Amerikan tuliaisia

Blogi on ollut hiljainen, koska maisterinpaperit saanut ja Espooseen reviirinsä onnistuneesti siirtänyt kirjoittaja vietti lokakuun alkuviikot juhlamatkalla itäisessä USA:ssa. Tavoitteena oli nähdä sekä sukulaisia että paikallista luontoa, mikä onnistuikin oikein hyvin.

Pulun näköala Empire State Building'in terassilta.

Etukäteen oli vaikea arvioida, miten hyvin erityisesti lintujen tunnistaminen sujuisi. Lajisto on toisaalta melko samanlaista, toisaalta hyvinkin erilaista. Samanlaista sikäli, että osa lajeista on täysin samoja (esim. kanahaukka ja harmaalokki) ja lisäksi monella tutulla lajilla on melko samannäköinen lähisukulainen Pohjois-Amerikassa (esim. amerikanhaapana ja amerikanhömötiainen).

Toisaalta Pohjois-Amerikassa on paljon tuttujen ryhmien vieraita lajeja (esim. mahlatikka ja amerikannakkeli) ja lisäksi vielä useita täysin vieraita ryhmiä (esim. vireot ja junkot), joihin ei ole minkäänlaista tuntumaa ennestään. Lisäksi lajiston rakenne on erilainen: esim. tiais- ja varislintulajeja oli vähän, mutta erilaisia pieniä kerttuleita ja varpusen näköisiä sirkkuja hurjan paljon. Osa on onneksi helposti tunnistettavia, ja loput oli vain yritettävä nähdä mahdollisimman tarkkaan.

Matka alkoi muutaman päivän oleskelulla New Yorkin isossa omenassa. Sisäkohteista lyhyesti: American Museum of Natural History on upea paikka ja siellä kannattaa viettää koko päivä. Sitten ulos. Tiedossa oli, että Central Park on oikea keidas pilvenpiirtäjäviidakon keskellä, mutta tästä huolimatta puisto yllätti iloisesti. Maisemat vaihtelivat puiston eri osissa hyvin hoidetusta nurmikosta ja peratuista lammikoista lähes luonnontilaisen kaltaiseen metsikköön. No, onhan puisto neljän kilometrin mittainen, joten sinne mahtuukin monenlaista.

Central Park'ista

Central Park oli selvästi myös eläinten mieleen. Kaupungilla ei ollut kuin puluja, vaikertajakyyhkyjä, varpusia ja kottaraisia, mutta puistossa näimme ensimmäisen tunnin aikana noin kaksikymmentä lintulajia. Pensaissa hyppi naukumatkijoita ja purppuraturpiaaleja, lammessa oli sinisorsien seurana harmaasorsia ja amerikanmerimetsoja, ja puissa kiipeili loisto- ja kiipijäkerttuleiden kanssa useita lajeja tikkoja, mm. tammiraita-, mahla- ja kultatikka. Harmaa- ja rengasnokkalokkien ohella taivaalla kaarteli amerikanhiirihaukkoja ja jopa yksi kalasääski. Nisäkkäitä edusti yksinoikeudella runsas harmaaoravakanta, matelijoita lukuisat suokilpikonnat (joista osa oli punakorvakilpikonnia) ja perhosia värikkäät monarkit.

Seuraava matkakohde sijaitsi Pennsylvanian keskiosissa, State Collegen kaupungin lähistöllä. Jo junasta (jossa muuten oli jalkatilaa isokokoisemmankin matkustavaisen tarpeisiin) näki Appalakkien kohoavat vuorenrinteet ja niitä peittävät metsät. Kuuluisa ruska ei meidän aikanamme ehtinyt ihan parhaimmilleen, mutta komeaa metsissä oli siitä huolimatta.

Ruskaa Appalakeilla

Pennsylvania ja läheiset osavaltiot sijaitsevat lauhkean ilmaston lehtimetsävyöhykkeellä, joten metsät olivat hyvin erilaisia kuin Suomessa. Boreaalisille metsille tyypillinen varpukerros puuttuu kokonaan, ja sen sijaan metsänpohjalla kasvaa ruohovartisia kasveja ja suuria pensaita (mm. alppiruusuja). Puissa kiipeilee usein köynnöksiä. Havupuita, kuten hemlokkeja, pihtoja ja erikoisia mäntylajeja kyllä on, mutta maisemaa hallitsevat selvästi lehtipuut. Lehtipuulajeja, erityisesti erilaisia vaahteroita ja tammia, on todella paljon. Oma suosikkini on tulppaanipuu, jolla on ginkgon jälkeen jännittävin lehtimuoto, jonka tiedän!

Mukavaa oli kuulla, että siellä päin metsiin ei juurikaan kohdistu sellaisia talouskäyttö- ja hakkuupaineita kuin Suomessa, vaan suurin osa metsistä saa olla käytännössä rauhassa. Asian kääntöpuoli on se, että jokamiehenoikeuksia ei ole, vaan maanomistaja voi kieltää maillaan kulkemisen. Ja muistammehan, että tässä maassa jokaisella on myös oikeus kantaa asetta - pysyttelimme siis kiltisti valtion metsissä merkityillä reiteillä :-)

Lauhkeaa lehtimetsää

Metsäretkien erikoisia lintuhavaintoja olivat mm. puistotiainen, villikalkkuna ja komea amerikanpalokärki. Erikoisten lintujen perässä ei tosin tarvinnut mennä metsään asti, sillä jo pihalinnusto oli meikäläisittäin eksoottinen: kottaraisten ohella asuttujen seutujen yleisimpiä lintuja vaikuttivat olevan mm. sinitöyhtönärhi, punakardinaali ja punarintarastas. Jännittävää oli myös amerikanhiirihaukkojen ja kalkkunakondorien suuri määrä taivaalla. Nisäkkäistä onnistuimme näkemään pumpulihäntäkaniinin, metsämurmelin ja Suomeen täältä istutetun valkohäntäkauriin. Oravien ohella taajamissa vilahteli myös juovamaaoravia, tai siis uuden nimistöehdotuksen mukaan niitä kuuluisia tikutakuja :-)

Kiertue päättyi Bostoniin, joka vaikutti New Yorkiin verrattuna mukavamman kokoiselta, ja sisälsi monipuolisemmin erilaisia viheralueita. Erityisesti Arnold Arboretum, Forest Hills Cemetery, Jamaica Pond ja kosteikkoalue The Fens ovat käymisen arvoisia. Näiltä paikoilta listalle pääsivät mm. nokisorsa, taiturimatkija ja paksunokkauikku.

Matkan huippuhetki koettiin kuitenkin kaupungin ulkopuolella. Vietimme kokonaisen päivän hyvänä luontokohteena tunnetulla Plum Islandilla, joka on saarimainen rannikkokaistale n. 50 km Bostonista koilliseen. Saaren merenpuoleisen reunan muodostavat hiekkadyynit (ja uimarannat), ja dyynien takana mantereen puolella on monimuotoista kosteikkoa, jossa habitaatit vaihtelevat suurista lammista rantaniityn ja suurien ruovikoiden kautta tiheisiin pensaikkoihin.

Plum Island'ilta

Päivä oli lämmin, aurinkoinen ja muutenkin kaikin puolin upea. Dyyneiltä näimme kaukoputken avulla amerikanjääkuikan, pilkkasiipiä, pilkkaniskoja ja jopa suulia. Lammissa ui lumihanhia, amerikanhaapanoita, amerikantaveja, jouhisorsia ja nokisorsia, ja matalammalla kahlasi mm. amerikanvikloja. Hienoja olivat myös lumihaikarat sekä kaksi aivan rannan edustalla pyörinyttä kirjohyljettä!

Yleisesti ottaen tämä reissu todisti ainakin sen, että luontomatkailla voi missä vain, jopa suurkaupungissa, kunhan sieltä vain löytyy viheralueita. New Yorkissa näimme useita sellaisia lajeja, joita ei näkynyt enää myöhemmin muualla. Yhdysvallat on myös suuri maa, suurempi kuin tulee helposti ajateltua, ja ihmismäärästä huolimatta siellä riittää tilaa myös "luonnontilaiselle luonnolle". Pohjois-Amerikan luonto on erityisen kiehtova senkin takia, että se paikoitellen niin kutkuttavasti muistuttaa Suomea - mutta on sitten kuitenkin niin kovin erilainen.

Suomeen palatessa silmiin pisti heti koivujen suuri määrä (matkalla koivuja näkyi oikeastaan vain Arboretumissa) sekä niiden kaunis keltainen syysväri. Samoin varikset näyttivät virkistävän erilaisilta kokomustiin amerikanvariksiin verrattuna. Ulkomailla oleskelu tekee näemmä hyvää kotimaan arvostukselle :-)


P.S. Käyttämäni lintujen suomenkieliset nimet ovat peräisin BirdLife Suomen kätevästä tietokannasta, josta voi halutessaan tarkistaa mainittujen lajien tieteelliset ja englanninkieliset nimet. Nisäkkäiden nimet noudattavat enimmäkseen nimistötoimikunnan uudistusehdotusta.