana - toiset kuolevat sukupuuttoon, toiset sopeutuvat muutoksiin, joistain kehittyy sopivissa olosuhteissa aivan uusia lajeja. Mutta vaikka voisimme aikakoneella matkustaa koko eliniäksemmekin katsomaan mitä tahansa kohtaa elämän historiassa, näkisimme (suhteellisen) muuttumattomia, hyvin toimivia ja "valmiita" lajeja sisältäviä ekosysteemejä, jotka ovat pysyneet ja tulevat pysymään (suhteellisen) samanlaisina käsittämättömän pitkiä aikoja, jopa kymmeniä miljoonia vuosia.
Menneet lajit (ja kulttuurit?) eivät olleet välivaiheita "matkalla kohti jotain parempaa". Jokainen laji (ja kulttuuri?) on aikanaan ollut "täysin kehittynyt", vaikka toki evoluution prosessit ovat aina täydessä käynnissä. Jokainen laji tulee myös joskus katoamaan ja korvautumaan uusilla. Mitähän esimerkiksi ihmislajille mahtaa kuulua vaikkapa viiden miljoonan vuoden kuluttua? Onko koko kehityslinjaa enää olemassa? Vai onko tapahtunut lajiutuminen, ja maapalloa (sekä kenties avaruutta?) asuttaa useampi ihmislaji, jokainen omalla tavallaan kehityksensä huipulla? Siinä tapauksessa me olisimme vain "välivaihe" näiden uusien ihmisten näkökulmasta. :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti