19.12.2005

Hauki on kala - Ulkoalukua yliopistossa

Kävin perjantaina tenttimässä biologian tutkintooni kuuluvan pakollisen, vajaa tuhatsivuisen kirjan. Lukemiseen meni ehkä pari kuukautta, mutta aikaa on vaikea arvioida, sillä vain viimeisen kuukauden luin "päätoimisesti", enkä silloinkaan voinut välttyä kaikenlaisilta muilta menoilta. Olin oikeastaan aloittanut jo elokuussa, mutta koska selkeää tavoiteaikaa ei silloin ollut, lukuvauhti hidastui sitä mukaa kun kirja eteni.

Itse asiassa olin aloittanut saman kirjan lukemisen eri vuosina jo kaksi kertaa aikaisemminkin, mutta joka kerta motivaatiota on riittänyt vain parille sadalle ensimmäiselle sivulle. Olen kuullut, että muillakin opiskelijoilla on ollut vaikeuksia juuri tämän kirjan kanssa: tenttimistä lykätään jatkuvasti, vaikka se sisältää alan perusteoriat, joiden olisi hyvä olla hallussa jo varhain.

Missä vika, kun lukeminen ei suju? Kirjan asiasisältö oli vaikea vain paikoitellen, eikä englannin kielikään tuottanut erityisiä ongelmia. Aihekin on sinänsä kiinnostava, juuri sitähän olemme opiskelemassa.

Luulen, että yllättävän suuri vaikutus on kirjan suorastaan lannistavalla ulkonäöllä: se on paksu, kaksivärinen (musta ja punainen) ja sivuja selatessa silmiin osuu vain paljon tekstiä, pelottavia laskukaavoja ja erilaisia pisteparvia, kuvaajia ja diagrammeja. Nykyopiskelija on auttamattoman tottunut värikuviin ja tyylikkääseen esillepanoon. Toinen lannistava tekijä on ajatus siitä, että kaikkien näiden tuhannen sivun sisältö olisi pystyttävä omaksumaan niin hyvin, että pystyy tentissä vastaamaan mihin tahansa kirjan sisältöä koskevaan kysymykseen.

Yliopistossa puhutaan paljon siitä, että opiskelijoiden olisi osattava lopettaa peruskoulusta tuttu nippelitiedon ulkoaopetteleminen, ja keskityttävä hahmottamaan suuria kokonaisuuksia sekä yhdistelemään ja soveltamaan opittuja asioita. Kuulostaa hienolta, mutta on helpommin sanottu kuin tehty. Kyllä tenttiin mennessä on edelleen muistettava ulkoa melkoinen määrä asioita. Eikä se lähtökohtaisesti ole huono asia, kyllä kenttäbiologin on ihan hyvä muistaa ulkoa esimerkiksi yleisimpien kasvien tieteelliset nimet. Mutta lähdeteokset ovat kuitenkin aina olemassa yksityiskohtien tarkistamista varten.

Myös kirjatentit kuuluvat perinteisesti yliopisto-opiskeluun. Niissäkään ei lähtökohtaisesti ole mitään pahaa, asiat voi opiskella omaan tahtiin silloin kun itselle sopii (ja rahaa säästyy opetusmenoista). Monia kirjoissa esiintyviä asioita myös kerrataan kursseilla erilaisissa yhteyksissä. Vaikka itse kuuluun siihen ihmistyyppiin, jonka päähän asiat tarttuvat paremmin luennoilla kuin lukemalla, pystyn silti opiskelemaan asioita myös kirjoista.

Mutta onko järkevää vaatia tuhannen sivun sisällön omaksumista yhdellä kertaa? Alussa mainitun kirjan tenttimällä ansaitsee neljä vanhaa opintoviikkoa, eli se pitäisi laskennallisesti opiskella 160 työtunnissa. Omien kokemusteni perusteella en usko, että tuo tuntimäärä riittää koko tietomäärän omaksumiseen - lukemiseen ehkä, mutta ei kertaamiseen ja pohtimiseen. Toki ne mainitut suuret linjat jäivät minullekin mieleen, mutta se ei riitä, sillä aikaisempien tenttien perusteella kysymykset voivat olla laajudeltaan mitä tahansa erittäin laajoista hyvin yksityiskohtaisiin. Eli ulkoa olisi osattava hyvin monta erilaista teoriaa, ilmiötä ja selitystä. Mieluiten siis koko kirjan sisältö.

Kaverini kävi tenttimässä kirjan samana päivänä kuin minä. Mutta toisin kuin minä, hän ei lukenut koko kirjaa, vaan valmistautui pelkästään aikaisemmissa tenteissä säännöllisesti esiintyneisiin kysymyksiin. Ja koska minä olin ehtinyt vain lukea kirjan kerran alusta loppuun ennen tenttiä, eikä tärkeiden asioiden kertaukselle jäänyt kuin muutama tunti, kaveri osasi vastata ainakin yhteen tenttikysymykseen huomattavasti minua paremmin. (En halunnut myöskään lykätä omaa tenttiäni enää myöhemmäksi.)

Johtaako liian korkea tenttimiskynnys tähän: kirjoja ei edes yritetä lukea kokonaan, vaan keskitytään vain niihin asioihin, jotka todennäköisesti esiintyvät tentissä? En sano, että tentin suorittaminen tällä tavalla olisi erityisen väärin, sillä suurin häviäjähän siinä on opiskelija itse - asioita kun opiskellaan tietysti ensisijaisesti "elämää eikä tenttiä varten". Ja loppujen lopuksi meille molemmille taisi jäädä tästä kirjasta pitkäaikaiseen muistiin suunnilleen yhtä paljon asioita. Mutta olisiko kuitenkin järkevämpää pilkkoa noinkin suuri kirja vaikka kahteen osaan, jottei ulkoaosaamisen paine (ja kynnys suorittaa tentti) olisi niin suuri, että se viivästyttää koko suoritusta, ja samalla valmistumista?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä olisi varmasti erinomainen kohde ryhmätyöskentelyyn. Yhdessä lukien ja pohtien olisi hauskempaakin. Opintopiirejä voi perustaa ilman opettajien apuakin mutta voisihan ongelmalähtöisen opiskelun periaatteita noudattava kurssikin olla mahdollinen, jos siihen saisi jonkun opettajan innostumaan. Apua saa varmasti yliopiston pedagogieksperteiltä.

Taviokuurna kirjoitti...

Itse asiassa kurssi tämän kirjan suorittamiseksi on jo tarjolla. Opettaja antaa deadlineja kirjan osioiden lukemiselle ja teettää niistä tiivistelmiä ja esseitä.

Koska olen suorittanut vastaavan kurssin erään toisen (huomattavasti helpommin lähestyttävän!) kirjan osalta, en kuitenkaan mennyt tälle kurssille - tahti näillä kursseilla on todella tiivis, suorastaan hektinen, eikä millekään muulle opiskelulle (vapaa-ajasta puhumattakaan) jää juuri aikaa. Omalla kurssillani en yleensä edes ehtinyt lukea vaadittua osuutta kokonaan deadlineen mennessä, ja oppinen hukkui kiireeseen.

Jokin vapaamuotoisempi, opiskelijoiden keskinen opintopiiri voisi toimia paremmin. Tai sitten tuon ylläkuvatun kurssin tahdin löysääminen. Opettajan paikallaolossa on kuitenkin se hyvä puoli, että hän voi tarjota apua ongelmakohtien ymmärtämiseen.