28.5.2009

Mitä tein toukokuussa?

Vastaan otsikon kysymykseen, että lähes 50 h/vk töitä, mistä johtuu ikävän pitkä blogihiljaisuus. Toukokuisessa vuorokaudessa on jo muutenkin liian vähän tunteja, jotta ehtisi kunnolla seurata kaikkea ihmeellistä, mitä luonnossa tapahtuu!

Kevätseuranta on edennyt jo loppusuoralle, ja luonto on muuttunut täysin kuukauden takaisesta. Viime päivityksen jälkeen ensimmäisinä heräsivät valkovuokot ja peltokortteet huhtikuun lopulla, lisäksi sammakoilla alkoi kutuaika ja ensimmäiset hyttyset alkoivat kiinnostua kulkijasta. Koivunlehdet ja rentukan kukat ilmestyivät toukokuun ensimmäisellä viikolla, mustikat ja tuomet ehtivät kukkaan kuun puolivälissä. Toukokuun alkupuoliskon uusia muuttolintuja olivat haarapääsky, käki ja pajulintu. Viimeisimpinä ensihavaintoina ovat toistaiseksi kesän tuoja tervapääsky, sekä eräs vuoden teemalaji, kukkiva omenapuu.

Kevätseuranta-retkillä voi törmätä moniin yllätyksiin. En ole koskaan ollut hyvä löytämään herppejä, eli matelijoita ja sammakkoeläimiä, vaan pidän niitä edelleen (asiantuntemuksen puutteessa) "tuurilajeina". Sitä tuuria annosteltiin kerrankin oikein kauhalla, kun keskeltä saarimetsää löytyi huhtikuun lopulla rantakäärmeitä enemmän kuin ehdin kuvata - ensin yksi, sitten toinen, ja kohta jo kolmas, neljäs ja viideskin! Kaikki eivät pitäneet poseeraamisesta, vaan poistuivat sihisten takavasemmalle, mutta erityisesti käärme numero kolme oli hyvin yhteistyökykyinen - kunhan voitti ujoutensa ja nosti päänsä esiin oman ruumiinsa alta :-)




Pari viikkoa sitten kävimme ihmettelemässä ennätysmäisen myyrätalven jälkiä mökillä. Tuhoja on tullut paljon, mutta kuin ihmeen kaupalla kaikkein vaikeimmin korvattavat hedelmäpuut näyttävät säilyneen vahingoitta. (Tässä kohtaa kai kuuluisi koputtaa puuta.) Käytimmekin kyllä kaikkia konsteja: rungonsuojamuovia, kanaverkkoa, kahvinporoja, hiuksia ja tuomen oksia :-) Monet muut kasvit sen sijaan ovat tarjonneet myyrille herkullisen seisovan pöydän: ruusut, mansikat, koristepensaat, ja jopa ylivuotiset hernekepit oli tarkkaan nakerrettu. Vadelmapenkissä oli pidetty rivitaloa - pensaiden tyveltä löytyi monta heinäpesää täynnä jätöksiä, ja vattujen varret oli kuorittu huolellisesti pitkän matkaa ylös.


Harmittelu ei tilanteessa auta, joten kannattaa mieluummin keskittyä iloitsemaan kevään uudesta kasvusta ja tehdä puutarhaan uudet kylvökset. Pariin seuraavaan vuoteen ei myyristä nimittäin pitäisi nyt ollakaan merkittävää haittaa, sillä huippuvuotta seuraa yleensä aallonpohja.

Aivan eri mittakaavan talttahammas-ongelma on Helsingissä, jossa kanit tekevät tuhojaan mm. kasvitieteellisissä puutarhoissa. Tämä oli tietenkin nerokas aasinsilta siihen, että Helsingissä avataan tosiaankin vajaan parin viikon päästä aivan uusi yliopistollinen puutarha! Kumpulan puutarhan avajaisia vietetään 10.6., ja yleisö on avajaispäivänä tervetullut poikkeuksellisesti illalla, klo 18-23. Kirjoitan tästä aiheesta myöhemmin lisää, kunhan olen käynyt tutustumassa alueeseen. Sen voin jo sanoa, että kyseessä on ainutlaatuinen tapahtuma - milloin Suomessa viimeksi on avattu uusi kasvitieteellinen puutarha?

Loppuun pakollinen Pihkan tilannekatsaus. Uusia tehtäviä en ole ehtinyt ajatellakaan, mutta tulipa Kevätseurannan tähdet ansaittua!

----------------------------------
Pihka-suoritukset 28.5.2009

Tehtävä: Kevätseuranta - valmis

Tähtiä saatu yhteensä: 9/20.
----------------------------------

Ei kommentteja: