Hedelmöityshoidot ja yksilöiden oikeudet

Hedelmöityshoidoista on ollut puhetta uutisten lisäksi monessa blogissa. Vaikka kaikilla tuntuu olevan asiasta valmis mielipide, olen itse ollut jotenkin hämmentynyt aiheen edessä.

Biologisen koulutuksen saaneena on minusta täysin luonnollinen asia, että koska ihminen on suvullisesti lisääntyvä laji, jälkeläisen saamiseen tarvitaan mies ja nainen, koiras ja naaras. Näinhän se on muillakin suvullisesti lisääntyvillä lajeilla (myös kaksineuvoisilla): munasolun hedelmöittyminen vaatii siittiön.

Jokaisella lajilla on omat keinonsa saada nämä kaksi lisääntymissolua eli gameettia kohtaamaan. Vanha, erityisesti vesiympäristössä toimiva keino on ulkoinen hedelmöitys, eli gameetit lasketaan ulos ruumiista etsimään toisensa. Kun kehittyi maalla eläviä eläimiä, niiden piti muiden ongelmien lisäksi ratkaista, miten hedelmöitys onnistuu kuivalla maalla. Kehittyi sisäinen hedelmöitys, eli gameetit kohtaavat jommankumman emon ruumiin sisällä. Jostain syystä yleisimmäksi tavaksi vakiintui se, että nimenomaan koiras luovuttaa omat sukusolunsa naaraan ruumiiseen. Alkio alkaa kehittyä naaraan sisällä, poistuu sieltä ennemmin tai myöhemmin (riippuen lajista), ja tarvittaessa jatkaa kehitystään ruumiin ulkopuolella (esim. munassa).

Se, että hedelmöittymiseen tarvitaan naaras ja koiras, ei sitten millään tavalla korreloi sen kanssa, tarvitaanko molempia tai kumpaakaan emoista huolehtimaan jälkeläisestä myöhemmin. Aivan lähisukuisillakin lajeilla esiintyy täysin erilaisia ratkaisuja. Jotkut poikaset tulevat heti kuoriuduttuaan/synnyttyään toimeen omillaan, eivätkä koskaan välttämättä edes näe emojaan. Toiset lajit ovat luonnostaan yksinhuoltajia (eikä poikasten hoitaja aina suinkaan ole naaras). Joillain lajeilla molemmat emot osallistuvat hoitoon enemmän tai vähemmän. On myös tapauksia, joissa poikasista huolehtii joku aivan muu kuin kumpikaan biologisista emoista. On vaikea arvioida, mikä olisi ihmisen "alkuperäinen asetus" tässä asiassa, mutta se on selvää, että meidän jälkeläisemme tarvitsevat hoivaa, vieläpä hyvin pitkän ajan.

Keskustelu hedelmöityshoidoista on minusta liian paljon pyörinyt viimeksi mainitun asian (jälkeläishuollon) ympärillä, vaikka kyse on oikeastaan ensin mainitusta (hedelmöittymisestä). On tivattu, minkälaisessa perheessä lapsen on parasta kasvaa, tarvitseeko jokainen lapsi isää, eikö yksinäinen nainen ole sopiva huoltajaksi, tai eikö kaksi rakastavaa äitiä ole parempi kuin vaikkapa alkoholisti-heteropari. Keskustelun ytimessä on lapsen oikeus vanhempiin.

Minulle tulee näiden sijaan mieleen aivan erilaisia kysymyksiä, oikeastaan päinvastainen asetelma: vanhempien oikeus lapsiin. Onko lapsen saaminen todella jokaisen ihmisen subjektiivinen oikeus? Onko se jokaisen naisen oikeus? Onko se myös jokaisen miehen oikeus? Jos on, pitääkö yhteiskunnan mahdollistaa lapsen saaminen, vaikka joku ei haluaisi tehdä sitä luonnollisella tavalla? Kun kerran ihmislaji on keksinyt keinon siirtyä sisäisestä hedelmöityksestä takaisin ulkoiseen, onko yhteiskunnan velvollisuus tarjota kaikille mahdollisuus tähän vaihtoehtoiseen lisääntymistapaan? Jos kyllä, onko väärin että lapsen saaminen keinohedelmöityksellä on naiselle helpompaa kuin miehelle (mies tarvitsisi lainagameettien lisäksi myös lainakohdun, ellemme keksi keinohedelmöityksen lisäksi myös keinokohtua)?

En osaa vastata näihin kysymyksiini. Jos jokin mielipide olisi kuitenkin nyt pakko muodostaa, saattaisin sanoa, että lapsen saaminen ei ole sellainen subjektiivinen oikeus, että yhteiskunnan pitäisi taata se jokaiselle. Eduskunnan äänestyksessä olisin luultavasti ollut sallivammalla puolella, eli sallisin hedelmöityshoidot kaikille, mutta en kuitenkaan laittaisi hoitojen antamiseen yhteiskunnan varoja (ainakaan kovin paljon). Ellei joku perustelisi minulle toisin? Asia on monitahoinen, ja joku saattaa kokea nämä ajatukseni jollain tavoin oudoiksi.