31.10.2008

Val(a)istusta

Sain heijastimen tehosta tällä viikolla konkreettisen muistutuksen. Ajoimme tavallisella valaisemattomalla maaseututiellä, jossa oli kapea piennar. Kello oli noin viisi ja ulkona alkoi hämärtää, mutta siellä näki vielä aivan hyvin - ainakin jalankulkijan näkökulmasta. Mutta autosta katsoen olikin jo niin vähän valoa, että emme olisi ajoissa nähneet tien reunaa pitkin kävellyttä miestä koirineen, ellei heillä kaikilla olisi ollut heijastimia!

Tarinan opetus on, että vaikka jalankulkijan mielestä heijastinta ei tarvitsisi, niin autoilijan kannalta tilanne voi olla aivan toinen. Ulkona näyttää pimeämmältä, jalankulkija sulautuu tummissa vaatteissa tummaan taustaan tai varjoihin, sade tai sumu heikentää näkyvyyttä, auton ikkunat saattavat olla huurussa tms. Vaikka tiellä olisi katuvalotkin, ne eivät yleensä valaise kovin hyvin pientareita, ja heijastin helpottaa huomattavasti jalankulkijan havaitsemista. Bussikin pysähtyy pysäkille varmemmin, jos kuljettaja huomaa sinut ajoissa. Ainakin syksyllä, talvella ja keväällä kannattaa siis käyttää heijastinta vaikka koko ajan.

Saarnaan tästä, koska itsekin satunnaisena autoilijana olen hyvin havainnut heijastimen tärkeyden, mutta kuulemma vain puolet jalankulkijoista käyttää heijastinta. Vakuudeksi lainaan vielä muutaman faktan Liikenneturvalta:
  • Kevyen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä vähintään kaksi kertaa niin suuri kuin valoisana aikana.
  • Heijastimen avulla autoilija voi havaita jalankulkijan n. kolme kertaa kauempaa kuin ilman heijastinta.
  • Heijastin olisi pelastanut puolet pimeällä tai hämärällä kuolleista jalankukijoista.
Ja tässä vielä havainnollisia kuviakin:
Kuva: Liikenneturva







Kuva (vas.): Liikenneturva/Credinet/JuhaTuomi
Kuva (oik.): Liikenneturva/Rodeo



Lopuksi haluan tarjota pelottelun sijaan positiivisia vinkkejä! Ensin omiani:

Ongelma: En muista siirtää heijastintani siihen takkiin, jonka laitan päälleni.
Ratkaisu: Hanki jokaiseen takkiin oma heijastin. (Ei maksa paljon.)

Ongelma: Heijastimet irtoavat ja hukkuvat. Takkikin repeää hakaneulasta.
Ratkaisu 1: Unohda roikkuvien heijastinten mukana tulevat langat ja hakaneulat. Kiinnitä heijastin tukevalla narulla tukevaan kiinnityskohtaan, esimerkiksi vetoketjun vetimeen. Käytä riittävän lyhyttä narua, niin heijastin ei tartu holtittomasti ympäristön esineisiin (kuitenkin niin että heijastin mahtuu heilumaan).
Ratkaisu 2: Käytä hihan tai lahkeen ympärille kiedottavia heijastinnauhoja, tai kiinnitä vaatteisiin pysyvästi heijastinnauhaa tai -teippiä. Myös reppuun, laukkuun tai muuhun vastaavaan voi laittaa heijastinteippiä.

Ongelma: Minulla ei ole heijastimia, enkä muista erikseen lähteä ostamaan niitä.
Ratkaisu: Osta heijastin aina kun näet sellaisen. Niitä myydään nykyään isoissa ruokakaupoissakin, ja kivoissa malleissa on varaa valita. Jossain vaiheessa niitä on riittävästi kaikkiin omiin sekä perheenjäsentenkin takkeihin ja reppuihin :-)

Sitten Liikenneturvan vinkkejä:
  • Heijastin näkyy parhaiten alle metrin korkeudelta.
  • Heijastinten tulee sijaita siten, että lähestyvän ajoneuvon kuljettaja näkee jalankulkijan, olipa tämä ylittämässä tietä tai kulkemassa tietä pitkin.
  • Jalankulkija tai pyöräilijä ei näy koskaan liian hyvin pimeällä tai hämärässä.
  • Eri heijastinmallit eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan ne täydentävät toinen toisiaan.
Heijastin on kliseen mukaisesti halpa henkivakuutus. Ja määrääpä siitä nykyään lakikin (jonka toimivuudesta voi olla montaa mieltä, mutta jossa on kuitenkin järkisyy takana).

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vielä yksi vinkki: kiinnitä roikkuvan heijastimen hakaneula takin taskun pohjalle. Heijastin kulkee aina mukana ja voit ottaasen esiin kun pimenee.

Taviokuurna kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Itsekin usein kiinnitän heijastimen nimenomaan taskun vetoketjun vetimeen narulla, tai taskun reunaan hakaneulalla, niin heijastimen saa tosiaan tarvittaessa taskuun. Se vain vaatii, että todella muistaa ottaa sen esille aina kun vähänkin hämärtää! (Mikä on siis aikaisemmin kuin luulisi.)

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on kaikkien syys/talvitakkien taskussa pysyvästi hakaneulalla heijastin, ei niitä muuten muista. Lenkille mennessä (mustassa ulkoilupuvussa!) laitan heijastinnauhan kumpaankin käteeni.

Itseäni on pimeiden taas tultua harmittanut ihan hirveästi pimeät pyörät. Pyörän tuloa ei kuule ja yhtäkkiä jostain syöksyy eteen pyöräilijä. Itse kuljen siis aina joko pyörällä tai kävellen ja vaaratilanteita on jo tänä syksynä ollut muutama. Mikä sinä maksaa, ettei sitä valoa voi laittaa?