Syrjivää syrjintää

Naisille varatut parkkipaikat ovat kuulemma laittomia, koska ne rikkovat tasa-arvolain syrjintäkieltoa. Lain mukaan naisten ja miesten asettaminen eri asemaan sukupuolen perusteella on kielletty.

Suomessa on myös yhdenvertaisuuslaki. Se kertoo, että "ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." Syrjinnällä tarkoitetaan lain mukaan muun muassa "sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa". Tämän välittömän syrjinnän lisäksi laki tunnistaa myös välillisen syrjinnän (epäedullisempaan asemaan saattaminen) ja suoranaisen häirinnän.

Toisaalta Suomi on vapaa maa, jossa esimerkiksi kuluttajalla on oikeus valita, mistä kaupasta ostaa haluamansa tuotteen tai palvelun, ja kauppiaalla on vastaavasti oikeus valita asiakkaansa - kunhan ei syyllisty syrjintään. Kauppias saa esimerkiksi kohdistaa erikoistarjouksen halvat hinnat kenelle haluaa, yleensä suuria määriä ostaville (eli käytännössä periä samasta tuotteesta halvemman hinnan perheelliseltä kuin sinkulta).

Mutta mistä lopulta tietää, mikä on syrjintää ja mikä ei - eli mikä on esimerkiksi kauppiaalle sallittu asiakkaidenvalinta- tai tarjoustenkohdennusperuste ja mikä ei? Lakipykälä on laajudestaan huolimatta aika ylimalkainen, ja jättää tilaa tulkinnalle. Miksi joidenkin ominaisuuksien perusteella ei saa valikoida, ja toisten perusteella saa, ja mitä eroa niillä on?

Jos asiakas on vaikkapa sitä mieltä, että "kauppias on paska jätkä", saako hänelle jättää myymättä tämän mielipiteen vuoksi? Ei kai, koska laki kieltää mielipiteen vuoksi syrjimisen. Kiellettyjen listalla on myös terveydentila. Sen perusteella siis ei saisi valita, mutta eikö olisi järkevää, että esimerkiksi tuorelihatiskiltä poistetaan asiakas, joka pärskii holtittomasti ympäriinsä? (Tosin laissa on kyllä mainittu, että ei ole syrjintää, "jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.")

Ikäperuste on myös vähän ongelmallinen. Miksi ravintolat saavat laittaa oveensa K-22 (tai jopa K-50, näitäkin on), vaikka laki kieltää ikäsyrjinnän? Entä mitä ovat "muut henkilöön liittyvät syyt"? Ihonvärin perusteella ei varmaankaan saa valita asiakkaita, mutta entä hiustenvärin, kengännumeron, etunimen tai syntymäkuukauden mukaan? Ei niihin voi sen kummemmin vaikuttaa kuin ihonväriinkään (tai no, hiukset voi kyllä nykyään värjätä varsin uskottavasti, ja voihan nimenkin voi käydä muuttamassa). Puseron värin perusteella varmaankin saa jo valita, koska puseron voi aina käydä vaihtamassa. En tiedä, onko enää sellaisia ravintoloita, jonne on solmiopakko, mutta siinä on kyse samasta asiasta.

Voisiko siis ajatella, että sellaisten ominaisuuksien perusteella saa valita, joihin jokainen voi itse vaikuttaa? Mutta eikö ole kohtuutonta ajatella, että voihan sinkku aina perustaa perheen, jos haluaa päästä nauttimaan niistä paljousalennuksista? Eikö samalla logiikalla voisi vaatia, että kielen perusteella saisi valikoida, koska ainahan jokainen voi käydä kielikurssilla opettelemassa vaaditun kielen, tai että korkeat ikärajat eivät ole ongelma, koska jokainen saavuttaa ne joskus?

Yksi yleisimmistä valikoinnin kohteista on maksuväline: kauppiaalla on oikeus kieltäytyä ottamasta vastaan esimerkiksi liian pieniä kolikoita tai liian isoja seteleitä, kunhan siitä ilmoitetaan selkeästi etukäteen. Ilmeisesti siis ei ole kohtuutonta vaatia, että asiakas käy vaihtamassa maksuvälineensä sopiviksi, vaikka se edellyttäisi käyntiä pankin konttorissa omalla työajalla.

(Pidemmälle viety kysymys on sitten se, tarvitseeko kauppias mitään erityistä perustetta, jos hän haluaa valita asiakkaita. Saako hän halutessaan myydä vaikka pelkille kavereilleen, tai käännyttää ovelta täysin satunnaisia henkilöitä? Jos tällainen satunnaisesti käännytetty henkilö edustaakin vaikka jotain etnistä vähemmistöä, syyllistyykö kauppias syrjintään? Jos kyllä, onko etnisen vähemmistön edustajalla silloin enemmän oikeuksia kuin valtaväestön edustajalla? Ja onko se hyvä vai huono asia?)

Tässä on nyt lähinnä pohdittu sitä, mitä laki sallii ja mitä ei. Mutta oikeastaan olen enemmän kiinnostunut lain moraalisesta taustasta. Mainituista valikointikriteereistä hiustenväri toimii ehkä parhaana esimerkkinä rajanvedon vaikeudesta. Saako sillä perusteella valikoida asiakkaita? Jos saa, tai ei saa, niin miksi? Miksi jotkut henkilöön liittyvät ominaisuudet ovat moraalisesti tuomittavampia valintaperusteita kuin toiset? Onko ainoa syy se, että tiettyjä on ominaisuuksia on aiemmin käytetty syrjintään, ja tämän historiallisen taakan vuoksi niiden käyttö on haluttu kieltää? Jos meillä olisi sata vuotta sitten ollut busseissa erikseen osastot punatukkaisille, olisiko syrjintä hiustenvärin perusteella nyt kielletty laissa?

Mihin koppakuoriaisia tarvitaan?

Pinnani kiristyy joka kerta, kun joku vähättelee luonnonsuojelua "mitä-väliä-joillain ihme-koppakuoriaisilla-on" -tyyppisillä puheilla. Haluaisin ajatella, että sellaisten lausujat ovat poikkeustapauksia, joista ei tarvitse välittää. Huolestuttavaa kuitenkin on, että vastaava asenne pulpahtelee esiin säännöllisesti siellä sun täällä, niin rivikansalaisten kuin poliittisen eliitin suusta.

(Sauli Niinistön lausunto vuodelta 1997 on tällä alalla jo klassikko - Wikiquoten mukaan: "Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää.")

Biologin koulutuksen saaneena tällaisia puheita kohdatessa voi vain joko huokaista syvään tai hermostua pahemman kerran. Luonnon monimuotoisuudesta ja sen suojelusta on puhuttu jo ainakin viisitoista vuotta - miten sen tärkeys voi edelleen olla niin monelle niin vieras asia? Halusimme tai emme, olemme joka iikka riippuvaisia luonnosta ympärillämme. Saamme luonnosta hengitysilman, veden, ruuan, polttoaineita, materiaaleja ja lääkkeitä. Näiden tuottamisessa myös niillä koppakuoriaisilla on osansa. Eikä niiden suojelu tarkoita, etteikö mitään luonnonvaroja saisi enää käyttää, kuten jotkut näyttävät pelkäävän.

Se, että luonto tuottaa meille ruokaa on tosin vain yksi näkökulma luonnonsuojeluun. Ihminen voi arvottaa luontoa monella eri tavalla. Olen joskus nähnyt eri näkökulmista kootun tyylikkään listan, jota en harmikseni nyt muista enkä löydä. Tätä muistin ja maalaisjärjen varaista listaa saa siis korjata ja täydentää.

• Materiaalinen ja taloudellinen arvo. Luonnosta saa materiaaleja ja tarvikkeita, kuten puuta ja kiveä. Näitä voi käyttää itse tai myydä eteenpäin. Luontoa pitää suojella, jotta turvataan näiden luonnonvarojen saanti jatkossakin. (Uusiutuvia luonnonvaroja on tosin helpompi suojella kuin uusiutumattomia.)
• Ravitsemuksellinen ja terveydellinen arvo. Luonnosta saa ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Näitä tuottavia eliöitä pitää suojella, jotta ne eivät katoaisi ylikäytön vuoksi. Niitä voi myös olla mahdollista saada "kesytettyä" (mikä yleensä parantaa tuotantoa), ja jos se ei onnistu nyt, niitä pitäisi suojella luonnossa siltä varalta, että se olisi myöhemmin mahdollista. Muutakin luontoa pitää suojella siksi, että tunnettujen lajien lisäksi mahdollisuuksia on vielä vaikka mihin, esimerkiksi paljon lääkekasveja on vielä löytämättä.

(Erityisesti näihin kahteen ensimmäiseen, hyvin päällekäiseen kohtaan liittyy myös ekosysteemipalveluiden käsite. Sillä tarkoitetaan niitä luonnossa tapahtuvia prosesseja, jotka auttavat myös ihmistä elämään - esimerkiksi olosuhteiden pysyminen suhteellisen vakaina, uuden ruokamullan syntyminen, yhteyttäminen, pölytys, hajotus ja aineiden kierron ylläpitäminen.)

• Virkistysarvo. Ihmiset (ainakin ne, joiden luontosuhde ei ole vielä kokonaan kadonnut) viihtyvät luonnossa ja kokevat tarvetta päästä sinne säännöllisesti. Luonnossa mieli lepää ja useimmiten kuntokin kohoaa.
• Esteettinen arvo. Luonnon näkymät miellyttävät useimpien ihmisten esteettistä silmää, ja kauniiden asioiden näkeminen on hyväksi. Tämä liittyy osittain edelliseen kohtaan, mutta luonnon estetiikasta voi nauttia myös lähtemättä erityisesti "luontoon" sitä katsomaan.
• Eettinen arvo. Yleisin näkökulma luonnonsuojelun etiikkaan on ns. kestävän kehityksen idea: meidän on hoidettava luontoa siten, että tulevilla sukupolvilla on sen hyödyntämiseen vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet kuin meillä nyt. Toinen ulottuvuus on maantieteellinen: maailman ihmisillä pitäisi olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet käyttää maapallon luonnonvaroja - tai ainakaan alueen A asukkailla ei pitäisi olla oikeutta käyttää alueen B luonnonvaroja niin, että siitä aiheutuu haittaa alueen B asukkaille.
• Luonnon itseisarvo. Tämä on melko radikaalin askeleen verran pidemmälle viety eettinen arvo. Luonnon itseisarvolla tarkoitetaan sitä, ettei luonnosuojelua tarvitse perustella millään ihmisen saamalla hyödyllä (kuten kaikki ylläolevat kohdat tekevät). Jokaisella eliöllä on yhtäläinen oikeus olla olemassa, elää lajinsa mukaista elämää ja pyrkiä siirtämään perintötekijänsä seuraavalle sukupolvelle. Ihmiselläkin on oikeus käyttää luonnonvaroja, mutta niin, ettei siitä aiheudu pysyvää haittaa muille lajeille.

Mitä enemmän olen oppinut luonnosta yleensä, ja siitä miten tärkeä luonto on ihmiselle, sitä enemmän olen kallistunut arvottamaan luontoa tuon viimeisen kohdan perusteella. Ei kannata sahata oksaa, jolla istuu, vaan kunnioittaa luontoa, jonka osa olemme ja josta olemme riippuvaisia. Kysymys siitä, mitä väliä on koppakuoriaisten suojelulla, onkin minun näkökulmastani mahdollisimman vähättelevä, välinpitämätön ja tietämätön. Myös niillä lajeilla, joista ei ole suoraa hyötyä ihmiselle, on oikeus olla olemassa.

____________________

Kuulin hiljattain hyvän vertauksen luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä.

Maapallon ja sillä elävien eliöiden kokonaisuutta voidaan verrata lentokoneeseen. Lentävässä lentokoneessa ei ole juurikaan mitään turhaa. Siitä voidaan silti poistaa osia, muutama pultti sieltä, pari johtoa täältä, ja kone on silti ihan toimiva ja pysyy ilmassa. Osien poistamista voidaan jatkaa jopa yllättävän pitkään - mutta sitten, jossain vaiheessa tulee vastaan tilanne, jossa yhdenkin lisäosan irrottaminen saa koneen putoamaan syöksykierteessä maahan.

Samalla tavalla maapallo ei tuhoudu, jos jotkin yksittäiset lajit kuolevat sukupuuttoon. Sitähän tapahtuu luontaisestikin koko ajan, ja uusia lajeja kehittyy tilalle. (Lentokoneessa tämä vastaisi kuluneiden osien vaihtamista huollon yhteydessä.) Mutta tällä hetkellä lajeja katoaa paljon nopeammin kuin uusia ehtii tulla, ja luonnon monimuotoisuus pienenee kiihtyvää tahtia. Vielä kotiplaneettamme ekosysteemit (mukaanlukien ne mainitut ekosysteemipalvelut) eivät ole romahtaneet - mutta miten monta lajia meillä on vielä varaa menettää, ennen kuin niin käy?

Linné ja luonnon järjestys

Eikö olisi aika kummallista, jos jokaisessa luontokirjassa lajeilla olisi eri nimet? Näin kuulemma käy välillä esimerkiksi Britanniassa, jossa jokainen sienikirjan tekijä antaa sienille ne nimet, joita itse on tottunut käyttämään - käytännössä jokaisessa sienikirjassa onkin sitten kovin erilainen nimistö.

Mutta eihän se haittaa, ajattelemme, onhan lajeilla kuitenkin tieteelliset nimet. Niiden avulla tietää mistä lajista on kyse, vaikka kansankielinen nimi vaihtelisikin. Niiden ansiosta myös ihmiset eri puolilta maailmaa voivat puhua lajeista yhteisillä nimillä äidinkielestä riippumatta.

Alexander Roslin (1775): Carl von Linné 1707-1778
(Kungliga vetenskapsakademin, Tukholma.)
Tieteellisten nimien järjestelmä onkin aika nerokas. Kunnia sen kehittämisestä annetaan ruotsalaiselle Carl von Linnélle (=Carolus Linnaeus), joka edelleen on yksi maailman kuuluisimpia luonnontieteilijöitä. Tänä vuonna on erityisesti biologien piirissä juhlittu Linnén syntymän 300-vuotisjuhlaa.


Luonto järjestykseen

Ennen tieteellisten nimien järjestelmää eläimistä ja kasveista käytettiin joko vaihtelevia kansankielisiä nimiä, tai tieteellisten julkaisujen pitkiä ja kuvailevia latinankielisiä nimiä. ("Leveälehtinen, rentovartinen, haarova keltakukkainen...") Niitä oli hankala käyttää, ja lisäksi nekin olivat epämääräisiä ja vaihtelivat kirjoittajasta riippuen.

Linné halusi kaoottiselta vaikuttavaan luontoon järjestystä. Hän järjesti kaikki tuntemansa kasvit ja eläimet sisäkkäisiin lokeroihin. Toisilleen läheistä sukua olevat lajit muodostivat suvun, ja läheiset suvut lahkon. Läheiset lahkot kuuluivat samaan luokkaan, ja luokat muodostivat eläin-, kasvi- ja kivikunnat.

Sukulaisuussuhteet Linné päätteli ulkoisten tuntomerkkien perusteella, ja esimerkiksi kasvien kohdalla hän valitsi tärkeimmäksi rakennepiirteeksi heteiden ja emien lukumäärän ja sijainnin. (Tämä ratkaisu herätti aikanaan vastustusta, ei mullistavuutensa vuoksi, vaan koska kasvien seksuaalisuutta pidettiin hyvin säädyttömänä puheenaiheena!) Eläimet Linné jakoi kuuteen luokkaan: nisäkkäät, linnut, amfibit (nykyiset matelijat ja sammakkoeläimet), kalat, hyönteiset ja madot (joihon hän sijoitti kaikki ne lajit, jotka eivät sopineet mihinkään viidestä muusta luokasta :-)

Linnén jaottelu on sittemmin muuttunut moneen kertaan, sillä eliöiden todellisista sukulaisuussuhteista saadaan jatkuvasti lisää tietoa. Kasvien "seksuaaliluokittelu" on kokonaan väistynyt (tosin sitä opetettiin Suomessa vielä 1950-luvulla!), ja kasveista on erotettu sienet omaksi kunnakseen. Linnén luoma periaate pätee kuitenkin yhä. Eliöiden luonnontieteellinen luokittelu perustuu edelleen sisäkkäisiin lokeroihin, joista monet kantavat edelleen Linnén antamia nimiä. Muutoksiakin on toki tapahtunut, esimerkiksi suvun ja lahkon väliin on lisätty uusi luokittelutaso, heimo. Päätasoja on myös usein pilkottu ala- ja ylätasoiksi, esim. alalaji, yläluokka.

Esimerkiksi talitiainen sijoittuu luonnon järjestelmään pääpiirteissään näin:

Kunta: Animalia (eläinkunta)
Pääjakso: Chordata (selkäjänteiset)
Alajakso: Vertebrata (selkarankaiset)
Luokka: Aves (linnut)
Lahko: Passeriformes (varpuslinnut)
Heimo: Paridae (tiaiset)
Suku: Parus (varsinaiset tiaiset)
Laji: major ("suuri")


Tieteellinen nimi

Juhlituin Linnén keksinnöistä on jokaisen lajin kaksiosainen tieteellinen nimi. (Jotkut muut olivat yrittäneet ottaa sellaista käyttöön aikaisemminkin, saavuttamatta kuitenkaan menestystä. Läpimurron teki Linné.) Tieteellinen nimi muodostuu suvun nimestä ja lajin "tarkenteesta". Esimerkiksi "betula" on antiikin ajalta peräisin oleva koivun nimi, ja "pendula" tarkoittaa latinaksi riippuvaa. Betula pendula tarkoittaa siis riippuvaa koivua. Tämä koivulaji on suomenkieliseltä nimeltään nykyään rauduskoivu ("riippakoivu", jonka oksat usein riippuvat). Muilla koivulajeilla on oma lajitarkenteensa, esimerkiksi hieskoivu on Betula pubescens, joka viittaa hienokarvaisuuteen (hieskoivun vuosikasvaimet ovat karvaisia).

Kaksiosaisten tieteellisten nimien järjestelmä on nerokas, koska se on (ainakin periaatteessa*) yksiselitteinen, täsmällinen ja loputtomasti laajennettavissa. Jokaiselle lajille ei esimerkiksi tarvitse keksiä omaa latinankielistä sanaa, vaan koska nimi koostuu kahdesta osasta, samoja sanoja voidaan käyttää useita kertoja. Esimerkiksi sanoja, jotka kuvaavat kasvupaikkaa ("sylvestris"=metsä, "palustris"=suo), väriä ("alba"=valkoinen, "nigra"=musta), olemusta ("repens"=suikertava, "bifolium"=kaksilehtinen) tai muuta kuvailevaa ominaisuutta voidaan käyttää usemman lajin nimenä, koska se aina yhdistetään suvun nimeen. Niinpä esimerkiksi Viola palustris (suo-orvokki) on nimenomaan suolla kasvava orvokki, ja Epilobium palustre (suohorsma) on suolla kasvava horsma. (Tieteellisiä nimiä voi verrata länsimaisiin ihmisten nimiin - kaikilla ei tarvitse olla erilaista etunimeä, vaan samoja nimiä voidaan käyttää useita kertoja, koska kaikilla suvuilla on teoriassa eri sukunimi.)

Moni Linnén antama tieteellinen nimi on edelleen käytössä, ja hän otti nimet ennenkaikkea latinan kielestä. Termejä "latinankielinen nimi" tai "latinalainen nimi" ei kuitenkaan pitäisi käyttää, sillä tieteellisissä nimissä on käytetty myös paljon muita kieliä, erityisesti kreikkaa.

Eliön ominaisuuksien lisäksi monia on nimetty myös maantieteellisten paikkojen ("sibirica"=siperialainen) ja henkilöiden, esimerkiksi lajin löytäjän tai jonkun muun kuuluisan tieteilijän mukaan. Eräs Linnén oppilaista nimesi vanamon, Linnén jo varhain itselleen valitseman tunnuskasvin hänen mukaansa: Linnaea borealis ("borealis"=pohjoinen). Linnén puolestaan väitetään nimenneen rupikonnan (Bufo bufo) vihamiehensä, ranskalaisen luonnontietelijä Buffonin mukaan, mutta tämä tarina ei luultavasti pidä paikkaansa. Nykyään, kun maailman tunnetuiden eliöiden lajimäärä on paljon suurempi kuin 1700-luvulla, ja uusia lajeja löydetään koko ajan, nimeksi saa antaa myös sanan, joka ei välttämättä tarkoita mitään millään kielellä, kunhan nimi on järkevästi lausuttavissa.


Miten tieteelliset nimet kirjoitetaan?

Haluan tässä yhteydessä ottaa esille myös tieteellisten nimien oikeinkirjoituksen, koska se tuntuu olevan hyvin epäselvä asia jopa kielenkäytön ammattilaisille, kuten toimittajille.

Kun käytät eliöiden tieteellisiä nimiä missä tahansa yhteydessä, muista ainakin nämä kaksi yksinkertaista asiaa:

• Suvun nimi kirjoitetaan aina Isolla, lajitarkenne pienellä.
• Lajin tieteellinen nimi (eli sukunimi + lajitarkenne) kirjoitetaan kursiivilla. Jos leipäteksti on kursiivilla, tieteellinen nimi vastaavasti ei ole.

Esimerkiksi: Homo sapiens (ihminen).

Näiden kahden perussäännön lisäksi on hyvä tietää myös:

• Sukua korkeammat tasot kirjoitetaan isolla, ja niitä ei kursivoida (esim. lahko Rodentia, jyrsijät).
• Alalajin nimi liitetään yleensä lajinimeen, se kirjoitetaan pienellä ja kursivoidaan, esimerkiksi Corvus corone cornix (variksen pohjoiseurooppalainen alalaji). Kasveilla lajitarkenteen ja alalajin nimen väliin tulee alalajia tarkoittava koodi "ssp.", jota ei kursivoida - esimerkiksi Nymphaea alba ssp. candida (pohjanlumme).
  

Poikkeuksia näihin sääntöihin on. Esimerkiksi kursivointi ei ole varsinaisesti pakollista, vaan yhtä hyvin voisi käyttää esimerkiksi lihavointia tai alleviivausta - tarkoituksena on erottaa tieteellinen nimi muusta tekstistä. Kursivointi on kuitenkin niin vakiintunut tapa, että sitä voidaan pitää standardina.


Lisää tietoa

• Eliöiden luokittelusta: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto, Wikipedia
• Tieteellisten nimien merkityksistä: Wikipedia (englanniksi, vain latinan ja kreikan sanoja)
  
• Tieteellisten nimien käyttämisestä ja kirjoittamisesta: Wikipedia (englanniksi)
• Uusien lajien nimeämisestä: "Describing Species", kirja.
• Carl von Linnéstä: Tiede-lehti, Wikipedia (englanniksi), "Lapinmatka 1732", kirja Linnén matkasta Pohjanlahden ympäri Ruotsissa ja Suomessa (Karisto 1993).

Yllä linkitetystä englanninkielisen Wikipedian Linné-artikkelista opin mm. miksi Linnéstä käytetään niin montaa nimeä, ja mikä niistä on alkuperäinen. Hänen elinaikanaan sukunimet eivät olleet kovin yleisiä, vaan yleensä käytettiin isän nimestä johdettua "-poika" tai "-tytär" -muotoista nimeä. Linnén isän oli kuitenkin otettava itselleen jokin sukunimi kirjoittautuessaan yliopistoon, ja hän valitsi perheen "suojeluspuun", lehmuksen, mukaan nimen Linnaeus ("linn"/"lind"=lehmus ruotsiksi). Nimi on latinalaismuotoinen, koska se oli tapana akateemisessa maailmassa. Hänen poikansa sai etunimen Carl, joten alkuperäinen nimi on Carl Linnaeus. Toimiessaan itse yliopistoissa ja varsinkin julkaistessaan kirjoja, Carl käytti ajan tavan mukaan koko nimestään latinalaistettua versiota, Carolus Linnaeus. Tultuaan jo elinaikanaan kuuluisaksi ja arvostetuksi tietelijäksi, hänet aateloitiin ja hän alkoi käyttää nimeä Carl von Linné.

*) Käytännössä tieteelliset nimet eivät enää ole yksiselitteisiä, sillä aina kun luokittelu muuttuu, myös tieteellinen nimi saattaa muuttua. Esimerkiksi sinivuokko luokiteltiin ennen samaan Anemone-sukuun valkovuokon (Anemone nemorosa) kanssa, nimellä Anemone hepatica. Nykyään sinivuokon on todettu kuuluvan eri sukuun, ja sen nimenä on Hepatica nobilis.

P.S. Tämän jutun otsikko on kopioitu Helsingin yliopistomuseossa esillä olleen Linné-näyttelyn nimestä. Valitettavasti näyttely on jo päättynyt. Muihin Linné-juhlavuoden tapahtumiin ehtii vielä osallistua, ks. juhlavuoden viralliset nettisivut.

Epäuskoisena

(Amatsoninlilja Eucharis grandiflora)

Jokelan kouluammuskelun käsittämättömyydelle ja kaikille niille, joita tragedia koskettaa.