27.2.2006

Järjestötoiminnan puolustus

Vietin äskettäin pitkän perjantai-illan lukien ja viilaten suurehkon järjestön viime vuoden toimintakertomuksen sanamuotoja. Siinä puuhassa tulee väkisin mananneeksi näitä järjestötoiminnan vähemmän mukavia osasia. Toimintakertomukset ovat toki paitsi lakisääteisiä rekisteröityneille yhdistyksille, myös erinomaisen hyödyllisiä historiantutkimukselle ja järjestölle itselleen. Tuleepa edes jonnekin kirjattua, mitä tuli tehtyä päättyneenä vuonna. Mutta miksi sellaisen laatiminen on joka vuosi yhtä pitkäveteistä ja rasittavaa?

Järjestötoiminnan vaatima byrokratia - hallituksen kokoukset, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja pöytäkirjat - ei ole niitä vetonauloja, joilla yhdistyksiin saadaan uusia jäseniä. Kaikkien tuntemieni järjestöjen sisällä on jo jonkin aikaa kärsitty varsin samanlaisista ongelmista: jäsenmäärä laskee, aktiivisia toiminnanpyörittäjiä ei löydy, ihmiset eivät enää sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin ennen. Nykyaikainen kuluttaja on oppinut oikeutensa: hän poimii jokaisen järjestön tarjonnasta vain kiinnostavimmat projektit eikä sitoudu pidemmäksi aikaa mihinkään. Järjestöjen kannalta ongelmallista on se, että ilman vakituisia jäsenmaksutuloja toimintaa on kuitenkin hyvin vaikea järjestää.

Kansalaisjärjestön perustaminen ja sellaiseen kuuluminen on Suomessa perusoikeus (Suomen perustuslain 13. pykälä). Kansalaisjärjestö voi olla merkittävä ja arvostettu toimija omalla alallaan, ja yhteenliittymisen kautta tavalliset ihmisen voivat saada äänensä kuuluviin paljon paremmin kuin yksin. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten hyvällä mallilla yhdistymisvapauden kaltaiset perusasiat ovat Suomessa.

Toisin on esimerkiksi itäisessä naapurimaassa, josta on kantautunut uutisia uudesta kansalaisjärjestölaista. Lain mukaan järjestöjen on raportoitava tarkasti mm. rahankäytöstään, ja jos järjestön toiminta viranomaisten mielestä uhkaa Venäjän valtion "kansallisia etuja", se voidaan lakkauttaa viranomaispäätöksellä, ilman oikeuskäsittelyä. Laki jättää runsaasti tulkinnanvaraa ja alistaa järjestöt paikallisten viranomaisten mielivallalle. Uhkakuvana on, että hallitusta tukevia järjestöjä aletaan suosia ja kriittisten toimintaa vaikeuttaa entisestään. (Tiedot perustuvat, osin suorin lainauksin, Airi Leppäsen (Yle Radio 1) sekä Elina Venesmäen & Esa Mäkisen (Ylioppilaslehti) artikkeleihin.)

Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivana tuollaista tilannetta on vaikea käsittää. Yksikään järjestö ei täällä joudu vaikeuksiin vain arvostelemalla presidentin tai hallituksen toimintaa. Vaikka moni isompi yhdistys saa toimintaansa avustusta valtiolta tai kunnilta, se ei velvoita niitä tukemaan rahoittajan politiikkaa. Tuollaiseen raportointivelvollisuuteen verrattuna Suomen lain määräämä toimintakertomuksen laadinta on suorastaan leppoisaa puuhaa.

Mutta miksi tuntuu siltä, että täällä perinteinen järjestötoiminta kärsii arvostuksen puutteesta? Olemmeko tottuneet liian hyvään ja otamme tämänkin perusoikeuden itsestäänselvyytenä? Vai onko kyse vain siitä, että rekisteröitynyt yhdistys on aikansa elänyt toimintamuoto - voihan kaikenlaisia toimintaryhmiä perustaa ilman varsinaisen järjestön muodostamistakin ja säästyä kaikelta byrokratialta?

En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta haluaisin kyllä puolustaa järjestöjä ja kannustaa kansalaisia liittymään niihin. Rekisteröitynyt yhdistys on täysivaltainen oikeudellinen toimija, jolla on mahdollisuus esimerkiksi valittaa viranomaisten päätöksistä. Mitä suurempi jäsenistö seisoo järjestön takana, sitä suurempi vaikutusvalta sillä on. Yhdistykseksi rekisteröityminen luo myös pysyvyyttä - löyhä toimintaryhmä voi saada aikaan hienoa toimintaa, mutta pysyy harvoin koossa vuosia tai vuosikymmeniä. Eikä se byrokratia lopulta niin vaikeaa ole, joskus vain vähän työlästä. Yleensä siinä on myös aina jokin järki takana: esimerkiksi kokouksista tehdään pöytäkirjat, jotta kaikki muistavat, mitä päätettiin - ei sen kummempaa.

Sinä, joka et (vielä?) toimi missään, mutta haluaisit toteuttaa itsellesi tärkeitä asioita: ota hiiri tai puhelinluettelo käteesi ja etsi itsellesi järjestö! Ja muista maksaa jäsenmaksut - ilman jäseniä ei ole järjestöä. Jos sopivaa yhdistystä ei löydy, kokoa ympärillesi muutama innostunut, ja perusta sellainen.

Sinä, joka toimit järjestöaktiivina: jos joku urhea uusi kasvo löytää toimintanne, ota hänet lämpimästi vastaan. Älä pelottele puheella toimintakertomuksista ja muista - niihin uusi toimija ehtii hyvin tutustua myöhemminkin. :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa löytää ihminen, joka on kanssani yhtälailla huolissaan vapaan kansalaistoiminnan tulevaisuuden näkymistä. Olen saanut leipäni lähes 20 vuotta järjestötyöstä. Tuona aikana on tapahtunut paljon juuri sitä kehitystä mitä tuot esille. Itse olen pähkäillyt yhteisöllisyyden, johonkin yhteyteen kuulumisen tärkeyttä. Järjestötoiminta on juuri sitä. Yhteisöllisyydeellä ei ole vain paljoakaan arvo nykymaailmassa, jossa minuus ja minä itse hallitsevat. Tämä näkyy siinä, että voimme itse ilomielin harrastaa, mutta laajempi vastuu harrastamisen taustoista esim. järjestöissä ei kiinnosta ketään.

Matti kirjoitti...

Järjestöbyrokratia on helvettiä juuri siksi, että siitä ei saa rahaa. Samanlaisia asioita tekee tietysti alistuneesti, kun ne ovat töitä. Mutta vapaaehtoistyö kilpailee muiden vapaa-ajan harrasteiden kanssa. Järjestötoiminnan pitää pystyä tarjoamaan aika suuria endorfiinipaukkuja, että viitsii sietää byrokratiaakin. Jos sellaisia ei ole tarjolla, niin ei sitä viitsi. Lähtee mieluummin vaikka hiihtämään. Tämä ei sinänsä päde Kaitsun kommenttiin, josta käy ilmi että hän saa elantonsa järjestötoiminnasta. Useimmat meistä kuitenkin joutuvat hankkimaan toimeentulonsa jostain muualta, ja parantamaan maailmaa vapaa-ajallaan.

Taviokuurna kirjoitti...

Tuo on totta, että järjestötoiminta joutuu kilpailemaan muun vapaa-ajanvieton kanssa. Tosin itselläni se kilpailee tällä hetkellä lähinnä gradun kirjoittamisen kanssa - arvatkaa kumpi on alakynnessä ;)

Silti näkisin, että jos oikeasti kokee "oman" järjestönsä tärkeäksi, jaksaa myös niitä vähemmän mukavia hommia. Jonkunhan nekin on pakko hoitaa, jotta järjestö pysyy pystyssä. Aina ei voi saada pelkkiä kirsikoita kakun päältä. Minulle oma järjestöni on tärkeä, paitsi sen tekemän työn vuoksi, myös juuri Kaitsun mainitseman yhteisöllisyyden ansiosta - on hienoa tuntea kuuluvansa johonkin tärkeään, ja löytää kymmeniä ihmisiä, jotka ajattelevat samansuuntaisesti kuin itse. Järjestönä olemme myös saaneet aikaan monia hienoja asioita. Olen ylpeä järjestöstäni, ja siksi yritän aina jaksaa myös viilata niitä toimintakertomuksia. :)